• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Kotihäpeä

20/04/2021

pinossa__MG_1525

Kotihäpeä on tuttu termi minulle vuosien takaa. Parin viimeisen viikon aikana se on osunut silmiini useasti – varmaankin lisääntynyt kotona oleminen on nostanut sen pinnalle. Kiinnostuin aiheesta todella, kun luin Instagramista erään vaikuttajan julkaiseman kommentin, jossa sisustuslehtien koettiin myyvän jotain utopistista elämäntapaa, johon kukaan ei oikeasti yllä.

Huomasin triggeröityväni aiheesta, sillä onhan meidän koti ollut sisustuslehdessä jopa kahdesti viimeisen viiden vuoden aikana. Ja ainakin omasta mielestäni meidän koti on ihan tavallisen perheen koti, jota ei ole sisustettu perityllä kotimaisella designilla tai vanhalla rahalla. Tämä koti on sisustettu ennen kaikkea ajalla ja kokeilemalla. Vaikka onhan täällä tehty myös pankin rahoittamaa remonttia, ja sitä kautta nostettu sitä ”sisustuslehtipotentiaalia”.

pinossa_MG_1551

Tunnenko minä kotihäpeää? Ensimmäinen ajatukseni oli ”en”. Hetken pohdittuani tajusin, että en koskaan, siis koskaan, voisi päästää meille vierasta ihmistä sisälle ilman siivoamista. Edelleen pahoittelen arkisotkuja ystävilleni, jotka ovat nähneet kotimme kaikissa tilanteissa ja elämänvaihessa. Olen jopa kehittänyt sotilaallisen tarkan 20 minuutin pikasiivouksen yllättäviä vierailuja varten. Harmittelen sotkua, enkä halua näyttää sitä muille. Taidankin siis tuntea kotihäpeää.

Sato julkaisi syksyllä 2020 tutkimuksen, jonka mukaan 49 % vastaajista kertoi kokevansa kotihäpeää ainakin joskus (naiset useammin kuin miehet). 35 % vastaajista koki somessa ja muissa medioissa esiteltyjen kotien luovan paineita oman kodin sisustamiseen.

pinossa__MG_1542

Koska elän pienoisessa sisustussomekuplassa, kysyin seuraajiltani Instagramissa, tuntevatko he kotihäpeää ja mistä. Selvästi suurin osa vastasi sotkun olevan suurin kotihäpeä aiheuttaja. Ei siis ihme, että Saton tutkimuksen mukaan peräti 90 % suomalaisista siivoaa ennen vieraiden tuloa.

Aina ei vain ole voimavaroja pitää kotia siistinä. Tämä korostuu, kun ystäväpiirissä on ihmisiä, joiden koti on oikeasti siis koko ajan.

Keittiönpsykologina ajattelen, että sotkuisen kodin ajatellaan kertovan liikaa negatiivisia asioita sen asukkaista. Epäsiisti, epäjärjestelmällinen, laiska. Sellaisia ajatuksia sotkuiseen kotiin saatetaan liittää, vaikka arjessa syntyvät elämisen jäljet kuuluvat lähes jokaisen kotiin. Mielenkiintoista oli, että asia toimii myös toisin päin: Muutama seuraajistani kertoi kokevansa kotihäpeää liian siististä kodista, koska he ajattelivat liian siistin kodin kertovan heidän olevan nipoja tai pikkutarkkoja – vaikka kaikki heistä kertoivat yksinkertaisesti vain arvostavan järjestystä ja laittavansa kahvikupit tiskikoneeseen aina käytön jälkeen automaattisesti. Pystyisinpä itse samaan!

pinossa__MG_1548

Kyselyyni vastanneet kertoivat kokevansa kotihäpeää myös kodin pintamateriaaleihin, sisustusratkaisuihin ja asumismuotoon liittyen. Monissa vastauksissa nousi esille ajatus siitä, ettei oma koti vaikuta tarpeeksi arvokkaalta muiden silmissä.

Välillä hävettää asua vuokralla kerrostalossa, kun kavereilla on kauniit omakotitalot.
Asun vuokralla ja sisustan second handilla. Välillä koen, ettei koti ole riittävän aikuinen.

