• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Tilinpäätös 2021

30/12/2021

Pinossa__MG_3153

Minulle on tullut tavaksi summata kulunut vuosi yhteen näin joululoman ja vuoden päätteeksi. Olen huomannut, että niihin on myös päiväkirjamaisesti mielenkiintoista palata.

Pinossa_MG_3114

Tämä vuosi on jälleen pitänyt sisällään paljon muutoksia ja tunteita. Keväällä vaihdoin työpaikkaa, Langan aktiivinen koulutus on jatkunut läpi vuoden ja pian 3-vuotias lapsi kasvaa kovaa vauhtia. Kotona meno muuttuu vauhdikkaammaksi päivä päivältä, ja ruuhkavuosien kiire alkaa tosissaan tuntua – miten tästä kuuluu selvitä? Samaan aikaan huomaan lapseni olevan koko ajan itsenäisempi ja omatoimisempi, ja sen tuntuu yhtä aikaa siunaukselta ja kiroukselta: en vieläkään tiedä, tunnenko helpostusta vai puhdasta kauhua, kun lapsi menee omaan huoneeseensa ja sulkee oven perässään.

Pinossa_MG_2759

Tämä kaikki tapahtui tietenkin pandemian saattelemana, joka on maustanut jokaisen vuotta jatkuvalla epävarmuudella. Viimeksi pari iltaa sitten sanoin Miksulle, että ajattele, jos joku olisi oikeasti kertonut kolme vuotta sitten, että elämme ja kasvatamme lastamme ensimmäiset vuodet tässä tilanteessa. Vaikka tiedostan tilanteen, on sitä edelleen vaikea tajuta. Miten tästä ajasta kerrotaan, sitten kun se joskus loppuu?

Pinossa_MG_2519

En sano vuoden olleen huono tai synkkä. Vuodessa 2021 on ollut paljon hyvää. Mutta silti päällimmäisinä tunteina tästä vuodesta mieleeni jää epävarmuus, arjen raskaus ja huoli lähimmäisistä. Nämä ovat asioita, joita somessa en ole kertonut enkä varmaan tulekaan avaamaan, mutta myönnän, ettei tämä vuosi ollut se paras.

Pinossa__MG_2607

Kuluneena vuonna olen enemmän kuin koskaan aikaisemmin miettinyt blogin lopettamista, sillä olen realistisesti puntaroinut omia voimavarojani. Luovuttaminen tuntui ja tuntuu edelleen niin ihanan helpolta vaihtoehdolta. Vuosi 2022 ei taikasauvan heilautuksella muutu paremmaksi, mutta onneksi moni tätä vuotta kuormittanut asia on kuitenkin nytkähtänyt liikkeelle.

PinossaxVilkas__MG_2437

Arjessamme on käynyt pieniä sattumuksia toisensa perään (näissä koirat ovat näytelleen suurta osaa, ja eläinlääkäriin rahaa on mennyt niin paljon, etten edes uskalla laskea). Pienet sattumukset ovat kuormittaneet jo muutenkin kiireistä arkeamme, ja ajoittain minusta on tuntunut, etten oikeasti jaksa enää yhtään ylimääräistä – kunnes seuraava tapaturma on osunut kohdalle, ja siitäkin on vaan puskettu läpi. Jäädessäni joululomalle pari päivää ennen aattoa totesin, etten kaipaa lomaa töistä vaan omasta elämästäni.

pinossa__MG_2298

Toisaalta koen voivani fyysisesti paremmin kuin koskaan aikaisemmin, ja se on osittain tämän aktiiviseksi muuttuneen elämämme ansiota. Konkreettisia esimerkkejä ovat uneen panostaminen (lukusuositus: Miksi nukumme), liikunnan lisääntyminen ja alkoholin vähentyminen. Lisäksi olen antanut itselleni luvan laskea rimaa silloin, kun siltä tuntuu. Fyysisellä hyvinvoinnilla on ollut tärkeä rooli silloin, kun henkinen jaksaminen on ollut koetuksella.

koiran totuttaminen lapsiin-pinossa__MG_2111

En voi olla lainaamatta naivistisen minän sanoja viime vuoden tilinpäätöksestä: Haluaisin tuntea huojennusta ja onnea siitä, että tämä vuosi on pian ohi. Valitettavasti maailman tila ei muutu sormia napsauttamalla kuun viimeisenä päivänä, joten siinä harhassa eläminen on turhaa. Epävarmuus tulee jatkumaan vielä viikkoja – jopa kuukausia – mutta onneksi tunnelin päässä kajastaa jo valoa.

