kuulumisia Archives | Sivu 18 34:stä

Kirjoituslukko ja suupuhallettua lasia

10/09/2019

Moikka pitkästä aikaa!

Rehellisesti täytyy nyt myöntää, että inspiraatio blogin kirjoittamiseen on ollut aika minimissä viimeisen parin viikon aikana. J uusine etenemistaitoineen on pitänyt minut kiireisenä päivät, ja huonosti nukuttujen öiden takia olen iltaisin tyytynyt vain katsomaan avomiehen kainalossa Versace-sarjaa.

Suurin syy siihen miksi kirjoituslukko on pysynyt päällä, on se, että seinät edelleen kaatuvat kotona päälle. Olen huomannut, että tämä tietynlainen ahdistunut ja levoton tunnelma saa aivoni solmuun aivan täysin. Ironista, että pitäisi saada tehdä ja luoda jotain uutta, mutta samaan aikaan en saa aikaseksi kuin vain sen pakollisen, jonka arki pyöriäkseen vaatii. Paino sanalla pakollisen, näkisitte missä kunnossa kodinhoitohuoneemme on.

Lukko on kuitenkin saatava nyt auki, joten aloitetaan siis jostain helposta. Kokeillaanpa vaikka jutella hetki tästä ihanasta lasimaljakosta, jonka ostin pienestä lasipajasta viime viikolla.

Viime torstaina menimme työporukalla viettämään strategiapäivää pomon mökille Taalintehtaalle (strategiaa ei kyllä tullut hiottua, mutta viinin lipitys taitoja kyllä senkin edestä). Päästäksemme luovaan flow-tilaan kävelimme parin kilometrin matkan Taalintehtaan keskustaan lounaalle, jonka jälkeen kiertelimme hieman tutkimassa paikkoja kuin alakoululaiset luokkaretkeläiset konsanaan. Taalintehdas ja Ruukin alue on muuten todella kaunis historiallisine rakennuksineen. Olisi pitänyt ottaa teille kuvia!

Yksi vanhoista tiilirakennuksista kutsui meitä luokseen erityisesti, sillä sen ikkunoista kajastivat joulu-, eikun siis kausivalot, ja sisältä kantautui kovaääninen musiikki. Kävelimme sisään ja pääsimme aitiopaikalle todistamaan, kuinka Jarl Hohenthalin käsissä epämääräisestä lasimöykystä syntyi pieni lehtikoristeinen karahvi – kuulemma Jaloviinalle.

Lasinpuhallus vaatii hirvittävän määrän taitoa, eikä mestaria katsellessa voinut kuin ihailla työn etenemistä. Taidosta kertoo ehkä parhaiten se, että Jarl sai homman näyttämään jopa naurettavan helpolta. Mieleni teki itse hypätä penkille kokeilemaan taitojani, mutta arvelin seuraavan viikon myyjäisten varaston kärsivän, jos olisin niin tehnyt.

Oloni kauniiden lasiesineiden ympärillä on kuin lapsella karkkikaupassa, joten en tietenkään voinut poistua paikalta tyhjin käsin. Löysin vaikka mitä ihanaa, mutta lopulta mukaan tarttui tämä ihana epäsäännöllinen lasimaljakko 20 eurolla (maljakko oli kuulemma ll-laatua, sillä sen suuaukkoon ei mahtunut korkki). Tässä vielä kuvia hieman lähempää:

Noin, saatiinhan sitä lukkoa nyt edes himpun verran kammettua raolleen. Vielä vähän lukkosulaa saatetaan tarvita, mutta eiköhän huominen Habitare tee tehtävänsä. Tai ainakin yritän saada teille koosteen messuista näytille huomisen tai viimeistään torstain aikana.

Muutosta vain muutoksen takia

23/08/2019

Viimeiset viikot olen elänyt polttavan tunteen kanssa, joka kehottaa tekemään muutoksia – nopeasti. Uusi hiusväri, sisustus ja saman tien kokonaan uusi koti pitäisi saada sormia napsauttamalla. Pakahdun tunteeseen, että jotain on nyt tehtävä. Samalla tuo tunne syö kaiken inspiraation tehdä mitään. Oloni on levoton, todella levoton.

Olen paikantanut ongelman kotona olemiseen. Kahdeksan kuukautta kotona on ollut aivan tarpeeksi. Kaikki seinät, nurkat ja seinien naulanreiät on tullut katseltua niin moneen kertaan läpi, että näen enää vain epäkohtia ympäri asuntoa.

Oli onnekas sattuma, että kuuntelin hiljattain Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni -kirjan. Tunnistin itseni keltaiseksi persoonaksi ripauksella punaista, ja se selittääkin osittain seinien kaatumisen; ”Keltaiset persoonat ovat loistavia monissa asioissa, mutta erityisen hyviä he ovat tekemään muutoksia. Ja mieluusti koko ajan”. Kun työelämän vaihtelevat kuviot ovat sivussa, onkin lyhyen luonneanalyysin perusteella täysin luonnollista, että kaipaan suuria muutoksia kotona.

