• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

LAUNDRY ROOM INSPIRATION

12/10/2016

Remontti päättyi virallisesti puoli vuotta sitten ja näinhän kauanhan siinä kesti ennen kuin remonttikärpänen pääsi taas puraisemaan… Asiaa ei yhtään auta se, että toimistolla on nyt tuore asunnonvaihtaja, jolta kahvitunnilla saa kuulla tuoreimman remontti-uutiset päivittäin. 
Aloitetaan siitä, että olen onnellinen koska meillä on nyt kodinhoitohuone. Se ei kuitenkaan ole se kodin kaunein huone vaikka asiansa ajaakin. Kahden koiran omistaja on vieläpä mieletöntä luksusta saada kuraiset koirat pesuun kodinhoitohuoneen omasta ovesta jolloin muu kämppä säästyy kuralta ja hiekalta. Sinne jäävät myös kätevästi piiloon avomiehen työvaatteet, jotka edellisessä, kodinhoitohuonettomassa asunnossa lojuivat kylppärin lattialla. Fiilistelin Pinterestistä ihania kodinhoitohuonekuvia (kuvat minun pinterest taululta) ja voi että olisi ihana päästä tekemään jotain meidänkin pienelle kodinhoitohuoneelle. Ehkä vaaleansiniset seinät ja DC Fixillä tuunattu marmoritaso kultaisilla yksityiskohdilla… Joo! 
Valitettavasti avomieheni on vähän hitaasti lämpenevää sorttia, joten nyt jouduin tyytymään parven portaiden maalaukseen. On sekin kyllä jo pieni voitto kun mäntyisistä portaista saa vihdoinkin harmaat, olenhan nekin halunnut maalata jo viime joulusta lähtien. Portaiden maalauksesta täytyy sen verran sanoa, että olin ihan yllättynyt kuinka nopea projekti olikin! Vanha lakka oli sen verran haurasta, että ihan käsipelillä sain hiottua portaat parissa tunnissa maalaus kuntoon. Maalauksessa käytimme Teknoksen Futura -maalia, joka oli niin peittävää, että yksi kerros olisi riittänyt hyvin. Varmuuden vuoksi maalasimme portaat kuitenkin kahteen kertaan.

Translation:
First I have to say, this is my first English translation in my blog. My English isn’t that great, but since I realized I have a few visitors from USA, Denmark and Belgium (?!) I decided to at least try to write in English as well. So here we go, please correct me if I made really bad typos! 

We bought our home year ago and renovated almost every room; kitchen, living room, bathroom, bedrooms… Renovation was finished six months ago but the one room we didn’t renovate nearly at all was the laundry room. I’m happy we now have a real laundry room but it isn’t the prettiest room in the house.

My pinterest board is full of inspiration and ideas to make our laundry room as fine as the rest of the house. I’m thinking like baby blue walls and marble counter (normal counter covered with DC Fix foil because I can’t afford the real thing) with golden details… Love the idea!  

Unfortunately my boyfriend isn’t so keen to do any big renovation anymore so all I could do now was paint the old pine loft stairs to modern grey to fresh them up a little bit. Laundry room renovation keeps waiting for now. 

Filed in: inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

LIVING ROOM TABLE FROM 80’S

10/10/2016

Tykkään sisustamisesta kaiken muun kauniin ohella ja minulle on tärkeää, että kotimme on persoonallinen sekä meidän näköisemme. Joskus kuulin Marko Paanasen sisustuskolmiosta; hyvä, halpa ja nopea. Näistä kaksi voi saada, ja minulle ne ovat halpa ja hyvä. Kotia siis sisustetaan ajan kanssa ja huolella, enemmän rakkaudella ja luovuudella kuin rahalla. Myös vahva DIY-meininki kulkee tässä mukana.
Erityisesti pidän 20- ja 50-lukujen huonekaluista sekä moderneista, pelkistetyistä, ehkä jopa hieman teollisista huonekaluista (liian modernista en kuitenkaan pidä, ”miljoonan dollarin sisustukset”, joissa käytetään vain kromia, nahkaa ja lasia eivät minun mielestäni ole kodikkaita vaan persoonattomia showroomeja). Oman tulkintani mukaan kotimme onkin sekoitus näitä kahta, karkeasti voisi sanoa, että se mikä ei ole Ikeasta, on kirpparilta tai roskalavalta. Vanhoissa huonekaluissa minua kiehtoo niiden edellinen elämä, mistä ne ovat päätyneet edelliselle omistajalleen ja miksi? Mitä virkaa ne ovat toimittaneet ja miksi ne nyt laitetaan kiertoon? Jotkin esineemme ovat varmasti kiertäneet useita koteja ennen meille päätymistään.
Kuten varmaan kaikki vähääkään sisustamisesta kiinnostuneet, pidän klassikoista ja haluaisin ihan tosissani joitain niistä kotiini, budjetti ei vain anna periksi. Siksi usein etsinkin persoonallisia huonekaluja Tori.fi:stä tai toisten autotalleista. Yksi klassikko, jonka ehdottomasti haluaisin on tämä Paolo Pivan sohvapöytä. Tietenkään sitä ei vielä tähän kotiin hankittu, eikä varmaan ikinä hankitakaan kun avomies näkee hinnan, joten uuteen kotiin uuden sohvapöydän piti löytyä jostain muualta kuin design-liikkeestä.
Sopivaa sohvapöytää etsin viikkoja tietämättä oikeastaan mitä edes etsin, kunnes löysin etsimäni mistä muualta kuin Torista.fi:stä. Sohvapöytä oli todella kasari, ja ennen ostopäätöstä mietin, onko se sittenkin enemmän uhka kuin mahdollisuus. Jos se menisi vähän liian överiksi… No syteen tai saveen, noudin 40 euron pöydän ja onneksi noudin sillä kun kannoin sen autosta olohuoneeseen, istui se paikalleen kuin nakutettu. Mahtavaa, miten palaset vain loksahtelevat paikalleen kun sattumalle antaa hieman sijaa sisustusvalinnoissa! Sattuma ohjasi myös sohvan yläpuolella olevat taulut paikoilleen; olen tehnyt kyseiset vedokset kuparilaatalla muistaakseni 12-13 vuotiaana. Olin jo unohtanut, että minulla edes oli ne tallessa, kunnes löysin ne muuton yhteydessä. Ostettuamme olohuoneen kuparinvärisen villamaton, huomasin maton sekä lattian käyvän todella hyvin vanhojen töideni kanssa ja niin vedokset pääsivät esille oltuaan kaapissa yli 10 vuotta.

