Mahtavaa alkanutta uutta vuotta ja tammikuuta kaikille! Tämä uusi ja jännittäviä muutoksia mukanaan tuova vuosi olisi ihanaa aloittaa inspiroivilla ja oivaltavilla sanoilla, mutta valitettavasti mielentilani ei tällä hetkellä salli aivojeni suoltaa ulos mitään inspiroivaa, ihanaa tai maata mullistavaa. Koska tällä hetkellä ottaa taas vaihteeksi päähän kaikki.
Unettomuus, liitoskivut, kömpelyys ja pelkästään vasemmalla kyljellä makaaminen alkaa nyt oikeasti riittää. Öisin saan nukutuksi enää muutaman tunnin, vaikka nyt pitäisi levätä sinne varastoon. Päiväunetkaan eivät oikein ota onnistuakseen, ja siitä syystä päiväni ovat viimeisen viikon koostuneet lähinnä suoratoistopalveluiden tuijottamisesta. Sarjamaratonin välissä yritän hieman siivota, käydä kaupassa tai valokuvata, mutta niiden osalta menestys on aika olematonta. Tummat alueet silmien alla ovat levinneet jo nenänpäähän asti, ja käsi sydämellä vannon, etten edes pahimpana krapula-aamuna ole näyttänyt yhtä kuolleelta kuin juuri nyt.
Väsymys todella koettelee hermoja, ja sen takia pelkään kilahtavani ihan koska tahansa, ihan kenelle tahansa ja ihan mistä tahansa. Netti on liian hidas, naapuri päästää lenkillä tavatessa oman koiransa liian lähelle omiani ja avomies nieleskelee liian kuuluvasti. Edes laskettu aika -kalenterini eli pienen lahjan saaminen joka toinen päivä ei riitä piristämään mieltäni enää.
On tietenkin ihan luonnollista, että tässä vaiheessa kaikki ajatukset pyörivät vauvan ja synnytyksen ympärillä, mutta sekin alkaa kasvattaa jo tattia otsassa. Olen tallentanut luonnoksiini lukuisia aiheita, joista olisi mielenkiintoista kirjoittaa, mutta en raskaushuurujen sumentamilta aivoilta ole saanut aikaiseksi. Viime aikoina postaukseni ovatkin olleet enemmän tai vähemmän raskauden iloista avautumista. Pahoitteluni siitä!
Kirjoittaessani iltaisin avomies usein kyselee, mistä kirjoitan tällä kertaa. Normaalisti minusta on suloista, kun avomies on kiinnostunut tekemisistäni ja kyselee hommieni perään, mutta tällä hetkellä tekisin mieli tiuskaista takaisin ”tarviiko siinä nyt koko ajan kyylätä h*lvetti ja nieleskellä noin äänekkäästi!”.
Joulukoristeet sain sentään siivottua jo pois ja kuten kuvista näkyy, koti alkaa hiljalleen muotoutua joulun jälkeiseen elämään uusien sisustusasetelmien muodossa. Että eiköhän se tästä, tuskin synnytystä tarvitsee enää kovin montaa viikkoa odottaa (in my dreams, vasta kuitenkin 37+4 menossa…)
PS. Jos jotakin positiivista tai inspiroivaa pitää tästä postauksesta hakea, niin eikö tämä ole nyt sitä kaikkien kaipaamaan päiväkirjamaista arkirealismia? 😉
PPS. Vasta nyt huomasin, kuinka osuvat kirjavalinnat olinkaan tehnyt tähän asetelmaan!
