Viimeiset pari päivää olen viettänyt täysin sometonta elämää, ja yllättynyt puhelimeni akun kestosta – tai siitä, kuinka paljon somealustat syövät akkua. Jatkan somelomaani ehkä vielä hetken, mutta nopeasti ajattelin tulla kertomaan kuulumiset ensimmäisestä joulustamme touhukkaan pojan vanhempina. Postauksen kuvasato ei laadulla koreile, mutta eipä nopeilta räpsyiltä muuta voikaan odottaa. Jouluna en todellakaan suostu käyttämään aikaa kuvausvalojen virittämiseen.
Aattoaamuna lähdimme liikenteeseen hieman ennen lounasaikaa. Joululounaan eli riisipuuron sekametelisopalla söimme vanhempieni luona, ja myös J sai ensikosketuksensa jouluruokaan puuropadan äärellä.
Isäni oli käynyt metsästä kaatamassa niin komean kuusen, että äitini päätti sen paikan olevan tänä vuonna ulkona. Ehkä ihan hyvä niin, sillä joulupuu olisi saattanut olla vain J:n tiellä tämän kurvaillessa ympäri asuntoa pahvilaatikkoferrarillaan. Miten lapsi voikaan tulla niin onnelliseksi yhdestä pahvilaatikosta!
Päikkäriaikaan siirsimme joukkomme Miksun äidin luokse. Onneksi Joulupukille meni tieto paikanvaihdosta perille, ja mustasta maasta huolimatta hän pääsi käymään ja jakamaan muutaman paketin. J pelkäsi Pukkia yhtä paljon kuin Jumbonkin Pukkia, joten lahjat otettiin vastaan turvallisen välimatkan päästä isin sylissä.
Paketeista paljastui muun muassa palapelejä, Dubloja, Brion ralliauto ja palikkalaatikko (äidin toive), kirjoja, Adidaksen haalari (isi toive, helppo pukea) ja kaksi laulavaa Baby Shark -pehmolelua (ei kummankaan vanhemman toive). J ei vielä ymmärtänyt lahjojen päälle, vaan paras osuus hommasta taisikin olla kiharretut lahjanauhat.
Aatonaattona J oppi kiipeämään kotona sohvalle ja joulupäivänä 11 kuukauden ja 17 päivän ikäisenä hän otti ensiaskeleensa. Taidonnäyte oli vain yksi askel, mutta se toistettiin vielä pariin otteeseen päivän aikana. Seuraavan viikon aikana täytyy yrittää rohkaista poikaa kävelemään enemmän, jotta taito olisi jo vähän paremmin hanskassa päiväkodin alkaessa.
Eilen vastaani tuli HBO:lta kolmiosainen minisarjasuositus A Christmas Carol, joka on Steven Knightin omaperäinen ja ilmeisen karmiva versio Joulukertomuksesta. Tämän illan suunnitelma onkin sohva, punaviini ja juustotarjotin. Huomenna täytyy tehdä pieni inventaario J:n vaatekaapille, ja ehkä sen jälkeen lähteä etsimään täytettä sinne alennusmyynneistä.
Ihanaa tapaninpäivän iltaa!
Baby Shark pehmolelut. Oh, no! 🙈 Me ollaan niin onnellisia siitä, että Mummi ei päätynyt ostamaan esikoiselle laulavaa Elsaa, vaan sellaisen ihan tavallisen.
Onnea ensiaskelista! Siitä se lähtee. Meillä ei ole meno ainakaan vielä hidastunut. 😅
Kiitos Jenni! Noissa pehmoleluissa on onneksi aika hiljainen ääni, mutta siltikin viides kerta samaa biisiä alkaa jo riittää 😀 Mutta kai niistä joskus loppuu patterit, loppuuhan?