• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Saako lapsemme näkyä somessa?

06/01/2019

Pinossa_boho_bedroomIMG_7277

H-hetki lähenee, ja on aika nostaa kissa pöydälle: Tullaanko vastasyntynyttä lastamme näkemään some-kanavissani?

Ennen raskaaksi tulemista olin ehdottoman varma, etten tulisi koskaan julkaisemaan lapsemme kasvokuvia somessa. Lapsi voisi kyllä esiintyä kuvissani, mutta aina tunnistamattomana. Raskauden edetessä olen kuitenkin alkanut katsella suloisia vauvakuvia vähän toisella silmällä (kuten esimerkiksi @themrsproject-tilin ihania kuvia), ja alkanut hieman pyörtää päätöstäni. Lapsen synnyttyä hän luonnollisesti täyttää kaikki päiväni, joten olisi jopa hieman outoakin jakaa kuulumisiani someen ilman häntä.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7273

Lapsen mielipidettä asiaan en tietenkään voi kysyä vielä moneen vuoteen, mutta siltikään en ole yksin päätöstä tekemässä. Avomieheni ei julkaise sisältöä aktiivisesti somessa, eikä hänellä ole tarvetta julkaista siellä kuvia lapsestammekaan. Hänen mielipiteensä siis viimeisimmän keskustelun pohjalta on se, ettei lapsi tule esiintymään somessa lainkaan. Painotan tässä kuitenkin viimeisintä keskustelua, sillä saahan mieskin vielä höllätä mieltään kuten minäkin 😉

Usein kun kysytään, miksi lapsen kuvia ei saisi somessa julkaista, perustellaan kanta lapsen yksityisyyden suojelemisella. Ymmärrän lapsen yksityisyyden suojelemisen tärkeyden, mutta valitettava fakta on se, että vaikka en esimerkiksi lapsen nimeä koskaan julkisesti blogissani kertoisi, olisi se varmasti silti selvitettävissä. Muutamassa vuodessa olen jättänyt itsestäni aika leveän polun leivänmuruja netin syövereihin, jonka avulla muun muassa asuinpaikkani on todella nopeasti paikannettu – ja lapsen tiedot äkkiäkös siinä sivussa. En usko, että kukaan koskaan olisi kiinnostunut kyseisistä tiedoista, mutta aina voin varmuuden vuoksi tehdä niiden etsimisestä hieman hankalampaa, sen sijaan, että suoraan ojentaisin ne hopeatarjottimella.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7286

Jos asiaa tarkastellaan lakipykälien kautta, niin henkilötietolain kanta lapsen kuvien julkaisuun on yksiselitteinen: Jos lapsi on tunnistettavissa kuvasta, pitäisi julkaisuun saada aina lapsen lupa. Pienen lapsen kohdalla tämä ei tietenkään onnistu, mutta koska lapsi on sitten oikeasti tarpeeksi vanha luvan antamiseen?

Väitän, ettei suurin osa meistä ole tunnistettavissa enää omista vauva-ajan kuvistaan. Siihen perusteluun nojaten voisin uskaltaa julkaista kuvia lapsestamme sylivauvana. Toisaalta olisi hassua lopettaa kuvien julkaiseminen sitten, kun lapsi alkaisi mielestämme näyttää ”tarpeeksi itseltään”. Sitä paitsi vanhempina, jotka näkevät lasta päivittäin, emme varmastikaan osaisi edes määritellä tuota rajaa tarpeeksi hyvin.

Tärkein syy, miksi en julkaisisi lapsen kuvia somessa lainkaan, on pelko niiden päätymisestä vääriin käsiin. Jo pelkästään sisustuskuvia varastetaan ja kopioidaan törkeästi todella paljon, joten miksi lasten kuvat olisivat tässä mikään poikkeus. Tietenkään en koskaan julkaisisi kuvaa esimerkiksi lapsen kylpyhetkestä – siitä ei meidän perheessä tarvitse edes keskustella. Mikäli kuvia joskus julkaisen, täytyy niiden aina olla hyvän maun mukaisia ja sellaisia, jotka eivät myöhemminkään saata lasta noloon tai epämukavaan tilanteeseen.

Pinossa_boho_bedroomIMG_7278

On hieman eri asia pohtia, julkaiseeko kuvia vain yksityisissä kanavissa, jossa ne ovat periaatteessa vain ystävien ja tuttujen nähtävillä. Parhaat kuvani ovat Instagramissa tavoittaneet yli 100 000 ihmistä, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään pieni ja rajattu ystäväpiiri, jolle kuva olisi nähtävillä. Omalla henkilökohtaisella Facebook-tililläni kuvien julkaiseminen tuntuukin heti paljon helpommalta ja vaarattomammalta. Vaikka tietenkään sekään ei ole tae siitä, että kuvat olisivat suojassa mahdolliselta väärinkäytöltä.

