Pinossa

sisustusblogi

DIY-tiimalasiruukku ja kuulumisia

Pinossa_makuuhuone_MG_0909

Olipahan taas tiukat pari viikkoa. Täällä blogissa jäi päivittäminen vähemmälle, mutta J sairastui tuossa kevyeen 10 päivän flunssaan. Samaan aikaan töissä oli monta rautaa tulessa, joten aikamoisessa survivormoodissa mentiin. Käväisin itsekin ensimmäisessä koronatestissä tuossa välissä.

Pinossa_makuuhuone_MG_0917

Yritän ottaa nyt rennosti ja keräillä energiaa tulevaan viikkoon. Eilen Miksu teki hurjan hyvää työtä ja jynssäsi kylppärin, saunan ja kodinhoitohuoneen. Siisti kylppäri sai heti aikaan illuusion elämänhallinnasta, joka ainakin minulla katoaa hetkellisesti odottamattomien käänteiden edessä. Vahvistaakseni illuusiota leivoin eilen pizzataikinan täksi päiväksi. Täytteeksi suunnittelin päärynää, sinihomejuustoa ja saksanpähkinää.

Pinossa_makuuhuone_MG_0907

Kuin kruunatakseen viimeiset pari viikkoa, olen pitkään kärsinyt oikean silmän elohiirestä. Samperin rasittava vaiva, joka paheni eilen (ehkä stressin laukeamisen johdosta?). Instagramissa minulle ehdotettiin kalsiumia ja magnesiumia vaivaan. Täytyy kokeilla, jos tämä ei nyt hellitä.

Pinossa_makuuhuone_MG_0915

Somessa on parhaillaan käynnissä mielenkiintoinen keskustelu vanhemmuudesta ja siitä, miksi varsinkin äitiys usein esitetään niin negatiivisessa valossa. Äitiyttä arvostellaan valtavasti varsinkin toisten naisten toimesta, eikä somessa nosteta esille riittävästi vanhemmuuden positiivisia puolia. Tekisi mieli ottaa osaa keskusteluun, mutta aivoni kykenevät tällä hetkellä prosessoimaan vain välttämättömän.

Lyhyesti täytyy kuitenkin sanoa, että koen itse(kin) syyllistyväni usein juuri tuohon negatiivisten asioiden esille tuomiseen – juuri sillä tavalla tämäkin postaus alkoi. Mutta ei se ole tietenkään koko totuus. Joskus on helppoja kausia ja vaikeita hetkiä. Toisinaan on vaikeita kausia helpoilla hetkillä.

Vastapainona yritän jatkossa miettiä tulokulmaani tarkemmin. Tämä pitkä sairasloma on pitänyt nimittäin sisällään myös hyvää: Nyt korostetusti huomasin, kuinka paljon J:n puhe onkaan kehittynyt! Arki taaperon kanssa on helpottunut kummasti, kun lapsi osaa itse sanoittaa tunteitaan ja ajatuksiaan. Hän on myös oppinut leikkimään itsekseen.

Pinossa_DIY tiimalasiruukku_MG_1173-2

Mutta hypätäänpä nyt lopuksi siihen otsikon lupaamaan DIY-juttuun. Instagramista bongasin hauskan DIY-ruukun idean, jota piti päästä testaamaan. Viime viikonloppuna löysin kirpparilta edullisesti kaksi ruukkua, jotka liimasin yhteen tiimalasiksi. Ruukut maalasin kalkkimaalilla ja tadaa, helppo ja nopea ruukku oli valmis! Keloistani löytyy video ruukun tekemisestä.

Tilinpäätös 2020

pinossa_MG_0179-HDR

Viime vuonna kirjoittaessani tilinpäätöstä suurimmat tunteeni olivat vauvavuoden päätteeksi kiitollisuus, väsymys ja hämmennys. Nyt päällimmäisenä taitavat olla nuo samat tunteet, mutta eri syistä.

