mielipide Archives | Sivu 4 5:stä

Taas aikaa kirjoille + Koodi BookBeatin ilmaiseen kokeiluun

07/04/2019

Kaupallinen yhteistyö, BookBeat

Olen aina rakastanut tarinoita. Ehkäpä juuri siitä syystä aloitin aikoinaan kirjoittamisen, jotta pääsisin kokeilemaan uraa oman elämäni satutätinä. Jo ala-asteelta asti olen viihtynyt nenä kiinni kirjassa, ja jopa kirjan kirjoittaminen on joskus käväissyt to do -listallani.

Suosikkikirjojani ovat aina olleet dekkarit. Ennätykseni on kolmentoista romaanin ahmiminen parin kuukauden aikana. Noista ajoista on kuitenkin tultu kauas, sillä puhelimessani odottaa lukemistaan edelleen jouluna aloitettu e-kirja. Kun oma vapaa-aika on muuttunut rajoitetuksi, huomaan käyttäväni sen nyt ennemmin siivoamisen ohella Instagramin selailuun ja blogin päivittämiseen. Kirjoille ja lukemiselle ei vain ole aikaa tai energiaa.

Lukeminen on minulle tärkeää monelta kantilta, ja lukemattomuuteni välillä hieman harmittaakin. Kirjoittajana minulle on tärkeää lukea, ja niin pitää osittain yllä kerronnan taitoa. Jännittävän dekkarin lukeminen on loistava tapa unohtaa hetkeksi kodinhoitohuoneen kasvava likapyykkivuori, ja samalla saan mielihyvää siitä, että voin sanoa lukemisen kuuluvan harrastuksiini. Tietenkään siinä yhteydessä en koskaan kerro asiakirjallisuuden sijaan lukevani pelkkää hömppää.

Rajallisesta ajastani ja jaksamisestani huolimatta haluaisin silti nauttia siitä arkiaivot nollaavasta tunteesta, joka syntyy uppoutuessa hyvään kirjaan. Siksi lähdin mielelläni yhteistyöhön BookBeatin kanssa, jossa pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan äänikirjojen maailmaa. Lapsi vaunuihin, koiralle valjaat päälle, äänikirja pyörimään ja ulos lenkille – vauvan päiväunet, koiran lenkitys ja lukeminen kätevästi samassa paketissa! Miksi en aiemmin tajunnut testata tätä?

Piuhat korvissa tulee lenkkeiltyä tunti aivan huomaamatta. Kotona vauvan jatkaessa unia keitän kahvit, ja lösähdän hetkeksi sohvalle jatkamaan kuuntelua (tosin ilman kuulokkeita).

Kuten aikoinaan e-kirjojen kohdalla, ajattelin ennen kokeilua, etten pitäisi äänikirjoista. Perinteisillä kirjoilla on edelleen paikka sydämessäni, mutta tietyissä tilanteissa puhelimessa kätevästi mukana kulkeva kirja voittaa 6–0. Minulla kesti muutama minuutti päästä mukaan äänikirjan kuunteluun, mutta nyt kun takana on jo useita lenkkejä ja kahvitteluja, en koe kuuntelua yhtään sen vaikeammaksi. Itse asiassa väsyneenä kuuntelu on huomattavasti helpompaa kuin lukeminen.

Aivan ensimmäiseksi kuunteluun pääsi koukuttava ennakkokuuntelupätkä Camilla Läckbergin Kultahäkki-dekkarista, joka julkaistaan maailmanlaajuisesti 11.4. 25 minuutin ennakko kuulosti niin lupaavalta, että tämä kirja menee kuuntelulistalleni heti sen ilmestyttyä ensi viikolla! Toisin kuin se joulukuusta asti roikkunut e-kirja, tämä ei taatusti jää pölyttymään virtuaaliselle kirjahyllylleni.

Ruotsalainen Camilla Läckberg on yksi maailman menestyneimpiä kirjailijoita, joka nousi maailmankartalle 2011–2013 ilmestyneellä Fjällbacka-sarjallaan (sarjan avausteos Merenneito on muuten Euroopan kuudenneksi myydyin kirja). Läckbergin teoksia on käännetty jo 43 kielelle yli 60 maassa.

Kultahäkki on kaksiosaisen sarjan avaava psykologinen trilleri, ja takakantta lainatakseni Camilla Läckbergin uutuus on ”vastustamattoman koukuttava jännitysromaani, joka luotaa ihmismielen varjopuolta ja kurkistaa sen syvimpään pohjaan. Se näyttää, mitä tapahtuu siinä pisteessä, jossa ei enää voi antaa anteeksi.”

Kirjan päähenkilö on nainen nimeltä Faye, joka on ulkopuolisten silmissä saanut täydellisen elämän: ihanan ja varakkaan aviomiehen, suloinen tyttären ja tyylikkään kodin Tukholmassa. Todellisuudessa Fayen elämä on kuitenkin kaikkea muuta. Ja todella mielenkiintoiseksi juoni muuttuu tietenkin siinä kohtaa, kun murha astuu mukaan kuvioihin.

