• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Pojan huoneen uusi järjestys ja liukuovien maalaus kalkkimaalilla

22/03/2021

Pinossa_MG_1185-HDR

Taaperon huoneessa meni järjestys uusiksi, kun siirsimme leikkikeittiön olohuoneesta sinne. Keittiö asennettiin sängyn paikalle, ja sänky muutettiin huoneen toiselle puolelle keinutuolin tilalle.

Samalla kun kerran vauhtiin päästiin, päädyimme poistamaan lipaston yläpuolella olevan mustan hyllyn. Sen tilalle laitoimme pienen taulukollaasin. Lipaston viereen seinään kiinnitimme myös kaksi norsu-koukkua, jotka ehtivät odottaa käyttöön pääsyä vuoden verran.

Pinossa_MG_1200

Pinossa_MG_1197

J:n huoneen liukuovet ovat alkuperäiset 90-luvulta. En ole ihan varma ovien materiaalista, mutta sen väri oli ajan saatossa kellastunut, ja se teki huoneeseen vähän tunkkaisen tunnelman. Kaapissa minulla sattui olemaan pieni purkki valkoista kalkkimaalia, ja vähän extempore päätin kokeilla, kuinka suhteellisen liukkaan kalustelevyn maalaus sillä onnistuisi. Hyvinhän se onnistui! Maali riitti juuri ja juuri kahteen kerrokseen, ja meidän käytöllä ja kulutuksella se on pysynyt hyvin (toisin kuin sängyssä).

Pinossa_MG_1195

Myös iso keltainen rahi on uusi. Tai no, uusi ja uusi. Rahin ostin Torista muistaakseni 2018, ja se oli meillä hetken olohuoneessa. Sittemmin rahi muutti varastoon parvelle, ja siivouksen yhteydessä olimme aikeissa laittaa sen kiertoon, mutta J ihastuikin siihen. Niinpä hain Eurokankaasta keltaista vohvelikangasta, ja verhoilin rahin uudestaan.

Uudella järjestyksellä huoneesta tuli toimivampi leikkimistä ajatellen, ja olemmekin alkaneet viettää enemmän aikaa siellä. Poika viihtyy joskus myös itsekseen omassa huoneessaan leikkimässä.

Pinossa_MG_1191

J oli juuri ennen huoneen uudelleenjärjestelyä alkanut nukkua yöt heräämättä, joten vähän jännitin, kuinka sängyn siirto vaikuttaa pojan uniin. Onneksi sillä ei ollut merkitystä, ja olemme edelleen saaneet nauttia hyvistä yöunista. Tällä hetkellä poika nukkuu lähes aina heräämättä 20/20.30–06/07 välin, ja tuntuu kyllä hyvältä saada nukkua vaikean univaiheen jälkeen.

Filed in: lastenhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • 6 Comments

Tulppaanihieronta – jatkoaikaa väsähtäneille kukille

20/02/2021

Pinossa_tulppaanihieronta_MG_0885

Joko olet kuullut tai testannut tulppaanihierontaa? Tämä uusi sometrendi on lähtöisin ilmeisesti länsinaapurista, jossa tulppaanin terälehtiä on innostuttu kääntelemään monessa kodissa.

Pinossa_tulppaanihieronta_MG_0883-2

Pinossa_tulppaanihieronta_MG_0886

Tulppaanihieronnalla ei ole mitään tekemistä hieronnan kanssa, vaan idea on tosiaankin kääntää kukan terälehdet varovaisesti tyvestä alkaen. Tulppaanien lisäksi tekniikkaa voi kokeilla esimerkiksi ruusuille.

Pinossa_tulppaanihieronta_MG_0889

Kokeilin tekniikkaa marketin viikon vanhaan tulppaanikimppuun, joka näytti jo aika onnettomalta. Poistin kellastuneet ja käpristyneet lehdet, leikkasin varsiin uuden imupinnan, hieroin tulppaanit ja asettelin ne uuteen maljakkoon. Näin tulppaanit saivat jatkoaikaa vielä monta päivää!

Instagram kuvasin kelan prosessista, käy katsomassa se täältä.

Filed in: puheenaihe, sisustus, sisustusideat • by Essi • 4 Comments

Kattoananas

31/01/2021

Pinossa__MG_0692-HDR

2017 loppuvuodesta aloin juurruttaa kaupasta ostetun ananaksen hattua, ja kivikkoisesti startannut kasvatusprojekti ei ole ollut kovin menestyksekäs viime vuosienkaan aikana.

Pinossa__MG_0679

Pinossa__MG_0678

En tiedä, mikä on ananaksen normaali kasvuvauhti, mutta tällä menolla saamme satoa joskus 10 vuoden päästä: neljässä vuodessa ananas on kasvattanut vain lehtiensä pituutta. Osa lehdistä on jo niin pitkiä, ettei ananaksella ollut enää tilaa työhuoneemme a.k.a. kasvihuoneemme pöytätasoilla. Solmin langasta nopean pika-amppelin, ja vielä samana iltana ananas muutti uuteen kotiinsa työhuoneen kattoon. Eihän tuo enää kaunis kasvi ole, mutta ei sitä näin monen kasvatusvuoden jälkeen voi hävittääkään.

Pinossa__MG_0699

Pinossa__MG_0696

Ananaksen lisäksi pieneen huoneeseen on mahdutettu kolme peikonlehteä, orkidea, reunustraakkipuu, parsa ja ihmepensas, joka on kokenut ihme-elpymisen talven jäljiltä (marraskuussa kasvi tiputti kaikki lehtensä, mutta nyt uusia alkuja on jo näkyvissä). Tehohoidossa on myös kesäisin terassilla asuva jukkapalmu, joka oli mennyt aika kamalaan kuntoon ja ”unohtui” vähän liian pitkäksi aikaa ulos syksyllä. Pirulainen ei vaan suostunut kuolemaan kunnolla, joten leikkasin sen ainoan vihertävän latvan irti ja tökkäsin uuteen multaan. Saa nähdä, kasvattaako se juuria vai ei.

Pinossa__MG_0677

Pinossa__MG_0689

Nyt kevättä kohti mentäessä ja valon lisääntyessä, pitäisi miettiä kasveille uusia mahdollisia sijoituskohteita. Ainakin yksi peikonlehti muuttaa pojan huoneeseen, ja traakkipuu pääsee takaisin terassille. Ehkä trooppinen ananaskin arvostaisi lasitetulla terassilla vietettyjä kesäpäiviä ja yli 40 asteen lämpötilaa?

Filed in: koti, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • …
  • 41
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·