• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Miksi milleniaali ei halua lapsia?

16/09/2018

Ennen kuin tulin raskaaksi, tai ennen kuin ajatus perheenlisäyksestä oli alkanut kunnolla itää, kuulin radiosta keskustelun tutkimuksesta, joka jäi mieleeni. Tutkimuksessa keskityttiin perheen ja työelämän yhdistämiseen ja erityisesti siihen, miksei nuoret milleniaalit, tuo paljon vouhkattu sukupolvi johon itsekin kuulun, halua hankkia enää lapsia.

Tutkimustulokset resonoivat minussa ja pystyin silloin allekirjoittamaan lähes jokaisen päätelmän. Jo silloin mietin, että aiheesta olisi mielenkiintoisa kirjoittaa, mutta jotenkin en lapsettomana uskaltanut tarttua siihen. Nyt, kun kokemusta on edes jotenkin aiheen kummaltakin puolelta, siihen tarttuminen tuntuu paljon turvallisemmalta.

En valitettavasti muista enää kyseisen tutkimuksen tekijää, eikä Googlekaan auttanut, joten seuraavat olettamukset ja yleistykset perustuvat täysin omiin muistikuviini ja kokemuksiini.

Pinossa_ensikengatIMG_5665

Milleniaaleilla, eli Y-sukupolvella, tarkoitetaan 80-luvun alun ja 90-luvun puolivälin välillä syntynyttä sukupolvea. Meitä on arvosteltu pinnallisiksi ja kärsimättömiksi (muistakaahan kuitenkin, kuka meidät kasvatti), mutta samaan aikaa meidän uskotaan haastavan vanhat johtamismallit vapaammalla ajattelullamme. Haluamme, että työllämme on merkitys ja että voimme toteuttaa intohimoamme, ja ne nousevatkin palkkaa suuremmiksi kriteereiksi uraa valitessa. Vuoteen 2020 mennessä muodostamme noin 50 % koko työvoimasta.

Suurin osa meistä on kasvanut lama-aikaan, ja se on jättänyt jälkensä sukupolveemme. Se on aiheuttanut syrjäytymistä ja epävarmuutta työelämää kohtaan. Perusmilleniaalin mielestä töissä käydään elääkseen, ei toisinpäin – vaikka samaan aikaan työn merkityksen tärkeys koko ajan korostuukin. Olemme myös tottuneet pätkätöihin ja työtilanteiden vaihtelevuuteen, emmekä ota työsuhteita itsestäänselvyyksinä. 80-luvun suojatyöpaikat ja kaiken kattavat työsuhde-edut kuulostavat vaaleanpunaisilta pilvilinnoilta.

Pinossa_ensikengatIMG_5668

Vaikka olemme itsevarmoja ja arvostamme vapautta, olemme tutkimuksen mukaan kuitenkin epävarmoja tulevaisuudesta. Varsinkin, jos siihen liittyy lapsia. Moni Y-sukupolven edustaja venyttää lastenhankintaan, koska yksinkertaisesti pelkää sen vaikutuksia uralleen. Kun vuosi sitten kuulin tämän lauseen radiosta, pystyin nostamaan mielessäni käden pystyyn. Pelkäsin sitä, mitä mahdollinen raskaus ja pikkulapsiarki tekisivät uralleni.

Samaistuin täysin siihen ajatukseen, että vuosi kotona ja poissa työelämästä ehtisi tuhota kaiken jo kerryttämäni ammatillisen osaamisen. Vuodessa muut ehtisivät oppia ja kehittyä niin paljon enemmän, kuin itse vain keskittyisin pyyhkimään puklua ja soseuttamaan porkkanoita. Tämä johtui varmasti siitä, etten vielä vuosi sitten (kuten en vielä nytkään) kokenut olevani ammatillisesti mitenkään valmis, tai edes tarpeeksi pitkällä. Voin myös rehellisesti sanoa ajatelleeni, että voisin olla vapaaehtoisesti lapseton, koska en kokenut elämästäni puuttuvan mitään.

