• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Sähköpatterin maalaus

04/11/2018

Pinossa_sahkopatterin_maalausIMG_6290

Ihanan leppoista sunnuntaita sinne näyttöjen ääreen! Täällä viikonloppu on mennyt vähän samoissa fiiliksissä kuin viikko sitten – mikään ei oikein ole huvittanut. Olenkin nyt viimein päättänyt kuunnella hyviä neuvoja, ja ottaa rauhallisesti aina kuin vain voin. Lantion seudulla kivut ovat hieman helpottaneet, mutta eivät kuitenkaan hävinneet kokonaan. Erityisen kipeä olen aamuisin, jolloin kyljellä nukkuminen on painanut lantion luita. Tätä jatkuu nyt sitten varmaan loppuun asti, joten ei auta kuin vain hidastaa tahtia.

Pinossa_sahkopatterin_maalausIMG_6292

Onneksi lastenhuoneen suhteen ei tarvitse tehdä enää mitään suurempaa remonttia. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, seinien maalauksen yhteydessä kokeilin ikkunan alla olevan sähköpatterin maalausta samalla sävyllä sävytetyllä Eskaron Aquamaster-kalustemaalilla*, joka kestää 80 asteen lämpötilan. Päädyimme kokeilemaan patterin maalausta kalustemaalilla, koska perinteisen patterimaalit eivät ole sävytettävissä ja koska ne ovat tarkoitettu lähinnä vesikiertoisten pattereiden maalausta varten. Toinen vaihtoehto olisi ollut kokeilla spraymaalia patterin maalaamiseen, mutta koin sävytetyn kalustemaalin helpompana (ja vähemmän sotkevana) vaihtoehtona.

Päädyimme kokeilemaan patterin maalaamista oikeastaan kahdesta syystä: Vanha patteri oli kellastunut kulahtaneen näköiseksi, ja maalaamattomana se olisi pompannut ikävästi esiin maalatusta seinästä.

Pinossa_sahkopatterin_maalausIMG_6288

Ennen kalustemaalilla maalaamista pohjustin patterin peltikuoren Eskaron Luotto tartuntapohjamaalilla*. Käytin molempien maalien levittämiseen pientä vaahtomuovitelaa. Pohjamaalia riitti yksi kerros, sävytettyä kalustemaalia levitin kaksi kerrosta.

Kun maalaat sähköpatterin, muista:

  • ennen maalausta testaa, ettei patterin kuori kuumene yli 80 asteiseksi
  • sammuta patteri, anna sen viilentyä ja pyyhi pinta pölystä ja muusta liasta
  • levitä tasainen kerros pohjamaalia laadukkaalla vaahtomuovitelalla
  • levitä pintamaalia 2-3 ohutta kerrosta, ja anna maalin kuivua hyvin välissä
  • maalaa VAIN PELTIKUORI ja varo termostaattia
  • kun maali on kuivunut kunnolla, voi patterin laittaa päälle. Kannattaa seurata patterin kuumentumista ensimmäiset tunnit.

Eskaro ei voi varauksetta suositella sähköpatterin maalaamista tällä menetelmällä. Jos päätät kokeilla itse patterin maalaamista, tapahtuu se niin sanotusti omalla vastuulla.

Pinossa_sahkopatterin_maalausIMG_6297

Maalattuun patteriin olen todella tyytyväinen. Kunnollisella telalla patterin pinnasta tuli tasainen, ja se sulautuu lähes täydellisesti seinään. Ilman maalikerrosta patteri olisi hypännyt liian selvästi irti maalatusta seinästä, ja tummien ikkunakarmien kanssa kokonaisuudesta olisi tullut turhan levoton.

Aion kyllä ehdottomasti maalata jatkossakin vanhat sähköpatterin samaan sävyyn seinän kanssa! Harmi, etten tiennyt tätä kalustemaalikikkaa vielä kuusi vuotta sitten, jolloin vanhan kotimme makuuhuoneessa valkoinen patteri hyppäsi todella räikeästi silmille munakoison sävyllä maalatusta seinästä.

*maalit saatu näkyvyyttä vastaan.

 

Seuraathan blogiani nyt myös Facebookissa?

Filed in: lastenhuone, remontti, sisustus, sisustusideat, yhteistyö • by Essi • 4 Comments

Kyllä mä vielä kerran jaksan – kuuluisat viimeiset sanat

30/10/2018

Pinossa_RV21IMG_5609

”Älä huoli, kyllä mä vielä yhdet treenit jaksan!”, huikkasin avomiehelle eilen treenikassi olalla. Ja hyvinhän minä jaksoin, mitä nyt tänään tuntuu siltä kuin olisin synnyttänyt viime yönä keilapallon.

Agilityn harrastamisesta raskauden aikana ei ole varsinaisesti suosituksia, mutta koska kyseessä on kuitenkin laji, jossa tapahtuu nopeita suunnanmuutoksia, olen aika herkällä korvalla yrittänyt kuunnella kehoani viikkojen edetessä. Avomies on ollut minusta ja vauvasta ihanan huolehtivainen koko raskauden, ja jos hän olisi neuvolakäynnillä kuullut, ettei agilityn kaltaista liikuntaa suositella enää raskauden puolivälin jälkeen, olisi hän varmaankin piilottanut autoni avaimet aina treenipäivinä.

