Viime vuonna kirjoittaessani tilinpäätöstä suurimmat tunteeni olivat vauvavuoden päätteeksi kiitollisuus, väsymys ja hämmennys. Nyt päällimmäisenä taitavat olla nuo samat tunteet, mutta eri syistä.
Kuten kaikilla, vuosi on ollut vaikea. Ennalta-arvaamattomuus on tehnyt henkisestä kuormituksesta ajoittain todella raskasta, mutta onneksi turvaverkkomme on ollut vahva ja ennen kaikkea lähellä. Koko vuoden J on tavannut säännöllisesti isovanhempiaan ja tätejään, emmekä olisi selvinneet ilman heidän apuaan.
Huhtikuussa jouduin lomautetuksi, mutta kesään mennessä markkinointi alkoi taas toipua digipuolella, ja lomautustani on pystytty asteittain purkaa. Miksun töihin korona ei onneksi vaikuttanut, joten taloutemme on kokenut vuoden aikana vain pienoisen taantuman. Yhteistöiden kautta olen laskuttanut suunnilleen saman summan kuin viime vuonnakin, ja se on ollut tärkeä lisä omiin tuloihini.
Vuosi pakotti ymmärtämään sen, mikä oikeasti merkitsee.
Olisi helppo suhtautua vuoteen ainoastaan negatiivisuuden kautta, mutta haluan nähdä tässä omalta osaltani jotain hyvää: Vuosi pakotti ymmärtämään sen, mikä oikeasti merkitsee. Esimerkiksi J viettää viikoittain päiväkodissa jopa kymmenen tuntia suunniteltua vähemmän aikaa, joten hopeareunus on ilmeinen. Ymmärrän nyt myös entistä paremmin sen, kuinka kiitollinen olen perheestämme ja läheisistämme, joilta olemme aina saanut apua. Se kun ei ole itsestäänselvyys.
Sain juuri luetuksi Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, ja se herätti minut pohtimaan sitä, olisinko ilman tämän vuoden tapahtumia hyvää vauhtia matkalla kohti alkavaa uupumusta: luova työ + luova sivutyö, taapero, parisuhde, uusi koira – olisihan siinä ollut kädet täynnä, jos toimistolla olisi pitänyt olla joka arkipäivä 8–16. 2020 pakotti hidastamaan, eikä se omalla kohdallani olisi voinut osua parempaan elämänvaiheeseen. Noh, jossittelua, jossittelua…
Entäs sitten se väsymys? Nukkuminen tässä huushollissa on harvinaista herkkua. Menen nukkumaan liian myöhään, ja joka ilta mietin, miksi taas piti jäädä jumittamaan sohvalle katsomaan nörttikomedian uusintoja. J kömpii viereemme nukkumaan joka yö 2–4 välillä ja herää reippaana viiden jälkeen. Unta saan siis 5–7 tuntia yössä vähintään yhdellä herätyksellä, eikä se riitä alkuunkaan ihmiselle, joka tarvitsisi unta sen 9 tuntia. Mutta ehei, siltikään en pääse sänkyyn yhtään sen aikaisemmin! Jos 2019 väsytti uuden edessä, nyt väsyttää ihan vain nukkumattomat yöt.
Aikaisia aamuja varten olohuoneeseen on pysyvästi muuttanut yksi peitto (koska torkkupeitolla ei voi nukkua). Sohvalla torkkumisessa on kuitenkin vaaransa, sillä eräskin aamu heräsin siihen, kun J heitteli koirille nappuloita keittiössä. Koirat tosin olivat tilanteeseen ja tupla-aamiaiseen erittäin tyytyväisiä.
Haluaisin tuntea huojennusta ja onnea siitä, että tämä vuosi on pian ohi. Valitettavasti maailman tila ei muutu sormia napsauttamalla kuun viimeisenä päivänä, joten siinä harhassa eläminen on turhaa. Epävarmuus tulee jatkumaan vielä viikkoja – jopa kuukausia – mutta onneksi tunnelin päässä kajastaa jo valoa. Kyllä tämä tästä. Kyllä_me _jaksetaan_vielä_hetki.
Vuosi sitten päätin tilinpäätöksen sanoihin: Ennen kaikkea tämä vuosi on opettanut minulle anteeksiantoa, ymmärtäväisyyttä ja kärsivällisyyttä, niin itseäni kuin muitakin kohtaan. En väitä vuoden olleen helppo, mutta se on mielestäni kasvattanut minusta parhaan tämänhetkisen version itsestäni.
Näihin sanoihin on aika hyvä päättää myös tämä vuosi.
PS. Vuoden luetuimmat jutut olivat:
- Se lähes täydellinen pizzapohja
- Ehkä maailman paras suklaakakkupohja
- Olohuoneen sisustuksen päivitys syksyyn
- Ikkunakarmien maalaus valkoisiksi
- 9 x parasta just nyt
PPS. Kuluneen vuoden aikana täällä on ollut näyttöjä 52 % enemmän kuin vuonna 2019, kiitos!
PPPS. Asetin tavoitteeksi välipäiville siivota Monica-kaapin ja lukea kirjan. Kaappi on edelleen räjäytettynä työhuoneessa (Miksun tavaroista), enkä edes suonut ajatusta kirjallisuudelle (paitsi järjestelemällä jo luettuja kirjoja sinne kaappiin). Sen sijaan söin suklaata, opetin Langalle uuden käskyn, kävin lapsen kanssa pulkkamäessä ja aloitin nähtävästi curly girl -metodin uudestaan.
Kirppisrakkautta Eeva
Hieno tiivistys/pohdinta horror-vuodesta 2020: monelle se on ollut myös juuri pakotetun pysähtymisen aikaa, mikä on varmasti ehdottomasti plussaa. Toivotaan uudesta vuodesta joka tapauksessa vähän enemmän ns. tavallista!
Essi
Totta, uskon monen löytäneen vuodesta 2020 oikeasti myös paljon hyvää. Vaikka en halua vähätellä heitä, joilla on mm. töiden suhteen ollut vaikeaa ja epävarmaa.