Pinossa_ensikengatIMG_5670

Tuosta automatkasta ehti kulua jonkin aikaa, ja huomasimme avomiehen kanssa olevamme tilanteessa, jossa lapsen hankkiminen saattaisi olla laskennallisesti viisasta. Olimme kumpikin alle 30, ja itse tiesin, etten tulisi viihtymään silloisessa työssäni enää montaa vuotta. Lapsen hankkiminen siihen saumaan oli siis järkeenkäypää. Tietenkään lapsi ei kuitenkaan tullut yrittämällä, ja niinpä päätimme siirtää sitä ja keskittyä vielä hetkeksi työelämään. Lopultahan hommassa kävi vanhanaikaisesti, eli heti kun lopetimme yrittämisen ja vaihdoimme työpaikkoja, lapsi ilmoittikin tulostaan kahtena viivana raskaustestissä.

Kerroin töissä raskaudestani viikko ennen koeajan loppua, ja olin varautunut jäämään äitiyslomalle työttömänä. Pomoni asenne raskauteeni oli kuitenkin yllättävän positiivinen, samoin työkavereideni. Viikon aikana en itse asiassa kertaakaan edes pelännyt, että minut irtisanottaisiin.

Vaikka kaikkien suhtautuminen asiaan on ollut päällisin puolin hyvä, on raskaudesta silti todella helppo tuntea syyllisyyttä. Omalla kohdallani pistoja sydämeen ovat aiheuttaneet lisääntyneet poissaolot neuvolakäyntien takia ja väsymyksen laskema työteho. Silti syyllisyydestä huolimatta en nyt muuttaisi mitään.

Pinossa_ensikengatIMG_5664

On oikeastaan hassua, kuinka nopeasti ajatusmaailmani muuttui saadessani tietää tulevani äidiksi. Lakkasin pelkäämästä urani puolesta oikeastaan samalla sekunnilla – tai no, sillä sekunnilla kun toivuin positiivisen raskaustestin aiheuttamasta järkytyksestä. Nyt kun raskaus on edennyt yli puolivälin, ja näen avomiehen reaktiot kasvavaan vatsaani, ajatus perheestä, lapsesta ja äitiyslomasta tuntuu koko ajan luonnollisemmalta. Että näinhän tämän oikeasti pitikin mennä, en minä koskaan tosissasi voinut pelätä ja sanoa olevani vapaaehtoisesti lapseton.

Postauksen kuvituksena toimii käsintehdyt nahkakengät, jotka ostin tulevalle pienokaiselle Japanin reissulta ollessani seitsemännellä viikolla.

 

Filed in: äitiys, lapset, puheenaihe • by Essi • Leave a Comment

Vuoden luetuimmat

31/12/2017

Jaahas, 2017 olisi sitten paketissa ja luonnolliselta tuntuu päättää kulunut vuosi vuoden luetuimmat –listalla.

Jos lyhyesti summaan kulunutta vuotta, on se blogin osalta mennyt aika mukavasti. Vuoden aikana olen oppinut niin kirjoittamaan kuin valokuvaamaankin siinä määrin, että olen jopa voinut jakaa muutamia vinkkejä siihen liittyen teille lukijoille, joista moni itsekin viihtyy kameran takana. Yksi uusi vinkki olisi muuten tulossa heti vuoden 2018 ensimmäisenä postauksena.

pinossa_midmod_olohuone_29.12.2017 3

En täällä ole ehkä paljastanutkaan, mutta vuoden ajan minulla on ollut tavoitteena tehdä tästä blogista pieni sivutulo ja näyttäisi siltä, että ensi vuonna pieni tulovirta olisikin jo ihan mahdollinen. Kyseessä on kuitenkin ihan vain pieni puro joka soljuu kivien lomassa, mutta joka ehkä joskus voikin kasvaa hieman suuremmaksi virraksi. Mutta enempää en näin vähällä kokemuksella vielä vaadikaan.

