”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”
– Presidentti Mauno Koivisto
Tarkoitukseni oli kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta seurattuani uutisia ja keskusteluja somessa, on minun pakko purkaa tuntojani digitaaliselle paperille. Kirjoittaminen on minulle terapiamuoto, ja usein kirjoittamalla minun on helpompi jäsennellä ajatuksiani. Silloin saan sanotuksi asioita, jotka puhuessa jäisivät ajatuksenjuoksun jalkoihin (koska ajatukseni laukkaa aina askelen edellä suutani).
Pardon my French, mutta kyllähän tämä nyt vituttaa. Kaikki, siis kaikki, on nyt jostain kulmasta katsottuna äärimmäisen epäreilua. Tuntuu, että puolet suomalaisista on matkannut Leville viettämään kivaa lomaviikkoa, ja samaan aikaan hallitus ilmoittaa sulkevansa ravintolat. Me peruimme häät ja kökötämme kotona, ja samaan aikaan toiset suunnittelevat juhlamenuta ja juovat minttukaakaota vuokramökissä. On epäreilua, että muutama ala on kärsinyt jo vuoden selvästi enemmän kuin muut. Miksi toiset saavat olla töissä? Ja miksi tuntuu, ettei niitä muita kiinnosta yhtään se, miten raskasta tämä on meille muille? Entä miten Lapin yrittäjät selviävät, kun turistit tuovat ostovoimansa takaisin etelään?
Korona on kohdellut meitä epätasa-arvoisesti, mutta nyt ei ole aika jakautua kahtia. Kahtiajako ei nimittäin ainakaan edistä mahdollisuuksiamme päihittää pandemia enää edes siedettävällä aikataululla. Ainakin itse kaipaan nyt positiivista ja tsemppaavaa ilmapiiriä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Usein puhutaan vaikuttajan etuoikeuksista ja vastuusta. On totta, me ”vaikuttajat” (inhoan termiä edelleen) olemme päässeet asemaan, jossa meille tarjotaan hotelliöitä ja ilmaisia tuotteita. Se on sitä etuoikeutta, joskin omalla työllä saavutettua sellaista. Mutta nyt on mielestäni myös aika kantaa vastuuta ja toimia esimerkkinä.
Onhan sekin tavallaan epäreilua sysätä vastuuta vaikuttajien niskoille, mutta postaamalla reissu- tai bilekuvia, ei ainakaan paranneta yleistä tunnelmaa. Helposti se synnyttää reaktion ”no jos toikin, niin miksi en minäkin” – ja kas, lumipallo on valmis. Tietenkin silti tämä sama velvollisuus käyttäytyä vastuullisesti koskee meitä kaikkia vaikuttajien toimista riippumatta.
Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja kaikki ovat varmasti jo tässä vaiheessa hiukan venyttäneet rajoja varovaisuuden suhteen. Se ei ole suotavaa, mutta täysin ymmärrettävää se on. Ei meistä kukaan enää jaksa.
Ymmärrän, että suhtautuminen koronaan vaihtelee yksilötasolla paljon jo senkin mukaan, kuinka läheltä pandemia on liipannut omaa elämää. Osalla meistä elämä jatkuu lähes kuten ennenkin, mutta toiset meistä ovat kokeneet suuria menetyksiä. Nyt pitäisi ajatella niitä, joilta pandemia on vienyt työn, läheisen tai jopa mielenterveyden. Tai terveydenhuollon ammattilaisia, joiden vastuulla vakavampien tapausten hoito on.
Olen viime aikoina ajatellut paljon alussa ollut lainausta. Siihen tiivistyy ehkä nyt se ainoa tehtävissä oleva asia. Jaksetaan hiihtää vielä pari mäkeä, ja kannustetaan väsähtäneitä matkakumppaneita. Kukaan meistä ei tiedä, montako kilometriä latua on vielä jäljellä, mutta joskus senkin on loputtava.
