kuulumisia Archives | Sivu 15 34:stä

Kulta, vielä yksi? + Arvonta

24/11/2019

Kaupallinen yhteistyö, Viaplay ja Indieplace

”Katotaanhan vielä tää seuravaa, eikö niin?”
”Pitäiskö mennä nukkumaan?”
”No tää nyt vähän niinku alkoi jo.”
”Ok, no katotaan sitten vielä yksi.”

Olen käynyt tämän keskustelun Miksun kanssa kuluneen vuoden aikana ehkä noin 50 kertaa. Ja mikäs siinä, onhan koukuttavan sarjan parissa sohvalla jumittaminen parasta ikinä. Olen sarja-ahmatti ja ylpeä siitä. Olenhan muistanut kertoa ennätykseni, joka on kahdeksan tuntia yhden sarjan katsomista putkeen (keskellä kesää, vaikka olisi pitänyt olla ulkona nauttimassa säästä)?

Uudessa arjessamme tapahtuu nyt paljon, kun sovittelemme yhteen työelämäni mukana tuomiaan uusia aikatauluja. Arki-illat menevät silmän räpäyksessä, eikä sitä kuuluisaa laatuaikaa ehdi viettää samalla tavalla kuin ennen. Ei, ei tule yhdessä istuuduttua pöydän ääreen juttelemaan pojan mentyä nukkumaan, kun kaikkea muutakin pitäisi muka yrittää tehdä – vaikka ei jaksaisikaan. Onneksi hyvä tekosyy istahtaa hetkeksi alas yhdessä on molempia kiinnostava sarja. Tietenkään sarjaa katsoessa ei tule puhuttua kovin syvällisiä, mutta tärkeintä nyt onkin vain viettää aikaa yhdessä.

Tällä hetkellä lempparisarjamme on (edelleen) Viaplaylta The Blacklist, josta ilmestyy taas uusia 7. kauden jaksoja joka lauantai. Huomasin myös juuri Viaplayhin tulleen The Walking Dead:n 9. kauden jaksot, jotka pitäisi ehdottomasti ottaa katseluun piakkoin. Salaa toivoisin saavani nyt aivan järkyttävän flunssan, jotta voisin viettää koko päivän sängyssä sarjaa tuijottaen.

Sarjafanina kuulostelen aina aktiivisesti suosituksia hyvistä sarjoista. Yksi monen suosittelema sarja on Greyn Anatomia, jota en koskaan ole kuitenkaan alkanut suosituksista huolimatta katsoa. Sitäkin olisi Viaplayssa katsottavissa jo 15. tuotantokauden verran, joten sen parissa saisi viettää maratonin jos toisenkin – ehkä siis täytyy lisätä se nyt viimein listalle.

Olen huomannut, että alan harvoin seurata mitään sarjaa heti sen tultua, vaan yleensä odotan ainakin pari ensimmäistä tuotantokautta, jotta pääsen rauhassa tykittämään jaksoa toisen perään. Kärsimätön luonteeni ei kai jaksa odottaa uutta jaksoa tai tuotantokautta liian pitkään.

Perjantaina Viaplayhin ilmestyi myös uusi versio Dumbosta, joka myös täytyy katsoa ihan vain jo lapsuusmuistojenkin takia. Kulinaristeille vinkattava on vielä Food & Fire hosted by Niklas Ekstedt 2. kaudesta, joka ilmestyy 29.11. Niin, ja sitten vielä Criminal Minds:sta ilmestyi myös kaudet 1–14, joka sekin on erinomainen sarja tuijotettavaksi vaikkapa sen parisuhdeajan lomassa. Viaplaysta löytyy sarjojen, leffojen ja urheilun lisäksi myös Viaplay TV, jolla saat viiden euron lisämaksulla näkyviin 18 eri TV-kanavaan lastenohjelmista uutisiin.

ARVONTA

Mikä on sinulle se sarja, jota tulee ihan ”vahingossa” katsottua #vieläyksi jakso? Kommentoi alle, niin olet mukana Viaplayn 2 kk:n Leffat & Sarjat -paketin arvonnassa! Arvontaan voi osallistua 30.11. asti, säännöt löydät täältä.

Viikko töissä – Miltä tuntuu?

08/11/2019

Äitiyslomani loppui todellakin kunnon pamaukseen, kuten jo vähän ennustelinkin aikaisemmassa postauksessa. Kahteen päivään työtunteja tuli 25, ja siinä välissä ehdin käydä vähän pikkujouluissakin. Kiitettävä suoritus, vaikka itse sanonkin.

Ensimmäinen viikko toimistolla sujahti ohi ennen kuin ehdin edes ”keittikö joku jo kahvia” sanoa. Alkuviikko meni oikeastaan vain kaikkea ihmetellessä, mutta torstaina huomasin jo jonkin työmoodin kytkeytyneen päälle aivoissani. Kiva huomata, ettei ne taidot olekaan kadonneet mihinkään tässä vuoden aikana (vaikka jokainen somen hallintatyökalu olikin mennyt päivittymään).

Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin kaiken sujuneen todella kevyesti. J edelleen valvoo öisin, ja vaikka Miksulla onkin nyt suurempi vastuu yöheräämisistä, en silti saa nukutuksia kunnollisia yöunia. Olen toki jo niin tottunut väsymykseen, etten oikeastaan edes tunne olevani väsynyt enää. Olen kyllä myös unohtanut, miltä tuntuu, kun aivot toimivat täydellä teholla.