Myös Instagramissa minulla on tavoite vuodelle 2018 ja se on kasvattaa seuraajamäärä maagiseen 10 000:een. Monelle se ei ole homma eikä mikään, mutta minun kapealla markkinallani siinä on jo hieman tavoitetta.

Mutta kiitos tästä vuodesta, inspiroidutaan yhdessä taas ensi vuonna! Tekstin lopussa on vielä pieni pyyntö teille lukijoille ja arvostan jos viitsitte vastata <3

Vuoden luetuimmat

beni-ourain-matto-sisustus

Se aito blogimatto

Tämä teksti käsitteli paimentolaismattoja ja sitä, ajattelevatko ihmiset edullisen samantapaisen maton ostaessaan sen mahdollisesti olevan kopio tai jopa kulttuurista riistoa. Tarkoituksella kärjistetty teksti herätti paljon keskustelua ja hyvä niin. (Kuva Sukhimatot)

16.10.17 5

Pentti tuli taloon

Kertoo ehkä jotain yhteistöitteni laadusta, kun kaksi niistä on luetuimpien top 5 –listalla? Tämä teksti myös yksi omista suosikeistani ja kyseinen jakkara on meillä aktiivisessa käytössä edelleen.

29.10.17 18

Tappoiko netti persoonallisen sisustamisen?

Tämä teksti on pohtiva kannanotto Hanna Sumarin blogitekstiin. Tämäkin herätti paljon keskustelua eri somekanavissa ja sai todella hyvän vastaanoton teiltä lukijoilta. Mikä olikaan sinun kantasi aiheeseen?

coffee

2017 Sisustusblogien most wanted

Huh, tämä teksti on ollut blogissa vasta päiviä ja heti se nousi luetuimpiin! Teksti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, mutta jos et vielä pelannut mullakin on toi –bingoa, nyt on sen aika 😉 (Kuva Cooee)

kuinka paljon vuodessa voi kehittya kuvaajana 1

Kuinka paljon vuodessa voi kehittyä valokuvaajana?

Tässä tekstissä vertailin vanhoja kuviani uusiin ja kävin hieman läpi sitä oppimiskäyrää, jonka olen omalta osaltani käynyt tämän vuoden aikana. Erityisen tyytyväinen olen kehitykseeni ruokakuvauksessa.

***

Mutta tosiaan, yksi pyyntö minulla teille olisi: antakaa palautetta! Minusta on ihana lukea kommenttejanne ja nyt kaipaisin erityisesti rakentavaa palautetta; mistä haluaisit jatkossa lukea lisää tai onko jokin teksti jäänyt hampaan koloon kaivelemaan? Kaipaisitko blogiin enemmän reseptejä tai valokuvausvinkkejä? Vai toivoisitko minun pysyvän enemmän sisustusaiheissa? Sana on vapaa ja jos et sitä kommenttikenttään halua jättää, voit myös laittaa palautteesi sähköpostilla essi.raivio@gmail.com. Kiitos!

Filed in: bloggaus, fiilistely, puheenaihe, random • by Essi • 6 Comments

Vaikka seeprat ovat harvinaisia, niitä on olemassa – Ehlers-Danlosin syndrooma

07/05/2017

eds
Etsi aina ilmeisintä syytä, niin opetetaan lääketieteen opiskelijoille. Aina ilmeinen ei vain ole oikein.

Miltä tuntuisi elää kroonisten kipujen kanssa, kärsiä autonomisten toimintojen häiriöistä ja samalla pelätä, mikä raaja aamulla herätessä on tällä kertaa sijoiltaan? Ei kovin kivalta. Sellaista kuitenkin on elämä EDS eli Ehlers-Danlosin syndrooman kanssa.

