• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Muutosta vain muutoksen takia

23/08/2019

Tunnelmallinen olohuone, jossa harmaa sohva. Sohvalla istuu koira, joka katsoo kameraan.

Viimeiset viikot olen elänyt polttavan tunteen kanssa, joka kehottaa tekemään muutoksia – nopeasti. Uusi hiusväri, sisustus ja saman tien kokonaan uusi koti pitäisi saada sormia napsauttamalla. Pakahdun tunteeseen, että jotain on nyt tehtävä. Samalla tuo tunne syö kaiken inspiraation tehdä mitään. Oloni on levoton, todella levoton.

Pinossa_IMG_1238

Olen paikantanut ongelman kotona olemiseen. Kahdeksan kuukautta kotona on ollut aivan tarpeeksi. Kaikki seinät, nurkat ja seinien naulanreiät on tullut katseltua niin moneen kertaan läpi, että näen enää vain epäkohtia ympäri asuntoa.

Pinossa_IMG_1245

Oli onnekas sattuma, että kuuntelin hiljattain Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni -kirjan. Tunnistin itseni keltaiseksi persoonaksi ripauksella punaista, ja se selittääkin osittain seinien kaatumisen; ”Keltaiset persoonat ovat loistavia monissa asioissa, mutta erityisen hyviä he ovat tekemään muutoksia. Ja mieluusti koko ajan”. Kun työelämän vaihtelevat kuviot ovat sivussa, onkin lyhyen luonneanalyysin perusteella täysin luonnollista, että kaipaan suuria muutoksia kotona.

Pinossa_IMG_1273

Btw, jos kirja ei ole tuttu, niin lämmin suositus sille. Lukemattomia kertoja se sai minut nyökyttelemään ja myötäilemään itsekseni kesken kävelylenkin, kun oivallisella huumorilla varustettu Erikson valotti ripeiden punaisten ja keltaisten sekä pähkäilevien vihreiden sinisten eroja. Miksu on väreiltään kuin suomalainen sielunmaisema, vihreä ja sininen, joten jossain asioissa luonne-eromme todellakin pääsevät esille. Mutta edelleen kirjaa lainatakseni, parhaissa tiimeissä on ripaus jokaista väriä.

Pinossa_IMG_1240

Tässä keltaisen levottomassa ja muutosmyönteisessä mielentilassa teen osittain hätiköityjä ratkaisuja miettimättä asioita kunnolla loppuun. Ostin uudet tyynynpäälliset ”tuomaan vähän piristystä”, mutta ilo kesti tasan siihen asti, kunnes leikkasin niistä laput irti. Sen jälkeen iski ostokrapula siitä, että ostin (taas) halpaa ulkomailla tuotettua tavaraa.

Samalla tavalla olen uusinut vaatevarastoani siinä ahdistuksessa, kun vieläkään vanhat vaatteeni eivät mahdu päälle. Impulsiivisia ja hätiköityjä ostoksia, joista suurimman osan olisi voinut jättää kauppaan.

Pinossa_IMG_1292

Ja eihän tämä kodin myllerrys tietenkään jäänyt vain tyynyihin. Tein parista kalusteesta tarjouksen Budowskin nettihuutokaupassa, mutta ei niin yllättäen alhaiset tarjoukseni ohitettiin ennen huutoajan päättymistä. Torista löysin senkkimallin, jollaista olen jo pitkään katsellut, ja parin päivän miettimisen jälkeen kävinkin noutamassa sen läheltä lapsuudenkotiani. Senkistä on tulossa ihan oma postauksensa hieman myöhemmin. Olen myös todella lähellä aloittaa olohuoneen harmaan seinän maalausprojektin. Jos katto olisi senttiäkään matalammalla, olisin jo tarttunut telaan.

Filed in: äitiys, koti, kuulumisia, olohuone, puheenaihe, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

Comments

  1. Julia

    26/08/2019 at 19:57

    Teidän koti on aivan upea! Niin kauniit ja syksyiset värit. <3
    Voin kyllä vähän samaistua tuohon ostokrapulaan, varsinkin vaatteiden suhteen. Kaupassa katsellessa sitä kiinnostuu niin paljon tietystä jutusta, mutta sitten tulee se "katumus" jälkeenpäin, sillä tuote on ollut edullinen ja ei välttämättä edes kovin kestävästi tuotettu… Ja vielä, jos tavaraa ei edes niin tarvitsisi, mutta vaan sen uuden tuotteen innostuksen toivossa päätyy ostamaan 😀
    Ihanaa alku syksyä! <3

    Vastaa
    • Essi

      27/08/2019 at 13:52

      Kiitos Julia! Sisustuksen suhteen olen täysin syksyihminen, joten innolla odotan taas tulevaa uutta sesonkia 🙂

      Olen luvannut itselleni, erityisesti vaatteiden suhteen, ostaa vähemmän ja parempaa, mutta nyt raskauden ja imetyksen tiimellyksessä muuttunut kroppa on sellaisessa välitilassa, ettei mitään oikeastaan kannattaisi ostaa. Mutta lupaan jälleen parantaa tapani 😀

      Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·