• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Uusin kirppislöytö: Askon vintagetuolit

29/06/2020

PINOSSA__MG_6225

Hetken aikaa meillä vallitsi rauhallinen ja ennen kaikkea järkevä status quo taloutemme tuolimäärän osalta. Kun jouduin luopumaan tuolivarastostani ja muuttamaan sen lastenhuoneeksi, oli minulla muistaakseni 16 ruokapöydän tuolia. Haikein mielin pistin suuren määrän hyviä tuoleja kiertoon uusiin koteihin. Nyt pelastettavia vintagetuoleja on alkanut hiljalleen valua meille yksi toisensa jälkeen.

PINOSSA__MG_6231

Juhannuksen paluumatkalla pysähdyimme pikaisesti Teiskon paikallisella kirpputorilla Viimeisessä oljenkorressa. Ennen autosta nousemista Miksu taisi vitsailla siitä, kuinka tällä kertaa autoon ei mahtuisi yhtään tuolia. Kirpputorilla minua sitten odottikin nämä kaksi Askon vanhaa kaunotarta. Kappas.

PINOSSA__MG_6215

PINOSSA__MG_6221

Viikonlopun tavaroiden, turvaistuimen ja koirien boksin takia automme oli aika täynnä, joten ennen ostopäätöstä jouduimme hetken pelaamaan tavaratetristä auton takapenkkien ja -kontin osalta. Parin eri version jälkeen saimme lastattua kaksi tuolia, puukulhon ja Muurlan Eva-maljakon autoon niin, että matka olisi turvallinen sekä lapselle että tavaroillekin.

Tuolit maksoivat yhteensä 25 euroa ja Muurlan maljakko 5 euroa. Puukulho, joka ei näissä kuvissa näy, maksoi 7,5 euroa.

PINOSSA__MG_6216

PINOSSA__MG_6227

Tuolit kaipaavat pientä rakkautta, ja tarkoitukseni on verhoilla istuinosat uudelleen. Ensin ajattelin harmaata kangasta, mutta Instagramissa saamani vinkin perusteella aloin vakavasti harkitsemaan luonnonvalkoista buklee-kangasta. Moni ehdotti verhoilun sävyksi petroolia, mutta nyt kaipaan vähän neutraalimpaa linjaa, jotta puunsävy ja selkänojan uniikki muotoilu pääsevät loistamaan kunnolla. Tuolien runko on jämäkkää tekoa ja on loistavassa kunnossa kummankin tuolin osalta. Paksun puujalat ovat tukevat, ja niiden ansiosta, tai takia, tuolit painavat aika paljon.

PINOSSA__MG_6226

Koska alussa viittasin taloutemme tuolimäärään, piti minun tietenkin äkkiä laskea nykytilanne: 12 ruokapöydän tuolia, 2 jakkaraa ja 2 nojatuolia. Ei paha?

Filed in: koti, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

Kesä ja siivous

25/06/2020

Kaupallinen yhteistyö, Swiffer

pinossa_SWIFFER_MG_6170

Jos minulta kysytään, tykkäänkö siivoamisesta, vastaus on kyllä. Tosin en tykkää siitä niin paljon, että uhraisin kesäauringossa vietetyt hetket tai suosikkisarjani jakson sen takia. Jos myös saisin valita, niin siivoaisin mieluiten pelkästään talvikotia, koska näin kesäisin tarve erilaisten pintojen pyyhkimiselle kasvaa eksponentiaalisesti motivaation laskiessa samassa suhteessa.

pinossa_SWIFFER_MG_6137

Takaovi on meillä auki oikeastaan koko ajan, joten koirien – ja nyt myös lapsen – mukana sisälle kantautuu kaikkea pikkukivistä nurmikkoon. Myös koirankarvaa tuntuu löytyvän joka nurkasta, vaikka luulin karvanlähtökauden päättyneen ensimmäisten uintireissujen aikaan. Nähtävästi koirilla talviturkin heittäminen ei valitettavasti edelleenkään tarkoita ihan kirjaimellisesti sitä.