Ihan näin aluksi kerrottakoon, että minä en kärsi kyseisestä syndroomasta, vaan se astui lähipiiriini aivan hiljattain. Kirjoitan aiheesta siksi, koska kyseessä on äärimmäisen harvinainen sairaus, jota usein ei osata diagnosoida oikein. Vaikka kanavani viestiä on pieni, tavoittaa se silti lukijoita, jotka voivat omalta osaltaan levittää tietoa sairaudesta eteenpäin. Arvostan suuresti jokaista, joka lukee tämän tarinan ja jakaa sen eteenpäin.

Kaksi vuotta nuorempi, lähihoitaja työskentelevä siskoni alkoi muutama vuosi sitten kärsiä erilaisista mystisistä oireista: väsymys, krooninen kipu, lihasten heikkous ja sydänongelmat. On sanomattakin selvää, että oireet haittasivat siskoni työtä. Sinnikkäästi siskoni ravasi lääkäriltä toiselle saamatta diagnoosia selittämättömiin oireisiinsa yrittäen samalla suorittaa fyysisesti raskaat työvuoronsa kunnialla. Oireet johtivat selkäongelmiin jotka taas johtivat toistuviin sairaslomiin.

Oireisiin saatiin lukuisia mahdollisia diagnooseja, mutta yksitään ei selittänyt kaikkia oireita. Selittämättömät ja kuin tyhjästä ilmaantuvat oireet jatkuivat niin pitkään, että jopa luulosairaus-kortti ehdittiin vetää esille. Pitkien arvailujen ja sairaalassa vietettyjen öiden jälkeen kuvioihin tuli mukaan se lääkäri, jolla riitti tarmoa perehtyä siskoni oireisiin ja lopulta, kaikkien väärien diagnoosien jälkeen siskoni tilalle löydettiin nimi: Ehlers-Dahlosin syndrooma.

***

EDS on äärimmäisen harvinainen sidekudossairaus, josta kärsii Suomessa arviolta 350-500 henkilöä. Geenivirheestä johtuva sairaus häiritsee kollageeniproteiinin toimintaan eikä sairauteen ei ole kokonaan parantavaa hoitoa. Syndroomaa ei ole sen harvinaisuuden vuoksi tutkittu vielä riittävästi ja diagnoosin määritelmää uudistettiinkin juuri tänä vuonna. Yleisimpiä oireita ovat mm. nivelten yliliikkuvuus, epänormaalin pehmeä ja venyvä iho, haavojen huono paraneminen, krooninen kipu, sydänoireet ja lihasten heikkous. Syndroomaa sairastavalla voi esiintyä vain osa oireista ja oireet voivat vaihdella suuresti jopa päivittäin ja myös sairauden eteneminen on kaikilla potilailla yksilöllistä.

Parhaassa tapauksessa sairaus ei haittaa normaalia elämää lähes lainkaan, pahimmillaan se voi johtaa lähes täyteen liikuntakyvyttömyyteen. Hoitona syndroomaan voidaan käyttää kuntoutusta, erilaisia tukia, fysioterapiaa ja nivelten jäykistämistä leikkaamalla. Myös syndroomaan kantavan henkilön henkisestä jaksamisesta täytyy huolehtia, sillä sairauden etenemisen epävarma ennustaminen on henkisesti todella raskasta (lisää voit lukea täältä).

Vaihtelevien oireiden vuoksi syndroomaa on vaikea diagnosoida ja moni saattaa sairastaa sitä tietämättään. Sairaalassa ollessaan siskoni tapasi toisen EDS potilaan (mikä sattuma!) jolla syndrooman oireet olivat alkaneet vasta toisen raskauden aikana. Oireet olivat edenneet nopeasti ja lopulta kahden pienen lapsen äiti joutui jo neljännen kerran leikkaukseen olkapäänsä takia. Vain siis se on varmaa, että syndrooman etenemistä ei voi ennakoida.

18221868_10211756462842996_3239086337514914853_n

Toukokuu on EDS-tietoisuudeen kuukausi. Kuva täältä.

