puheenaihe Archives | Sivu 17 30:stä

Vinkkejä hämärässä kuvaamiseen

15/03/2020

Välillä minulta kysellään neuvoja valokuvaukseen liittyen, ja tässä postauksessa päätin käydä läpi muutamia vinkkejä sisustuskuvauksen ja erityisesti hämärässä kuvaamisen näkökulmasta.

Valokuvaajana olen täysin itseoppinut, mitä tulee tekniikkaan ja visuaaliseen puoleen. Olen opetellut kuvausta aina sitä mukaa kun eteeni ilmenee ongelma, ja siksi esimerkiksi studiovalojen ja erillisen salaman käyttö on minulle edelleen aika vierasta – niitä en sisustuskuvaukseen kotona vielä tarvitse.

Valokuvaus on tekniikkalaji, ja kuvauksessa kaikki lähteekin kalustosta ja sen hallinnasta. Kuvaan oikeastaan kaikki kuvani Canon 6D -täyskennokameralla ja EF 24–70mm f/4L IS USM -objektiivilla. Täyskennokamera eroaa tavallisesta eli croppikennosta siten, että kenno yksinkertaisesti fyysisesti suurempi. Suurempi kenno sisältää enemmän soluja, joista muodostuvat valokuvan pikselit. Suurempi kenno myös tallentaa kuvan laajemmalta alueelta kuin croppikennoinen kamera. Yksinkertaistettuna voidaan ajatella, että croppikennolla otettu kuva on ikään kuin valmiiksi rajattu. Sisustuskuvia ottaessa täyskennolla on helpompi saada laajoja kuvia ilman hirvittäviä vääristymiä.

Matkakameraksi olen hankkinut Olympus PEN-8 minijärkkärin. Siinä käytössäni on pannukakkulinssi, johon en ole ihan täysin tyytyväinen. Vielä en vain ole saanut aikaiseksi panostaa laadukkaampaan objektiiviin.

Jotta saan mahdollisimman laadukkaita kuvia läpi vuoden, on jalusta minulle ehdottoman tärkeä työväline. Käytössäni on SLIK-merkkinen kuulapääjalusta, jonka kuvaustangon saa vaakatasoon. Vaakatangolla esimerkiksi flatlay- ja ruokakuvien ottaminen suoraan ylhäältä alas käy näppärästi. Käyttämäni jalusta on jo poistunut myynnistä, mutta vastaavan löysin täältä.

Jalustalla kuvaan noin metrin korkeudelta, sillä se on sisustuskuvissa yleensä se toimivin kuvakulma. Poikkeuksia tietenkin on, ja esimerkiksi Instagramissa yläviistosta kuvatut kuvat toimivat hyvin useimmilla tileillä. Omalla kohdallani en ole huomannut merkittävää eroa.

En ajatellut tässä postauksessa syventyä kameratekniikkaan sen enempää, mutta lyhyesti voin kertoa, että yleensä kuvaan asetuksilla ISO 320 ja f10. Suljin- eli valotusaika kuvissani on mitä tahansa 1/80–4 sekunnin väliltä, ja juuri pitkissä valotusajoissa jalusta astuu kuvaan tärähtämisen estämiseksi.

Joskus pitkällä valotusajalla kuvatessa kuva tärähtää jalustasta huolimatta, ja silloin ongelma saattaa olla kameran pieni heilahtaminen kuvaa ottaessa. Käytän yleensä aina 2 sekunnin ajastusta, jolloin napin painamisesta tuleva pienen pieni liike ei heilauta kameraa. Ajastuksen ohella kuvaamiseen voi käyttää myös kaukolaukaisinta (minulla on käytössä tämä).

Canonilla on olemassa Canon Camera Connect -sovellus, jolla kameran saa liitettyä suoraan puhelimeen. Puhelimen sovelluksen kautta kameraa voi hallita mm. säätöjen osalta, jolloin kuvaaminen onnistuu täysin kameraan koskematta. Kameran ottamat kuvat saa myös siirrettyä suoraan puhelimeen, mutta itse tykkään käsitellä kuvani edelleen vanhanaikaisesti läppärin Lightroom-sovelluksella.

