Ilmastokriisi ja IPCC:n ilmastoraportti. Niin. Monta viikkoa olen miettinyt, että haluaisin asiasta kirjoittaa muutaman sanan. Rehellisesti sanottuna olen pelännyt aiheeseen tarttumista, sillä en kirpputoriharrastuksestani huolimatta ole mikään malliesimerkki ekologisesta elämäntyylistä. Päätin kuitenkin kirjoittaa aiheesta, sillä julkisesti kirjoitetut sanat ovat paljon helpompi pitää kuin vain oman pään sisällä vannotut lupaukset, ja koska toivon, että voin omalla esimerkilläni kannustaa tekemään pieniä tekoja ympäristön hyväksi.

Hävettää myöntää, mutta omalla kohdallani ekologisempaan elämäntyyliin siirtymistä on hidastanut osittain asenteeni ja tunne siitä, että olen voimaton ilmastonmuutoksen edessä. Olen ajatellut, että helppohan sitä sinkkuna elävän kalliolaisen on huudella ekologisten arvojen perään, kun julkinen liikenne pelaa ja kaikki mahdolliset jätteenlajittelupisteet löytyvät alakerrasta. Yritäpä elää ekologisesti täällä landella, jossa oma auto on enemmän kuin välttämätön, jotta muovit pääsee viemään lähimmälle ekopisteelle kilometrien päähän.

Sitran elämäntapatestissä suurimmaksi synnikseni nouseekin juuri oman auton käyttö. Koska veri vetää maalle ja työpaikka Helsinkiin, kertyy minulle vuodessa tuhansia yksinäisiä ajokilometrejä. Myös asumismuodostamme saamme pitkän miinuksen, koska asumme vielä toistaiseksi kahdestaan yli 100 m² sähkölämmitteisessä paritaloasunnossa – vaikka sähköä emme pääsääntöisenä lämmönlähteenä käytäkään talvisin.

Paritalomuotoisessa yhtiössä lajittelumahdollisuudet ovat hieman haastavammat kuin suuremmissa taloyhtiöissä. Laiskuuden piikkiin on helppo pistää se, miksi lasi- ja metallipurkit päätyvät edelleen samaan roskapönttöön. Tässä samalla avautumisella voin tunnustaa, että kaksi koiraamme syövät päivittäin lihaa (joka on ihmisravinnoksi tarkoitetun lihan sivutuotetta), ja mikä kaikista pahinta, syyllistymme pian ultimaattiseen ilmastorikkeeseen saamalla lapsen.

Olen sen verran itsekäs, ettei ympäristöhuoleni saa minua käännyttämään koiriani kasvissyöjiksi tai muuttamaan kaupunkiin ajokilometrien vähentämiseksi. En ole vielä valmis luopumaan matkustelusta, ja vaikka tässä tilanteessa yksi lapsi tuntuu juuri meille sopivalta vaihtoehdolta, en voi luvata, etteikö babylle joskus tulisi sisarusta.

Maapallon pelastamista ei voi kuitenkaan sysätä kokonaan lapsettomien kaupunkilaisten harteille, vaan jokaisen on kannettava kortensa kekoon tavalla tai toisella. Jokainen meistä voi, ja jokaisen meistä pitää, muuttaa elämäntapojaan edes piirun verran parempaan suuntaan, eikä sen tarvitse tarkoittaa kaikesta luopumista.

Mitä sitten minä voin tehdä? Sähkönkulutuksemme on tällä hetkellä alle 9 000 kWh vuodessa, ja se on vähän ottaen huomioon kotimme lämmitysmuodon, rakennusvuoden ja koon (jos luku ei sano mitään, niin sähköyhtiön arvio vastaavan asunnon kulutuksesta on vuodessa noin 19 000 kWh). Ilman muuttoa siitä onkin haastavaa karsia, samoin vielä toistaiseksi yksityisautoilustamme. Se, missä sen sijaan voin pienillä muutoksilla edetä kohti parempia ja ekologisempia elämäntapoja, ovat muun muassa ruokailutottumukset ja jätteiden entistä tarkempi lajittelu.