Siskoni kohdalla syndrooma on edennyt diagnoosin jälkeen nopeasti. Yhtenä päivänä siskoni olkapää tippui kymmenen kertaa pois paikaltaan. Olkapään vetäminen takaisin paikalleen onnistuu kuulemma jo helposti, mutta lonkan loksahtaessa sijoiltaan tarvitaankin jo enemmän apua. Siskoni syö kipulääkkeitä lähes päivittäin ja uudelleen koulutuskin on 100% varmuudella edessä. Kaikki venyttely ja erityisesti jooga on ehdottomasti kielletty.

Diagnoosi ja kaikki siihen liittyvä on luonnollisesti ollut aikamoinen pommi lähipiirilleni. On helpottavaa viimein saada diagnoosi ja varmistus sille, ettei siskoni keksi oireita päästään. Toisaalta taas nyt osaamme pelätä pahinta kun tiedämme, mikä huonoimmassa tapauksessa on edessä: kymmenet leikkaukset ja ehkä jopa pyörätuoliin joutuminen. Syndrooman eteneminen saattaa hidastua, mutta toisaalta taas esimerkiksi raskaus saattaa laukaista uusia oireita tai pahentaa vanhoja ennestään.

Vaikka tämän diagnoosin jälkeen itsesääliissä rypeminen vaikuttaisikin hyvältä ja helpolta vaihtoehdolta, ei supervahva siskoni ole siihen ryhtynyt. En voi olla hämmästelemättä siskoni tarmoa pysyä töissä ja jatkaa elämää normaaliin tapaan. Siskoni itse kuvaili syndroomaansa vain hidasteeksi, ei esteeksi ja toivoi, ettei häneen suhtauduttaisi sairaana.

Kirjoitukseni tarkoitus ei missään nimessä ole invalidisoida siskoani tai kerätä sääliä, päinvastoin. Diagnoosin myötä siskostani on paljastunut äärimmäisen viisas ihminen, jota en koskaan aikaisemmin ollut tavannut. Kun viimeksi keskustelin siskoni kanssa syndroomasta, en ollut tunnistaa sitä sävyä, jolla siskoni puhui tilanteestaan. Siis eihän minun pikkusiskoni ole kypsä ja epäitsekäs, pikkusiskothan on pikkusiskoja! Näytettyäni tämän tekstin siskolleni, sain seuraavana päivänä viestin jossa sisko kysyi minun vointiani ja pahoitteli, ettei ollut kysynyt sitä aikaisemmin. On aivan käsittämätöntä, että joku pystyy tuossa tilanteessa silti huolehtimaan muista.

Nuorenpana riitelin paljon siskoni kanssa emmekä tulleet teini-iässä kovinkaan hyvin toimeen keskenämme. En muista missä vaiheessa se kävi, mutta jossain vaiheessa lähes lakkasimme huomaamasta toistemme olemassaolon kokonaan (paitsi silloin kun kehitimme järkyttävän tappelun jostain aivan mitättömästä asiasta kuten sohvalla istumisesta). Siskoni oli yksinkertaisesti tyhmä.  Hieman kateellisina katselin toisten sisarusten yhteisiä juttuja ja vasta muutettuani pois kotoa alkoivat välimme pikkuhiljaa lämmetä uudelleen. Vaikka saatoin olla muille hieman kateellinen, tiesin kuitenkin aina että minulla on aivan erityinen sisko niin hyvässä kuin pahassa. Nyt siskoni on vaan vielä vähän erityisempi.

***

Kirjoitan tästä siskoni luvalla. Minulle kirjoittaminen on tapa käsitellä asiaa ja samalla toivon, että muutama teistä lukijoista havahtuisi syndrooman olemassaoloon. Ehkä teidänkin lähipiirissänne on henkilö, joka tietämättään kantaa Ehlers-Danlosin syndroomaa.

Lisää EDS:stä voit lukea Suomen Ehlers-Danlos -yhdistuksen sivuilta.

 

Filed in: perhe, puheenaihe, random • by Essi • 4 Comments

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 28
  • 29
  • 30

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·