• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

5 x Vinkit tehdä hyvää jouluna

10/12/2018

Pinossa_boho_interiorIMG_7023

Viikko sitten alkanut flunssa pisti paletin ihan täysin sekaisin blogin ja töiden osalta. Kaikki suunnittelemani jäi tekemättä, eikä energiaa riittänyt niistämisen lisäksi juuri muuhun. Flunssan kylkiäisenä meillä vieraili 12 tuntia kestävä mahatauti, joka onneksi ei avomieheltä päässyt hyppäämään minulle.

Vaikka periaatteessa olen flunssasta toipunut, tuntuu sairastelu kropassa ja aivotoiminnassa vieläkin. Eilen sain jo sentään sen verran kaivettua energiaa, että ehdin valoisaan aikaan nappaamaan muutaman kuvan meidän tämänhetkisistä joulukoristeista – joita ei ole juuri nimeksikään. Päätin myös suosiolla jättää joulukuusen laittamatta tänä vuonna. Kaduin päätöstäni heti nähtyäni muutaman todella upean joulupuun muutaman muun bloggaajan olohuoneessa, mutta yritän nyt todella päästää itseni helpommalla.

Pinossa_boho_interiorIMG_7017

Olen aina halunnut tehdä hyväntekeväisyyttä, mutta esimerkiksi taloudellisesta tilanteestani johtuen se ei ole aina ollut mahdollista aikaisemmin. Satunnaisesti olen heittänyt lantin Itämerelle tai veteraaneille silloin tällöin, mutta vasta viime vuonna osallistuin ensimmäiseen jouluiseen hyväntekeväisyyskeräykseen kiikuttamalla lahjan Joulupuu-keräyksen kuusen alle. Tänä vuonna päätin lahjoittaa avomiehen kanssa jouluruokakassin uuden Venner-palvelun kautta (ja kävinkin lahjoituksen tekemässä ennen postauksen julkaisemista).

Pinossa_boho_interiorIMG_7034

On surullista, että vielä vuonna 2018 Suomessa on lapsia ja perheitä, jotka tarvitsevat avustusta erilaisten järjestöjen kautta. Vaikka joulu on mielentila, ei siihen virittäytyminen onnistu tyhjällä vatsalla tai kuusen alusella. Onneksi kuitenkin moni meistä voi auttaa, sillä pienikin apu voi olla ratkaisevaa. Erilaiset järjestöt mahdollistavat auttamisen lahjoittamalla rahaa, lahjoja tai aikaa, joten jokaiselle löytyy se oma tapa ja budjetti tehdä hyvää.

Ideaalia olisi tietenkin se, ettei apua tarvittaisi lainkaan, mutta siihen utopiaan ei tällä maailman menolla taideta koskaan päästä. Sitä kuitenkin toivoessa ja odotellessa listasin viisi järjestöä tai tapaa tehdä hyvää ennen aattoon hiljentymistä.

Pinossa_boho_interiorIMG_7030

Venner

Ruokapalvelu Venner avasi virtuaaliset ovensa syksyllä, ja on yhteistyössä Hope Ry:n kanssa lahjoittanut terveellistä ja ravitsevaa ruoka-apua sitä tarvitseville lapsiperheille. Ruokakassit toimitetaan perheille kotiovelle, jolloin sosiaalista häpeää ei avustuksen vastaanottamisesta tarvitse kokea (jouluruokakassit jaetaan poikkeuksellisesti Hope Ry:n tiloista). Lisäksi jokaisen kassin mukana Venner toimittaa reseptivihkon, josta löytyy reseptit kassin sisällön kokkaamiseen. Vennerin kautta tilattu jouluruokakassi maksaa 60 euroa, mutta jo 15 eurolla pääsee mukaan auttamaan.

Joulupuu-keräys

Jo 16. kertaa järjestettävä Joulupuu-keräys kerää lahjoja vähävaraisille lapsille ja nuorille. Lahjoja pystyy toimittamaan Forumin keräyspisteelle 13.–16.12. välisenä aikana. Pääkaupunkiseudun lisäksi keräyspisteistä on ympäri Suomea. Viime vuonna osallistuimme avomiehen kanssa keräykseen hankkimalla Ikeasta keittiötarvikkeita omaan kotiin muuttavalle nuorelle.