Filed in: inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

DIY CONCRETE TABLE

03/10/2016

Kun vuosi sitten etsimme nykyistä kotiamme, ehdin suunnittelemaan keittiön varmaan viiteen eri tilaan ennen kuin lopulta löysimme meille oikean asunnon ja sain aloittaa todellisen suunnittelun. Mielessäni maalailin unelmieni keittiöihin puisia avohyllyjä ja betonisia työtasoja, mutta kuinkas siinä sitten kävikään, päädyimmekin valitsemaan teräksestä valmistetut kaapinovet keittiöön, joten betoni sai jäädä ja työtasoksi valikoitui teräksen rinnalle lämmin puu. Avomieheni käsittelee työssään paljon betonia, joten ajatus jonkin tason/esineen valamisesta jäi itämään, kunnes keväällä päätimmekin diy-projektina valaa betonista ruokapöydän. Eikä mitä tahansa pöytää, vaan pyöreän betonipöydän.

Kaikilla oli omat epäilyksensä siitä, miten pöytä tulisi onnistumaan. Kukaan ei edes uskonut, että siitä tulisi tasainen, kaunis ympyrä. Omakin uskoni oli hieman koetuksella. En nyt paljasta salaisuuttamme, mutta hyvähän siitä lopulta tuli! Pinnan valoimme pleksiä vasten, jolloin siitä tuli tasainen ja kiiltävä. Pleksin ostimme Etolasta, taisi maksaa n. 35 euroa. Valmis pinta käsiteltiin vielä eräänlaiselle betonivahalla (en kuollaksenikaan muista aineen nimeä, sillä saimme sitä pienen määrän tuttaviltamme, kiitos siitä), koska huokoinen betoni imee kaiken. Muutama kahvitahra pintaan ehti tullakin ennen käsittelyä, mutta mielestäni ne korostavat pintaa ja näyttävät jopa kuuluvan siihen. 
Tukevan, valkoisen metallijalan ostimme Ikeasta 100 eurolla. Jalka täyttää julkisten tilojen standardit, mutta siltikin sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun pöytä viimein kasattiin. Taisin myös nähdä painajaista siitä, miten jalka oli yön aikana taipunut tai vajonnut lattiaan. Kaikille vielä tiedoksi, että betonilevy on myös vahvistettu raudoituksella, joten levy ei voi haljeta kokonaan ja tipahtaa ruokailijoiden varpaille. Raudoituksen ansiosta pöytä painaa kuin synti, arvioimme sen painavan n, 160 kiloa. Onnea vaan meille seuraavaan muuttoon!
Valmiista pöydästä olin lopulta ihan super onnellinen. Koska tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa, sopii pöytä mielestäni älyttömän hyvin vanhoihin ja kierrätettyihin huonekaluihimme, kuten esimerkiksi kuvissa näkyvään lipastoon. Lipasto on todennäköisesti 50-luvulta ja pelastettu lähes varmalta tuholta avomiehen isän autotallista. Muutenkin projekti oli menestys, sen lisäksi, että sain uniikin ja keskustelua herättävän ruokapöydän, ei sen tekeminen maksanutkaan kuin n. 150 euroa, Ihan hyvä hinta lähes ikuisesta ruokapöydästä.

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 93
  • 94
  • 95
  • 96
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·