Illat kotona tuntuvat – ja ovat – aivan liian lyhyitä. J:n kanssa ehdin viettää 2–3 tuntia ennen nukkumatin saapumista, ja väkisinkin halikiintiööni tuntuu jäävän vajavaiseksi. Tämähän on kuitenkin ihan sitä normaalia lapsiperhearkea, mutta tietenkin tottuminen ottaa oman aikansa. Ehkä tunnen saavani taas lisää aikaa iltoihin sitten, kun iltaa jaksaa venyttää taas yhdeksän yli – nyt on vaan pakko painua pehkuihin aikaisin.

Mutta muuten töissä on ihanaa! Ihanaa saada taas keskustella aikuisten kanssa. Ihanaa saada taas haasteita ja pohdittavaa. Ihanaa saada olla taas persoonana yksin ilman vauvaa. Ja ihanaa saada viettää taas lähes kaksi tuntia autossa radiota kuunnellen. Yksin. Mutta kaikista ihaninta on ehkä se, että vielä näin viikon jälkeen Miksu on sitä mieltä, ettei hän enää halua palata takaisin töihin (kotona olo on kuulemma kuin lomaa, we’ll see).

Viiden päivän aikana olen huomannut, kuinka paljon ehdinkään jo ikävöidä ulkona syötyjä lounaita ja sopivan ravintolan valintaa Woltista. Vaikka keskeneräistä Kalasatamaa ei voi edes verrata keskustan mukulakivikatuihin, kaipasin silti Helsingin ilmapiiriä ja jopa sitä jäätävää tuulta, joka ei koskaan tyynny.

Ja hei, se flunssa ei ikinä päässytkään alkamaan kunnolla. En tiedä oliko syynä sinkkisuihke ja valkosipulien pitäminen sukissa yön yli, mutta kumpaakin metodia voin nyt suositella alkavaan flunssaan. Tosin valkosipulisukat saattavat aiheuttaa makuuhuoneessa hieman hajuhaittoja, ihan vain tiedoksenne. 😀

Yhden elämänvaiheen loppu

31/10/2019

Urheilukysymys, miltä nyt tuntuu? Jaahas, vaikea sanoa. Huomenna tämä äiti lähtee nimittäin töihin.

Kuvitukseksi tähän postaukseen kaivoin kuvia raskausajalta ja alkuvuodelta – oikeastaan koko matkalta aina vauvauutisen kertomisesta tähän päivään. Kylläpä olen muuten kasvamisen jälkeen taas pienentynyt ja J vaan kasvanut! Omissa kiloissa olisi tosin vielä tiputtamisen varaa, mutta yrityksestä ja sen puutteesta huolimatta painoni on pysynyt edelleen samassa maaliskuusta asti. Sormuskaan ei vielä mahdu sormeen, mutta kesällä ostamani varasormus on taas jo himpun verran liian suuri.

Jotta paluu työelämään ei sujuisi liian letkeästi, päätti syysflunssa pistää hieman kapuloita rattaisiin. Olo on tällä hetkellä ihan ok, mutta pelkään parin seuraavaan päivän pahentavan flunssaa roimasti. Huomenna nimittäin pitäisi viettää pitkä päivä Messukeskuksessa K-Team Päiviä rakentaen. Rakennusurakan jälkeen hurautan suoraan Espooseen Kontion järjestämiin sisustusbloggareiden pikkujouluihin, ja lauantaiaamusta suuntaan taas Messukeskukseen ylimääräiseksi käsipariksi. Voikin olla, että sunnuntain vietän täysin sängynpohjalla uuteen viikkoon valmistautuen. Miksullekin siis kiva aloitus koti-isänä olemiseen.

Kävin ostamassa apteekista sinkkisuihketta ja illalliseksi kokkasin flunssan karkoitus -keittoa, eli linssikeittoa roimalla annoksella valkosipulia ja inkivääriä. Eiköhän tästäkin siis henkiin jäädä.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan J on edelleen jäämässä ainoaksi lapseksemme, enkä oikein tiedä mitä päällisin puolin tunnen nyt tämän uniikin elämänvaiheen loppumisesta (allergialääketokkura saattaa tietenkin vähän sumentaa ajatuksiani tällä hetkellä). Tunnelmat ovat edelleen yhtä sekavat kuin viime viikollakin.

Jonkinlaista haikeutta kuitenkin on edelleen ilmassa, olihan tämä virstanpylväs nyt ainakin esikoisen kohdalta tässä. Tänään J oppi myös kävelemään kävelykärryllä ilman apua. Mihinkä täällä kotona sitten enää äitiä tarvitsisikaan.

Fakta kuitenkin on se, ettei minua ole luotu kotiäidiksi tai edes työskentelemään kotoa käsin täysipäiväisesti, joten tämä uusi arki on tervetullut. Minulla on pari kuukautta aikaa omaksua uusi rytmi ja arki, kunnes kaikki palikat heilautetaan taas uusiksi Miksun palatessa töihin ja J:n aloittaessa päivähoidon. Jos vain mahdollista, pyrin tekemään kevään ajan lyhyttä työpäivää, jotta pojan päiväkotipäivät eivät heti olisi kymmentuntisia. Kesää kohden Miksun työtaakka kevenee, ja silloin hänelle voi taas siirtää enemmän vastuuta J:n hoitopäivistä.

Loppuvuosi tulee muutenkin menemään kuin siivillä, sillä kalenterini on jo mukavan täyteen buukattu erilaisia yhteistöitä, ja yksi pitkään suunniteltu suurempi sisustusprojektikin saatiin vihdoin aluille – jos nyt ajattelet takkaa, olet täysin oikeassa. Siitä kuitenkin lisää marraskuun loppupuolella. Ja saanhan pian alkaa intoilla J:n ensimmäistä joulua ja syntymäpäivää! Pitäisikö jo alkaa suunnitella kakkua? 😀