• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Kuinka totuttaa lapsi koiriin ja koirat lapseen?

05/08/2021

koiran totuttaminen lapsiin-pinossa__MG_2098

Minulta on muutamaan otteeseen kyselty vinkkejä, kuinka olen saanut aktiivisen taaperon tulemaan toimeen koirien kanssa ja kuinka koirat sietävät riehakasta lasta niin hyvin. Pakollisena disclaimerina todettakoon, että en olen koirankouluttamisen tai kasvattamisen ammattilainen, vaan tämä postaus pohjautuu täysin omiin kokemuksiini.

koiran totuttaminen lapsiin-pinossa__MG_2079

Kun tulimme kotiin synnäriltä, oli meillä silloin kaksi koiraa: 8-vuotias Pöly ja 7-vuotias Villa. Tuo aika on vähän hämärän peitossa, mutta muistaakseni olimme kotona pari päivää kolmistaan ilman koiria, jotka olivat hoidossa äidilläni synnytyksen ajan. Miksu kävi hakemassa koirat kotiin minun ja vauvan odottaessa kotona. Muistaakseni koirat saivat haistella harsoa ennen kotiin tuloa, mutta se ei juurikaan kiinnostanut. Kun koirat tulivat kotiin, otin heidät yksin vastaan ovella, jonka jälkeen esittelin vauvan heille mahdollisimman neutraalisti.

En koskaan ollut huolissani Pölyn ja Villan reagoimisesta vauvaan, ja koirat reagoivatkin odottamallani tavalla: Pölyä ei kiinnostanut pätkääkään, ja Villa halusi heti osallistua vauvan hoitoon. Ensimmäisinä viikkoina tein omalla käytökselläni selväksi, että vauva on arvoasteikossa koirien yläpuolella, mutta en myöskään unohtanut antaa koirille rapsutuksia ja haleja.

Olen myös alusta asti päättänyt suhtautua asiaan, kuin sitä ei olisi edes olemassa.

Olen myös alusta asti päättänyt suhtautua asiaan, kuin sitä ei olisi edes olemassa. Ajattelen, että jos olisin etukäteen pohtinut mahdollista ongelmaa tai jopa pelännyt koirista luopumista, olisivat koirat aistineet sen, ja se olisi varmasti tuonut mukanaan kitkaa.

koiran totuttaminen lapsiin-pinossa__MG_2132

Annan koirien itse kertoa, missä heidän rajansa menee. Pölyllä raja on hyvin tiukka, kun taas Lanka, joka tuli meille J:n ollessa 1,5-vuotias, kestää lähes mitä tahansa – se on aika huono juttu, sillä talvella J meni halimaan täysin tuntematonta huskyvaljakkoa suhteellisen rennosti sen kummempia miettimättä. Lapselle asian olen kertonut niin, että jos koira varoittaa, pitää lopettaa tai muuten koira saattaa purra (tämä tapa vaatii sen, että koirat oikeasti varoittavat ensin, ja että itse on nopeasti reagoimassa koiran varoitukseen). Huolettomaan asenteeseen on toki vaikuttanut myös koirien pieni koko. On ihan eri asia antaa 2,8-kiloisen koiran varoittaa kuin 50-kiloisen.

Nukkuvaa koiraa ei saa häiritä.

Meille koirien totuttaminen vauvaan oli helppoa, koska tiesin Pölyn antavan äärimmäisen lupsakan esimerkin Villalla ja myöhemmin Langalle siitä, kuinka lapseen pitää suhtautua. Kaikilla koirilla on myös niin sanotusti ”hyvät hermot”, joten olemme päässeet helpolla vauhdin ja äänen lisääntyessä. Koin kuitenkin äärimmäisen tärkeäksi opettaa lapselle vauvasta asti, ettei nukkuvaa koiraa saa häiritä. Koirilla oli ja on edelleen mahdollisuus päästä omaan rauhaansa. Yleensä Pöly nukkuu sohvan alla ja Lanka ja Villa makkarissa sängyn alla.

koiran totuttaminen lapsiin-pinossa__MG_2090

Vasta oikeastaan viimeisen puolen vuoden aikana olemme joutuneet enemmän vahtimaan ja ohjeistamaan taaperoa koirien käsittelyssä, sillä varsinkin Langan ja pojan yhteisleikissä kierrokset saattavat nousta ylös nopeasti. Pari kertaa Pöly on tämän seurauksena varoittanut J:tä muka puremalla. Pölyn reaktiosta J on sitten osannut päätellä, että näin ei voi tai saa tehdä. Olemme myös yhdessä keskustelleet, miksi Langan kanssa riehakas käytös on ok, mutta Pölyn kanssa ei.

