• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for joulukuu 2020

Tilinpäätös 2020

30/12/2020

pinossa_MG_0179-HDR

Viime vuonna kirjoittaessani tilinpäätöstä suurimmat tunteeni olivat vauvavuoden päätteeksi kiitollisuus, väsymys ja hämmennys. Nyt päällimmäisenä taitavat olla nuo samat tunteet, mutta eri syistä.

Kuten kaikilla, vuosi on ollut vaikea. Ennalta-arvaamattomuus on tehnyt henkisestä kuormituksesta ajoittain todella raskasta, mutta onneksi turvaverkkomme on ollut vahva ja ennen kaikkea lähellä. Koko vuoden J on tavannut säännöllisesti isovanhempiaan ja tätejään, emmekä olisi selvinneet ilman heidän apuaan.

pinossa_MG_0183

Huhtikuussa jouduin lomautetuksi, mutta kesään mennessä markkinointi alkoi taas toipua digipuolella, ja lomautustani on pystytty asteittain purkaa. Miksun töihin korona ei onneksi vaikuttanut, joten taloutemme on kokenut vuoden aikana vain pienoisen taantuman. Yhteistöiden kautta olen laskuttanut suunnilleen saman summan kuin viime vuonnakin, ja se on ollut tärkeä lisä omiin tuloihini.

Vuosi pakotti ymmärtämään sen, mikä oikeasti merkitsee.

Olisi helppo suhtautua vuoteen ainoastaan negatiivisuuden kautta, mutta haluan nähdä tässä omalta osaltani jotain hyvää: Vuosi pakotti ymmärtämään sen, mikä oikeasti merkitsee. Esimerkiksi J viettää viikoittain päiväkodissa jopa kymmenen tuntia suunniteltua vähemmän aikaa, joten hopeareunus on ilmeinen. Ymmärrän nyt myös entistä paremmin sen, kuinka kiitollinen olen perheestämme ja läheisistämme, joilta olemme aina saanut apua. Se kun ei ole itsestäänselvyys.

pinossa_MG_0182

Sain juuri luetuksi Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, ja se herätti minut pohtimaan sitä, olisinko ilman tämän vuoden tapahtumia hyvää vauhtia matkalla kohti alkavaa uupumusta: luova työ + luova sivutyö, taapero, parisuhde, uusi koira – olisihan siinä ollut kädet täynnä, jos toimistolla olisi pitänyt olla joka arkipäivä 8–16. 2020 pakotti hidastamaan, eikä se omalla kohdallani olisi voinut osua parempaan elämänvaiheeseen. Noh, jossittelua, jossittelua…

pinossa_MG_0191-HDR

Entäs sitten se väsymys? Nukkuminen tässä huushollissa on harvinaista herkkua. Menen nukkumaan liian myöhään, ja joka ilta mietin, miksi taas piti jäädä jumittamaan sohvalle katsomaan nörttikomedian uusintoja. J kömpii viereemme nukkumaan joka yö 2–4 välillä ja herää reippaana viiden jälkeen. Unta saan siis 5–7 tuntia yössä vähintään yhdellä herätyksellä, eikä se riitä alkuunkaan ihmiselle, joka tarvitsisi unta sen 9 tuntia. Mutta ehei, siltikään en pääse sänkyyn yhtään sen aikaisemmin! Jos 2019 väsytti uuden edessä, nyt väsyttää ihan vain nukkumattomat yöt.

Aikaisia aamuja varten olohuoneeseen on pysyvästi muuttanut yksi peitto (koska torkkupeitolla ei voi nukkua). Sohvalla torkkumisessa on kuitenkin vaaransa, sillä eräskin aamu heräsin siihen, kun J heitteli koirille nappuloita keittiössä. Koirat tosin olivat tilanteeseen ja tupla-aamiaiseen erittäin tyytyväisiä.

pinossa_MG_0176

Haluaisin tuntea huojennusta ja onnea siitä, että tämä vuosi on pian ohi. Valitettavasti maailman tila ei muutu sormia napsauttamalla kuun viimeisenä päivänä, joten siinä harhassa eläminen on turhaa. Epävarmuus tulee jatkumaan vielä viikkoja – jopa kuukausia – mutta onneksi tunnelin päässä kajastaa jo valoa. Kyllä tämä tästä. Kyllä_me _jaksetaan_vielä_hetki.

pinossa_MG_0171-HDR

Vuosi sitten päätin tilinpäätöksen sanoihin: Ennen kaikkea tämä vuosi on opettanut minulle anteeksiantoa, ymmärtäväisyyttä ja kärsivällisyyttä, niin itseäni kuin muitakin kohtaan. En väitä vuoden olleen helppo, mutta se on mielestäni kasvattanut minusta parhaan tämänhetkisen version itsestäni.