En haluaisi olla negatiivinen, mutta silloin emme todellakaan tienneet, millainen vuosi olisi vielä edessä. Ja vähän kieltämättä itkunsekaisesti naurattaa tuo ajatus, että pandemia voisi kestää vielä viikkoja. Paskat, se kesti vielä 52 viikkoa ja jatkuu edelleen.

pinossa__MG_1967-HDR

Mutta jotta en päättäisi blogivuotta 2021 ihan näin negatiivisesti, haluan vielä sanoa, että tiedän vielä olevani kiitollinen tästä vuodesta. Kiitollisuus ei tunnu vielä, mutta tiedän sen olevan tulossa (olen älyttömän hyvä löytämään niitä arvometallisia reunuksia). Vähintään tulen kiittämään ja arvostamaan itseäni siitä, että jaksoin tämän vuoden.

30v

Perinteen mukaisesti, tässä vielä vuoden 2022 luetuimmat postaukseni:

  • Se lähes täydellinen pizzapohja
  • Ehkä maailman paras suklaakakkupohja
  • Ikkunakarmien maalaus valkoisiksi
  • Valkosipuli-katkarapupasta
  • Perheemme uusi tulokas (eli Langan esittely)

Luetuimmissa postauksissa näkyy jälleen hyvin se, miksi kannattaisi olla ruokabloggari: reseptejä googlataan ja niihin palataan yhä uudelleen. Yllättäen postaus Langasta nousi myös listalle. Se varmaankin johtuu siitä, että pieniamerikanpaimenkoirien kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja rodusta haetaan tietoa.

Parempaa tulevaa uutta vuotta meille jokaiselle!

Filed in: äitiys, fiilistely, kuulumisia, puheenaihe • by Essi • 2 Comments

Punaisen mato paluu ja sekalaisia kuulumisia

15/10/2021

Pinossa_MG_2658-HDR

Hupsista, niin sitä vaan tuli suunnittelematon kuukauden postaustauko. Meillä on nyt menossa sellainen surkeiden sattumusten sarja, ja tuntuu, että jos joku voi mennä pieleen, se taatusti menee. Tästä johtuen olen yrittänyt pitää kaiken mahdollisen minimissä, sillä kaikki ylimääräinen säätö tuntuu nyt liian kuormittavalta.

Aloitetaan positiivisella uutisella: 1,5 kuukauden pohdinnan jälkeen sain aikaiseksi pestä olkkarin vaalean kesämaton ja vaihdettua tilalle punaisen mattomme. Olisitte nähneet matosta irronneen pesuveden! Kyllä huomasi, että sillä on tepastellu kolme koiraa…

PinossaxWSOY_MG_2651

Reilu viikko sitten Lanka toteutti itseään autonavaimieni kanssa. Tiesittekö, että uudet avaimet ovat aikas hintavia? Webaston kaukosäädin maksoi 340 €. Kaukosäädin pitää luonnollisesti parittaa auton kanssa, ja se kuulemma saattaisi onnistua itsekin. Arvatkaa käytinkö tunnin etsien autostani webaston sulaketta löytämättä sitä (mielestäni oli kyllä hieno suoritus löytää ylipäätään sulakkeet)? Uskalsin kokeilla yhden sulakkeen irrottamista, mutta se oli sen verran jännittävää, että päätin suosiolla jättää parituksen ammattilaiselle.