Jokaiselle vanhemmalle se oma lapsi on tietenkin aina se kaikista ihanin ja suloisin, jonka kuvia ylpeänä haluaisikin esitellä sukulaisille ja tuttaville. Siksi ymmärrän hyvin myös niitä vanhempia, jotka julkaisevat lapsistaan tunnistettavia kuvia julkisilla some-tileillä. Heistä jokainen on varmasti tietoinen mahdollisista riskeistä, ja varmasti myös valmis poistamaan jokaisen julkaisemansa kuvan, jos lapsi jossain vaiheessa sitä itse haluaa (vaikka sehän ei varsinaisesti enää asiaa korjaakaan).

Emme vielä ole tehneet asiasta viimeistä päätöstä, vaikka pian asia tulee enemmän kuin oleelliseksi. Olisikin mielenkiintoista kuulla teidän kantanne ja mielipiteenne asiaan. Miksi julkaisette tai ette julkaise lastenne kuvia somessa?

Filed in: äitiys, kuulumisia, lapset, mielipide, perhe, puheenaihe, random • by Essi • 12 Comments

DIY joulukalenteri

20/11/2018


Pinossa_bohemianhomeIMG_6571

Itse täytettävät DIY joulukalenterit ovat yleistyneet viime vuosina, ja minusta se onkin paljon parempi tapa aloittaa joulun odotus kuin pelkkää karkkia sisältävä herkkukalenteri. Rakastan joulufiilistelyä, ja siksi en ole ollut valmis luopumaan joulukalentereista näin melkein kolmekymppisenäkään. Aikuisiällä kalenterimme ovat olleet pääsääntöisesti joko arpakalentereita tai partiolaisilta ostettuja kuvakalentereita.

Ei nyt varmaan tarvitse erikseen mainita, että tänä vuonna emme varsinaisesti odota jouluun hiljentymistä kuten aikaisempina vuosina – nyt odotuksemme kohdistuu kuukautta myöhemmäksi. Niinpä saadessani tämän ihana itse täytettävän DIY joulukalenterin* 2 x Ilolta, päätinkin tehdä siitä joulukalenterin sijaan laskettu aika -kalenterin.

Pinossa_bohemianhomeIMG_6598

Pinossa_bohemianhomeIMG_6600

Laskettu aika -kalenterin idea on se, että minä täytän avomiehelle 12 pussia, vaikka parilliset luvut, ja vastaavasti avomies täyttää minua ajatellen loput 12 pussia. Alustavasti ajattelin budjetiksi 50 euroa, mutta näin tarkemmin ajateltuna 100 euroa saattaisikin olla realistisempi budjetti pussien täyttämiseen. Vaikka eihän se raha tässä pääasia olekaan. Kalenterin avaamme lähtölaskennan omaisesti 24:stä alaspäin niin, että viimeinen yllätyspussi avataan päivää ennen laskettua aikaa.

Laskettu aika -kalenterin pussit voi täyttää budjetin rajoissa oikeastaan millä tahansa pienillä yllätyksillä. Koska avomies lukee aktiivisesti blogiani, en tietenkään voi nyt paljastaa, millä ajattelin omat pussini täyttää. Sen verran voin kuitenkin kertoa, että omista pusseistani toivoisin suklaan lisäksi löytyvän hemmotteluun sopivia tuotteita (sovitun budjetin saa siis ylittää esimerkiksi kasvohoitolahjakortin muodossa).

Pinossa_bohemianhomeIMG_6587

Pinossa_bohemianhomeIMG_6578

Jos täyttäisin kalenterin lapselle, valitsisin pusseihin yllätykseksi muun muassa pieniä leluja ja suklaata. Yhteisiä leipomishetkiä varten pusseista voisi paljastua myös esimerkiksi piparimuotteja tai vaikkapa tarvikkeet jouluista askarteluprojektia varten. Kiva idea voisi olla myös yhden suuremman lelun, esimerkiksi lego-paketin, hajauttaminen pusseihin (tähän sopii myös kirppikseltä hankitut legot!). Muuten en vielä ole niin sisällä leluskenessä, että osaisin antaa tarkempia vinkkejä kalenterin sisältöön. Teiltä varmaan saisi kalenterin täyttöön hyviä ideoita tulevia jouluja ajatellen?

Täytettävän DIY joulukalenterin* voit ostaa 2 x Ilon verkkokaupasta.

