perhe Archives | Sivu 20 22:stä

Hän on täällä

13/01/2019

Ehkä jo osasitte arvata tai huomasitte Instasta, miksi blogissa on viime päivät ollut hieman hiljaista: Ihana terve poikamme saapui maailmaan 12 päivää ennen laskettua aikaa tiistaina 8.1.

Valtavasta mahastani ja lääkärin ennustuksissa huolimatta maailmaan tupsahti solakka ja pitkäraajainen poika mitoilla 52 cm ja 3 418 g. Itse synnytys sujui hyvin, ja sairaalasta pääsimme kotiin torstaina. Karvalapset ottivat tulokkaan vastaan paremmin kuin hyvin, ja uusi ja ihmeellinen arkemme on muutenkin lähtenyt rullaamaan sujuvasti. Vielä ainakin toistaiseksi poika vaikuttaa rauhalliselta ja nukkuu hyvin.

Keskitymme nyt hetken aikaa pesimään kaikessa rauhassa kotona, enkä ota paineita blogipostauksista nyt hetkeen. Palailen sitten kuulumisten ja uusien postauksien kera myöhemmin.

Sen verran vielä vaan sanon, että eihän tätä tunnetta voi sanoin kuvailla <3

Saako lapsemme näkyä somessa?

06/01/2019

H-hetki lähenee, ja on aika nostaa kissa pöydälle: Tullaanko vastasyntynyttä lastamme näkemään some-kanavissani?

Ennen raskaaksi tulemista olin ehdottoman varma, etten tulisi koskaan julkaisemaan lapsemme kasvokuvia somessa. Lapsi voisi kyllä esiintyä kuvissani, mutta aina tunnistamattomana. Raskauden edetessä olen kuitenkin alkanut katsella suloisia vauvakuvia vähän toisella silmällä (kuten esimerkiksi @themrsproject-tilin ihania kuvia), ja alkanut hieman pyörtää päätöstäni. Lapsen synnyttyä hän luonnollisesti täyttää kaikki päiväni, joten olisi jopa hieman outoakin jakaa kuulumisiani someen ilman häntä.

Lapsen mielipidettä asiaan en tietenkään voi kysyä vielä moneen vuoteen, mutta siltikään en ole yksin päätöstä tekemässä. Avomieheni ei julkaise sisältöä aktiivisesti somessa, eikä hänellä ole tarvetta julkaista siellä kuvia lapsestammekaan. Hänen mielipiteensä siis viimeisimmän keskustelun pohjalta on se, ettei lapsi tule esiintymään somessa lainkaan. Painotan tässä kuitenkin viimeisintä keskustelua, sillä saahan mieskin vielä höllätä mieltään kuten minäkin 😉

Usein kun kysytään, miksi lapsen kuvia ei saisi somessa julkaista, perustellaan kanta lapsen yksityisyyden suojelemisella. Ymmärrän lapsen yksityisyyden suojelemisen tärkeyden, mutta valitettava fakta on se, että vaikka en esimerkiksi lapsen nimeä koskaan julkisesti blogissani kertoisi, olisi se varmasti silti selvitettävissä. Muutamassa vuodessa olen jättänyt itsestäni aika leveän polun leivänmuruja netin syövereihin, jonka avulla muun muassa asuinpaikkani on todella nopeasti paikannettu – ja lapsen tiedot äkkiäkös siinä sivussa. En usko, että kukaan koskaan olisi kiinnostunut kyseisistä tiedoista, mutta aina voin varmuuden vuoksi tehdä niiden etsimisestä hieman hankalampaa, sen sijaan, että suoraan ojentaisin ne hopeatarjottimella.

Jos asiaa tarkastellaan lakipykälien kautta, niin henkilötietolain kanta lapsen kuvien julkaisuun on yksiselitteinen: Jos lapsi on tunnistettavissa kuvasta, pitäisi julkaisuun saada aina lapsen lupa. Pienen lapsen kohdalla tämä ei tietenkään onnistu, mutta koska lapsi on sitten oikeasti tarpeeksi vanha luvan antamiseen?

Väitän, ettei suurin osa meistä ole tunnistettavissa enää omista vauva-ajan kuvistaan. Siihen perusteluun nojaten voisin uskaltaa julkaista kuvia lapsestamme sylivauvana. Toisaalta olisi hassua lopettaa kuvien julkaiseminen sitten, kun lapsi alkaisi mielestämme näyttää ”tarpeeksi itseltään”. Sitä paitsi vanhempina, jotka näkevät lasta päivittäin, emme varmastikaan osaisi edes määritellä tuota rajaa tarpeeksi hyvin.

