…Olen alkanut unohdella asioita.
Koko aivokapasiteettini keskittyy vain ja ainoastaan vauvaan. Muistan tarkalleen, kuinka monta annosta valmista kasvissosetta pakastimessa on, mutta samaan aikaan en kykene muistamaan, pyysinkö jo miestä tuomaan leivän lisäksi kauramaitoa kaupasta – vai hetkinen, ajattelinko sitä leipääkin vain itsekseni?
…Olen muuttunut ymmärtäväisemmäksi toisia kohtaan.
Aikaisemmin saatoin kärkkäästi kommentoida muiden omasta mielestäni kyseenalaisia valintoja, mutta nykyisin huomaan enää harvoin mielipiteeni edustavan sitä täysin toista ääripäätä – varsinkin äitiyteen ja vauvanhoitoon liittyvissä asioissa. Ymmärrän jo esimerkiksi aika hyvin, miksi lapsi saattaa katsella piirrettyjä syödessään tai miksi padiin turvaudutaan silloin, kun lapsi pitää saada hetkeksi aloilleen.
… Olen ymmärtänyt, ettei äitiyttä mitata sillä mittapuulla, kuinka hyvin viihdyit lasten kanssa.
En ole koskaan ollut mukavuusalueellani lasten kanssa, mutta oman lapseni kanssa viihdyn tunteja vain lattialla makoillen, kutitellen ja leikkien. Se, kuinka hyvä olet vieraiden lasten kanssa ei kerro tippaakaan siitä, kuinka hyvin viihdyt tai tulet toimeen oman lapsesi kanssa. On ihan ok pitää vain omasta lapsestaan.
…Olen huomannut, että talouspaperirulla on aina väärässä paikassa.
Kyllähän kaikki tietävät kuinka paljon vauvat sotkevat, mutta voi hyvänen aika paljonko (varsinkin sormiruokaileva) lapsi aiheuttaa tuhoa ympärillään! En oikeasti selviytyisi arjesta ilman talouspaperia. Mammuttimarkkinoilta kotiin sitä saakin kantaa useamman jumbopakkauksen kerralla. Talouspaperin tilalle olisi hyvä löytää ekologisempi vaihtoehto, mutta hygieniasyistä kestoversiot eivät houkuttele.
…Olen alkanut arvostaa omaa jaksamistani enemmän.
Ennen äitiyttä otin säännöllisesti omaa aikaa, mutta vasta nyt todella arvostan sitä. Fyysisen suorituskyvyn lisäksi oma jaksaminen on henkistä pääomaa, ja se tarkoittaa myös armollisuutta itseään kohtaan. Tiedän, ettei minun tarvitse olla superäiti, joka vessahätäviestinnän avulla opettaa lapsensa kuivaksi ennen ensimmäisen taaperovuoden loppumista. Valitsen taisteluni, enkä turhalla stressillä kuormita itseäni turhasta lisää.