Näihin sanoihin on aika hyvä päättää myös tämä vuosi.

pinossa__MG_9860

PS. Vuoden luetuimmat jutut olivat:

  1. Se lähes täydellinen pizzapohja
  2. Ehkä maailman paras suklaakakkupohja
  3. Olohuoneen sisustuksen päivitys syksyyn
  4. Ikkunakarmien maalaus valkoisiksi
  5. 9 x parasta just nyt

PPS. Kuluneen vuoden aikana täällä on ollut näyttöjä 52 % enemmän kuin vuonna 2019, kiitos!

PPPS. Asetin tavoitteeksi välipäiville siivota Monica-kaapin ja lukea kirjan. Kaappi on edelleen räjäytettynä työhuoneessa (Miksun tavaroista), enkä edes suonut ajatusta kirjallisuudelle (paitsi järjestelemällä jo luettuja kirjoja sinne kaappiin). Sen sijaan söin suklaata, opetin Langalle uuden käskyn, kävin lapsen kanssa pulkkamäessä ja aloitin nähtävästi curly girl -metodin uudestaan.

Filed in: fiilistely, kuulumisia, puheenaihe • by Essi • 2 Comments

Hyvää joulua!

23/12/2020

pinossa_MG_9632

On aika sulkea läppäri ja selaimen 25 avointa välilehteä. Maailma ei tullut valmiiksi tänäkään vuonna, mutta onneksi joka vuosi ymmärrän vähän paremmin, ettei niin tarvitsekaan tapahtua.

Kuten aikaisemminkin, pidän pyhinä määrittelemättömän mittaisen someloman. Sometan jos huvittaa, todennäköisesti ei huvita. Vielä yhden blogipostauksen ajattelin julkaista tämän vuoden puolella, sillä tämä vuosi ansaitsee tilinpäätöksen.

Tammikuussa tulossa on juttua Ikea Duktig-leikkikeittiön tuunauksesta. Myös juuri lukemani Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt on herättänyt ajatuksia, joista haluaisin kirjoittaa teille.

Tämän Pölyn joulukorttikuvan myötä toivotan teille kaikille ihanaa ja toivottavasti myös levollista joulua!

 

 

Filed in: joulu, puheenaihe • by Essi • 2 Comments

Kaksi tapaa paketoida lahja

19/12/2020

pinossa_MG_0214

Miksun kanssa hankimme tänä jouluna J:lle kolme lahjaa: Ikean leikkikeittiön (ostimme käytetyn ja tuunasimme sen), dinosauruspehmolelun (koska Jyri Possulla on sellainen ja Netflixin Gigantosaurus eli iso dino on aika kova myös) ja Homevialauran Lauran esikoiskirjan Fiian kimpsut ja kampsut (opettaa lapsille järkevää suhtautumista tavaraan ja kierrätykseen).

Instagramista bongasin hauskan origamimaisen tavan paketoida lahja, ja sitä päätin testata kirjan paketoimiseen. Pehmolelu taas on ihan mahdotonta paketoida siististi lahjapaperiin, joten taittelin lahjapaperista ensin pussin. Paketin viimeistelin nauhalla, jonka olin säästänyt saamastani lahjapaketista. Leikkikeittiötä emme taida edes yrittää paketoida – jätesäkki olisi paras vaihtoehto siihen.

Ohjeet paketteihin videomuodossa alla! Lahjapaperina käytin Ikean kierrätyspaperista valmistettua ruskeaa paperia.

(Vinkki: Jos katsot videot pienellä läppärillä, etkä näe videota kokonaan, kokeile zoomata näkymää pienemmäksi. Macilla komento cmd + – ja PC:llä ctrl + -)

Origamipaketti
https://pinossa.fi/wp-content/uploads/2020/12/paketointi-origami-Sequence-01-3.mp4
Pehmolelun paketointi
https://pinossa.fi/wp-content/uploads/2020/12/pussi-Sequence-01-1.mp4

Filed in: DIY, joulu, puheenaihe • by Essi • Leave a Comment

  • 1
  • 2
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·