Tärkein syy, miksi en julkaisisi lapsen kuvia somessa lainkaan, on pelko niiden päätymisestä vääriin käsiin. Jo pelkästään sisustuskuvia varastetaan ja kopioidaan törkeästi todella paljon, joten miksi lasten kuvat olisivat tässä mikään poikkeus. Tietenkään en koskaan julkaisisi kuvaa esimerkiksi lapsen kylpyhetkestä – siitä ei meidän perheessä tarvitse edes keskustella. Mikäli kuvia joskus julkaisen, täytyy niiden aina olla hyvän maun mukaisia ja sellaisia, jotka eivät myöhemminkään saata lasta noloon tai epämukavaan tilanteeseen.

On hieman eri asia pohtia, julkaiseeko kuvia vain yksityisissä kanavissa, jossa ne ovat periaatteessa vain ystävien ja tuttujen nähtävillä. Parhaat kuvani ovat Instagramissa tavoittaneet yli 100 000 ihmistä, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään pieni ja rajattu ystäväpiiri, jolle kuva olisi nähtävillä. Omalla henkilökohtaisella Facebook-tililläni kuvien julkaiseminen tuntuukin heti paljon helpommalta ja vaarattomammalta. Vaikka tietenkään sekään ei ole tae siitä, että kuvat olisivat suojassa mahdolliselta väärinkäytöltä.

Jokaiselle vanhemmalle se oma lapsi on tietenkin aina se kaikista ihanin ja suloisin, jonka kuvia ylpeänä haluaisikin esitellä sukulaisille ja tuttaville. Siksi ymmärrän hyvin myös niitä vanhempia, jotka julkaisevat lapsistaan tunnistettavia kuvia julkisilla some-tileillä. Heistä jokainen on varmasti tietoinen mahdollisista riskeistä, ja varmasti myös valmis poistamaan jokaisen julkaisemansa kuvan, jos lapsi jossain vaiheessa sitä itse haluaa (vaikka sehän ei varsinaisesti enää asiaa korjaakaan).

Emme vielä ole tehneet asiasta viimeistä päätöstä, vaikka pian asia tulee enemmän kuin oleelliseksi. Olisikin mielenkiintoista kuulla teidän kantanne ja mielipiteenne asiaan. Miksi julkaisette tai ette julkaise lastenne kuvia somessa?

RV36 – Raskausoireet, jotka olisin voinut jättää väliin

19/12/2018

”Voi, raskaus on naisen ihaninta aikaa, nauti joka hetkestä!”. Yeah right. Anteeksi nyt vaan, mutta missä on se luvattu hehku, energia ja ylitsepursuava onni, jota silloin ensimmäisellä kolmanneksella minulle lupailtiin?

Laskettuun aikaan on jäljellä vielä 32 päivää. Huom. Vielä, ei enää. Tammikuisia on alkanut jo putkahdella maailmaan, ja vaikka ensin toivoin todella, että meidän pikkuisemme malttaisi pysyä yksiössään vielä vuodenvaihteen yli, olen nyt alkanut hieman hellittää mielipidettäni. En pistäisi vastaan, vaikka synnytys käynnistyisikin jo tänään (joka valitettavasti ei taida olla kovin todennäköistä).

En missään vaiheessa odottanutkaan raskauden olevan pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta samalla en myöskään odottanut sen olevan näin uuvuttavaa. Ja pahinta on tietenkin ajatella, että nämä viimeiset 30 päivää tulevat olemaan ne kaikista vaikeimmat – puhumattakaan siitä viimeisestä viikosta! Vaikka raskaus on sujunut minulla pääsääntöisesti oppikirjan mukaan, olen silti näiden viimeisten viikkojen aikana tullut tutuiksi erinäisten raskausoireiden kanssa, jotka olisin tarkemman tarkastelun jälkeen voinut jättää väliin.

Ensimmäinen ”negatiivinen” raskausoireeni oli väsymys, joka alkoi kesäkuussa ja jatkuikin hellittämättömänä syksyyn asti. Viiden tunnin hereillä olon jälkeen olin valmis painumaan takaisin pehkuihin vähintään kahdeksaksi tunniksi. Kesällä sain myös radi-diagnoosin, joka ei onneksi tähän mennessä ole vaatinut satunnaisten mittailujen ja säännöllisen ateriarytmin lisäksi muita toimenpiteitä. Nyt kuitenkin sokeriarvoni ovat lähteneet herkuttelun jälkeen nousemaan, ja sekös jos jokin piristää näin joulunalusviikolla, varsinkin kun neuvolassa jo nyt lupailtiin yli 4 kg:n vauvaa. Onneksi olemme saaneet lahjaksi vasta kaksi konvehtirasiaa…

Liitoskivut alkoivat viikolla 29, samoihin aikoihin kuin poika kääntyi pysyvästi pää alaspäin. Hetkeksi liitoskivut hellittivät, mutta nyt viimeisen parin viikon aikana mikään ei ole tuntunut tepsivän niihin. Vähiten kipua tuntuu seistessä ja todella hitaasti kävellessä ja pahinta se on taas yrittäessäni vaihtaa yöllä kylkeä tai noustessani ylös sängystä. Osittain liitoskivuista johtuen kykenenkin nukkumaan enää vain muutaman tunnin pätkissä, mutta katkonaisiin yöuniin olen tottunut jo pelottavankin hyvin – tai sitten vain olen jo niin tasaisen väsynyt, etten tunne enää eroa. Muut syyt yöllisiin heräämisiin ovat esimerkiksi lonkan puutuminen, vauvan liikkeet tai närästys, jonka myös sain oppia tuntemaan raskauden myötä.