Kuten kaikilla, vuosi on ollut vaikea. Ennalta-arvaamattomuus on tehnyt henkisestä kuormituksesta ajoittain todella raskasta, mutta onneksi turvaverkkomme on ollut vahva ja ennen kaikkea lähellä. Koko vuoden J on tavannut säännöllisesti isovanhempiaan ja tätejään, emmekä olisi selvinneet ilman heidän apuaan.

pinossa_MG_0183

Huhtikuussa jouduin lomautetuksi, mutta kesään mennessä markkinointi alkoi taas toipua digipuolella, ja lomautustani on pystytty asteittain purkaa. Miksun töihin korona ei onneksi vaikuttanut, joten taloutemme on kokenut vuoden aikana vain pienoisen taantuman. Yhteistöiden kautta olen laskuttanut suunnilleen saman summan kuin viime vuonnakin, ja se on ollut tärkeä lisä omiin tuloihini.

Vuosi pakotti ymmärtämään sen, mikä oikeasti merkitsee.

Olisi helppo suhtautua vuoteen ainoastaan negatiivisuuden kautta, mutta haluan nähdä tässä omalta osaltani jotain hyvää: Vuosi pakotti ymmärtämään sen, mikä oikeasti merkitsee. Esimerkiksi J viettää viikoittain päiväkodissa jopa kymmenen tuntia suunniteltua vähemmän aikaa, joten hopeareunus on ilmeinen. Ymmärrän nyt myös entistä paremmin sen, kuinka kiitollinen olen perheestämme ja läheisistämme, joilta olemme aina saanut apua. Se kun ei ole itsestäänselvyys.

pinossa_MG_0182

Sain juuri luetuksi Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, ja se herätti minut pohtimaan sitä, olisinko ilman tämän vuoden tapahtumia hyvää vauhtia matkalla kohti alkavaa uupumusta: luova työ + luova sivutyö, taapero, parisuhde, uusi koira – olisihan siinä ollut kädet täynnä, jos toimistolla olisi pitänyt olla joka arkipäivä 8–16. 2020 pakotti hidastamaan, eikä se omalla kohdallani olisi voinut osua parempaan elämänvaiheeseen. Noh, jossittelua, jossittelua…

pinossa_MG_0191-HDR

Entäs sitten se väsymys? Nukkuminen tässä huushollissa on harvinaista herkkua. Menen nukkumaan liian myöhään, ja joka ilta mietin, miksi taas piti jäädä jumittamaan sohvalle katsomaan nörttikomedian uusintoja. J kömpii viereemme nukkumaan joka yö 2–4 välillä ja herää reippaana viiden jälkeen. Unta saan siis 5–7 tuntia yössä vähintään yhdellä herätyksellä, eikä se riitä alkuunkaan ihmiselle, joka tarvitsisi unta sen 9 tuntia. Mutta ehei, siltikään en pääse sänkyyn yhtään sen aikaisemmin! Jos 2019 väsytti uuden edessä, nyt väsyttää ihan vain nukkumattomat yöt.

Aikaisia aamuja varten olohuoneeseen on pysyvästi muuttanut yksi peitto (koska torkkupeitolla ei voi nukkua). Sohvalla torkkumisessa on kuitenkin vaaransa, sillä eräskin aamu heräsin siihen, kun J heitteli koirille nappuloita keittiössä. Koirat tosin olivat tilanteeseen ja tupla-aamiaiseen erittäin tyytyväisiä.

pinossa_MG_0176

Haluaisin tuntea huojennusta ja onnea siitä, että tämä vuosi on pian ohi. Valitettavasti maailman tila ei muutu sormia napsauttamalla kuun viimeisenä päivänä, joten siinä harhassa eläminen on turhaa. Epävarmuus tulee jatkumaan vielä viikkoja – jopa kuukausia – mutta onneksi tunnelin päässä kajastaa jo valoa. Kyllä tämä tästä. Kyllä_me _jaksetaan_vielä_hetki.

pinossa_MG_0171-HDR

Vuosi sitten päätin tilinpäätöksen sanoihin: Ennen kaikkea tämä vuosi on opettanut minulle anteeksiantoa, ymmärtäväisyyttä ja kärsivällisyyttä, niin itseäni kuin muitakin kohtaan. En väitä vuoden olleen helppo, mutta se on mielestäni kasvattanut minusta parhaan tämänhetkisen version itsestäni.

Näihin sanoihin on aika hyvä päättää myös tämä vuosi.

pinossa__MG_9860

PS. Vuoden luetuimmat jutut olivat:

  1. Se lähes täydellinen pizzapohja
  2. Ehkä maailman paras suklaakakkupohja
  3. Olohuoneen sisustuksen päivitys syksyyn
  4. Ikkunakarmien maalaus valkoisiksi
  5. 9 x parasta just nyt

PPS. Kuluneen vuoden aikana täällä on ollut näyttöjä 52 % enemmän kuin vuonna 2019, kiitos!

