• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Olohuoneen sisustuksen päivitys syksyyn

10/09/2020

pinossa__MG_8171

Kuten sanottu, inspiraationi sisustamisen suhteen on ollut nyt aivan olematon. Eilen päätin tarttua ongelmaa sarvista ollessani keskellä päivää yksin kotona. Laitoin hyvän soittolistan pyörimään, ja ilman maanantaina alkanutta ruokavaliovalmennusta (uusintakierros tästä) olisin myös kaatanut itselleni lasin viiniä.

pinossa__MG_8171-2

Ensimmäisenä kävin sohvan yläpuolella olevan kollaasin kimppuun, joka on ollut samanlainen jo kauan. Kollaasien teko ei kuuluu vahvuuksiini, mutta pyörittelemällä vanhoja kehyksiä ja kotoa löytyviä sisustusesineitä, sain aikaseksi ainakin omasta mielestäni ihan freesin päivityksen. Kollaasin alin vaakakuva ei toimi vaakana kovin hyvin, joten siihen täytyy hankkia uusi kuva. Ehkä teetätän siihen valokuvan J:stä.

Seinä muistuttaa aikaisempien kollaasien ja kokeilujen jäljiltä reikäjuustoa. Monet ovat kehuneet mm. Motonetistä saatavia taulukiinnityspaloja, pitäisi itsekin antaa niille pian mahdollisuus.

pinossa__MG_8169

Elämme matotonta elämää, mutta kuvien ja fiiliksen vuoksi kävin hakemassa jo talvimaton parvelta. Pitkä säilytys on tehnyt tehtävänsä, eikä matto ehtinyt suoristua kuvaushetkeen mennessä. Pilvinen ja sateinen sää sekä matolle pissivä pentu hankaloitti kuvaamista muutenkin, joten päätin ottaa kuvat muhkuroista huolimatta. Kuvaamisen jälkeen rullasin maton turvaan odottelemaan pissivapaata elämää.

pinossa__MG_8170

Koristetyynyt hankin jälleen shoppailemalla omasta kaapista. Tosin joukossa on yksi uusi tulokas, tuo konjakin sävyinen samettityyny, jonka reunoja koristaa söpö tupsurivi. Osassa kuvista näkyy myös J:n uusi vastuullisesti tuotettu lelukori, jonka sain Mifukolta.

pinossa__MG_8168

Sohvapöydälle lavastin pienen sommitelman kynttilöineen. Lavastin, koska eihän sohvapöydälle mahdu mitään muuta kaivaa-lehden (eli Konepörssin) ja Dublojen lisäksi. J ehkä antaisi sommitelman jo olla, mutta vilkasta lapsi- ja pentuperhearkea palvelee paremmin minimalistisempi ratkaisu.

Filed in: olohuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • 4 Comments

Eteisen uudet kattovalaisimet

29/08/2020

Kaupallinen yhteistyö, Nettilamppu.fi. Sisältää affiliatelinkkejä.

pinossa_NETTILAMPPU__MG_8042

Eteisen ja käytävän alueella meillä oli kolme tylsääkin tylsempää puolipallon muotoista valkoista plafondia. Ne ajoivat asiansa, enkä oikein tiennyt millaiset valaisimet haluaisin niiden tilalle, joten niitä ei vain tullut vaihdettua – kunnes viimein yksi niistä päätti sanoa sopimuksensa irti korjausyrityksistä huolimatta.

pinossa_NETTILAMPPU__MG_8037

Valaisimien valinta on minulle joskus haastavaa, mutta vielä vaikeampaa minun on valita plafondeja, sillä silmäni hakeutuvat aina riippuviin valaisimiin (jotka eivät käy matalahkoon ja kapeaan käytävään). Olimme juuri päivittäneet eteisen liukuoviin näyttävät mustat kehykset, ja halusin valaisimien noudattavan samanlaista vahvaa ja graafista ilmettä. Myös valoteho oli hyvin tärkeässä roolissa valitessamme uusia valaisimia. Lisäkriteerinä oli vielä koko, jonka piti olla sama tai suurempi kuin vanhoissa, sillä niiden jäljiltä katto ei ollut kovin kauniissa kunnossa.

pinossa_NETTILAMPPU__MG_8038

Päädyimme Nettilamppu.fi* laajasta valikoimasta himmennettäviin Philips Hue White Ambiance Still LED* -valaisimiin. Valaisimissa on tehokkaat LEDit, ja kupu suodattaa valon kauniisti sekä tasaisesti. Valaisimet voidaan säätää lukuisiin erilaisiin valoasetuksiin aina kirkkaasta päivänvalosta himmeän oranssiin yövaloon. Lisäksi valaisimia voi himmentää ja värilämpötilaa säätää itse – valittavana on siis lukuisia erilaisia asetuksia! Valaisimien ohjaus onnistuu pakkauksessa mukana tulevalla kaukosäätimellä tai ilmaisella mobiilisovelluksella, johon kaikki valaisimet saa yhdistettyä kätevästi Bluetoothilla.

pinossa_NETTILAMPPU__MG_8023 copy

pinossa_NETTILAMPPU__MG_8014

Kaikkia Philips Hue White Ambiance Still* -valaisimia voi sovelluksella hallinnoida myös yksitellen, jolloin esimerkiksi käytävän valaisin voidaan asettaa hieman himmeämmälle tai sammuttaa kokonaan, jos makuuhuoneisiin ei haluta pääsevän liian paljon valoa. Sovelluksella valaisimet voi myös ajastaa, joka on hyvä esimerkiksi pidemmillä reissuilla. Valaisimet saa liitettyä osaksi älykotijärjestelmää ja ääniohjausta.