Kuvaan RAW-muotoisia kuvia, jotka vaativat aina pienen käsittelyn ennen julkaisua. RAW-kuvat sisältävät enemmän tietoa kuin kameran valmiiksi pakkaamat JPEG-kuvat, joten pimeistä kuvista saa kaivettua esille enemmän yksityiskohtia. Enemmän RAW- ja JPEG-kuvien eroista voi lukea vaikkapa täältä.

Kuten yllä jo mainitsin, käytän kuvakäsittelyyn Lightroomia, jossa minulla on tallennettuna valmiin VSCO-presetin pohjalta tehty filtteri, jota käytän kaikissa kuvissani.

Jalustan ohella ehkäpä se tärkein vinkki on kuvata aina luonnonvalossa. Meillä valo tulee kaikkiin huoneisiin vain yhdestä suunnasta, ja kotimme on muutenkin hämärä. Makuuhuoneessamme ja työhuoneessa meillä on peiliovet ikkunaa vastapäätä, joten luonnonvalo heijastuu yleensä aika hyvin takaisin valaisten huoneen myös kauempana ikkunasta.

J:n huoneessa ja olohuoneessa näin ei ole, ja varsinkin vähäisessä luonnonvalossa toinen puoli huoneesta jää todella pimeäksi. Silloin otan käyttöön heijastimen, jolla saan maksimoitua valon määrän. Ihmeitä heijastimella ei saa aikaiseksi, mutta sillä voi vähän parantaa ennestään huonoa tilannetta.

Valon suuntaa ohjaan sälekaihtimilla niissä huoneissa, joissa meillä on ne ikkunoissa. Esimerkiksi olohuoneen valo muuttuu todella paljon vain kääntelemällä sälekaihtimia, joten ei ole ihan yhdentekevää missä asennossa ne sattuvat kuvaushetkellä olemaan. Ohjatessani valoa pyrin välttämään suuria kontrasteja valoisten ja varjoisten alueiden välillä, jotta saan kuvaan mahdollisimman tasaisen ja luonnollisen valon. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, esimerkiksi tässä kuvassa näkee hyvin sen, mihin kohtaa ikkunoista tuleva valo loppuu (kontrastia olen vähentänyt kuvankäsittelyllä valottamalla kuvan oikeaa reunaa enemmän). Joskus liian suuren kontrastin välttämiseksi joudun jopa vähentämään valoa sulkemalla osan kaihtimista.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä! Jos jokin jäi epäselväksi, niin vastaan mielelläni tarkentaviin kysymyksiin. 🙂

Kuinka äitiys on muuttanut minua

09/03/2020

Olen saanut kunnian hoitaa äidin tehtäviä nyt vuoden ja kahden kuukauden ajan. Vaikka näin naistenpäivän jälkimainingeissa pieni itsenäinen ja toisista riippumaton osa minusta haluaisi väittää, etten ihmisenä ole muuttunut äidiksi tulon jälkeen lainkaan, valehtelisin. Äitiys on kasvattanut ja muuttanut minua paljon, ja suurimmasta osasta noista muutoksista olen pelkästään kiitollinen.

Vaikka en koskaan ajatellut olevani perinteisen mallin mukainen äidillinen äiti (typerää oikeastaan edes puhua tästä stereotypiasta 2020-luvulla), ja vähän pelkäsin uuden roolin omaksumista, olen sulahtanut äitiyteen hyvin. Löysin nopeasti sen oman tapani olla äiti. Koen olevani rento ja maalaisjärjellä varustettu äiti, joka ei murehdi jokaista kolhua ja huonosti sujunutta ruokailua, vaan osaa antaa taaperon olla tutkiva ja rajojaan hakeva lapsi. Tietenkin tämä kuvitelma saattaa olla vain omassa päässäni luoma illuusio.

