• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Kuvausrekvisiitta löytöjä kirpparilta

30/05/2017

Olen viime aikoina innostunut ruokakuvauksesta ja varsinkin nyt uuden objektiivin myötä se innostus on vain kasvanut ennestään. On kuitenkin tylsää joutua kuvaamaan annoksia aina samoilla astioilla. Tein täsmäiskun paikalliselle kirpputorille tarkoituksena löytää pari uutta lautasta annosten kuvaamiseen ja voi pojat miten hyvä tuuri kävikään! Löysin viisi ihanaa lautasta ja maksoin niistä yhteensä vain 8 euroa. Kaksi lautasista (pieni punakirjava ja iso sininen) olivat alun perin seinälautasia. Tämähän ei minua haitannut, päin vastoin, koska lautaset olivat täysin uutta vastaavassa kunnossa.

lautasloydot 1

lautasloydot 2
Kipparilla oli tarjolla vaikka kuinka paljon kauniita astioita, mutta yllätyin siitä kuinka törkeitä hintoja ihmiset pyysivät vanhoista, parittomista ja jopa rikkinäisistä lautasista. Maksaisitko itse sellaisesta 10-12 euroa? Ymmärrän kyllä vanhan Arabian arvon, mutta jotta maksaisin siitä 15 euroa, pitäisi sen olla täysin priimakunnossa. Sitä paitsi, vein auton juuri ilmastoinnin täyttöhuoltoon joten tein periaate päätöksen olla maksamatta yhdestä lautasesta kolmea euroa enempää.

Mutta hyvät löydöt tein ja vielä alle budjetin! Kuvausrekvisiittaa alkaakin kertyä jo ihan mukavasti, milloinkohan avomies huomaa työhuoneen alkavan muistuttaa pian Avotakan studiota?

Ps. Tämä innostukseni saattaa tarkoittaa sitä, että blogin pääpaino liukuu enemmän ruuan kuin sisustuksen puolelle. Pysyttekö edelleen matkassa jos niin käy?

___

Translation:
Flea market finds to my home studio

Filed in: bloggaus, inspiraatio • by Essi • 2 Comments

Comments

  1. Satu /Talossano23

    30/05/2017 at 17:51

    Kirpparilta minäkin kaikki rekvisiittani kerään ja todellakin nuo hinnat ovat välillä ihan käsittämättömiä!! Lautasesta en varmasti maksaisi sitä 3 enempää, jos edes sitäkään….
    Sinnikkäästi kun katselee, niin tekee löytöjä <3

    Vastaa
  2. Essi - St. Black

    31/05/2017 at 07:27

    Totta! Välillä kyllä oikeiin pöyristyy hinnoista, viimeisellä reissulla oli esim. sellainen iso, vanha(?) lasipullo myynnissä 50 eurolla, huh!

    Kiitos kun kävit taas kommentimassa 🙂

    Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·