Nuorten toivelahjakeräys Stockmannilla

Yhteistyössä Hope Ry:n kanssa Stockmann toteuttaa myös tänä vuonna toivelahjakeräyksen. Nuorten lahjatoiveita sisältävät pahvikuuset löytyvät tavarataloista, ja niiden oksilta löytyviä toiveita voi toteuttaa 16.12. asti. Täsmätoiveiden lisäksi Stockmannin kautta voi tehdä avoimia lahjakorttilahjoituksia 22.12. asti.

Piristä vanhusta joulukukalla

Home Insteadin kautta järjestettävä Ole Joulupukkina seniorille -kampanja kerää joulukukkalahjoituksia yksinäisille vanhuksille. Kampanjaan voi osallistua 17.12. asti ostamalla kampanjaan kuuluvasta kukkakaupasta (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere ja Lahti) vapaavalintaisen joulukukan, joka toimitetaan yksinäiselle tai vähävaraiselle vanhukselle joulun alla oman joulutervehdyksesi kera.

Hyvä Joulumieli -keräys

Punaisen Ristin järjestämässä Hyvä Joulumieli -keräyksessä kerätään varoja 70 euron arvoisten ruokalahjakorttien ostoon vähävaraisille lapsiperheille. Mukaan pääsee jo viidellä eurolla, ja lahjoittaminen netissä käy muutamalla klikkauksella – hyvän tekeminen ja oman joulumielen nostaminen ei voisi olla enää helpompaa.

Pinossa_boho_interiorIMG_7024

Yllä mainittujen lisäksi jouluna voi auttaa monella muullakin tavalla. Naapurin auttamiseksi ei tarvitse järjestöä taakseen, vaan yksittäisen pienen eleen voi tehdä normaalissa arjessa tilaisuuden sattuessa kohdalle. Aina toisen auttamiseksi ei tarvitse edes avata lompakkoa – joskus pelkkä pieni ystävällinen palvelus riittää pelastamaan toisen päivän.

Oletko osallistunut johonkin joulukeräykseen tai aiotko vielä osallistua?

Filed in: joulu, kuulumisia, puheenaihe, sisustus • by Essi • Leave a Comment

Aamukampa ja orastavaa joulutunnelmaa

04/12/2018

Pinossa_joulutahdetIMG_6559

Tällä hetkellä päässäni pyörii kaksi ajatusta. Ensimmäinen on ”apua, työaamukammassa on enää kuusi piikkiä” ja toinen kuuluu äidillisen rakastavalla äänellä ”voisitko nyt helkkari rakas lapsi olla potkimatta kylkeäni mustelmille?”

Pinossa_joulutahdetIMG_6549

Se, onko jännitys ärtymystä korkeampaa tällä hetkellä, on vaikea sanoa. Toisaalta kun yhtälöön ottaa mukaan alkavan flunssan, kipeytyvät kämmenet ja jalkaan säteilevän selkäkivun, kallistuu vaakakuppi vähän enemmän ärtymyksen puolelle. Vaikka lopputulos on taatusti kaiken vaivan arvoista, niin tämä mahassa volttien heittely alkaa pikkuhiljaa riittää. Pitäisi varmaan jo varmuuden vuoksi hankkia voimistelurenkaat, sen verran voimistelijan verta pikkukaverilla tuntuu olevan.

Pinossa_joulutahdetIMG_6556

Tämä on jo kolmas joulumme tässä kodissa, mutta vasta eilen saimme aikaiseksi virittää valot etukuistin tolppaan. Hommaan taisi mennä peräti 15 minuuttia, joten ei voi kun taas ihmetellä omaa aikaansaamattomuuttaan. Samoilla energioilla hain joulukoristelaatikon parvelta (tai no, avomies haki) ja aloitin koristeiden varovaisen sommittelun ruokapöydän takaiselle senkille ja olohuoneeseen.

Pinossa_joulutahdetIMG_6561

En ihan saanut toteutettua visiotani joulukoristeiden suhteen eilen, joten homma jatkuu varmaan torstaina. Tänä vuonna tekisi mieli koristella kotia vaikka kuinka, mutta toisaalta taas ajatus kaikesta ylimääräisestä uuvuttaa. Vähän jopa mietin, pitäisikö kuusi jättää laittamatta, ja se on aika hc ajatus kaltaiseltani jouluttajalta! Nämä postauksen kuvat ovat jo parin viikon takaa, kun yhteistyössä Clas Ohlsonin kanssa sommittelin kotiin vähän orastavaa joulutunnelmaa jaettavaksi Instagram-seuraajilleni.