Tähän liittyy meihin suomalaisiin iskostettu ajatus siitä, että omistusasunto ja varsinkin omakotitalo olisi aina tavoittelemisen arvoinen asia. Vaikka itse asun omistusasunnossa ja haaveilen rakennuttavani omakotitalon, en kuitenkaan koe sitä paremmaksi tai arvokkaammaksi tavaksi asua. Se on vain sitä, mitä itse haluan asumiselta tällä hetkellä. Ymmärrän toki, ettei kaikkien ole mahdollista hankkia omistusasuntoa, ja siinä mielessä se voidaan edelleen kokea tietynlaisena statussymbolina. Mutta kaikki eivät myöskään halua omistaa asuntoa, ja se on ihan yhtä hyvä tapa asua ja elää.

pinossa__MG_1530

Remonttibudjetti on rajallinen, eikä kaikkea ole saatu tehtyä.

Jos kodin laittaminen on harrastus tai sisustaminen tärkeää, aiheuttavat remontoimattomat tilat häpeää. Varsinkin kalliita kylpyhuoneremontteja joutuu usein odottamaan, ja täysin toimivat, mutta vain epäesteettiset märkätilat, ovat tiloja, joita ei mielellään somessa esitellä. Tähän tunteeseen voin samaistua todella paljon, sillä muistan edelleen sen onnen tunteen vuodelta 2015, kun pääsin toteuttamaan kylppäriremontin tänne ja sain ensimmäistä kertaa kauniin kylpyhuoneen.

Käydessäni vastauksia läpi ja kirjoittaessani tätä tajusin, kuinka etuoikeutetussa ja ennen kaikkea onnekkaassa asemassa olimme tätä kotia remontoidessamme. Saimme budjetin kohdilleen sattuman myötä, ja meillä oli kahdestaan myös aikaa ja taitoa laittaa kodin pinnat uusiksi. Lisäksi ystäväpiiriimme kuuluu alan ammattilaisia, jotka auttoivat meitä mm. juuri kylpyhuoneen kanssa. Silloin vuonna 2015 remonttibudjettimme oli n. 30 000 euroa, ja se sisälsi ison kylppärin, keittiön ja melkein kaikki pinnat.

pinossa__MG_1531-HDR

Koska pelikenttäni on some, haluan palata vielä siihen ja sen aiheuttamiin paineisiin. Kaikkihan me tiedämme, ettei siellä koskaan näy koko totuus. Oman sisältöni kautta olen pyrkinyt (tarinoissa) näyttämään arkisotkua, epämääräisiä kasoja ja kuvauksen ajaksi sivuun siirrettyjä tavararöykkiöitä. Feedissä ja täällä blogissa julkaisemani kuvat ovat kuitenkin pääsääntöisesti harkittuja ja siloteltuja, joten tietenkin niistä saattaa jäädä katsojalle tunne, että meillä on aina kaikki ihan tiptop.

Feedissä haluan esitellä kotiamme mahdollisimman hyvässä valossa, koska koen kuvieni olevan siellä ennen kaikkea inspiraatiota varten – en minä ainakaan jaksa inspiroitua muiden epämääräisistä kasoista. Toki tässäkin ehdottomuuteni on muuttunut, sillä vielä pari vuotta sitten olin todella tarkka, ettei koirien lelukorista pilkistänyt vaan liian räikeää lelua

pinossa__MG_1546

Myös kuvakulmilla ja kuvankäsittelyllä on valtava ero siihen, miltä joku tila todellisuudessa näyttää. Olohuoneemme sohvalta on matkaa takaoveen pari metriä. Punainen matto oikeasti siis täyttää koko olohuoneeksi kutsumamme alueen. Kuvissa tila näyttää aina vähintään 5 neliötä suuremmalta. Kuvankäsittelyllä taas vaikkapa kellastunut mäntykatto saadaan hetkessä raikkaammaksi ja valoisammaksi – ei siis todellakaan pidä verrata omaa kotia täydellisiin somekoteihin.

pinossa__MG_1558

Pääseekö kotihäpeästi eroon? Tätä varten olisi varmaan pitänyt haastatella oikeaa asiantuntijaa, mutta väittäisin, että siitä voi päästä eroon. Siitä irtautuminen vaatii ehkä lempeyttä itseään kohtaan ja oivalluksen siitä, että sinä asut ja elät itseäsi varten. Käytännönvinkkinä varmasti toimii karsinta ja sitä kautta kodin järjestyksen ylläpidon helpottaminen. Kun tavaraa ei ole liikaa, sille löytyy paikka (itse koen liiallisen tavaran myös henkisesti kuormittavana taakkana, ja joka kerta kaappien siivoamisen jälkeen koen oloni astetta kevyemmäksi), ja niin arkikaaos on helpommin hallittavissa.