Painoa minulle on tullut lisää tähän mennessä 15 kiloa. Olen yrittänyt olla stressaamatta siitä, vaikka jo ihan geenienkin puolesta osasin odottaa 20 lisäkiloa. Nyt kilot alkavat kuitenkin tuntumaan kropassa ja päässä, vaikka onneksi tiedän ainakin osan johtuvan pelkästään turvotuksesta.

Nesteturvotusta minulle on kertynyt tasaisesti koko raskauden ajan, mutta lievänä yllätyksenä minulle on tullut se, kuinka moni ruumiinosa voikaan oikeasti turvota tässä yhdeksän kuukauden aikana. Henkisesti pahimmalta turvotus tuntuu kasvoissa, enkä ole enää viikkoihin tunnistanutkaan omaa peilikuvaani (ja siksi kameraan katsominen tuntuu nyt erityisen haastavalta, samoin Instagram-tarinoiden teko). Ennen raskautta en voinut kuvitellakaan, kuinka paljon nenän ja huulien kasvaminen voikaan muuttaa kasvonpiirteitä! No, tulipahan nyt ainakin kokeiltua huulten täyttö samaan rahaan.

Erityisen pahalta turvotus tuntuu myös sormissa ja kämmenissä, jotka olivat ennen se kaikista photogeneettisin piirteeni. Käsien turvotus tuntuu myös aamuisin nivelsärkynä ja yleisenä heikkoutena sormivoimissa. Jalkojen turpoamisesta tuskin tarvitsee edes mainita, mutta onneksi näin talvella sääriä ei paljoa tarvitse esitelläkään. Uudet nauhalliset ja kokoa suuremmat talvikengät jouduin ostamaan, koska lumen jäätyä maahan lenkkarit eivät vaikuttaneet enää kovin käytännölliseltä vaihtoehdolta – ja koska liitoskipujen kanssa liukastelu ei todellakaan tunnu hyvältä.

Kasvavan vatsan, kilojen, liitoskipujen ja väsymyksen mukanaan tuoma hitaus ja kömpelyys on alkanut tuntua. Siinä missä ennen sain siivottua kämpän kuvauskuntoon tunnissa, kuluu siihen nyt tuplaten pidempi aika kahdella lepotauolla. Olen aina ollut omatoiminen ja aikaansaava, joten nostoavun pyytäminen tai oman jaksamisen yliarvioiminen yksinkertaisesti ärsyttää. Kaikki ympärilläni, erityisesti avomies, muistuttavat minua jatkuvasti ottamaan rauhallisesti ja olemaan stressaamatta tekemättömistä asioista, mutta itseäni lähinnä ahdistaa tulla kohdelluksi jotenkin rajoittuneena. Fyysiset seikat ovat kuitenkin pakottaneet minut hidastamaan, ja tiedän sen oikeasti olevan ihan tarkoituskin näin raskauden viime metreillä. Sitä paitsi, fyysisen suorituskyvyn saan ehkä vielä takaisin synnytyksen jälkeen, mutta samaa ei voi välttämättä sanoa unettomuuden sumentamasta ajatuksenjuoksusta.

Näiden oireiden lisäksi olen saanut kokea muutamia muita pikkuoireita kuten ihon kutinaa, jatkuvaa janoa ja luomien kasvamista, kaikki täysin normaaleja raskausoireita, joista kukaan ei vain muistanut mainita etukäteen. Kyllä raskaana olo on ihanaa.

Mutta silti en oikeasti valita. Vaikka olenkin jo lopen kyllästynyt raskaana olemiseen, tiedän palkinnon olevan jokaisen kolotuksen, turvotuksen ja haukotuksen arvoinen. Aika ajoin täytyy myös muistutella itseään, että vaikka olo ei nyt ole sieltä hehkeimmästä päästä, olen kuitenkin päässyt todella helpolla ilman sairaspoissaoloja tai pahoinvointia. Eikä tätä tarvitse enää jaksaa kuin reilu kuukausi, eiköhän ne omat sormet ja kasvonpiirteet löydy vielä kaiken tämän turvotuksen alta.