Pari päivää tämän jälkeen Villa ja Lanka painivat pöydän alla niin, että Villa kolautti kuononsa tuolin jalkaan. Kuului kilahdus ja pientä ropinaa, ja jo äänestä arvasin mitä kävi: Villa katkaisi kaksi yläetuhammastaan aivan ikenen tyvestä. Hampaat piti kuvata ja poistaa, ja sitä varten varasin mielestäni ajan keskiviikolle. Eläinlääkärillä sitten selvisi, että aikani olikin seuraavana päivänä. Nice. Eläinlääkäristä saimme onneksi ”vain” 300 euron laskun, ja jälkihoito kestää viikon verran.

Pinossa_MG_2669

Näiden suurimpien (ja kalliimpien) sattumusten lisäksi on käynyt vähän muutakin: Lanka oksensi sohvalle, enkä päässyt sen takia agilitytreeneihin, töissä epäilen osaamistani, J on ollut kipeä, auto alkoi valittaa rengaspaineista jne… Yhdistettynä kaikki nämä ovat saaneet pari edellistä viikkoa vaikuttamaan todellista raskaammilta, ja tässä vaiheessa pienikin epäonni tuntuu lähes musertavalta. Mikä siinä onkin, että ikävät tapahtumat oikein vetävät toisia puoleensa?

Pinossa_MG_2662

Onhan näissä viikoissa ollut paljon hyvääkin, mutta huomio helposti kääntyy vain niihin negatiivisiin asioihin. Sää on suurimmaksi osaksi ollut mieletön ja ruska todella kaunis. Töissä ihmiset palailevat hiljalleen toimistolle, ja olen päässyt paremmin mukaan porukkaan. Langalla on ollut kuukauden päivät treeneissä haasteita häiriöiden kanssa, mutta eilen treenit sujuivat pitkästä aikaa hyvässä vireessä (huomenna mennään testaamaan jälleen kisatilannetta epiksiin). Sain luetuksi jälleen yhden kirjan ja kuunnelluksi äänikirjan Kuinka olla piittamatta p*skaakaan – kerronta paineli huumorintajuni kaikkia nappuloita, ja pidin kuuntelukokemuksesta kovasti. Lukija oli myös loistava!

Filed in: kuulumisia, olohuone, sisustus • by Essi • 4 Comments

Ihonhoitorutiini kolmekymppiselle

18/09/2021

pinossa__MG_2332

Kuten saatatte muistaa, olen kärsinyt hormonaalisista iho-oireista raskaudesta asti (eli siis vuodesta 2018). Iho-oireeni alkoivat heti raskauduttuani ja vähän muuttuivat hormonimyräkässä, mutta edelleenkään ihoni ei ole samassa kunnossa kuin ennen raskautumista.

Lyhyt tiivistys: Raskauden aikana sain pieniä hormoninäppyjä lähinnä käsiin. Kasvoihin tuli myös muutama näppylä, mutta tilanne oli hallittavissa. Synnytyksen jälkeen näppylät hävisivät käsistä, ja kasvojeni iho oli hetken aikaa ok. Sitten otin kierukan ja pum! Naama alkoi kukkia. Odottelin rauhassa tilanteen tasoittumista, sillä ymmärrettävästi imetyksen lopettaminen saattoi sekin vaikuttaa ihoni kuntoon, mutta vielä keväällä 2021 ihoni oli huonossa kunnossa. Pahimmillaan se oli kesällä 2020, jolloin finnit kasvoissa aiheuttivat jo ongelmia itsetunnon kanssa. Syytin hormoneja ja aikuisiän aknea, sillä mitkään muutokset ihonhoidossa eivät tuoneet apua. Sitten vaihdoin kierukan e-pillereihin, ja jo kuukaudessa huomasin muutoksen ihossani. Ihoni ei vieläkään ole samassa kunnossa kuin kolme vuotta sitten, mutta on jo huomattavasti parempi kuin puoli vuotta sitten.

pinossa__MG_2387

Tällä hetkellä noudatan kolmekymppisen ihoni hoitoon ajatusta puhdista hellästi ja ravitse rankasti. Lisäksi luonnonkosmetiikka ja erilaiset seerumit kiinnostavat.