Olen kaikki minulla heti nyt -tyyppinen kärsimätön persoona, mutta J on onnistunut opettamaan minulle kärsivällisyyttä. Nopeatempoinen vaunulenkki vaihtuu hetkessä hitaaseen löntystelyyn pojan halutessa kävellä, eikä sillä hetkellä minua häiritse yhtään kotona odottava loppumaton tehtävälista. Lapsen kanssa asioissa vaan kestää hiukkasen pidempään, mutta se ei ahdista minua kuten ennen.

J on voimakkaalla temperamentilla varustettu kauris, ja viimeisten kuukausien aikana kärsimätön luonne on alkanut päästä esiin (kehenköhän mahtaa tulla…). Poika saa raivokohtauksen milloin mistäkin, mutta osaan pysyä niiden kohdalla yllättävän tyynenä – ja kärsivällisenä. Viimeisin taattu kiukun aihe on se, jos laitan J:lle jälkiruuaksi tarkoitettua smoothiepussin pöydälle suoran suuhun tarjoilun sijaan.

Äärimmäisen kiitollinen olen siitä, että olen löytänyt armollisuutta itseäni ja toisia kohtaan. Ymmärrän jo hieman paremmin sen, milloin on hyvä vaan antaa asioiden olla, enkä ruoski niistä itseäni enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Muita kohtaan tuntemani armollisuus on ymmärrystä, joka auttaa näkemään erilaiset elämäntilanteet ja niiden mukanaan tuomat valinnat. Aina kaikki ei ole itsestä kiinni ja vaikka olisikin, joskus on ihan sallittua suorittaa sieltä riman alta. On ihan ok ruokkia perheensä joskus einesruualla ja skipata imurointi parina päivänä.

Armollisuus on tuonut mukanaan ajatuksen myös siitä, ettei kukaan täällä pärjää yksin. Minä saan pyytä apua kun sitä tarvitsen, ja minä voin puolestani auttaa silloin kun siihen pystyn. Eikä auttamisen aina tarvitse olla varsinaisesti edes auttamista, se voi olla vilpitön kehu tai oikeaan aikaan sanotut kauniit sanat.

Auttamisen ei aina tarvitse olla varsinaisesti edes auttamista, se voi olla vilpitön kehu tai oikeaan aikaan sanotut kauniit sanat.

Ymmärryksen ja armollisuuden kanssa käsi kädessä kulkee herkkyys, jota olen saanut saavillisen verran lisää. Olen aina ollut herkkä ja tunteikas, mutta äitiyden myötä voisin lopettaa uutisten katsomisen lähes kokonaan. Parempi olla tietämättä kaikkia niitä asioita, joiden takia vain surisin koko illan.

On ehkä vähän hölmösti sanottu, mutta koen olevani tunnetasolla viisaampi kuin vielä puolitoista vuotta sitten.

Vanhemmuus on rankkaa, ja uusi elämä nostaa esille myös puolia, joista en ole niin ylpeä. Parisuhteeseen käytetty aika on meillä jäänyt todella vähälle, enkä halua valehdella, etteikö se olisi vaikuttanut suhteeseemme. Huomaan välillä uppoutuvani omiin ajatuksiini niin, etten kuulee lainkaan mitä minulle puhutaan – en ole kunnolla läsnä. En pidä tästä puolestani lainkaan, mutta väsyneenä ja oman ajan puuttuessa siitä eroon pääseminen tuntuu liian vaikealta nyt.

Äitiyden ensimetreillä kuvittelin, että elämäni tulisi olemaan pelkkää pelkoa, epäröintiä epätietoisuutta seuraavat 18 vuotta. Vaikka vanhemmuus osaltaan on pelkkää menettämisen ja väärin tekemisen pelkoa, eivät ne tunteet nouse esille kuin vain hetkittäin.

Taaperon kanssa eläminen on päivittäin täynnä oppimisen riemua, pienistä asioista ilahtumista ja suunnatonta ylpeyttä. Välillä myös huomaan itse oppineeni ihan vahingossa asioita, joita en edes tiennyt osaavani.