Pinossa_RV21IMG_5582

Kasvava maha ei sinänsä ole haitannut kentällä hyppelyä, mutta selvästi se on vaikuttanut kuntooni niin, etten kovin pitkää pätkää ole jaksanut juosta enää viimeiseen kuukauteen. Pari viikkoa sitten päätin, että lokakuuhun loppuu meidän ratatreenimme, ja eilisiin treeneihin olikin todella kiva lopettaa tältä vuodelta. Radalla oli hyvä flow ja meille kummallekin jäi todella hyvä fiilis treeneistä. Mutta näin jälkiviisaana on helppo todeta, että eiliset treenit olisi sittenkin kannattanut jo jättää väliin.

Viime yönä heräsin viiltävään kipuun alavatsassani, kun yritin kääntää kylkeä. Viiltävä kipu osoittautui maailmanluokan lihasjumiksi. Käveleminen sattuu, sukan laittaminen sattuu ja liian pitkään istuminen se vasta sattuukin – tuntuu, kuin olisin synnyttänyt 10 kg:n keilapallon! Vauvalla on kuitenkin kaikki hyvin, ja hän on iloisesti potkinut minua (luojan kiitos) ylävatsaan koko päivän.

Pinossa_RV21IMG_5590

Onneksi pystyin päiväksi jäädä kotiin tekemään hommia kotitoimistoltani, eli sängystä, käsin. Vielä nyt iltaankaan mennessä jumi ei ole helpottanut, joten luultavasti jään kotiin vaappumaan kuin pingviini vielä huomiseksi. Onneksi nykyteknologia mahdollistaa työskentelyn lähes missä tahansa!

En ole ehkä ihan vielä tajunnut omaa kuolevaisuuttani, mitä tulee raskauteen. Sinnikkäästi yritän tehdä samoja asioita ja hivuttaa itseäni samankokoisista aukoista kuin ennenkin. Suureksi ärsytyksekseni en myöskään ole oppinut ymmärtämään vielä sitä, ettei kehoni nyt varoita kesken rankan suorituksen, vaan seuraavana päivänä jumi tuleekin täysin yllätyksenä. Kyse ei missään nimessä ole siitä, ettenkö välittäisi vauvasta. En vain hahmota missä fyysiset ja henkiset rajani tällä hetkellä menevät.

Mutta ollakseni rehellinen; kaikista ärsyttävintähän tässä on se, että avomies oli (taas) kerran oikeassa.

 

PS. Suokaa anteeksi vanhat kuvat! Halusin kovasti kuvittaa tämän postauksen raskauskuvilla, mutta sattuneesta syystä en juuri nyt ole kuvauskunnossa 😀

Filed in: kuulumisia, perhe, random, raskaus • by Essi • 2 Comments

Niitä päiviä, kun mikään ei huvita

28/10/2018

Pinossa_vintage_homeIMG_5644

Joskus on niitä päiviä, kun mikään ei vain huvita. Tänään oli juuri sellainen päivä.

Aamulla herätessäni ihanaan auringonpaisteeseen kirjoitin kuvitteelliselle muistilistalle ylös, mitä kaikkea tänään pitäisi saada tehtyä. Piti siivota, käydä kaupassa, ottaa valokuvia ja kirjoittaa postaukset ikkunakarmien ja patterin maalaamisesta. Lisäksi piti pyöräyttää pesukoneessa sohvanpäälliset, ja luonnostella muutama rivi hyvästä somekeskustelusta jatkoksi Kiltteys-postaukselle.

Arvatkaa vain, sainko yliviivattua mitään tuolta listalta. Suurella tarmolla aloittamani aamu tyssäsi ja aamukahvi-vaiheeseen kun tajusin, ettei minua huvita tehdä tänään yhtikäs mitään.

Pinossa_vintage_homeIMG_6214

Aina ei tarvitse jaksaa. Joskus on enemmän kuin ok päästää itsensä vähän vähemmällä. Kuitenkin blogin aloittamisen jälkeen noita viikonloppuja, kun voisin yksinkertaisesti olla tekemättä yhtään mitään, on ollut aika harvassa. Ongelmahan on ihan omasta valinnastani johtuva, joten siinä mielessä en valita.

Vaikka kovasti yritin koko päivän olla stressaamatta blogin pienestä postaustauosta, en saanut mielenrauhaa ennen kuin edes hetkeksi istahdin läppärin ääreen näpyttelemään. Blogimuuton jälkeen osasin odottaa lukijamäärässä pientä notkahdusta, mutta silti Google Analyticsin avaaminen riipaisee tällä hetkellä sydämestä – eikä viikon postaamattomuus ainakaan nosta sen näyttämiä lukemia.

PINOSSA_BOHO_BEDROOMIMG_6057

Jotain lohtua saan kuitenkin saamastani Instagram-kommentista; vaikka mielestäni en mitään järkevää tänään ole tehnytkään, olen kuitenkin taas koko päivän valmistanut pieniä sormia ja varpaita. Se, jos jokin on ihan tarpeeksi.

Nyt siis vain odotan avomiestä saapuvaksi kotiin yllätysillallisen kanssa (on muuten vaikea esittää ruokatoivetta, kun ei huvita edes syödä), ja sitten linnoittaudun sohvalle loppuillaksi katsomaan Black Listin uusia jaksoja.

PS. Yllätysillallinen osoittautui pakastepizzaksi, eli ei niin kovin suureksi yllätykseksi. Tällä pizzan syönnillä pitäisi jo hankkia sponssisoppari Dr. Oetkerilta.

Filed in: fiilistely, kuulumisia, random • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 93
  • 94
  • 95
  • 96
  • 97
  • …
  • 196
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·