pinossa_SWIFFER_MG_6147 copy

pinossa_SWIFFER_MG_6182

Olen kuluneina kuukausina oppinut sen, että taaperon kanssa asuminen on pientä siistimistä aamusta iltaan. Ennen omaa lasta ei tosiaankaan kykene ymmärtämään sitä sotkun määrää, minkä vain yksi mini-ihminen voi saada aikaiseksi. Täytyy myöntää, että tämä vähän syö motivaatiota siivoamisesta, varsinkin, kun nyt kesällä olisi paljon muutakin mukavampaa tekemistä. En kuitenkaan pysy järjissäni sotkuisessa kodissa, joten olen havainnut pikaiset täsmäiskut parhaaksi tavaksi siivota. Silloin siivoamiseen kuluu mahdollisimman vähän aikaa, mutta kaaos pysyy edes jotenkin hallinnassa. Paras mahdollinen win-win tässä tilanteessa.

Siivous on välineurheilua, ja yksi merkittävimmistä siivouksen mielekkyyteen ja tehokkuuteen vaikuttavista asioista on toimivat välineet.

pinossa_SWIFFER_MG_6141

Siivous on välineurheilua, ja yksi merkittävimmistä siivouksen mielekkyyteen ja tehokkuuteen vaikuttavista asioista on toimivat välineet. Sain Swifferiltä testiin heidän kaksi tuotettaan, Swiffer-lattiamopin ja Swiffer-pölyhuiskun, joiden tarkoitus on juurikin nopeuttaa ja helpottaa arkisia siivousrutiineja.

pinossa_SWIFFER_MG_6185

Swiffer-pölyhuisku on pienikokoinen ja kevyt, ja se vangitsee pölyn jopa kolme kertaa tehokkaammin perinteisiin menetelmiin verrattuna. Pöly myös pysyy huiskussa, sillä sen kuidut imevät pölyn sisäänsä. Pölyhuiskulla on näppärä pyyhkäistä pölyttömäksi lamput ja erilaiset asetelmat vaivattomasti yhdellä ranneliikkeellä ilman tavaroiden turhaa siirtelyä. Myös taulujen kehykset saa hetkessä pölyttömäksi sen avulla. Vaikka suhteeni mikrokuituliinoihin on lämmin, täytyy minun myöntää Swifferin päihittävän ne pölyjen pyyhinnässä 6–0. Miksu pyysi saada pölyhuiskun kuvauksien jälkeen autoonsa, mutta en taida luopua siitä. Sen verran kätevä apulainen se on erilaisten kuivien pintojen pyyhkimiseen.

pinossa_SWIFFER_MG_6183

pinossa_SWIFFER_MG_6158 copy

Swiffer-lattiamoppi on nopea apu silloin, kun lattia pitää nopeasti pyyhkäistä puhtaaksi. Lattiamoppi on vaivaton napata kaapista tai kodinhoitohuoneesta esille, ja lattialla juoksentelevat villakoirat ehtii pyyhkäistä pois samassa ajassa kuin imurin saisi vasta viritettyä toimintavalmiuteen. Sillä on helppo ylettyä myös vaikeisiin paikkoihin kuten sohvan alle, ja tuolinjalkojen välissä pujottelu kävi siltä myös näppärästi. Lattiamoppiin on saatavilla kuivia ja kosteita vaihtoliinoja. Pölyhuiskan tavoin ne imevät pölyn ja eläinten karvat magneetin lailla lukiten ne sisäänsä. Vaihtoliina oli helppo kiinnittää, ja kosteassa liinassa on miellyttävän mieto tuoksu. Plussaa myös siitä, ettei taapero vai sammuttaa moppia minuutin välein, kuten imuroidessa usein käy. Mopilla oli myös kätevää kalastella sohvan alta sinne heitetyt lelut koirankarvan lisäksi.

pinossa_SWIFFER_MG_6166

Tiedättehän, miten agenttileffoissa ase on piilotettu pöydän alle niin, että tarpeen tullen se on helppo vetäistä esiin? Aloin pohtia samaa ratkaisua meidän ruokapöytään Swifferin pölyhuiskulle. Musta pinta olisi niin kätevä sutaista tuosta noin vaan pölyttömäksi, kun pölyhuiskun voisi vetäistä pöydän alta kuin mikäkin siivousmafioso konsanaan!

