• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Kirjoituslukko ja suupuhallettua lasia

10/09/2019

Vintage lipasto harmaata seinää vasten. Lipaston päällä on peili, tarjotin ja erilaisia lasiesineitä.

Moikka pitkästä aikaa!

Rehellisesti täytyy nyt myöntää, että inspiraatio blogin kirjoittamiseen on ollut aika minimissä viimeisen parin viikon aikana. J uusine etenemistaitoineen on pitänyt minut kiireisenä päivät, ja huonosti nukuttujen öiden takia olen iltaisin tyytynyt vain katsomaan avomiehen kainalossa Versace-sarjaa.

Pinossa_IMG_1573

Suurin syy siihen miksi kirjoituslukko on pysynyt päällä, on se, että seinät edelleen kaatuvat kotona päälle. Olen huomannut, että tämä tietynlainen ahdistunut ja levoton tunnelma saa aivoni solmuun aivan täysin. Ironista, että pitäisi saada tehdä ja luoda jotain uutta, mutta samaan aikaan en saa aikaseksi kuin vain sen pakollisen, jonka arki pyöriäkseen vaatii. Paino sanalla pakollisen, näkisitte missä kunnossa kodinhoitohuoneemme on.

Lukko on kuitenkin saatava nyt auki, joten aloitetaan siis jostain helposta. Kokeillaanpa vaikka jutella hetki tästä ihanasta lasimaljakosta, jonka ostin pienestä lasipajasta viime viikolla.

Pinossa_IMG_1564

Viime torstaina menimme työporukalla viettämään strategiapäivää pomon mökille Taalintehtaalle (strategiaa ei kyllä tullut hiottua, mutta viinin lipitys taitoja kyllä senkin edestä). Päästäksemme luovaan flow-tilaan kävelimme parin kilometrin matkan Taalintehtaan keskustaan lounaalle, jonka jälkeen kiertelimme hieman tutkimassa paikkoja kuin alakoululaiset luokkaretkeläiset konsanaan. Taalintehdas ja Ruukin alue on muuten todella kaunis historiallisine rakennuksineen. Olisi pitänyt ottaa teille kuvia!

Yksi vanhoista tiilirakennuksista kutsui meitä luokseen erityisesti, sillä sen ikkunoista kajastivat joulu-, eikun siis kausivalot, ja sisältä kantautui kovaääninen musiikki. Kävelimme sisään ja pääsimme aitiopaikalle todistamaan, kuinka Jarl Hohenthalin käsissä epämääräisestä lasimöykystä syntyi pieni lehtikoristeinen karahvi – kuulemma Jaloviinalle.

Pinossa_IMG_1562

Lasinpuhallus vaatii hirvittävän määrän taitoa, eikä mestaria katsellessa voinut kuin ihailla työn etenemistä. Taidosta kertoo ehkä parhaiten se, että Jarl sai homman näyttämään jopa naurettavan helpolta. Mieleni teki itse hypätä penkille kokeilemaan taitojani, mutta arvelin seuraavan viikon myyjäisten varaston kärsivän, jos olisin niin tehnyt.

Oloni kauniiden lasiesineiden ympärillä on kuin lapsella karkkikaupassa, joten en tietenkään voinut poistua paikalta tyhjin käsin. Löysin vaikka mitä ihanaa, mutta lopulta mukaan tarttui tämä ihana epäsäännöllinen lasimaljakko 20 eurolla (maljakko oli kuulemma ll-laatua, sillä sen suuaukkoon ei mahtunut korkki). Tässä vielä kuvia hieman lähempää:

Pinossa_IMG_1569

Pinossa_IMG_1571

Noin, saatiinhan sitä lukkoa nyt edes himpun verran kammettua raolleen. Vielä vähän lukkosulaa saatetaan tarvita, mutta eiköhän huominen Habitare tee tehtävänsä. Tai ainakin yritän saada teille koosteen messuista näytille huomisen tai viimeistään torstain aikana.

Filed in: koti, kuulumisia, olohuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·