J ei juurikaan osallistu vielä koirien hoitamiseen, mutta välillä hän haluaa tulla avuksi ruokkimaan koirat. Tämä on hyvä käytäntö myös viestittämään koirille, että J ruokkivana kätenä on tosiaan heitä ylempänä arvoasteikolla (kolme koiraa kun muodostaa jo lauman, jossa hierarkia alkaa näkyä vähän enemmän). Langan täytyy istua aina ennen ruoan saamista, oli kuppi tulossa minulta tai lapselta.

koiran totuttaminen lapsiin-pinossa__MG_2111

Luotan taaperoon ja koiriin jo siinä määrin, että uskallan antaa heidän touhuta keskenään niin, etten aina ole vieressä vahtimassa (yleensä Pöly ei osallistu näihin tilanteisiin). J saattaa esimerkiksi touhuta Langan kanssa ulkona, kun itse siivoilen vähän sisällä. Tietenkin jatkuvasti kuuntelen mitä ulkona tapahtuu, joten eivät he koskaan ole täysin valvomatta.

Kaikilla vauvan ja koirien yhteiselo ei suju aina odotuksien mukaan. Listasin tähän alle eläintenkouluttaja Tuire Kaimion vinkkejä, jotka auttavat koiran totuttamisessa lapsiin (koko juttu täällä):

  1. Ennen vauvan syntymää, leiki hoitavasi vauvaa – vaikka nukkea tai pyyherullaa. Koiralla voi kestää tottua omituiseen lepertelyysi ja muuttuneeseen käytökseesi.
  2. Vieraile koiran kanssa lasten luona. Parasta olisi, jos perheen lapset ovat tottuneet koiriin.
  3. Jos koira joutuu esimerkiksi vaihtamaan nukkumapaikkaa vauvan sängyn takia, tee muutos hyvissä ajoin ennen pinnasängyn saapumista. Myös vaunulenkkejä voi harjoitella ennakkoon.
  4. Hanki koiralle hyvä hoitopaikka synnytyksen ajaksi ja pariksi seuraavaksi päiväksi, jotta koira ei jää ”heitteille” heti vauvan synnyttyä.
  5. Tutustuta koira vauvan hajuun esimerkiksi vaatteen tai harson avulla.
  6.  Järjestä koiralle paikka, jonne se pääsee rauhoittumaan ja jonne lapsi ei pääse.
  7. Älä jätä lasta ja koiraa yksin. Varovainenkin koira saattaa vahingossa juosta lapsen yli esimerkiksi ovikellon soidessa ja konttaava vauva saattaa yritä kiivetä koiran päälle.

Filed in: lapset, perhe, puheenaihe • by Essi Raivio • 4 Comments

Viisaalla karsimisella helpompi arki

17/06/2021

pinossa__MG_1834

Viimeisen parin vuoden aikana keskeinen teemani arjen pyörittämisestä on ollut karsiminen. Tällä en tarkoita minimalismia tai kaikesta luopumista, vaan olen pyrkinyt helpottamaan elämääni tekemällä valintoja tai hankintoja, jotka aidosti helpottavat elämääni.

Meillä on taapero ja kolme koiraa, eli metatyötä ja ihan oikeita kotitöitä riittää. Ajattelenkin elämää helpottavan karsimisen henkisen ja fyysisen työn vähentämisenä niissä kohdin, kun se on mahdollista.

pinossa__MG_1618

Pian äidiksi tulemisen jälkeen tein itselleni suuren päätöksen ja kompromissin, ja päätin luopua punaisesta hiusväristä. Rakastin ja rakastan edelleen tuota väriä, ja kaiholla katselen vanhoja kuviani tuolta ajalta. Se vaan oli niin hieno. Ja samalla valtavan työläs ylläpitää. Siinä missä punaista väriä piti huoltaa kuukausittain, nyt raidoilla piristetyn luonnollisen hiusvärini kanssa voin venyttää kampaajakäyntien väliä kuukausiksi.