Filed in: koti, makuuhuone, puheenaihe, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

Sleepcation

23/09/2020

Askon tarjoama pr-matka

pinossa_Hanasaari_sleepcation_MG_8298

Ajattelin julistaa itseni kohta Laatuaikalähettilääksi, sillä haluaisin taas puhua teille laatuajan ja rentoutumisen tärkeydestä. Viime viikonloppuna pääsin Askon tarjoamana viettämään sleepcation-lomaa Espoon Hanasaareen, ja kokemus oli kaikin puolin täydellinen – jokaista yksityiskohtaa myöten. Reissu oli inspiroiva ja rentouttava samaan aikaan, kiitos Askolle siis kutsusta!

pinossa_Hanasaari_sleepcation_MG_8304

pinossa_Hanasaari_sleepcation_MG_8375 copy

Askon Bonnell-mallisto täyttää 60 vuotta, ja sitä juhlistamaan yksi hotelli Hanaholmenin huoneista on Laura Seppäsen (suunnittelija mm. Tuusulan Asuntomessujen Lumitiikerin takana) toimesta muutettu unelle ja rentoutumiselle pyhitetyksi tilaksi, jonka keskiössä on Askon Bonnell Dream -sänky.

Huoneen värimaailma on napattu suoraan luonnosta; okra, hiekka, pellava, juutti, villa ja puu. Paitsi että huoneen sävymaailma ja harkittu sisustus ylipäätään hivelivät aisteja, oli huoneessa oikeasti huomioitu kaikki aistit. Nirvana- ja Everest-villamattojen pallot hieroivat lempeästi jalkapohjia, ja meriruohosta punottujen Seagrass-sarjan korien maanläheinen tuoksu täytti huoneen.

Kylpyhuoneessa tuotteet oli myös valittu tarkoin. Vielö oli brändinä minulle täysin uusi tuttavuus, mutta rakastuin kertaheitolla heidän tuotteisiinsa juurikin tuoksun takia. Huoneen tuoksumaailma oli todella upea kokonaisuus!

pinossa_Hanasaari_sleepcation_MG_8314

pinossa_Hanasaari_sleepcation_MG_8308 copy

Rennon kokemuksen kruunasi Luhda Homen pellavakylpytakit, jotka saimme ottaa mukaan kotiin miniloman päätteeksi. Kylpytakki päällä oli ihana istahtaa saunan jälkeen supermukavaan Wappu-lepotuoliin kasvonaamion kasvoilla. Miksu päätti hankkia lepotuolin myös tulevaan kotiimme, sillä siinä istuessa tuntui olevansa samaa aikaa sohvalla ja säkkituolissa. Harmi, kun tässä kodissa sille ei ole tilaa.

pinossa_Hanasaari_sleepcation_MG_8362

Huoneessa vallitsi kiireettömyyden tuntu, ja ympäristö olikin täydellinen juuri sleepcationia, palautumista ja rentoutumista varten. Aamulla tilasimme aamiaisen huoneeseen, ja ihmettelenpä vaan, miksi emme ole ennen tehneet niin. Kiireettömyyden tuntu korostuu, kun lomalla ei tarvitse pukea tai lähteä hotellin ravintolaan aamiaiselle, vaan sitä saa rauhassa nauttia sängyllä loikoillen merinäköalasta nauttien.

pinossa_Hanasaari_sleepcation_MG_8299

Kuten kaikilla pienten lasten vanhemmilla, laatuajan viettäminen, palautuminen ja unen määrä ovat meillä hieman huonolla tolalla nyt. Miksun kanssa teimme sopimuksen, että kerran kuussa viemme pojan hoitoon, ja pyhitämme hetken kahden keskiselle ajalle. Kuten tässä postauksessa hetki sitten kerroinkin, yhteisellä ajalla on valtava merkitys meidän kummankin jaksamiseen ja henkiseen hyvinvointiin.

Olemme tietenkin siinä mielessä etuoikeutettuja, kun pystymme lähtemään pr-reissulle rentoutumaan. Tukiverkkomme on myös vahva, ja pojalle sekä koirille on aina löytynyt hoitopaikka. Toivon kuitenkin, että jokainen arjen keskellä uupunut saisi hengähtää edes hetken.

Laatuaikaa ei tarvitse viettää ravintolassa tai hotellissa, vaan hyvät elementit sieltä voi tuoda sinne missä itse olet.