Btw, jos kirja ei ole tuttu, niin lämmin suositus sille. Lukemattomia kertoja se sai minut nyökyttelemään ja myötäilemään itsekseni kesken kävelylenkin, kun oivallisella huumorilla varustettu Erikson valotti ripeiden punaisten ja keltaisten sekä pähkäilevien vihreiden sinisten eroja. Miksu on väreiltään kuin suomalainen sielunmaisema, vihreä ja sininen, joten jossain asioissa luonne-eromme todellakin pääsevät esille. Mutta edelleen kirjaa lainatakseni, parhaissa tiimeissä on ripaus jokaista väriä.

Tässä keltaisen levottomassa ja muutosmyönteisessä mielentilassa teen osittain hätiköityjä ratkaisuja miettimättä asioita kunnolla loppuun. Ostin uudet tyynynpäälliset ”tuomaan vähän piristystä”, mutta ilo kesti tasan siihen asti, kunnes leikkasin niistä laput irti. Sen jälkeen iski ostokrapula siitä, että ostin (taas) halpaa ulkomailla tuotettua tavaraa.

Samalla tavalla olen uusinut vaatevarastoani siinä ahdistuksessa, kun vieläkään vanhat vaatteeni eivät mahdu päälle. Impulsiivisia ja hätiköityjä ostoksia, joista suurimman osan olisi voinut jättää kauppaan.

Ja eihän tämä kodin myllerrys tietenkään jäänyt vain tyynyihin. Tein parista kalusteesta tarjouksen Budowskin nettihuutokaupassa, mutta ei niin yllättäen alhaiset tarjoukseni ohitettiin ennen huutoajan päättymistä. Torista löysin senkkimallin, jollaista olen jo pitkään katsellut, ja parin päivän miettimisen jälkeen kävinkin noutamassa sen läheltä lapsuudenkotiani. Senkistä on tulossa ihan oma postauksensa hieman myöhemmin. Olen myös todella lähellä aloittaa olohuoneen harmaan seinän maalausprojektin. Jos katto olisi senttiäkään matalammalla, olisin jo tarttunut telaan.

Vaarallinen peruna ja muita huonon viikon kuulumisia

08/08/2019

Pöly meinasi kuolla, Villa sai antibioottikuurin, vauva on muuttunut oikeaksi mammanpojaksi ja samaan aikaan jäin taas yksin kotiin. Siinäpä on muuten menestyksekkään viikon ainekset.

Yritän pitää oman karmani kunnossa, mutta mikä siinä on, että kaiken huonon pitää aina sattua samaan aikaan. Meillä tämä huonojen vibojen tapahtumaketju sai alkunsa viime perjantaina, kun Pöly melkein tukehtui sormiruokailevan vauvan pudottamaan perunaan. Lähtö oli minuuteista kiinni, mutta onneksi asumme lähellä keskustaa ja sain Pölyn hoitoon ajoissa. Kiitos hengenvaarallisen perunan, Pöly joutui (onneksi vain) muutamaksi päiväksi erikoisruokavaliolle ja kolmen lääkkeen lääkekuurille.

Kotiin päästyään Pöly ei tietenkään enää edes muistanut koko tapahtumaa, mutta minä sen sijaan olin pienessä shokkitilassa pari päivää. Juuri päästyäni yli tapahtuneesta, huomasin Villalla ilkeän näköisen nisätulehduksen, johon kävimme eilen hakemassa 10 päivän antibioottikuurin. Kaiken kukkuraksi Villa on myös valeraskaana, joka pitkittyessään lisää tulehduksen ja kasvaimien riskiä.

Koiran valeraskaus ilmenee esimerkiksi siten, että koira ottaa yhden leluista pennukseen. Usein valeraskaus saadaan päättymään ottamalla ”pentu” pois hetkeksi. Villan tapauksessa pentu sattuu tietenkin olemaan J, ja vauvan nostaminen kaapin päälle muutamaksi päiväksi tuntuu hieman radikaalilta ratkaisulta.

Ja aivan kuin tämä koirien aiheuttama ylimääräinen hässäkkä ei riittäisi, on J aloittanut uuden vaiheen, jonka myötä en saa poistua huoneesta edes sekunniksi. Oikeastaan en saa kadota näköpiiristä edes vauvan selän taakse. Mikään, siis mikään arkisen yksinkertainen asia ei ole onnistunut ilman suunnitelmallista vauvalogistiikka – ja tietenkin Miksu pääsi juuri parahiksi takaisin töihin pakoon tätä kaikkea. En ole lainkaan katkera, mutta ajoitus ei varsinaisesti suosinut minua tällä kertaa.

Valoa tilanteeseen tuo se, että unikoulu meillä on sentään sujunut paremmin kuin hyvin. Yleensä J nukkuu heräämättä 20-04 välisen pätkän. Kerran hän saattaa välissä inahtaa, mutta rauhoittumiseen riittää pelkkä uudelleen peitteleminen. Lohduttaudun myös sillä ajatuksella, että meidän huono tuuri on varmasti nyt hetkeksi käytetty, ja seuraava viikko sujuu varmasti jo paljon paremmin. Ja hei, onhan huomenna jo perjantai. Luojan kiitos.