Toinen ulkonäköön liittyvä, aika tuore, päätös oli vaihtaa hormonikierukka e-pillereihin. Kierukan laittamisen jälkeen ihoni alkoi oireilla, enkä saanut näppylöitä kuriin millään. Toivon, että e-pillereihin siirtyminen helpottaa iho-oireitani, jolloin minun ei enää tarvitse stressata finneistä ja niiden huonontamasta itsetunnosta. Vaikka siis lisäsin aamuiselle tehtävälistalleni pienen asian, toivon sen helpottavan elämääni henkiseltä kannalta.

pinossa__MG_1796-HDR

Ylläpitosiivousta helpottamaan hankimme robotti-imurin noin vuosi sitten. Robotti käy meillä muutaman kerran viikossa, ja se on kyllä kätevä. Edelleen saattaa kulua pitkäkin aika, etten itse imuroi ollenkaan. Nyt tosin koirilla on karvanlähtöaika, joten sohva menee parissa päivässä jo aika karsean näköiseksi. Sen puolesta perinteinen imuri on kaivettava esille säännöllisemmin, mutta silti helpottaa, kun arkisin joku muu hoitaa suurimmat pölypallot ja hiekkakasat pois lattioilta.

>pinossa__MG_1789

J:n ollessa pieni, hankimme lähes kaikki vaatteet käytettyinä. Tämä sopi ekologiseen ajatusmaailmaani – varsinkin, kun vauvojen vaatteet ehtivät yleensä olla käytössä vain pienen hetken. Lisäksi säästimme näin satoja euroja. Koronan takia vähensin kirppareilla kiertelyä, ja se johti siihen, että aloimme ostaa vaatteet uutena. Nyt kirppareilla voisi taas käydä, mutta koen helpommaksi ostaa vaatteet edelleen uutena tilaamalla ne netistä.

Tämä päätös ei ole täysin linjassa vastuullisen ajatusmallini kanssa, mutta annoin itselleni luvan joustaa hieman ajansäästön nimissä (älkää edes ehdottako tähän vaihtoehdoksi facekirppareita, niissä minulla palaa hermo heti). Meille pieneksi jääneet vaatteet laitan kuitenkin aina kiertoon toiselle käyttäjälle.

pinossa__MG_1822

Eeva Kolu kuvaa osuvasti Hiljainen tehtävälista -postauksessaan sitä, kuinka jokainen tavara vaatii meiltä jotakin. Se on totta. Ja se syö energiaa. Omalla kohdallani tämä konkretisoitui, kun katselin lähes vuoden eteisen peilikaapissa roikkuvaa takkia, jonka vetoketju piti korjata (koirat vähän maistelivat sitä). Vuoden ajan ajattelin lähes päivittäin ”koskakohan tuollekin projektille löytyisi aikaa” tai ”äh, taaskaan en saanut aikaiseksi korjata tuota”. Helkkari, eihän siinä ollut mitään järkeä. Heitin takin pois ja kappas – kaapista huutelu loppui siihen ja elämä keveni taas hiukkasen.

Samasta tekstistä inspiroituneena kävin läpi (jälleen) kriittisesti vaatekaappini sisällön. Laitoin kiertoon kaikki vaatteet, joita pitäisi käyttää edes joskus tai joihin voisin mahtua ehkä, jos laihduttaisin pari kiloa. Jätin kaappiin vain ne vaatteet, joissa viihdyn tai joita tarvitsen. Edelleen kaapissa on ehkä liikaa vaatetta, mutta jokaisella karsintakierroksella olen vähän viisaampi sen suhteen, mitä vaatteilta kaipaan ja mitä vaatekaappini saattaisi tarvita.

pinossa__MG_1801

Ironista kyllä, en ole noudattanut karsimisen ideologiaa kaikilla elämän osa-alueilla, ja se on nyt vähän kostautunut. Kesäkauden treenaan koirien kanssa agilitya kahtena iltana viikossa yksien viikkotreenien sijaan. Se tarkoittaa sitä, että kahtena iltana viikossa en käytännössä katsoen ehdi tehdä kotona mitään. Treenit rytmittävät myös päivällisiä niin, että pyrin valmistamaan treeni-illaksi ruoan ennakkoon tai tarjoamaan nopeita (puoli)eineksiä. Tämä lisää tietenkin ruokailuun liittyvää ajatus- ja metatyötä. Tästä viisastuneena päätin talvikauden treenata kouluttajan kanssa vain kerran viikossa.

Lopuksi täytyy mainita, että Homevialauran Kaunis järjestys -podi on toiminut fiksussa karsimisessa itselleni suurena inspiraationlähteenä. Vahva suositus! Laura osaa muutenkin elämän järjestämisen ja karsimisen tavalla, jota itse voin vain ihailla.