PPPS. Asetin tavoitteeksi välipäiville siivota Monica-kaapin ja lukea kirjan. Kaappi on edelleen räjäytettynä työhuoneessa (Miksun tavaroista), enkä edes suonut ajatusta kirjallisuudelle (paitsi järjestelemällä jo luettuja kirjoja sinne kaappiin). Sen sijaan söin suklaata, opetin Langalle uuden käskyn, kävin lapsen kanssa pulkkamäessä ja aloitin nähtävästi curly girl -metodin uudestaan.

Lokakuu, minne menit?

pinossa_MG_8291

Loka- ja marraskuu ovat tutkitusti kaksi vuoden pisintä kuukautta: lokakuu kestää 45 päivää ja marraskuu 62. Tänään herätessäni jouduin hieraisemaan silmiäni puhelimen ja mikron kellon näyttäessä eri aikaa – hetkinen, onko kelloja siirretty? Jos on, niin mikä päivä tänään? Wait a minute, ensi viikolla on jo marraskuu!

pinossa_MG_8287

Ehkä se oli lapsi ja pentu, jotka saivat unohtamaan ajan kulun. Ehkä sitä avitti myös kaunis ja aurinkoinen sää, joka jatkui pitkään lokakuun puolelle. Vasta nyt läheinen metsä ja pelto on muuttunut niin märäksi, ettei siellä pärjää ilman kumisaappaita (joita en tietenkään ikinä laita jalkaan lenkille).

pinossa_MG_8290

Tästä on tulossa lokakuun 7. postaus – ja ensimmäinen pelkkiä kuulumisia käsittelevä sellainen – eli minulla on ollut aikaa ja inspiraatiota taas kirjoittaa. Kuukausia sitten päätin hiljentää julkaisutahdin yhteen postaukseen viikossa, mutta nyt niitä onkin tullut kaksi viimeisten viikkojen aikana. Se on ihan kiva, koska kevään aikana ja sen jälkeen lisää lukijoita on eksynyt tekstieni pariin. Se on yleensä välitön palaute siitä, että teen jotain hyvin tai oikein tällä hetkellä. Kiitos!

pinossa_MG_8293

Teknisesti aikaa kirjoittaa ei ole tullut lisää, sillä lokakuussa osittaista lomautustani purettiin taas enemmän. Työtilanteen parantuminen on varmaan helpottanut pientä taloudellista stressiä, ja sitä kautta tekstejä on syntynyt helpommin. Edelleen olen kuitenkin lopen kyllästynyt kotitoimistoon ja koronaan, mutta eihän asialle mitään mahda. Jos me kaikki kyllästymme ja lopetamme varotoimet, ei tästä tilanteesta päästä vielä pitkiin aikoihin. Vaikka onhan tämä edelleen absurdia, olemme kohta vuoden kärsineet pandemiasta, eikä tulevaisuus vieläkään näytä valoisammalta.

pinossa_MG_8295

En koskaan varannut studioaikaa J:n yksivuotiskuvaa varten, ja nyt jälkikäteen se vähän harmittaa. Siihen nähden paljonko vietän aikaa kamera kädessä, olen kuvannut omaa lastani aivan liian vähän. Suutarin lapset, kenties? Onneksi tänään asiaan tulee pieni parannus, sillä pääsemme portfoliomalleiksi. Toiveeni olisi saada samaan kuvaan koko perhe, eli myös koirat. Saa nähdä, kuinka meidän käy, kun kameran takana on koirille täysin vieras ihminen. Toivottakaa onnea sekä meille että kuvaajalle! 😅

PS. Kuten kuvasta näkyy, J on jo hetken syönyt ilman syöttötuolin ”syöttötuoli-osaa”. Hän osaa myös itse päästää koirat ulos avaamalla ja sulkemalla takapihan kaksi ovea. Poika osaa pukea housut, ruokkia koirat ja laulaa tuiki, tuiki tähtöstä. Kasvoiko hän puoli vuotta siinä samassa ajassa, kuin lokakuu hävisi?!