Lukijatoive: My day

17/02/2020

Sain lukijatoiveen kirjoittaa ihan tavallisesta päivästämme lapsiarjen näkökulmasta. Tämä postaustoive tuli erityisesti päiväkodin aloitusta ja arki-iltojen aikataulua koskien, eli kuinka näihin lyhyisiin iltoihin saadaan mahdutettua se kaikki oleellinen.

Olen aina pitänyt rutiineista, mutta nyt J:n kanssa rutiinien tärkeys on korostunut entisestään. Tuntuu vähän tylsältä sanoa, että arki meillä tosiaan menee päivästä toiseen aika saman kaavan mukaan, mutta sellaista se taaperon kanssa asuminen on – menevän (sinkku)ihmisen mielestä tämä saattaakin kuulostaa todella puuduttavalta ja yksitoikkoiselta.

Lastenhoidon olemme jakaneet niin, että tällä hetkellä Miksu on enemmän vastuussa aamuista, ja minä taas hoidan päiväkodista hakemisen ja illan. Miksu on töiden puolesta kiireinen alkuvuoden, mutta kun minä palaan täyteen työpäivään alkukesästä, siirtyy pojan hakeminen päiväkodista varmaankin Miksulle, koska hänellä on niin paljon lyhyempi työmatka.

Postauksen kuvat nappasin muuten puhelimella hyvin rennolla fiiliksellä, ja ne ovatkin ylistys sille kuuluisalle arkirealismille.

My day

6.03
Herätyskelloni soi. Voisin hyvin herätä tasan kuudelta tai vaikka viittä yli, mutta jostain syystä, jota en itsekään tiedä, herätyskelloni on asetettu tuohon aikaan. Yleensä torkutan ainakin viisi minuuttia. Kun nousen ylös, ruokin koirat ja juon litran sitruunavettä. Koko aamun liikun kuin ninja, jotta pääsisin alta pois ennen poikien heräämistä.

Tänä aamuna J päätti herätä kanssani samoihin aikoihin. Samalla kun ruokin tytöt, annoin J:lle aamumaidon. Aamupalan J saa päiväkodissa kahdeksalta.

Pyrin lähtemään kotoa seitsemän aikaan, jotta välttäisin pahimman aamuruuhkan. Niinä aamuina kun J herää kanssasi samaan aikaan, aikataulusta kiinni pitäminen on vaikeaa, sillä herra keksii oma-aloitteisesti ties mitä tekemistä. Jos hän ei ole parkouraamassa vaunuissa, niin sitten hän on auttamassa pyykinpesussa tunkemalla äidin aamutakkia vessanpönttöön tai uittamassa pikkuautoa koirien vesikupissa.

Olipa aamun ylimääräinen viihdenumero mikä tahansa, harjaan äkkiä hiukset, sipaisen naamaan vähän ripsaria ja teen Nespresso-kahvin termariin matkaevääksi.

7.45
Päiväkodissa aamupala tarjoillaan kahdeksalta, joten Miksun tavoite on viedä J hoitoon vähän ennen sitä. Päiväkodissa sylin vaihto kestää viitisen minuuttia. Aamuisin kun kaikki lapset saapuvat hoitoon samaan aikaan, ei hoitajien kanssa ehdi kuulemma hirveästi juttelemaan.

7.45–14.15
Kun pääsen toimistolle, laitan pannullisen kahvia valmiiksi valumaan ja valmistan mikrossa aamupuuron, jonka syön mehukeiton kera.

Kun kyselin mistä teitä kiinnostaisi lukea tässä postauksessa, sain pari toivetta kertoa enemmän myös työstäni. Olen töissä Kalasatamassa markkinointoimisto Pinnassa, ja olen ollut siellä content designerina nyt parin vuoden ajan (josta olin äitiyslomalla lähes vuoden). Työhöni kuuluu mm. asiakkaiden some-julkaisuiden suunnittelu ja toteutus sekä maksullisten some-kampanjoiden pyörittäminen ja niistä raportoiminen. Autan myös ylläpitämään ja tuottamaan sisältöjä kotisivuille ja verkkokauppoihin. Lisäksi kirjoitan ja osallistun konseptointiin ja ideointiin. Tarpeen vaatiessa vedän ylle raksavaatteet, ja autan messuosastojen ja tapahtumien rakentamisessa sekä erilaisissa somistustehtävissä.