*kalenteri saatu

Filed in: DIY, fiilistely, joulu, lapset, sisustus • by Essi • 1 Comment

Katseenkestävät puulelut

19/10/2018

Lelut saatu näkyvyyttä vastaan Jollyroomilta

Pinossa_boho_nurseryIMG_6217

Olen aina ollut varautuja, jonka on pitänyt olla hyvissä ajoin valmistautunut kaikkeen. Esimerkiksi reissussa otan mukaani aina puhelimen kuvakaappauskartan julkisesta liikenteestä, nähtävyyksistä ja hotellin ympäristöstä, ja uuteen paikkaan ajaessa tarkistan aina reitin ja matkan keston ennakkoon, vaikka käyttäisinkin navigaattoria koko matkan. Ei siis ole mikään yllätys, että olen varautunut myös vauvan tuloon sisustamalla hänen huonettaan askeleen verran pidemmälle kuin tässä vaiheessa tarvitsisi.

Oikeastaan koko pojan tuloon valmistautuminen on edennyt askeleittain niin, että olen keksinyt itselleni aina uuden etapin, joka on pitänyt suorittaa asap ennen uuden tehtävän hoitamista. Ensin piti ostaa vaunut, sitten päättää seinänväri ja ostaa vaatteita. Kaksi viikkoa sitten panikoin puuttuvia puklurättejä, ja toissapäivänä päätin vauvan kotiintuloasun, vaikka synnytykseen on oletettavasti vielä kolme kuukautta. Nyt listani alkaa vedellä viimeisiään, sillä olen päässyt jo leluihin asti.

Pinossa_boho_nurseryIMG_6242

Pinossa_boho_nurseryIMG_6219

Tiedän, ettei vauva tule tarvitsemaan huonettaan tai lelujaan vielä pitkään aikaan, mutta oman mielenrauhani takia haluan huoneen olevan mahdollisimman valmis ennen vauvan saapumista. Kontrollifriikkiä luonnettani helpottaa tietää, että vaikka en itse synnytyksessä pysty hallinnoimaan tilannetta, on kotona asiat juuri niin kuin haluan niiden olevan. Pahin painajaiseni olisi tuoda vauva kotiin, jossa ei olisi mitään valmiina.

Yhteistyössä Jollyroomin kanssa sain valita heidän uudelta tuotemerkiltään Hobie & Bearilta ihania puuleluja täydentämään pojan huoneen sisustusta. Valikoimasta valitsin meille leikkiteltan*, kävelyvaunun*, palikkajunan*, kuorma-auton* ja perinteiset puupalikat*. Avomies ja tuleva isoisä ovat testanneet jo magneeteilla varustetun kuorma-auton, ja oletettavasti kummatkin myös totesivat sen pojalle sopivaksi, vaikka kovaa keskustelua käytiinkin sopivasta kytkimen käytöstä ja liikkeelle lähdöstä.

Puusta valmistetut lelut kestävät käyttöä ja katsetta, mikä onkin tärkeää niiden ollessa ensimmäiset kuukaudet oikeastaan vain koristeina. Mutta jos koirilta kysytään, leikkiteltta voisi jo nyt jäädä huoneeseen, sen verran hyvin ne tuntuivat siellä viihtyvän.

Pinossa_boho_nurseryIMG_6239

Pinossa_boho_nurseryIMG_6221

Vaikka kyytiläinen alkaa jo ulospäin osoittaa runsaasti olemassa olemisen merkkejä, on ajoittain ajatus vauvasta tuntunut etäiseltä. Jokaisen hankinnan myötä vauva on kuitenkin alkanut tuntua aina vain todellisemmalta. Nyt, kun vaatekaappi on hyvää vauhtia täyttynyt kokojärjestykseen viikatuista vaatteista, ja huoneen hyllyä koristaa pikkupojalle sopivat lelut, on ajatus vauvasta todellisempi kuin koskaan. Ajatus on selkeytynyt minulle varmasti myös siksi, että kuvatessani näitä kuvia viime viikonloppuna, tunsin ensimmäistä kertaa raskauden vaikuttavan tekemisiini – tai no, lähinnä lattialta nousemiseen.

Pinossa_boho_nurseryIMG_6236

Jos nämä Hobie & Bearin ihanat puulelut kiinnostavat, niin Instassa pyörähti juuri käyntiin arvonta, jossa voi voittaa 150 € arvoisen lahjakortin Jollyroomiin. Lue lisätiedot ja osallistu arvontaan täällä.

 

*Tuotteet saatu näkyvyyttä vastaan

Filed in: lapset, lastenhuone, perhe, sisustus, yhteistyö • by Essi • 2 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·