• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Viikonlopun jälkimainingeissa

22/04/2018

Huh, nyt oli taas sellainen viikonloppu, jonka jälkeen taidan olla himpun verran väsyneempi kuin ennen sen alkamista. Viikonloppu oli täynnä ruokaa, drinkkejä ja uusia tuttavuuksia, eli väsymyksestä huolimatta olo kallistuu mahtavan puolelle.

pinossa midmod sisustus 2.4.2018 3

Viikonloppu alkoi kaverini yllätyssynttäreillä ja illallisella ravintola Kolmos3ssa. Itsehän kuulun niihin, joiden mielestä ruoka maistuu aina paremmalta viinin kanssa, mutta joistain illanvietoista viisastuneena päätin ottaa tällä kertaa vähän rauhallisemmin. Koska seuraavana päivänä riennot jatkuivat Tampereella, pelasin varman päälle ja lähdin liikenteeseen autolla. Näin jälkikäteen voin todeta ajatuksen olleen loistava, koska muuten viikonlopusta olisi tullut vähän liian uuvuttava. Ja kyllähän se ruoka maittoi ilman viinipakettiakin.

Lauantaina hurautin Tampereelle valmistelemaan myyntipöytää tänään ollutta blogikirppistä varten. Kun myyntipöydät oli saatu kuntoon, suuntasimme isolla porukalla tutustumaan juuri avattuun ravintola Periscopeen. Periscopessa meitä hemmoteltiin ihanilla drinkeillä (lämmin suositus Isoäidin teelle) ja ehkä koko Tampereen upeimmalla näköalalla. Uuden ravintolan hulppea terassi tulee muuten olemaan kesällä tupaten täynnä joka päivä.

pinossa midmod sisustus 4.3.18 1

Oli ihana päästä pitkästä aikaa istumaan iltaa Retromodernin Suvin ja 2xIlon Jennin kanssa. Vihdoin sain myös kuukausia Instassa jatkuneen keskustelun jälkeen tavata Keltaisen Kahvipannun Pauliinan, joka osoittautui luonnossa vielä paremmaksi tyypiksi kuin osasin kuvitella.

Erityiskiitos tästä viikonlopusta menee Suville, joka blogikirppiksen järjestämisen lisäksi hoiti illan menot ja majoitti tämän pitkänmatkalaisen sohvalleen, kiitos <3 Mutta nyt pakastepizzat uuniin ja Onnela pyörimään.

pinossa midmod sisustus 2.4.2018 1

Ps. Suvi, unohdin mun siiderin teidän jääkaappiin, saat juoda sen 😉

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: random • by Essi • Leave a Comment

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·