Olen jo vuosia pyrkinyt syömään kasvispainotteisesti, mutta koskaan en ole asettanut konkreettisia mittareita lihankulutuksen vähentämiselle. Nyt konkreettiseksi tavoitteeksi päätin, että tästä lähtien pyrin tekemään kotona korkeintaan kerran viikossa liharuokaa, ja että sama ”kerran viikossa” -sääntö tulee koskemaan myös lounasruokailuani. Juustoista kokonaan luopuminen ahdistaa vielä ajatuksen tasolla liikaa, varsinkin kun niitä en ole saanut edes syödä viimeisen puolen vuoden aikana, mutta jo pienillä askeleilla voin keventää omatuntoani ja aiheuttamaani ympäristökuormitusta.

Paritaloyhtiössämme on vain sekajäteastia. Pahvit ja lehdet olemme kierrättäneet tunnollisesti jo nyt, mutta tulevaisuudessa aiomme parantaa jätteiden lajittelua entisestään. Otamme käyttöön oman roskakorin kierrätettävää muoviroskaa varten, ja kauppareissun yhteydessä viemme sen kierrätettäväksi pahvien ja lehtien tavoin. Biojätettä meillä syntyy omasta mielestäni todella vähän. Oikeastaan kahvipurut ovat ainoaa biojätettä, joita nelijalkaiset kompostimme eivät pysty hoitelemaan puolestamme.

Tarkempaan jätteiden lajitteluun ajaa myös syntyvä lapsi ja sen myötä tuleva vaipparoska. Avomies ei pihinä halua kasvattaa 240 litraisen sekajäteastiamme tyhjennysväliä (joka on muuten kaksi viikkoa), joten siksikin meidän on aloitettava erityisesti muovin kierrätys. En vielä pysty lupautumaan kestovaippojen pesijäksi, mutta pidän mahdollisuuden mielessäni vielä siihen asti, kunnes näen miten vaipparumba perheessämme tulee pyörimään.

Vaatteita en osaa itselleni ostaa kirpputorilta, mutta lapselle olemme tähän mennessä hankkineet 90 %:sti kaiken käytettynä. Omissa vaatevalinnoissasi pyrin jatkossa suosimaan entistä enemmän aitoja luonnonmateriaaleja, jotka ovat laadukkaampia ja pitkäikäisempiä. Pienet tai muuten sopimattomat vaatteet kierrätän kirpputorien kautta kuten tähänkin asti tai lahjoitan ne eteenpäin.

Yksi suurimmista ympäristöteoista, jonka voimme tulevaisuudessa on tehdä, on kasvattaa lapsestamme parempi kuin itse olemme. En aio täyttää lapsemme elämää maailmantuskalla, mutta toivon, että pystyisimme kasvattamaan hänestä ympäristötietoisen aikuisen, jolta ympäristöystävällisten ratkaisujen huomiointi käy luontevammin kuin vanhemmiltansa.

Mainitsemien tekojeni lisäksi voin tehdä paljon muitakin pieniä tekoja. Tiivistettynä aion tulevaisuudessa

• Vähentää lihansyöntiä ja yrittää oppia pitämään kauramaidosta kahvissa.
• Aloittaa muovinkierrätyksen ja panostaa lajitteluun entistä enemmän.
• Panostaa vaatteissa laadukkaisiin ja kestäviin materiaaleihin.
• Muuttaa energiatehokkaaseen kotiin.
• Kasvattaa lapsestamme ympäristötietoisen ja pitää perhekokomme pienenä.
• Kompensoida lentopäästöt.
• Kierrättää tarpeettoman tavaran ja suosia kirpputoreja ostospaikkana.
• Suosia vielä enemmän kotimaassa tuotettuja tuotteita, täyttöpakkauksia ja suurempia pakkauskokoja aina kun mahdollista.
• Jatkaa tarkkaa linjaa siitä, millaisia tuotteita mainostan omissa kanavissani.

En halunnut otsikoida tekstiä otsikolla #mitäminäolentehnyt koska koen, etten oikeastaan ole tehnyt vielä tarpeeksi. Kukaan ei pysty muuttumaan yhdessä yössä, mutta toivon, että vuoden päästä voin ylpeästi kertoa saavutuksistani ekologisuuden saralla ja tuntea, että todellakin olen tehnyt jotain. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.