Eilen vuoden viimeisellä työpaikkalounaalla tuli työkavereiden kanssa puheeksi jouluperinteet ja -tavat, erityisesti lapsuudesta tutut sellaiset. Keskustelu alkoi muistaakseni joulusiivouksesta, jonka kautta luontevasti tuli käytyä läpi kaikki stressiä ja traumoja aiheuttaneet jouluperinteet. (Täsmennän, että tämä keskustelu käytiin HYVIN kieli poskella.) Mutta koska joulu on aina ollut minulle ennen kaikkea perinteitä, aihetta oli nostalgian nimissä mukava jäädä pohtimaan vielä hetkeksi.
Pidän nykyisestä joulustamme. Vuosien aikana siitä on jalostunut pois epäkäytännölliset tai muuten vaikeasti toteutettavat perinteet, ja jäljelle on jäänyt niin sanotusti luumumarmeladit tähtitortusta.
Lapsuuteni aatot menivät vuosia samalla kaavalla. Aamulla menimme äitini vanhempien luokse, jonne tuli myös tätini perheineen. Pukkia odotellessa aikaa yritimme siskoni kanssa kuluttaa aikaa, kuten suurin osa muistakin ikäpolvemme lapsista, koristelemalla kuusen ja katsomalla joulupiirrettyjä. Muistan, kuinka aikuiset joivat glögiä tai kahvia varmastikin kerran tunnissa, ja silloin olin ihan varma, että sitä tehtiin ihan vain päivän pitkittämiseksi (koska tietenkin viisarin liikkuminen oli kiinni kahvinkeitosta).
Kävimme joulukirkossa ja -saunassa, jonka jälkeen puettiin ykköset ylle joulupöytää varten. Saunan jälkeen juhlamekon ja sukkahousujen pukeminen inhotti, mutta jälkihikisenä jokainen saapui pöytään siisteissä vaatteissa. Siistit vaatteet -traditiosta luovuimme muutamia vuosia sitten, kun totesimme yhteisesti sen olevan a) epämukavaa b) epäjuhlavaa istua pöydässä juhlavaatteissa naama saunasta edelleen punaisena.
Joulupöytäämme kuuluu aika klassinen kattaus jouluruokia. Kaikkien suosikki tosin tuntuu olevan kalapöytä ja erityisesti saaristolaisleipä-smetana-punasipuli-mäti-kombo. Joka vuosi toteamme, että tämä kalatäytteinen alkupalapöytä olisi ihan riittävä. Jälkiruokaa emme syö, vaan napostelemme juustoja ja suklaata aterian päätteeksi “pehmeillä”.
Lapsuudessani pukki kävi usein saunan aikana ennen ruokaa. Lahjoihin ei tietenkään saanut koskea ennen syömistä, joka tarkoitti sitä, että jouduimme siskoni kanssa jännittämään kahta kauheammin koko päivällisen ajan – jonka jälkeen aikuiset joivat TAAS sitä kahvia.
Siinä missä mukavuudenhalumme on muuttanut joulupöydän pukukoodia, olemme muuttaneet myös lahjojen saapumisaikataulua. Totesimme, että on täysin tarpeetonta odottaa lahjojen kanssa iltaan asti. Kaikkien mukavuuden ja ruokarauhan takaamiseksi pukki käy meillä nyt hyvissä ajoin. Itse asiassa ennen J:n syntymää meillä ehti monta vuotta olla lahjaton joulu, joka sekin laski rimaa mukavasti.
Ehkä tärkein asia, joka perinteiseen jouluuni onkin saapunut, on ajatus armeliaisuudesta. En stressaa joulusiivouksesta tai ajattele, että jotain olisi pakko tehdä ihan vain perinteen vuoksi. Perinteinen rikkominen saattoi aluksi tuntua jopa radikaalilta: mitä joulu on muka ilman perinteitä? Mutta nopeasti sitä oppii päästämään itsensä helpommalla. Ja hyvä niin.
Tämän postauksen myötä jään tutulle loppuvuoden, määrittelemättömän mittaiselle sometauolle. Rauhallista ja lempeintä mahdollista joulua sinne jokaiselle! ❤️
Vastaa