pinossa_NETTILAMPPU__MG_8034

Ennen näihin Philipsin valaisimiin päätymistä meillä oli pari muutakin varteenotettavaa ehdokasta, kuten musta pyöreä Northern Over Me -plafondi* ja pullea valkoinen Casablanca AIH-kattovalaisin*. Nettilamppu.fi:n valikoima on valtava, ja voisin melkein lyödä vetoa jokaisen löytävän sieltä mieleisensä valaisimen sisälle ja ulos. Valaisimien selaaminen on kuitenkin helppoa hyvin toimivien suodattimien ja kategorioiden avulla.

pinossa_NETTILAMPPU__MG_8031

Eteinen on meillä aika niukasti sisustettu tila, ja suurinta osaa siellä näytteleekin harmaa laattalattia ja muut kiinteät elementit. Valaisimien pyöreä muoto toistuu kauniisti senkin päällä olevassa peilissä, ja musta väri sitoo elementit yhteen yhdeksi moderniksi kokonaisuudeksi. Olen todella tyytyväinen valaisimiin ja näyttää, kuin ne olisivat olleet katossa aina.

pinossa_NETTILAMPPU__MG_8043

Eteisestä aukeaa suora näkymä olohuoneeseen ja olohuoneen sohvalta taas näkee eteisen läpi työhuoneeseen asti, joten on tärkeää, että eteisen valaiset sopivat myös kotimme muihin valonlähteisiin. Pyöreän muotokielen lisäksi kaikkia valaisia yhdistää musta väri, ja niin kokonaisuus on hallittu erilaisuudesta huolimatta.

PS. Nettilamppu.fistä ostimme aikoinaan myös keittiön avohyllyn yläpuolella olevat mustat Markslöjd Ekelund-valaisimet*.

 

 

 

 

Filed in: sisustus, sisustusideat, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

Kirppiskierros Salossa

26/08/2020

pinossa__MG_8001

Heinäkuussa matkalla Turkuun pysähdyimme Salossa pikaisella kirppiskierroksella, koska moni seuraajani Instagramissa suositteli niin tekemään. Pysähdyksemme Salossa kesti parisen tuntia, ja sinä aikana kiersimme kolme kirpparia: Seconhandmarket.fin, Radiokirppiksen ja Aarresaaren, jotka kaikki sijaitsevat parin kilometrin säteellä toisistaan.

Salossa on tarjolla paljon mielenkiintoisia lasiesineitä ja keramiikkaa mm. Kupittaan Savelta, Muurlalta ja Humppilan lasilta. Tapio Wirkkalan suunnittelemaa Revontuli-sarjaa ja Pertti Santalahden Kivi-Set sarjaa oli tarjolla paljon. Myös Kaj Blomqvistin tuotantoa Humppilan lasille oli liikkeellä runsaasti.

pinossa__MG_7981

pinossa__MG_7996

Seconhandmarket.fi

Kolmesta kirpputorista tämä oli ehdottomasti suosikkini, ja täältä teimme hyvä löytöjä. Täällä oli laajin valikoima keramiikkaa ja lasiesineitä, ja mukaan tarttui Kupittaan Saven kaksi pientä saman sarjan ruukkua/kaadinta 30-luvulta (löytyivät kahdesta eri pöydätä) sekä keltainen pieni maljakko. Tuotteet maksoivat 4–6 euroa. Löysin myös parin supersöpöjä Kera Vitalin kuppeja, jotka maksoivat yhteensä vain 1,5 euroa. Huonekaluja tai 50-luvun helmiä täällä ei juurikaan ollut.

pinossa__MG_8007

pinossa__MG_8005

Radiokirppis

Radiokirppiksen myyntipöydät oli rakennettu loossimaisiksi, ja tarjolla oli oikeastaan pelkästään vaatetta (varsinkin tytöille). Loossimaisen pohjaratkaisun takia kirppis oli vaikea silmäillä nopeasti läpi, emmekä löytäneet sieltä mitään kiinnostavaa.

Aarresaari

Aarresaari on Seconhandmarket.fin ohella suuri hallimainen kirppis, jossa oli tarjolla vähän kaikkea. Miksu löysi täältä vanhat Planet Hollywood -lasit parilla eurolla (niillä on kuulemma jälleenmyyntiarvoa). Sisustustuotteiden osalta tarjonta ei ihan yltänyt samaan kuin Seconhandmarket.fi, mutta täällä kannattaa silti pyörähtää edes pikaisesti. Huonekaluja oli vähän, eikä niille ollut omaa osastoa.

pinossa__MG_8008

Tämä kuvassa näkyvä sinivihreä maljakko oli löytö samalta kotimaanmatkalta Tampereelta kirpputori Tarinasta.

Minulle on kaappeihin kertynyt jo aika mittava kokoelma erilaisia lasi- ja keramiikka-aarteita. Täytyisi varmaan laittaa niitä kohta itsekin kiertoon, mutta eihän löydöistä malta vielä luopua.

Filed in: sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • …
  • 96
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uuden kodin uusi kotimainen sohva
  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2026 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2026 · Pinossa ·