Pinossa_joulutahdetIMG_6567

Huomenna meillä on töissä strategiapäivä ja samaan syssyyn vielä pikkujoulut. Aktiviteetiksi meille on järjestetty lentotunti REDIin avatussa lentotunnelissa, mutta harmikseni joudun jättämään sen väliin tällä kertaa. Jotain hyvää tästä ”estyneestä tilasta” kuitenkin seuraa, koska siinä missä työkaverini heräilevät kohmeisena itsenäisyyspäivään, on minulla heti aamusta asti aikaa, ja toivottavasti myös energiaa, touhuta kotona ja kaivaa pitkästä aikaa taas kamera esille.

Filed in: joulu, koti, kuulumisia, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

Helpot joulukortit

02/12/2018


Pinossa_helpot_diy_joulukortitIMG_6980

Vaikka kuinka väsyttäisi ja sormet olisivat raskauden turvottamat, niin joulukortithan on askarreltava.

Tänä vuonna sain idean joulukortteihin pyöriessäni askartelukaupassa inspiraatiota etsien. Näin hyllyssä valmiita pakettikortteja, ja niistä sain idean askarrella jouluksi nämä pakettikortti-kortit. Korttien juju on siinä, että hyvän joulun toivotuksen sisältävä pakettikortti on kiinnitetty narun avulla, jolloin se pääsee heilumaan vapaasti korttia heiluttaessa. (Kuinka monta kertaa yhteen kappaleeseen voikaan kirjoittaa sanan ”kortti”? 😀 )

Pinossa_helpot_diy_joulukortitIMG_6976

Helpot pakettikortti-kortit

Tarvitset

  • punaisia korttipohjia
  • ruskeaa kartonkia tai korttipohjia
  • juuttinarua
  • hyvää joulua -leimasin
  • mustetyyny (musta tai punainen)
  • liimaa
  • askarteluveitsi/puukko
  • metalliviivain
  • nahkapaska tai jokin muu väline reikien tekoon
  • sakset
  • kynä

Leikkaa ruskeasta kartongista yksi pakettikortti malliksi, ja piirrä sen avulla tarvittava määrä pakettikortteja. Leikkaa ne irti veitsen ja metalliviivaimen avulla. Tee nahkapaskalla reiät pakettikorttien yläreunoihin ja paina leimasimella hyvää joulua -teksti niiden keskelle. Tee punaisiin korttipohjiin reikä keskelle noin 3 cm päähän yläreunasta. Ota pätkä juuttinarua ja pujota sen toinen pää pakettikortin läpi. Pujota sen jälkeen juuttinarun molemmat päät punaisen korttipohjan reiästä kortin nurjalle puolelle. Lyhennä juuttinaru sopivan mittaiseksi, ja liimaa se korttipohjaan (juuttinarun päiden päälle voi liimata 0,5 x 2 cm:n kokoisen palan korttipohjaa, jolloin lopputuloksesta tulee hieman siistimpi). Sido juuttinarusta rusetti ja liimaa se korttipohjaan reiän yläpuolelle.

Viime jouluna askartelin kolme erilaista simppeliä korttia, niistä kuvat pääset kurkkaamaan täältä.

Tänä vuonnahan punaisessa kuoressa joulukorttien viimeinen postituspäivä on 12.12., eli aikaa korttien askarteluun on vielä hyvin!

Pinossa_helpot_diy_joulukortitIMG_6978

Kortteja ja muutamaa paperitähteä lukuun ottamatta jouluvalmistelut on meillä täysin aloittamatta. Kolme päivää olen hakenut joulukoristelaatikkoa parvelta, mutta en vain ole saanut hommaa ajatusta pidemmälle. Eilen ostin kyllä kaupasta ensimmäiset hyasintit, jotka pitäisi pestä pois mullasta ja laittaa kauniisti esille tavalla, jota en vielä ole keksinyt.

Kuinka siellä valmistautuminen jouluun etenee?

Filed in: DIY, fiilistely, joulu, sisustus • by Essi • 2 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • …
  • 15
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·