Asuntomessut alkoivat upeissa merenrantamaisemissa Loviisassa ja jatkuvat 6.8. asti Kuningattarenrannaksi nimetyllä uudella asuinalueella. Pääsin tuttuun tapaan tutustumaan kohteisiin päivää ennen virallisia avajaisia. Kohteita tänä vuonna on 24, joista nostan tarkempaan tarkasteluun kahdeksan.
Read moreAlkukevään kaupunkiloma Nizzassa
– Mentäiskö ensi keväänä yhdessä reissuun?
– Olis ihanaa, käviskö Nizza?
– Kävis!
Suunnilleen näillä sanoilla päätimme kahden ystäväni kanssa lähteä lomalle Nizzaan, ja jo seuraavana päivänä lentojen varausvahvistus kilahti sähköposteihimme. Vallan tehokasta toimintaa, vaikka itse sanonkin. 😄
Read moreTilinpäätös 2022
Perinteen mukaisesti on aika summata kulunut vuosi. Ennen tämän kirjoittamista kävin lukemassa läpi vuoden 2021 tilinpäätöksen. Siitä ajasta ja niistä tunteista tuntuu olevan ikuisuus ja samaan aikaan muutamia viikkoja. Vuotta 2021 rasittaneet asiat olivat valitettavasti läsnä myös tänä vuonna. Voi kun vain uuden vuoden saisi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Read more- « Previous Page
- 1
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 195
- Next Page »