Pinossa

Äidiksi tultuani…

20/08/2019

…Olen alkanut unohdella asioita.

Koko aivokapasiteettini keskittyy vain ja ainoastaan vauvaan. Muistan tarkalleen, kuinka monta annosta valmista kasvissosetta pakastimessa on, mutta samaan aikaan en kykene muistamaan, pyysinkö jo miestä tuomaan leivän lisäksi kauramaitoa kaupasta – vai hetkinen, ajattelinko sitä leipääkin vain itsekseni?

…Olen muuttunut ymmärtäväisemmäksi toisia kohtaan.

Aikaisemmin saatoin kärkkäästi kommentoida muiden omasta mielestäni kyseenalaisia valintoja, mutta nykyisin huomaan enää harvoin mielipiteeni edustavan sitä täysin toista ääripäätä – varsinkin äitiyteen ja vauvanhoitoon liittyvissä asioissa. Ymmärrän jo esimerkiksi aika hyvin, miksi lapsi saattaa katsella piirrettyjä syödessään tai miksi padiin turvaudutaan silloin, kun lapsi pitää saada hetkeksi aloilleen.

… Olen ymmärtänyt, ettei äitiyttä mitata sillä mittapuulla, kuinka hyvin viihdyit lasten kanssa.

En ole koskaan ollut mukavuusalueellani lasten kanssa, mutta oman lapseni kanssa viihdyn tunteja vain lattialla makoillen, kutitellen ja leikkien. Se, kuinka hyvä olet vieraiden lasten kanssa ei kerro tippaakaan siitä, kuinka hyvin viihdyt tai tulet toimeen oman lapsesi kanssa. On ihan ok pitää vain omasta lapsestaan.

…Olen huomannut, että talouspaperirulla on aina väärässä paikassa.

Kyllähän kaikki tietävät kuinka paljon vauvat sotkevat, mutta voi hyvänen aika paljonko (varsinkin sormiruokaileva) lapsi aiheuttaa tuhoa ympärillään! En oikeasti selviytyisi arjesta ilman talouspaperia. Mammuttimarkkinoilta kotiin sitä saakin kantaa useamman jumbopakkauksen kerralla. Talouspaperin tilalle olisi hyvä löytää ekologisempi vaihtoehto, mutta hygieniasyistä kestoversiot eivät houkuttele.

…Olen alkanut arvostaa omaa jaksamistani enemmän.

Ennen äitiyttä otin säännöllisesti omaa aikaa, mutta vasta nyt todella arvostan sitä. Fyysisen suorituskyvyn lisäksi oma jaksaminen on henkistä pääomaa, ja se tarkoittaa myös armollisuutta itseään kohtaan. Tiedän, ettei minun tarvitse olla superäiti, joka vessahätäviestinnän avulla opettaa lapsensa kuivaksi ennen ensimmäisen taaperovuoden loppumista. Valitsen taisteluni, enkä turhalla stressillä kuormita itseäni turhasta lisää.

Rottinkisia löytöjä

14/08/2019

Jaahas, kylläpä kirjoitusinspiraatio antoi taas odottaa itseään. Kamalasta viikosta ollaan onneksi jo toivuttu, ja Villan antibioottikuuri vetelee viimeisiään. Niin, ja nopeastihan sitä tottui taas olemaan pojan kanssa päivät kahdestaan. Mitäänhän vauvanhoidon ohella en saa tehtyä, mutta sehän ei mikään yllätys ole.

Miksun loman alussa olimme muutaman päivän vanhempieni mökillä, ja kotimatkalla käväisimme pikaisesti Teiskon Viimeinen Oljenkorsi -kirpputorilla. Sieltä mukaan lähti nämä pyöreät rottinkiset amppelit sekä tumma piknikkori. Kori maksoi 8 euroa ja amppelit euron kappale.

Piknikkori toimii hyvin matalana sivupöytänä sohvan vieressä, mutta suunnittelin siitä lelukoria J:n huoneeseen. Amppelit ajattelin osaksi tauluseinää, mutta ihan visioni mukaisesti en saanut niitä istumaan seinälle yhdessä taulujen kanssa. Täytyy varmaan konsultoida Marjut The Kollaasigurua.