Nimen omaan, kukaan ei tiedä missä vaiheessa ollaan menossa. Itselleni tuli tänään se olo, että nyt tämä lähti käsistä. Pelottaa, koska perheeseen kuuluu riskiryhmään kuuluva keski-ikäinen. Itsekään en ole aivan huippukuntoinen. Kuinka montaa läheistä tämä vielä tulee koskettamaan, kuoleeko joku? Tuleeko uusi virusmuunnos tai uusi virus? Näitä olen pyöritellyt mielessäni samalla kun mietin, että omalla keikkatyöpaikalla (jossa en nyt ole) ollaan vaan koko ajan vähennetty etäpäiviä. Kun Helsingistä kuuluu kummia; kouluissa ja päiväkodeissa reagoidaan 2-4 päivän kuluttua siitä, kun joku omassa ryhmässä on saanut positiivisen tuloksen. Tai jätetään jopa kertomatta kokonaan. Missä pirussa on vastuu? Meillä meni viiskymppiset uusiksi ja luultavasti kuuskymppisetkin. Mitään juhlia ei missään vaiheessa ollut suunnitteilla, mutta se itsensä hemmottelu jossain kodin ulkopuolella kahdestaan on nyt sitten poissuljettu. Varsinaisesti en omassa blogissani ole koronasta kauheasti puhunut, mutta kyllä tämä reagointi alkaa olla käsittämätöntä kaikessa epäloogisuudessaan. Normaaliin kausi-influenssaan kuolee monen vuoden tilastoje mukaan HUSin alueella max 20 henkeä vuodessa. Että tämäkö on tavallinen flunssa? Pakkohan tämä on katsoa läpi, mutta ehkä enemmän kuin ikinä haluaisin sen aikakoneen tänne. Kiitos, olen puhunut. :/
Ymmärrän Thilda oikein hyvin, miltä sinusta tuntuu. Epäuskoa, epävarmuutta ja silkkaa turhautumista. Tuttuja tunteita myös täällä. Entinen esimieheni sanoi aikoinaan, että pitää aina tehdä parasta siitä, mitä sinulla on. Tavallaan kommentti hyväosaisen suusta on vähän korni, mutta siitä on myös hieno ydin. Voimme keskittyä murehtimaan tulevaa ja peruuntuvia juhlia, mutta niistä asioista stressaaminen ei pidemmän päälle ehkä paranna omaa oloa. Yritänkin keskittyä nyt niihin hyviin asioihin: kevätaurinko, reippaasti kasvava lapsi ja yhteinen aika, jota nyt olemme saaneet viettää.
Aikakone kyllä kuulostaa aika hyvältä, kerro jos satut löytämään sellaisen!
Mediakulttuurin ja viestinnän opiskelijana ja paljon somessa aikaani kuluttavana oon katsonut pitkään tätä korona + some -yhdistelmää ja sen vaikutuksia läheisiin. Varsinkin kun tällä hetkellä some korvaa paljon sosiaalisia kontakteja ja somessa vietetään hurjasti enemmän aikaa kuin aiemmin, on sen vaikuttavuus samalla kasvanut. Mitä enemmän somessa näkyy ”normielämää” – juhlimista, lomamatkoja, isossa porukassa ajan viettämistä – sen haastavampaa on mennä suositusten mukaan. Harva nimittäin jakaa niitä kotonalojumisia someen ja moni ammattiblogikin on viimeisen vuoden aikana hiljentynyt ellei kokonaan jopa lopettanut. Ja siis näiden somesisältöjen lisäksi soppaa hämmentää kaikenmaailman ”suositus on vain suositus”, koronadenialistit ja antimaskityypit.