Filed in: fiilistely, koti, puheenaihe, sisustus, yhteistyö • by Essi • 2 Comments

Kahdeksan esinettä, neljä asetelmaa

17/06/2020

pinossa__MG_5880

Sisustusbloggaajana olen jatkuvasti pienen dilemman edessä: sisustuksen pitäisi muuttua ja pysyä kiinnostavana vuodesta toiseen, mutta en halua ostaa turhaa tavaraa. En myöskään halua uudistaa koko sisustusta kerralla, tuskin teistäkään moni niin tekee, vaan inspiraatio kodin laittamiseen on löydettävä kirjaimellisesti omien seinien sisäpuolelta.

Inspiraatio kodin laittamiseen on löydettävä kirjaimellisesti omien seinien sisäpuolelta

Aloin miettiä, kuinka monta erilaista sisustusesinettä omistan. Maljakoita, kehyksiä ja kynttilänjalkoja kyllä löytyy joka lähtöön, mutta aika usein päädyn valitsemaan sommitelmiin ne sen hetkiset suosikit. Tästä inspiroituneena valitsin kahdeksan esinettä, ja haastoin itseni luomaan niistä neljä erilaista sommitelmaa. Sommitelmien lisäksi listasin teille vinkkini sommitelmien luomiseen.

pinossa__MG_5872

pinossa__MG_5891 copy3

Tarkkasilmäiset nyt tietenkin heti huomaavat, että esineitä on oikeasti enemmän kuin kahdeksan. Tässä tapauksessa kuitenkin kohtelen esimerkiksi kirjapinoa yhtenä esineenä.

Siinä missä valitsen usein samat esineet, päätyvät ne asetelmissa myös aika usein samoille paikoille. Tämä johtuu varmasti siitä, että olen mielessäni jo opetellut sen ”täydellisen” asetelman kaavan, jota huomaamattani noudatan. Ensimmäinen asetelma olikin helppo, mutta neljättä jouduin pohtimaan hetken.

pinossa__MG_5889

pinossa__MG_5891 copy

Miettiessäni asetelmia huomasin, että kun käytössä on rajallinen määrä esineitä, pitää niitä ja niiden suhdetta toisiinsa katsoa ihan uudella tavalla. Toisin sanoen jouduin käyttämään mielikuvitustani sommitelmaa tehdessä, ja se olikin virkistävää pitkän tauon jälkeen!

pinossa__MG_5876

pinossa__MG_5891 copy4

Vinkit sisustusasetelman luomiseen

  • Valitse erikokoisia ja erilaisista materiaaleista valmistettuja esineitä, jotka muodostavat mielenkiintoisen yhdistelmän.
  • Kootessani esineitä ryhmiksi esimerkiksi lipaston päälle, suosin usein parittomia määriä: Kolme esinettä näyttää aina paremmalta yhdessä kuin neljä. Korostan vielä ryhmittämistä, sillä ryhmät näyttävät mielenkiintoisimmilta kuin tasaisesti pitkin tasoa asetetut esineet.
  • Keskitetyt sommitelmat saattavat näyttää tylsiltä, joten usein valitsen asetelman painopisteeksi toisen reunan. Jaan tason mielessäni kolmeen osaan, ja asetan painopisteen yhden jaon kohdalle.
  • Jos tason päällä on useampi asetelma, erota ne selkeäsi toisistaan ¬– siinä auttaa esimerkiksi kirja tai pieni tarjotin.
  • Luota silmääsi! Säännöt on tehty rikottaviksi.

pinossa__MG_5869

pinossa__MG_5891 copy2

Ajattelin, että tästä saisi myös vanhan kunnon blogihaasteen aikaseksi! Eli jos sinulla on blogi tai Instagram, valitse suosikkiesineesi ja toteuta niillä useampi erilainen stailaus. Juttusi voit linkittää tähän tai jakaa sen Instagramissa, niin jaan sitten asetelmianne omissa tarinoissani. 🙂

Filed in: inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • …
  • 96
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uuden kodin uusi kotimainen sohva
  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2026 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2026 · Pinossa ·