Mielenkiinnolla olen seurannut tätä rottingin voittokulkua kodeissamme. Olen itsekin niitä, jotka ihastuivat siihen uudestaan pari vuotta sitten, ja sen jälkeen olenkin aina haukkana syöksynyt kirppiksellä näkemieni rottinkiesineiden kimppuun. Nyt bambu on nousemassa rottingin rinnalle ja vähän jo odotankin, koska rottingin lumous alkaa jälleen hiipua.

Toisaalta luonnonmateriaalit ovat täällä jäädäkseen, joten ehkäpä rottinki ei materiaalina vanhenekaan niin nopeasti kuin olin kuvitellut. Tähän väliin muuten fakta rottingista: Tiesittekö, että sen sisus on syötävää ja lukemani mukaan hyvänmakuistakin?

Tässä kirjoittaessani tajusin, etten aikoihin olekaan ehtinyt käydä kunnolla kirpputoreilla tai edes selaamaan toria. Samaan aikaan mietin, että pitäisi tehdä omille kaapeille kunnon konmaritus ja lähteä siinäkin mielessä kirpparikierrokselle. Niin kamalasti tehtävää, mutta niin vähän aikaa.

Vaarallinen peruna ja muita huonon viikon kuulumisia

08/08/2019

Pöly meinasi kuolla, Villa sai antibioottikuurin, vauva on muuttunut oikeaksi mammanpojaksi ja samaan aikaan jäin taas yksin kotiin. Siinäpä on muuten menestyksekkään viikon ainekset.

Yritän pitää oman karmani kunnossa, mutta mikä siinä on, että kaiken huonon pitää aina sattua samaan aikaan. Meillä tämä huonojen vibojen tapahtumaketju sai alkunsa viime perjantaina, kun Pöly melkein tukehtui sormiruokailevan vauvan pudottamaan perunaan. Lähtö oli minuuteista kiinni, mutta onneksi asumme lähellä keskustaa ja sain Pölyn hoitoon ajoissa. Kiitos hengenvaarallisen perunan, Pöly joutui (onneksi vain) muutamaksi päiväksi erikoisruokavaliolle ja kolmen lääkkeen lääkekuurille.

Kotiin päästyään Pöly ei tietenkään enää edes muistanut koko tapahtumaa, mutta minä sen sijaan olin pienessä shokkitilassa pari päivää. Juuri päästyäni yli tapahtuneesta, huomasin Villalla ilkeän näköisen nisätulehduksen, johon kävimme eilen hakemassa 10 päivän antibioottikuurin. Kaiken kukkuraksi Villa on myös valeraskaana, joka pitkittyessään lisää tulehduksen ja kasvaimien riskiä.

Koiran valeraskaus ilmenee esimerkiksi siten, että koira ottaa yhden leluista pennukseen. Usein valeraskaus saadaan päättymään ottamalla ”pentu” pois hetkeksi. Villan tapauksessa pentu sattuu tietenkin olemaan J, ja vauvan nostaminen kaapin päälle muutamaksi päiväksi tuntuu hieman radikaalilta ratkaisulta.

Ja aivan kuin tämä koirien aiheuttama ylimääräinen hässäkkä ei riittäisi, on J aloittanut uuden vaiheen, jonka myötä en saa poistua huoneesta edes sekunniksi. Oikeastaan en saa kadota näköpiiristä edes vauvan selän taakse. Mikään, siis mikään arkisen yksinkertainen asia ei ole onnistunut ilman suunnitelmallista vauvalogistiikka – ja tietenkin Miksu pääsi juuri parahiksi takaisin töihin pakoon tätä kaikkea. En ole lainkaan katkera, mutta ajoitus ei varsinaisesti suosinut minua tällä kertaa.

Valoa tilanteeseen tuo se, että unikoulu meillä on sentään sujunut paremmin kuin hyvin. Yleensä J nukkuu heräämättä 20-04 välisen pätkän. Kerran hän saattaa välissä inahtaa, mutta rauhoittumiseen riittää pelkkä uudelleen peitteleminen. Lohduttaudun myös sillä ajatuksella, että meidän huono tuuri on varmasti nyt hetkeksi käytetty, ja seuraava viikko sujuu varmasti jo paljon paremmin. Ja hei, onhan huomenna jo perjantai. Luojan kiitos.