Pesuaineet saatu, pippa m.
Olen muutaman viikon ajan ujuttanut postauksiini ajatusta helpommasta arjesta. Aluksi ajattelin tekeväni aiheesta postaussarjan, mutta näppiksen naputuksessa aiheet jäivät hieman sivuosaan, eikä varsinaista vinkkisarjaa helpommasta ja kauniimmasta arjesta päässytkään syntymään.
Ajatukseni kaiken takana on se, että nyt palattuani töihin aikani kotona on todellakin rajallista, eikä esimerkiksi kotitöihin ole aikaa enää samalla tavalla. Siksi pyrin minimoimaan arjessa niitä pieniä juttuja, jotka saattaisivat ärsyttää tai muuten aiheuttaa ”turhaa” lisätyötä. Esimerkiksi hiusvärini päätin vaihtaa juurikin siitä syystä. Haaveilen myös robotti-imurista, joka osaltaan helpottaisi arkisiivousta.
Yksi askel kohti kauniimpaa ja helpompaa arkea on hankkia käyttötavaroita, jotka ovat kauniita sellaisinaan ja joita ei tarvitse piilottaa kaappiin. Itselläni tämä konkretisoitui näkyvimmin tiskiaineen ja keittiösuihkeen muodossa – tiskipöytä näytti niin paljon siistimmältä, kun värikkäät purkit olivat piilossa tiskialtaan alla. Samaan aikaan olin liian jaksa laittaakseni ne aina takaisin kaappiin käytön jälkeen.
Tiedän, maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin tiskiharjan väri tai pesuaineen etiketin fontti, mutta jos sisutukseen sopivan pesuaineen löytäminen tekee kiireisen äiti-ihmisen onnelliseksi, se hänelle sallittakoon. Parannetaan maailmaa sitten myöhemmin.
Etsiessäni J:n päikkäriaikaan silmää miellyttäviä pesuaineita, päädyin Googlen kuvahaun seurauksena kotimaisen pippa m.:n verkkokauppaan, joka myy pesuaineita seuroille ja kouluille varainhankintaan. Pippa m. pesuaineet valmistetaan Suomessa, ne ovat biohajoavia, eikä niitä ole testattu eläimillä. Tuotteita ei siis voi ostaa yksityishenkilönä, paitsi tietenkin myyvän seuran tai koulun kautta. Suositushinta pesuaineille on 10 €/kpl, ja siitä summasta myyvä seura tai luokka saa tuottoa kolme euroa.
Käyttötavaralle – ja vieläpä kauniisti pakatulle sellaiselle – on aina tarvetta, ja mielestäni pesuaineet ovatkin hyvä tapa kartuttaa esimerkiksileirikoulukassaa. Pesuainetta voi myös hyvällä omatunnolla ostaa varastoon, toisin kuin esimerkiksi karkkia (koska kuka muka oikeasti ostaa karkkia varastoon, never happened here).