Muutama viikko sitten Kerttu kirjoitti uuden kotinsa miinuksista ja asumisen kompromisseista. Samalla hän haastoi minut jakamaan näkemyksen aiheesta omasta näkökulmastani.

Kuulun siihen suureen suomalaiseen ihmisryhmään, joka haluaisi asua omassa rauhassa järven rannalla lähellä palveluita ja työpaikkaa hyvän julkisen liikenteen ääressä. Tontti saisi olla vähintään tuhat neliötä ja rajautua metsään tai kauniisti hoidettuun puistoon. Naapureihin ei olisi näköyhteyttä, mutta heiltä pääsisi kyllä kätevästi lainaamaan sokeria tohvelit jalassa. Niin, ja koti olisi vähintäänkin itse arkkitehdin kanssa piirretty omakotitalo, joka olisi avara, valoisa ja kustannustehokas.

Tietenkään asumistilanteeni ei ole kuvatun kaltainen. Asun pientaloalueella 90-luvulla rakennetussa talossa, joka on sen valoisan kodin vastakohta. Lähellämme on Alepa, koulu ja pari päiväkotia. Naapuritkin ovat lähellä, aivan seinän takana. Julkista liikennettä voi kehua hyväksi kahdesti päivässä, eli kahdeksalta aamulla ja neljältä iltapäivällä. Siltikin Helsinkiin kestää aamuisin julkisilla tunnin verran, eikä ruuhkassa matka töihin taitu juurikaan sen nopeammin.

Asuntokaupoissa kolme tärkeintä kriteeriä ovat sijainti, sijainti ja sijainti, se onkin yksi suuri kompromissin aiheemme. Haluan asua lähellä hyviä ulkoilumaastoja, jotka omassa tapauksessani tarkoittavat miehittämättömiä metsäpolkuja. Samalla haluaisin asua lähempänä töitä, mutta ajatus kehä kolmosen sisäpuolelle muuttamisesta aiheuttaa kylmiä väreitä koska: a) siellä on liikaa ihmisiä ja b) budjettimme ei riitä siellä samoihin neliöihin. Pysymme siis Nurmijärvellä ja tyydyn aamuisin ajelemaan jonon jatkona kohti Helsinkiä.

Etsiessämme tätä kotia kriteerimme olivat vähintään kolme huonetta, sauna, kodinhoitohuone, käynti ulkoa suoraan märkätilaan ja autokatos tai -talli. Vain listan viimeinen kohta jäi puuttumaan, joten teknisesti tämä koti on nappivalinta – eikä meillä mikään kiire täältä olekaan pois. J sai päiväkotipaikan tuosta aivan vierestä, ja neliöt riittävät toistaiseksi meille aivan hyvin (se ei tietenkään estä haaveilemasta hiukan isommasta omakotitalosta ja käytännöllisemmästä pohjaratkaisusta).

Mitä tulee toimivaan keittiöön olen huomannut, että nälkäni kasvaa aina syödessä. Olen aikaisemmin jo kertonut, kuinka tämä keittiö kävikin liian pieneksi, vaikka vielä 2016 se oli aivan passeli. Nyt kaipaisin lisää laskutilaa ja ennen kaikkea säilytystilaa. Tässä elämäntilanteessa keittiöremontti tai muutto ei toisaalta houkuttelen, joten siedän tämänkin pienoisen kompromissin ainakin toistaiseksi.

Lisää neliöitä olisi kiva saada myös olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Vaikka makkarissa käymme vain nukkumassa, olisi silti mukavaa, jos sinne voisi sisustaa vaikka pienen lukunurkkauksen, jonka vieressä olisi vähän kunnollista laskutilaa. Tai riittäisihän sekin, ettei miehen takamus avaisi verhoja aina hänen mennessään nukkumaan siitä 40 cm:n raosta, joka jää ikkunan ja sängyn väliin. Siinä onkin sitten vielä yksi lisäys seuraavan kodin must have -listaan.