Minulta on muutamaan otteeseen kyselty vinkkejä, kuinka olen saanut aktiivisen taaperon tulemaan toimeen koirien kanssa ja kuinka koirat sietävät riehakasta lasta niin hyvin. Pakollisena disclaimerina todettakoon, että en olen koirankouluttamisen tai kasvattamisen ammattilainen, vaan tämä postaus pohjautuu täysin omiin kokemuksiini.
Kun tulimme kotiin synnäriltä, oli meillä silloin kaksi koiraa: 8-vuotias Pöly ja 7-vuotias Villa. Tuo aika on vähän hämärän peitossa, mutta muistaakseni olimme kotona pari päivää kolmistaan ilman koiria, jotka olivat hoidossa äidilläni synnytyksen ajan. Miksu kävi hakemassa koirat kotiin minun ja vauvan odottaessa kotona. Muistaakseni koirat saivat haistella harsoa ennen kotiin tuloa, mutta se ei juurikaan kiinnostanut. Kun koirat tulivat kotiin, otin heidät yksin vastaan ovella, jonka jälkeen esittelin vauvan heille mahdollisimman neutraalisti.
En koskaan ollut huolissani Pölyn ja Villan reagoimisesta vauvaan, ja koirat reagoivatkin odottamallani tavalla: Pölyä ei kiinnostanut pätkääkään, ja Villa halusi heti osallistua vauvan hoitoon. Ensimmäisinä viikkoina tein omalla käytökselläni selväksi, että vauva on arvoasteikossa koirien yläpuolella, mutta en myöskään unohtanut antaa koirille rapsutuksia ja haleja.
Olen myös alusta asti päättänyt suhtautua asiaan, kuin sitä ei olisi edes olemassa.
Olen myös alusta asti päättänyt suhtautua asiaan, kuin sitä ei olisi edes olemassa. Ajattelen, että jos olisin etukäteen pohtinut mahdollista ongelmaa tai jopa pelännyt koirista luopumista, olisivat koirat aistineet sen, ja se olisi varmasti tuonut mukanaan kitkaa.
Annan koirien itse kertoa, missä heidän rajansa menee. Pölyllä raja on hyvin tiukka, kun taas Lanka, joka tuli meille J:n ollessa 1,5-vuotias, kestää lähes mitä tahansa – se on aika huono juttu, sillä talvella J meni halimaan täysin tuntematonta huskyvaljakkoa suhteellisen rennosti sen kummempia miettimättä. Lapselle asian olen kertonut niin, että jos koira varoittaa, pitää lopettaa tai muuten koira saattaa purra (tämä tapa vaatii sen, että koirat oikeasti varoittavat ensin, ja että itse on nopeasti reagoimassa koiran varoitukseen). Huolettomaan asenteeseen on toki vaikuttanut myös koirien pieni koko. On ihan eri asia antaa 2,8-kiloisen koiran varoittaa kuin 50-kiloisen.
Nukkuvaa koiraa ei saa häiritä.
Meille koirien totuttaminen vauvaan oli helppoa, koska tiesin Pölyn antavan äärimmäisen lupsakan esimerkin Villalla ja myöhemmin Langalle siitä, kuinka lapseen pitää suhtautua. Kaikilla koirilla on myös niin sanotusti ”hyvät hermot”, joten olemme päässeet helpolla vauhdin ja äänen lisääntyessä. Koin kuitenkin äärimmäisen tärkeäksi opettaa lapselle vauvasta asti, ettei nukkuvaa koiraa saa häiritä. Koirilla oli ja on edelleen mahdollisuus päästä omaan rauhaansa. Yleensä Pöly nukkuu sohvan alla ja Lanka ja Villa makkarissa sängyn alla.
Vasta oikeastaan viimeisen puolen vuoden aikana olemme joutuneet enemmän vahtimaan ja ohjeistamaan taaperoa koirien käsittelyssä, sillä varsinkin Langan ja pojan yhteisleikissä kierrokset saattavat nousta ylös nopeasti. Pari kertaa Pöly on tämän seurauksena varoittanut J:tä muka puremalla. Pölyn reaktiosta J on sitten osannut päätellä, että näin ei voi tai saa tehdä. Olemme myös yhdessä keskustelleet, miksi Langan kanssa riehakas käytös on ok, mutta Pölyn kanssa ei.
J ei juurikaan osallistu vielä koirien hoitamiseen, mutta välillä hän haluaa tulla avuksi ruokkimaan koirat. Tämä on hyvä käytäntö myös viestittämään koirille, että J ruokkivana kätenä on tosiaan heitä ylempänä arvoasteikolla (kolme koiraa kun muodostaa jo lauman, jossa hierarkia alkaa näkyä vähän enemmän). Langan täytyy istua aina ennen ruoan saamista, oli kuppi tulossa minulta tai lapselta.
Luotan taaperoon ja koiriin jo siinä määrin, että uskallan antaa heidän touhuta keskenään niin, etten aina ole vieressä vahtimassa (yleensä Pöly ei osallistu näihin tilanteisiin). J saattaa esimerkiksi touhuta Langan kanssa ulkona, kun itse siivoilen vähän sisällä. Tietenkin jatkuvasti kuuntelen mitä ulkona tapahtuu, joten eivät he koskaan ole täysin valvomatta.
Kaikilla vauvan ja koirien yhteiselo ei suju aina odotuksien mukaan. Listasin tähän alle eläintenkouluttaja Tuire Kaimion vinkkejä, jotka auttavat koiran totuttamisessa lapsiin (koko juttu täällä):
- Ennen vauvan syntymää, leiki hoitavasi vauvaa – vaikka nukkea tai pyyherullaa. Koiralla voi kestää tottua omituiseen lepertelyysi ja muuttuneeseen käytökseesi.
- Vieraile koiran kanssa lasten luona. Parasta olisi, jos perheen lapset ovat tottuneet koiriin.
- Jos koira joutuu esimerkiksi vaihtamaan nukkumapaikkaa vauvan sängyn takia, tee muutos hyvissä ajoin ennen pinnasängyn saapumista. Myös vaunulenkkejä voi harjoitella ennakkoon.
- Hanki koiralle hyvä hoitopaikka synnytyksen ajaksi ja pariksi seuraavaksi päiväksi, jotta koira ei jää “heitteille” heti vauvan synnyttyä.
- Tutustuta koira vauvan hajuun esimerkiksi vaatteen tai harson avulla.
- Järjestä koiralle paikka, jonne se pääsee rauhoittumaan ja jonne lapsi ei pääse.
- Älä jätä lasta ja koiraa yksin. Varovainenkin koira saattaa vahingossa juosta lapsen yli esimerkiksi ovikellon soidessa ja konttaava vauva saattaa yritä kiivetä koiran päälle.
