Hetki sitten sisustusblogeissa kuohui, kun muutamassa blogissa nostettiin jälleen virtuaaliselle pöydälle ”oikea ja väärä sisustaminen”. Mietittiin, onko laminaatti aina parkettia huonompi vaihtoehto, ja että kertooko laminaatin valinta jotain ihmisen persoonasta. Samaan aikaan Instagramissa oli aistittavassa pienessä sisustustiliporukassamme vähän huonoja viboja – milloin saatiin kommenttia stailatun kuvan paloturvallisuudesta, milloin kauhisteltiin julisteiden pelottavaa värimaailmaa.
Sain hiljattain Facebookissa kettuilevaan sävyyn kirjoitetun kommentin, jossa kysyttiin, mitä varten sohvamme on hankittu. Kysymyksellä viitattiin siihen, ettei kolme metriä leveällä sohvallamme olisi mahtunut istumaan viiden koristetyynyn ja parin torkkupeiton takia. Vaikka mieleni olisi tehnyt vastata jotain aivan muuta, tyydyin näpyttelemään vastaukseksi asiallisen kommentin sohvan ensisijaisesta funktiosta eli sillä löhöämisestä.
Kaikki tämä herätti mielessäni ajatuksia kiltteydestä. Miksi se on niin vaikeaa, ja onko sitä somessa kohta enää olemassa? Vaihtuuko Instagramin sydän-nappi seuraavassa päivityksessä oksentavaan emojiin?
Olen aika nössö ihminen, eikä minulla olisi koskaan pokkaa haukkua tai arvostella toisen kotia kasvotusten, tai edes omalla nimelläni somessa. Itse asiassa nimimerkinkin suojissa haukkuminen tuntuu jo ajatuksen tasolla pahalta. En ole mikään pyhimys – tietenkin olen sortunut arvostelemaan muiden valintoja. Kommenttini olen kuitenkin aina esittänyt pienessä piirissä niin, etteivät ne ole päässeet loukkaamaan ketään. Siksi minua edelleen jaksaa ihmetyttää se, kuinka törkeitä kommentteja aikuiset ihmiset päästävät näppäimistöltään.
Vaikka kaikki jaksavat toitottaa arkirealismin ja oikeiden kotien perään, on fakta, ettei kenenkään tiskivuoret tai villakoirat nurkissa kerrytä tuhansia tykkäyksiä ja ihastelevia kommentteja. Kun oman kodin sotkuja saa katsella tarpeeksi, tuntuu huojentavalta uppoutua kauniiseen kuvavirtaan fiilistelemään tunnelmallisia ja stailattuja sisustuskuvia. Itsekin olen huomannut tämän niin ihastelijana kuin myös kuvan julkaisijana: aina ne kaikista stailatuimmat ja epärealistisimmat kuvat keräävät eniten tykkäyksiä.
Samaan aikaan kun kuvilta vaaditaan täydellisyyttä ja hyggeä hyggen perään, arvostellaan niitä kommenteilla, jota itselleni ei tulisi edes mieleen esittää. Toisen kodin ja vaivannäön haukkuminen tuntuu olevan toisille aivan käsittämättömän helppoa. Ihan kuin he eivät edes tiedostaisi, että kommenttien vastaanottaja oikeasti asuu kodissaan ja on siitä ylpeä.
Vielä ihmeellisempää mielestäni on se, jos vieläkään ei osata erottaa todellisuuden ja stailatun kuvan eroa. Insta-tuttuni oli kuvaa varten laittanut pienen viherkasvin lattiatyynyn päälle. Sommitelma näytti kuvassa ihanalta, mutta jokaisen järki sanoo, ettei se toimisi ihan oikeassa elämässä. Silti jonkun oli pakko kommentoida, että pian tuo kasvi kaatuu ja pilaa maton. Miksi? Mitä iloa kommentoija sai kommentistaan?
Kyse ei ole siitä, etteikö kritiikkiä saisi esittää. Kyse on siitä, mihin muotoon mahdollinen rakentava palaute on muotoiltu ennen lähetä-napin painamista.
Olen raskaushormonieni kanssa vaiheessa, jossa en kestä ympärilläni yhtään negatiivistä ilmapiiriä. Kiukustun helposti, ja imen toisten negatiiviset tunteet itseeni kuin samettityyny koirankarvoja. Siitä syystä olen erityisen hyvin aistinut nyt kaikki arvostelevat kommentit, joita somefeedeihini on tupsahdellut. ”Eikö äiti tai muumien katselu opettanut, että jos ei ole kaunista sanottavaa, ei kannata sanoa mitään?” on pyörinyt mielessäni monen monta kertaa. Jos on olemassa riski, että oma mielipide saattaa pilata toisen illan, miksi sitä ei voi pitää omana tietonaan?