PS. Ekstravinkkinä helpompaan arkeen voin kertoa, että jos rankan päivän jälkeen uhmaileva taapero tuntuu vähän raskaalta, hurautan illaksi vanhemmilleni. Pokkana ulkoistan lastenhoidon ja yleensä lapsen uhmailukin unohtuu siinä samalla. Muista aina valita taistelusi. 😉

Filed in: äitiys, kuulumisia, mielipide, perhe, puheenaihe • by Essi Raivio • 4 Comments

Kotihäpeä

20/04/2021

pinossa__MG_1525

Kotihäpeä on tuttu termi minulle vuosien takaa. Parin viimeisen viikon aikana se on osunut silmiini useasti – varmaankin lisääntynyt kotona oleminen on nostanut sen pinnalle. Kiinnostuin aiheesta todella, kun luin Instagramista erään vaikuttajan julkaiseman kommentin, jossa sisustuslehtien koettiin myyvän jotain utopistista elämäntapaa, johon kukaan ei oikeasti yllä.

Huomasin triggeröityväni aiheesta, sillä onhan meidän koti ollut sisustuslehdessä jopa kahdesti viimeisen viiden vuoden aikana. Ja ainakin omasta mielestäni meidän koti on ihan tavallisen perheen koti, jota ei ole sisustettu perityllä kotimaisella designilla tai vanhalla rahalla. Tämä koti on sisustettu ennen kaikkea ajalla ja kokeilemalla. Vaikka onhan täällä tehty myös pankin rahoittamaa remonttia, ja sitä kautta nostettu sitä ”sisustuslehtipotentiaalia”.

pinossa_MG_1551

Tunnenko minä kotihäpeää? Ensimmäinen ajatukseni oli ”en”. Hetken pohdittuani tajusin, että en koskaan, siis koskaan, voisi päästää meille vierasta ihmistä sisälle ilman siivoamista. Edelleen pahoittelen arkisotkuja ystävilleni, jotka ovat nähneet kotimme kaikissa tilanteissa ja elämänvaihessa. Olen jopa kehittänyt sotilaallisen tarkan 20 minuutin pikasiivouksen yllättäviä vierailuja varten. Harmittelen sotkua, enkä halua näyttää sitä muille. Taidankin siis tuntea kotihäpeää.

Sato julkaisi syksyllä 2020 tutkimuksen, jonka mukaan 49 % vastaajista kertoi kokevansa kotihäpeää ainakin joskus (naiset useammin kuin miehet). 35 % vastaajista koki somessa ja muissa medioissa esiteltyjen kotien luovan paineita oman kodin sisustamiseen.

pinossa__MG_1542

Koska elän pienoisessa sisustussomekuplassa, kysyin seuraajiltani Instagramissa, tuntevatko he kotihäpeää ja mistä. Selvästi suurin osa vastasi sotkun olevan suurin kotihäpeä aiheuttaja. Ei siis ihme, että Saton tutkimuksen mukaan peräti 90 % suomalaisista siivoaa ennen vieraiden tuloa.

Aina ei vain ole voimavaroja pitää kotia siistinä. Tämä korostuu, kun ystäväpiirissä on ihmisiä, joiden koti on oikeasti siis koko ajan.

Keittiönpsykologina ajattelen, että sotkuisen kodin ajatellaan kertovan liikaa negatiivisia asioita sen asukkaista. Epäsiisti, epäjärjestelmällinen, laiska. Sellaisia ajatuksia sotkuiseen kotiin saatetaan liittää, vaikka arjessa syntyvät elämisen jäljet kuuluvat lähes jokaisen kotiin. Mielenkiintoista oli, että asia toimii myös toisin päin: Muutama seuraajistani kertoi kokevansa kotihäpeää liian siististä kodista, koska he ajattelivat liian siistin kodin kertovan heidän olevan nipoja tai pikkutarkkoja – vaikka kaikki heistä kertoivat yksinkertaisesti vain arvostavan järjestystä ja laittavansa kahvikupit tiskikoneeseen aina käytön jälkeen automaattisesti. Pystyisinpä itse samaan!

pinossa__MG_1548

Kyselyyni vastanneet kertoivat kokevansa kotihäpeää myös kodin pintamateriaaleihin, sisustusratkaisuihin ja asumismuotoon liittyen. Monissa vastauksissa nousi esille ajatus siitä, ettei oma koti vaikuta tarpeeksi arvokkaalta muiden silmissä.

Välillä hävettää asua vuokralla kerrostalossa, kun kavereilla on kauniit omakotitalot.
Asun vuokralla ja sisustan second handilla. Välillä koen, ettei koti ole riittävän aikuinen.