Laatuaikaa ei tarvitse viettää ravintolassa tai hotellissa, vaan hyvät elementit sieltä voi tuoda sinne missä itse olet. Siisti koti, hyvää ruokaa ja illaksi tyhjennetty kalenteri. Lasi viiniä ja ilta rakkaan kainalossa sohvalla. Ja tietenkin se tärkein: unen kannalta optimaalisesti sisustettu makuuhuone. Toisaalta taaperon väsyttämät vanhemmat ovat aika helppo kohderyhmä, joten pelkkä lapsivapaa koti saattaa myös riittää – siivoamisen ja kokkaamisen voi jättää seuraavaan päivään.

Muistuttaisin myös, että laatuaika täytyy järjestää aktiviisesti, sillä sopivaa hetkeä harvoin tulee itsekseen. Jos siis kaipaatte hetkeä kaksin, niin sopikaa päivä ja pyytäkää hoitoapua. Ei ole itsekästä vaatia aikaa itselleen.

pinossa_Hanasaari_sleepcation_MG_8379

Hanaholmen oli hotellina uusi tuttavuus minulle, ja lämpimästi suosittelen sitä miljöön, arkkitehtuurin, taiteen ja ruoan puolesta. Ajattelin kirjoittaa siitä vielä erillisen postauksen hiukan myöhemmin. Ja vinkkaanpa vielä Askon kilpailusta, jossa arvotaan muutama yö tähän sleepcation-huoneeseen. Kilpailu on käynnissä Askon Instagram-sivulla 6.10. asti.

Filed in: fiilistely, makuuhuone, matkailu, puheenaihe, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

Syksyiset pellavalakanat

19/09/2020

pinossa__MG_8211

Klassikko: Pari viikkoa sitten kipaisin äkkiä Ikeaan hakemaan vain muutaman pyyhekoukun, mutta lopulta poistuin kassan kautta sylissä uudet pellavalakanat.

Makuuhuoneemme värimaailma on ollut hyvin hillitty ja valkoinen, enkä pitkään osannut kuvitella nukkuvani muissa kuin vaaleissa lakanoissa. Mutta kun silmäni Ikean tekstiiliosastolla osuivat marjapuuron värisiin pellavalakanoihin, en voinut kävellä niiden ohitse. Kuvittelin, miten hyvältä ne näyttäisivät vaikkapa tummansinisen kaverina, ja kävinkin mallailemassa niitä sen sävyisten tyynyliinojen kanssa. Mieleni teki heittää nekin keltaiseen kassiin, mutta maltoin mieleni – onhan meillä ennestään jo siniset samettipäälliset koristetyynyihin.

pinossa__MG_8215

pinossa__MG_8213

Pellavalakanat ovat edelleen ehdottomasti suosikkini. Yksi niiden parhaista puolista on se, että ne näyttävät ryppyisinä entistä paremmilta, jolloin petauskin on ihanan rento ja kutsuva. En edes muista, koska viimeksi päiväpeitto olisi ollut meillä käytössä (välihuomio: Koirat saavat tulla sänkyyn ainoastaan valokuvaa varten).

pinossa__MG_8233

Pellava paranee jokaisen pesun jälkeen, mutta itse pidän myös tästä uuden pellavan tunnusta, joka Ikean lakanoissa on ensimmäisen pesun jälkeen. Meillä on jo ennestään yhden valkoiset pellavalakanat Ikeasta, ja olen ollut niiden laatuun tyytyväinen. Suurin rapsakkuus on parin vuoden pesemisen seurauksena lähtenyt, mutta niissä on edelleen jäljellä pellavalle tyypillinen karheus.

pinossa__MG_8231

Kotiin päästyä pesin heti lakanat, jotta sain ne seuravana päivänä pedattua. ”Kylläpäs on värikästä”, ajattelin itsekseni vaihtoprosessin yhteydessä. Näitä kuviakin on hassu katsella, sillä lakanoiden vaihto muutti koko huoneen ilmeen.

pinossa__MG_8229

Prosessi käynnisti päässäni taas ajatuksen makkarin maalaamisesta. Se on pyörinyt ajatuksissa nyt vaikka kuinka kauan, mutta ennen maalitelaan tarttumista takaseinän tapetti pitäisi poistaa ja seinä tasoittaa. Tapetin päälle en kehtaa maalata, sillä sen alla on toinenkin tapettikerros. Se projekti jääköön siis parempaan aikaan, ensin pitäisi ainakin kiinnittää ne pyyhekoukut.

Tänään pääsemme Miksun kanssa Askon kutsumana viettämään sleepcationia Hanasaareen Laura Seppäsen sisustamaan huoneeseen, jonka keskiössä on Asko Bonnell -malliston Dream-sänky. Kuulostaa hyvältä! Ainakin Instassa tarinoiden puolella jaan sieltä tunnelmia.

Filed in: makuuhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·