Jos tässä avaisin työtäni enemmän, tulisi postauksesta aivan tolkuttoman pitkä. Jos aihe kiinnostaa vielä enemmän, voin kirjoittaa työstä markkinointitoimistossa ihan oman postauksensa.

15.00
Toimistolta ajan suoraan päiväkodille, joka sijaitsee ihan kivenheiton päässä meiltä. Kun haen J:n, vaihdan samalla pikaiset kuulumiset päivän kulusta. Jos likapyykkiä on tullut, nappaan ne mukaani hoitorepun kanssa. Päiväkodilla aikaa menee noin kymmenisen minuuttia.

15–16
Jos minun tarvitsisi käydä ruokakaupassa, kävisin siellä tässä vaiheessa päivää. Jos tulemme päiväkodilta suoraan kotiin, vaihdan kotivaatteet, päästän koirat ulos ja leikin J:n kanssa tai siivoilen hiukan siihen asti, että on aika aloittaa päivällisen valmistus.

Sillä aikaa kun minä häärään keittiössä, J viihdyttää itseään koirien kuppien tai pahvikorin – tai usein niiden yhdistelmän – avulla.

17.00
Syömme päivällisen viiden aikaan. Yritän kokata kasvispainotteisia ja nopeita reseptejä, jotka maistuvat myös taaperolle (välillä syötämme J:lle tavallista purkkiruokaa, jos ”meidän” ruokamme ei ole hänelle sopivaa).

Arkisin kokkaan esimerkiksi uunifetapastaa, tofu-kookoskormaa, linssikeittoa, kalapuikkoja ja perunamuusia, soijabolognesea sekä erilaisia pastoja. Jos kokkaaminen ei huvita, suosin einesosastolta Kokkikartanoa tai pakasteranskalaisia ja kukkakaaliwingsejä. Pakastepizzaa tulee syötyä enää yllättävän harvoin!

17.30–18.30
Ruoan jälkeen käymme yhdessä kävelyllä koirien kanssa, jonka jälkeen J saa touhuta iltatoimiin asti. J on aika omatoiminen puuhailemaan milloin mitäkin. Viime aikoina sohvalla remuaminen on niiden pahvien levittämisen ohella ollut ihan ykkösjuttu.

19.15
J menee nukkumaan viimeistään kahdeksalta, joten aloitamme iltatoimet seitsemän aikaan väsymystilasta riippuen. Iltatoimet käsittävät iltapuuron, pesut ja nukuttamisen, johon onneksi ei kulu aikaa kuin muutama minuutti.

20.00
J:n mentyä nukkumaan on aikaa sellaiselle, mitä ei ole aiemmin illalla ehtinyt tehdä. Julkaisen Instagramissa, kirjoitan blogitekstiä, käsittelen kuvia, vastaan sähköposteihin tai yritän vähän jumpata. Myönnän kyllä aika usein ihan vaan makaavani sohvalla pari tuntia ennen nukkumaan menoa. Sänkyyn yritän mennä kymmeneen aikaan, jotta minulla olisi mitään mahdollisuuksia herätä seuraavana päivänä taas kuudelta.

Tällä hetkellä varsinaista omaa-aikaa minulla ei arkisin ole juurikaan, ellei jotain spesiaalia ole sovittuna. Myöhemmin keväällä minun olisi tarkoitus aloittaa Villan kanssa taas viikoittaiset agilitytreenit, joka tarkoittaa sitä, että saan viettää omaa aikaa agilityhallilla muutaman tunnin. Vastaavasti myös Miksu yrittää käydä salilla kerran tai pari viikossa.