Asiasta harvinaisen samaa mieltä. Toinen asia joka somekommenteissa harmittaa on ettei lueta aloitusta tai muita kommentteja vaan huudetaan suunapäänä siihen päälle kaikenlaista , varsinkin facebookissa sisustus ja remonttiryhmissä. Itse katson kuvia ihastellakseni ja asaadakseni ideoita, jossen tykkään, koitan olla hiljaa. Tsemppiä sinulle kodin ja raskauden kanssa. Nätti koti on, oli sitten lavastettu tai ei 🙂
Kiitos Sanna!
Samaa itse aina ihmettelen, ettei lueta aloitusta kunnolla tai toisia kommentteja. Jos minulla on aikaa pysähtyä kommentoimaan toisen julkaisua, minulla on aikaa lukea se kunnolla läpi.
Ja kaikesta ei voi tai tarvitse tykätä, se on ihan fine. Silloin voi tosiaan vain jatkaa skrollaamista 🙂
Hyvin kirjoitettu ja oon sunkanssa täysin samaa mieltä! Taisipa olla just mun kuva, jossa kauhisteltiin paloturvallisuutta.. vaikea ymmärtää ettei kai kukaan nyt tietoisesti tee sellaista ja ettei se kynttilä just siinä kohtaan pala ilman valvontaan, puuh! Jätän moiset kommentit omaan arvoonsa ja keskityn positiivisuuteen ♡
Just näin, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! Ei ole mitään järkeä pahoittaa mieltään tuntemattomien kommenteista, vaikka joskus sanat onnistuvatkin osumaan arkaan paikkaan. Facebookissa tätä paloturvallisuuden kommentointia puolusteltiin sillä, ettei kukaan saa huonoa ideaa polttaa kynttilöitä vastuuttomasti – itse peräänkuuluttaisin tässä sitä kuuluisaa maalaisjärkeä!
Tämä on juurikin hyvä noin.eikä kaipaa negatiivistä palautetta.
Jokaisen kodin sisustus on juuri sellainen kun sen itse haluaa olla.
🙂 <3
Juuri niin, jokaisen koti on oman näköisensä ja heijastelee jokaisen asujan omaa persoonaa. Olisi kamalaa, jos kaikki kodit näyttäisivät samoilta! Jos jonkun tyyli ei syystä tai toisesta miellytä, voi vaan skrollata eteenpäin ja jatkaa elämäänsä.
Hei, olen täysin samaa mieltä kanssakirjoittajien kanssa! Vaikea välillä uskoa, että aikuiset ihmiset arvostelee toisten kuvia tai tekemisiä… tyyliin ”pilasit kaapin maalaamalla sen”. Jos ei toisen ratkaisusta pidä, voisi sen vain ohittaa! Mikä meitä ns. aikaihmisiä vaivaa??
Niinpä, jos ratkaisu ei miellytä, skrollaa ohi ja jatka elämääsi. Miksi on niin tärkeää saada sanottua oma eriävä/negatiivinen mielipide? On täysin eri asia, jos oma näkemys tuo jotain lisää keskusteluun, mutta valitettavasti yksikään ”en tykkää” kommentti ei sitä tee.
Tämä oli ihana, ajatuksia herättävä postaus Essi. ❤ Minäkin osallistuin omalla postauksella tähän aito vs epäaitokeskusteluun, toivon etten onnistunut loukkaamaan sillä ketään. Toistaiseksi olen saanut kiitosta. Minulle oli silloin kuitenkin tärkeintä tuoda esiin oma näkökantani asiaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki asiattomat kommentit ja jutut pitäisi jättää kokonaan julkaisematta. Se, että julkaisee kuvia itsestään tai kodistaan ei tarkoita sitä, että kenelläkään olisi oikeus sanoa tai kommentoida mitään asiatonta.
Itse olin kerran tilanteessa, jossa minulla oli todella, kurja olo ja halusin purkaa sitä pahaa oloa anonyymiteentin suojissa sille, jonka koin olevan syyllinen tilanteeseen. Jätin kuitenkin ikävät kommentit julkaisemasta ja olin lievästi kauhuissani, että tämä edes kävi mielessäni, koska en todellakaan halua olla yksi niistä tyypeistä. Mieluummin puhun hyvän somekäytöksen puolesta, sillä pahaan oloon on muitakin purkamiskeinoja.
Kiitos Jenni kommentistasi! Täytyykin käydä lukemassa juttusi 🙂
Vau, olen ylpeä siitä, että jätit kommentin tuolloin julkaisematta. Pahan olon purkaminen noin olisi ollut niin helppoa, enkä todellakaan tiedä olisinko itse pystynyt olla painamatta lähetä-nappia.
Paras tapa kasvattaa lapsistamme fiksuja somen käyttäjiä on näyttää esimerkkiä ja juurikin puhua peruskäytöstapojen ja hyvän somekäytöksen puolesta.