Aamuisin puhdistan kasvoni pelkällä vedellä, jonka jälkeen tuputtelen niille käsin JOIK Organic Refreshing Facial Toneria, joka sisältää piparminttua ja greippiä, ja näin ollen herättää ihon ihanasti. Kasvoveden päälle levitän V10 Plussan C-vitamiiniseerumia. Tuote on aika kallis, mutta ostin sen auttamaan epäpuhtauksien hallinnassa. Antiseptisten ominaisuuksien lisäksi se kirkastaa ihoa ja tasoittaa vanhojen finnien jättämiä jälkiä. Kun V10:n seeurumi loppuu, ajattelin testata jotain alemman hintaluokan tuotetta, sillä tämä C-vitamiini ei yksin riittänyt auttamaan ihoani. Seerumin jälkeen levitän kasvoille JOIKin kosteuttavan päivävoiteen ja kesällä aurinkorasvaa (talvella lasken meikkivoiteen riittäväksi suojaksi, vaikka kunnon suojakerroin olisi aina parempi).

pinossa__MG_2356-Edit

Iltaisin pesen kasvoni Lumenen Lähde-sarjan puhdistuvaahdolla. Ilalla kasvovetenä käytän JOIKin kirkastavaa Illuminating & Brightening AHA Facial Toneria. Tuote sisältää hedelmähappoa, ja voisi siksi olla parempi levittää kasvoille vanulapulla pyyhkimällä, jolloin se veisi mukanaan kuollutta solukkoa. Ympäristöystävällisyyden nimissä luovuin vanulapuista, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia kestokäyttöön soveltuvia tuotteita.

Retinolia (The Ordinary 0,2 %) olen käyttänyt nyt muutaman viikon, ja sen levitän kasvoille kasvoveden jälkeen. Vielä retinolin vaikutukset eivät näy kunnolla, ja mutta jotain se kuitenkin tekee, sillä ihoni tuntuu normaalia kuivemmalta. Tämä ilmeisesti johtuu siitä, että uudistuneet solut saavat kuolleen solukon irtoamaan tehokkaammin. Retinoli saattoi myös vähän edesauttaa finnien kehittymistä, tai sitten kyse on vain sattumasta. Oli miten oli, tilanteen pitäisi tasoittua pian.

pinossa__MG_2394

Illalla seerumina käytän pr-lahjaksi saatua, Karkkilassa valmistettua Malankan Juhannusöljyä, joka sisältää mm. antioksidantteja, C-, E- ja B-vitamiineja. Tykkään Juhannusöljystä paljon, vaikka alkuun tuoksu oli aika voimakas. Yövoiteeni on JOIKin uudistava yövoide, mutta se ei erityisemmin säväytä minua – voisin vaihtaa sen toiseen luonnonkosmetiikkatuotteeseen. Suosituksia otetaan vastaan!

pinossa__MG_2391

Kerran viikossa kuorin ihoni happoa sisältävällä tuotteella. Aikaisemmin käytin V10 Plus kuorintageeliä, jossa tuote levitetään kasvoille, odotetaan 10 sekuntia ja sitten hangataan pyörivin liikkein kuollut iho irti. Sen rinnalle ostin ystäväni suositukseksi The Ordinaryn Peeling Solutionin, jossa hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan! Tuotetta levitetään ohut kerros kasvoille, jonka jälkeen odotetaan maks. 10 minuuttia. Tuote on tehokas, ja pidän siitä, miten happojen teho tuntuu kasvoilla ja iho näyttää käsittelyn jälkeen siltä, että sille on tehtykin jotakin.

PS. Kirjoitin tämän postauksen n. 1,5 viikkoa sitten. Nyt retinolin aiheuttama pintakuivuus on lähtenyt, ja iho tuntuu hyvältä ja näyttää hehkuvammalta.

Filed in: hyvinvointi, kauneus, kuulumisia • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • …
  • 34
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·