Onneksi poika ei vielä ymmärrä puhetta, joten voin hyvillä mielin pistää Kultahäkin koko päiväksi pyörimään kaiuttimesta heti 11.4.!

Jos BookBeat ei vielä ole tuttu, niin koodilla ”kultahakki” saat äänikirjapalvelun kuukaudeksi kokeiluun maksutta. Koodi on voimassa 5.5.2019 asti uusille asiakkaille. BookBeatin ilmaisen kokeilun pääset aktivoimaan tästä. Dekkariaddikteja suosittelen aloittamaan kokeilun juurikin tuolla Camilla Läckbergin uutuudella, ette taatusti pety 👌

Ristiäiset vai nimiäiset?

19/02/2019

Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme järjestää pojalle kastejuhlan. Päätös ei kuitenkaan ollut kahdelle kirkosta eronneelle helppo, mutta lopulta perinteet (ja isomummun sydänkohtauksen vältteleminen) voittivat ajatukset tekopyhyydestä.

Avomies erosi kirkosta muistaakseni 2010 ja minä muutaman vuoden sen jälkeen. Lähes koko raskauden ajan olimme varmoja, että järjestäisimme nimiäiset, vaikka leikillämme lupasimme äidilleni pitää kastejuhlan sillä ehdolla, ettemme kuulisi valituksia tulemattomista kirkkohäistä.

Koska en vuosiin ole ollut enää seurankunnan jäsen, pidin ajatusta pojan kastamisesta tekopyhänä. Ensinnäkin kastejuhla ei kirkon oikean perinteen mukaan ole nimenantojuhla. Kastetilaisuudessa lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi, mutta nimen antaminen ja julkistaminen on kätevästi liitetty juhlan yhteyteen.

Uskon harjoittaminen on lapsuudessani jäänyt kerran vuodessa joulukirkon varaan, mutta silti meille on vuosien saatossa tullut oma perhepappi. Hän on aikoinaan vihkinyt vanhempani ja tätini, ja tämän jälkeen vielä kastanut minut ja serkkuni. Tästä syystä äitini toivoi kovasti, että saisimme saman papin kastamaan vielä pojankin. Mielestäni perinteen kannalta ajatus oli kaunis, ja otettuani jo eläköityneeseen Ulla-pappiin yhteyttä, lupasi hän tulla kastamaan poikamme. Hän myös kertoi vielä muistavansa minun kastetilaisuuteni, joka oli mielestäni aika hienoa.

Tähän väliin muuten hieman tilastotietoa: Vuonna 2017 enää 67,3 % syntyneistä lapsista kastettiin. Määrä vähenee pari prosenttiyksikköä joka vuosi, joten tällä tahdilla viimeinen lapsi kastetaan Suomessa 2056.

Perinteiden lisäksi myös pojan koulunkäynti ja tuleva kaveripiiri vaikuttivat siihen, miksi halusimme lopulta kastaa pojan. Itselleni on jäänyt todella hauskat muistot ripariajoista, joten halusimme antaa myös omalle lapsellemme mahdollisuuden sen käymiseen – ja onhan viikon päätteeksi järjestettävä rippijuhla oiva tilaisuus aloittaa säästöjen tai astiaston kerryttäminen 😉 . Ajattelimme myös, että koulunkäynti ”täällä maalla” olisi helpompaa, kun suurin osa luokasta kuitenkin käy samalla uskonnontunnilla. Ajatus saattaa olla hieman hölmö ja pitkälle viety, mutta se kuitenkin kuului miksi ristiäiset -listan plussasarakkeeseen.

Nimiäisten puolesta puhui se, että mielestäni on tekopyhää liittyä takasin kirkkoon vain lapsen kastetta varten. Monihan kuitenkin tekee näin, ja lopulta itsekin nielin ylpeyteni ja liityin takaisin kirkkoon. Perinteet siis voittivat oman mielipiteeni tällä kertaa. Ja olihan isomummu silmin nähden helpottunut saatuaan kutsun kastejuhlaan.

Pojan kastejuhlaa vietetään maaliskuun alussa, ja järjestelyt juhlaan liittyen ovat jo kovaa vauhtia käynnissä. Kutsut on lähetetty, kukat tilattu ja tarjottavat päätetty. Enää pitäisi vain löytää suvun vanha kastemekko pojalle ja juhliin sopiva mekko myös äidille.

Saako lapsemme näkyä somessa?

06/01/2019

H-hetki lähenee, ja on aika nostaa kissa pöydälle: Tullaanko vastasyntynyttä lastamme näkemään some-kanavissani?

Ennen raskaaksi tulemista olin ehdottoman varma, etten tulisi koskaan julkaisemaan lapsemme kasvokuvia somessa. Lapsi voisi kyllä esiintyä kuvissani, mutta aina tunnistamattomana. Raskauden edetessä olen kuitenkin alkanut katsella suloisia vauvakuvia vähän toisella silmällä (kuten esimerkiksi @themrsproject-tilin ihania kuvia), ja alkanut hieman pyörtää päätöstäni. Lapsen synnyttyä hän luonnollisesti täyttää kaikki päiväni, joten olisi jopa hieman outoakin jakaa kuulumisiani someen ilman häntä.