Tälläisilla somerepresentaatioilla on helppo ajatella, että kun muutkin tekevät niin jos sitä itsekin vähän. Joku laittaa someen kuvia ulkomaanreissultaan, kotimaassa Lappiin matkustaminen tuntuu paljon pienemmältä pahalta. Joku taas kuvaa baarireissuaan Helsingissä, jolloin baarireissu missä tahansa ”paremmalla koronatilannealueella” tuntuu riskittömämmältä. Oma tosi varovainen käytös alkaa peilautua naurettavana piiloutumisdefenssinä ja sitä helposti alkaa ajatella kuuluvansa johonkin marginaaliin, joka suhtautuu ihan liian tosissaan ja ylivarovaisesti tilanteeseen.
(Toki pitää muistaa, että some ei koskaan näytä oikeaa elämää ja tällä hetkellä on paljon ahdistusta liikkeellä kaikkea isoa K:ta koskevaa kohtaan, jolloin varmasti osa yleisöstä pyrkii tietoisesti kaivautumaan ”normielämän” somekuvastoon.)
Ainakin itse toivoisin tällä hetkellä somevaikuttajilta kuvastoa just kotona olemisesta, vaikkei se ole sitä kiinnostavinta ja hohdokkainta somemateriaalia. On paljon vaikuttavampaa näyttää oikeasti elävän suositusten ja rajoitusten mukaan kuin vain jakaa niitä somessa kiertäviä ”pysytään kaikki kotona ja loppukiri” -kuvia ja throwbackeja lomamatkoihin ja juhliin.
Kiitos Helmi näin ajatuksella kirjoitetusta kommentista, todella hyvää pohdintaa aiheesta.
Monelle vaikuttajalle tai sisällöntuottajalle tämä aika on haastava. Olenkin siinä mielessä onnekas, koska sisältöni on aina keskittynyt enemmän tai vähemmän kotiin. Mutta ei se muuta sitä faktaa, ettenkö minäkin kaipaisi jotain muuta. Pakko vain jaksaa sinnitellä ja tsempata muita, koska eihän tämä tilanne tosiaan juhlimalla ja lomamatkoilla parane. 🙂
Huokaus, siis tosi pitkä huokaus.
Tuntuu raivostuttavalta, että porukka on juhlinut, lomaillut, mennyt ja tullut……. ja sitten itse riskiryhmään kuuluvana koronan ytimessä raatanut. Ei tämä tietenkään ole oikea paikka purkautua ja siitä anteeksi. Mutta sanonpa kumminkin, että mä niin sanon itseni irti tästä paska sairaanhoitaja duunista heti kun saan minkä tahansa muun työn.
Kiitos Kukkis kommentistasi ja kiitos, kun olet jaksanut tehdä tärkeää työtäsi! Ymmärrän kyllä hyvin, että toisenlaiset uranäkymät houkuttelevat kaiken tämän keskellä. Ja saa täällä purkaa sydäntä, ei minua haittaa. 🙂
Kiitos hyvästä postauksesta!
Onneksi on vielä vaikuttajia, jotka ovat vastuullisia toisin kuin muutama tämänkin alustan bloggaajista, joiden toiminta (matkustelu) on kyseenalaista.
Hyvää aurinkoista kevättä!
Kiitos Inka ja ihanaa kevättä myös sinne!
Kiitos tosi hyvästä ja tärkeästä tekstistä! Nyt todella tarvittaisiin edelleen ’yhteishenkeä’ ja malttia! Tuntuu todella epäreilulta, miten epätasa-arvoisesti korona meitä kurittaa ja kuinka eri tavalla siihen suhtaudutaan. Onneksi mennään kohti kevättä, mutta kyllä tämä rämpiminen tuntuu tosi pitkältä ja uuvuttavalta!
Kiitos Eeva! Kevät kyllä tosiaan auttaa, kun lisääntyvästä valosta saa ammennettua energiaa. Muistissa on myös viime kesä, joka olikin todella ihana, kun kaikki olivat koronasta ikään kuin tauolla – nyt samanlaista kesää tuskin kylläkään on luvassa.
Rämpiminen kuvaa hyvin tilanteessa elämistä. Tsemppiä sinne, kyllä tämä vielä tästä…! <3