Tähän liittyy meihin suomalaisiin iskostettu ajatus siitä, että omistusasunto ja varsinkin omakotitalo olisi aina tavoittelemisen arvoinen asia. Vaikka itse asun omistusasunnossa ja haaveilen rakennuttavani omakotitalon, en kuitenkaan koe sitä paremmaksi tai arvokkaammaksi tavaksi asua. Se on vain sitä, mitä itse haluan asumiselta tällä hetkellä. Ymmärrän toki, ettei kaikkien ole mahdollista hankkia omistusasuntoa, ja siinä mielessä se voidaan edelleen kokea tietynlaisena statussymbolina. Mutta kaikki eivät myöskään halua omistaa asuntoa, ja se on ihan yhtä hyvä tapa asua ja elää.

pinossa__MG_1530

Remonttibudjetti on rajallinen, eikä kaikkea ole saatu tehtyä.

Jos kodin laittaminen on harrastus tai sisustaminen tärkeää, aiheuttavat remontoimattomat tilat häpeää. Varsinkin kalliita kylpyhuoneremontteja joutuu usein odottamaan, ja täysin toimivat, mutta vain epäesteettiset märkätilat, ovat tiloja, joita ei mielellään somessa esitellä. Tähän tunteeseen voin samaistua todella paljon, sillä muistan edelleen sen onnen tunteen vuodelta 2015, kun pääsin toteuttamaan kylppäriremontin tänne ja sain ensimmäistä kertaa kauniin kylpyhuoneen.

Käydessäni vastauksia läpi ja kirjoittaessani tätä tajusin, kuinka etuoikeutetussa ja ennen kaikkea onnekkaassa asemassa olimme tätä kotia remontoidessamme. Saimme budjetin kohdilleen sattuman myötä, ja meillä oli kahdestaan myös aikaa ja taitoa laittaa kodin pinnat uusiksi. Lisäksi ystäväpiiriimme kuuluu alan ammattilaisia, jotka auttoivat meitä mm. juuri kylpyhuoneen kanssa. Silloin vuonna 2015 remonttibudjettimme oli n. 30 000 euroa, ja se sisälsi ison kylppärin, keittiön ja melkein kaikki pinnat.

pinossa__MG_1531-HDR

Koska pelikenttäni on some, haluan palata vielä siihen ja sen aiheuttamiin paineisiin. Kaikkihan me tiedämme, ettei siellä koskaan näy koko totuus. Oman sisältöni kautta olen pyrkinyt (tarinoissa) näyttämään arkisotkua, epämääräisiä kasoja ja kuvauksen ajaksi sivuun siirrettyjä tavararöykkiöitä. Feedissä ja täällä blogissa julkaisemani kuvat ovat kuitenkin pääsääntöisesti harkittuja ja siloteltuja, joten tietenkin niistä saattaa jäädä katsojalle tunne, että meillä on aina kaikki ihan tiptop.

Feedissä haluan esitellä kotiamme mahdollisimman hyvässä valossa, koska koen kuvieni olevan siellä ennen kaikkea inspiraatiota varten – en minä ainakaan jaksa inspiroitua muiden epämääräisistä kasoista. Toki tässäkin ehdottomuuteni on muuttunut, sillä vielä pari vuotta sitten olin todella tarkka, ettei koirien lelukorista pilkistänyt vaan liian räikeää lelua

pinossa__MG_1546

Myös kuvakulmilla ja kuvankäsittelyllä on valtava ero siihen, miltä joku tila todellisuudessa näyttää. Olohuoneemme sohvalta on matkaa takaoveen pari metriä. Punainen matto oikeasti siis täyttää koko olohuoneeksi kutsumamme alueen. Kuvissa tila näyttää aina vähintään 5 neliötä suuremmalta. Kuvankäsittelyllä taas vaikkapa kellastunut mäntykatto saadaan hetkessä raikkaammaksi ja valoisammaksi – ei siis todellakaan pidä verrata omaa kotia täydellisiin somekoteihin.

pinossa__MG_1558

Pääseekö kotihäpeästi eroon? Tätä varten olisi varmaan pitänyt haastatella oikeaa asiantuntijaa, mutta väittäisin, että siitä voi päästä eroon. Siitä irtautuminen vaatii ehkä lempeyttä itseään kohtaan ja oivalluksen siitä, että sinä asut ja elät itseäsi varten. Käytännönvinkkinä varmasti toimii karsinta ja sitä kautta kodin järjestyksen ylläpidon helpottaminen. Kun tavaraa ei ole liikaa, sille löytyy paikka (itse koen liiallisen tavaran myös henkisesti kuormittavana taakkana, ja joka kerta kaappien siivoamisen jälkeen koen oloni astetta kevyemmäksi), ja niin arkikaaos on helpommin hallittavissa.

Filed in: koti, makuuhuone, puheenaihe, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • …
  • 30
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·