Lapsen mielipidettä asiaan en tietenkään voi kysyä vielä moneen vuoteen, mutta siltikään en ole yksin päätöstä tekemässä. Avomieheni ei julkaise sisältöä aktiivisesti somessa, eikä hänellä ole tarvetta julkaista siellä kuvia lapsestammekaan. Hänen mielipiteensä siis viimeisimmän keskustelun pohjalta on se, ettei lapsi tule esiintymään somessa lainkaan. Painotan tässä kuitenkin viimeisintä keskustelua, sillä saahan mieskin vielä höllätä mieltään kuten minäkin 😉

Usein kun kysytään, miksi lapsen kuvia ei saisi somessa julkaista, perustellaan kanta lapsen yksityisyyden suojelemisella. Ymmärrän lapsen yksityisyyden suojelemisen tärkeyden, mutta valitettava fakta on se, että vaikka en esimerkiksi lapsen nimeä koskaan julkisesti blogissani kertoisi, olisi se varmasti silti selvitettävissä. Muutamassa vuodessa olen jättänyt itsestäni aika leveän polun leivänmuruja netin syövereihin, jonka avulla muun muassa asuinpaikkani on todella nopeasti paikannettu – ja lapsen tiedot äkkiäkös siinä sivussa. En usko, että kukaan koskaan olisi kiinnostunut kyseisistä tiedoista, mutta aina voin varmuuden vuoksi tehdä niiden etsimisestä hieman hankalampaa, sen sijaan, että suoraan ojentaisin ne hopeatarjottimella.

Jos asiaa tarkastellaan lakipykälien kautta, niin henkilötietolain kanta lapsen kuvien julkaisuun on yksiselitteinen: Jos lapsi on tunnistettavissa kuvasta, pitäisi julkaisuun saada aina lapsen lupa. Pienen lapsen kohdalla tämä ei tietenkään onnistu, mutta koska lapsi on sitten oikeasti tarpeeksi vanha luvan antamiseen?

Väitän, ettei suurin osa meistä ole tunnistettavissa enää omista vauva-ajan kuvistaan. Siihen perusteluun nojaten voisin uskaltaa julkaista kuvia lapsestamme sylivauvana. Toisaalta olisi hassua lopettaa kuvien julkaiseminen sitten, kun lapsi alkaisi mielestämme näyttää ”tarpeeksi itseltään”. Sitä paitsi vanhempina, jotka näkevät lasta päivittäin, emme varmastikaan osaisi edes määritellä tuota rajaa tarpeeksi hyvin.

Tärkein syy, miksi en julkaisisi lapsen kuvia somessa lainkaan, on pelko niiden päätymisestä vääriin käsiin. Jo pelkästään sisustuskuvia varastetaan ja kopioidaan törkeästi todella paljon, joten miksi lasten kuvat olisivat tässä mikään poikkeus. Tietenkään en koskaan julkaisisi kuvaa esimerkiksi lapsen kylpyhetkestä – siitä ei meidän perheessä tarvitse edes keskustella. Mikäli kuvia joskus julkaisen, täytyy niiden aina olla hyvän maun mukaisia ja sellaisia, jotka eivät myöhemminkään saata lasta noloon tai epämukavaan tilanteeseen.

On hieman eri asia pohtia, julkaiseeko kuvia vain yksityisissä kanavissa, jossa ne ovat periaatteessa vain ystävien ja tuttujen nähtävillä. Parhaat kuvani ovat Instagramissa tavoittaneet yli 100 000 ihmistä, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään pieni ja rajattu ystäväpiiri, jolle kuva olisi nähtävillä. Omalla henkilökohtaisella Facebook-tililläni kuvien julkaiseminen tuntuukin heti paljon helpommalta ja vaarattomammalta. Vaikka tietenkään sekään ei ole tae siitä, että kuvat olisivat suojassa mahdolliselta väärinkäytöltä.

Jokaiselle vanhemmalle se oma lapsi on tietenkin aina se kaikista ihanin ja suloisin, jonka kuvia ylpeänä haluaisikin esitellä sukulaisille ja tuttaville. Siksi ymmärrän hyvin myös niitä vanhempia, jotka julkaisevat lapsistaan tunnistettavia kuvia julkisilla some-tileillä. Heistä jokainen on varmasti tietoinen mahdollisista riskeistä, ja varmasti myös valmis poistamaan jokaisen julkaisemansa kuvan, jos lapsi jossain vaiheessa sitä itse haluaa (vaikka sehän ei varsinaisesti enää asiaa korjaakaan).

Emme vielä ole tehneet asiasta viimeistä päätöstä, vaikka pian asia tulee enemmän kuin oleelliseksi. Olisikin mielenkiintoista kuulla teidän kantanne ja mielipiteenne asiaan. Miksi julkaisette tai ette julkaise lastenne kuvia somessa?