kuulumisia Archives | Sivu 11 33:stä

Kevät näkyy sisustuksessa

22/03/2020

Valon lisääntyessä mieli alkaa kaivata vaaleampia sävyjä ja värejä. Ja voi että tämä aurinko tuntuu hyvältä! Tänään jäin kauppareissun jälkeen hetkeksi ulos istumaan etuterassi naama kohti aurinkoa. Mittari näytti nollaa, mutta siinä valohoidossa oli pakko avata vähän takkia. Nyt jäi harmittamaan, etten tajunnut juoda päiväkahvia siinä samalla.

Eilen sain hetken omaa aikaa J:n nukkuessa päiväunia, ja sinä aikana päätin pitkästä aikaa päivittää sohvan yläpuolella olevan taulukollaasin ja vaihtaa koristetyynyihin päälliset.

Kaikki kuvissa näkyvä on jo ennestään hankittua tai saatua, ja kaikki on blogissa myös aiemmin näkynyt. Tai no melkein kaikki: taulukollaasin vasemmassa reunassa olevan Nipsu-julisteen* piti alun perin päätyä J:n huoneeseen, mutta sen beigen vaaleanpunainen taustaväri sattui sopimaan täydellisesti Kaunisteen-tyynynpäällisiin* ja kollaasin muihin julisteisiin.

Kollaasin kaikki julisteet ovat meidän kuvaamme lukuun ottamatta Deseniolta. Keltaisen tyynynpäälliset ovat Ikeasta ja vaaleanpunainen pellavapäällinen Annolta.

Näitä kuvia katsellessa tekisi mieli vaihtaa jo punainen matto vaaleaan kesämattoon. Ehkäpä seuraavana viikonloppuna on sen aika. Vaalea matto on kesää kohden ihanan raikas, ja samalla se on käyttäjäystävällisempi mitä tulee koirankarvaan ja siivoamiseen – punaista vasten kun näkyvät kaikki karvat.

Pesin eilen koirat, ja pesun seurauksena Pölyn turkki alkoi irrota jokakeväisen karvanlähdön merkiksi. Tänään pitäisikin imuroida jo uudestaan, vaikka edellisestä kerrasta on vasta pari päivää. Sohvanpäällisetkin pitäisi heittää pesuun, sillä tuossa tyynynpäällisiä vaihtaessa huomasin istuinosien olevan täynnä ties mitä.

Tänään muuten ajattelin pitää Instagramissa ensimmäisen liveni! Klo 16 aloitetaan kokkailemaan vartin purjopastaa, tervetuloa mukaan seuraamaan ja kokkaamaan. Tarvittavat ainekset löydät stooreistani. 🙂

*saatu osana aikaisempaa yhteistyötä

Kuinka äitiys on muuttanut minua

09/03/2020

Olen saanut kunnian hoitaa äidin tehtäviä nyt vuoden ja kahden kuukauden ajan. Vaikka näin naistenpäivän jälkimainingeissa pieni itsenäinen ja toisista riippumaton osa minusta haluaisi väittää, etten ihmisenä ole muuttunut äidiksi tulon jälkeen lainkaan, valehtelisin. Äitiys on kasvattanut ja muuttanut minua paljon, ja suurimmasta osasta noista muutoksista olen pelkästään kiitollinen.

Vaikka en koskaan ajatellut olevani perinteisen mallin mukainen äidillinen äiti (typerää oikeastaan edes puhua tästä stereotypiasta 2020-luvulla), ja vähän pelkäsin uuden roolin omaksumista, olen sulahtanut äitiyteen hyvin. Löysin nopeasti sen oman tapani olla äiti. Koen olevani rento ja maalaisjärjellä varustettu äiti, joka ei murehdi jokaista kolhua ja huonosti sujunutta ruokailua, vaan osaa antaa taaperon olla tutkiva ja rajojaan hakeva lapsi. Tietenkin tämä kuvitelma saattaa olla vain omassa päässäni luoma illuusio.

Olen kaikki minulla heti nyt -tyyppinen kärsimätön persoona, mutta J on onnistunut opettamaan minulle kärsivällisyyttä. Nopeatempoinen vaunulenkki vaihtuu hetkessä hitaaseen löntystelyyn pojan halutessa kävellä, eikä sillä hetkellä minua häiritse yhtään kotona odottava loppumaton tehtävälista. Lapsen kanssa asioissa vaan kestää hiukkasen pidempään, mutta se ei ahdista minua kuten ennen.

J on voimakkaalla temperamentilla varustettu kauris, ja viimeisten kuukausien aikana kärsimätön luonne on alkanut päästä esiin (kehenköhän mahtaa tulla…). Poika saa raivokohtauksen milloin mistäkin, mutta osaan pysyä niiden kohdalla yllättävän tyynenä – ja kärsivällisenä. Viimeisin taattu kiukun aihe on se, jos laitan J:lle jälkiruuaksi tarkoitettua smoothiepussin pöydälle suoran suuhun tarjoilun sijaan.

Äärimmäisen kiitollinen olen siitä, että olen löytänyt armollisuutta itseäni ja toisia kohtaan. Ymmärrän jo hieman paremmin sen, milloin on hyvä vaan antaa asioiden olla, enkä ruoski niistä itseäni enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Muita kohtaan tuntemani armollisuus on ymmärrystä, joka auttaa näkemään erilaiset elämäntilanteet ja niiden mukanaan tuomat valinnat. Aina kaikki ei ole itsestä kiinni ja vaikka olisikin, joskus on ihan sallittua suorittaa sieltä riman alta. On ihan ok ruokkia perheensä joskus einesruualla ja skipata imurointi parina päivänä.

Armollisuus on tuonut mukanaan ajatuksen myös siitä, ettei kukaan täällä pärjää yksin. Minä saan pyytä apua kun sitä tarvitsen, ja minä voin puolestani auttaa silloin kun siihen pystyn. Eikä auttamisen aina tarvitse olla varsinaisesti edes auttamista, se voi olla vilpitön kehu tai oikeaan aikaan sanotut kauniit sanat.

Auttamisen ei aina tarvitse olla varsinaisesti edes auttamista, se voi olla vilpitön kehu tai oikeaan aikaan sanotut kauniit sanat.

Ymmärryksen ja armollisuuden kanssa käsi kädessä kulkee herkkyys, jota olen saanut saavillisen verran lisää. Olen aina ollut herkkä ja tunteikas, mutta äitiyden myötä voisin lopettaa uutisten katsomisen lähes kokonaan. Parempi olla tietämättä kaikkia niitä asioita, joiden takia vain surisin koko illan.

On ehkä vähän hölmösti sanottu, mutta koen olevani tunnetasolla viisaampi kuin vielä puolitoista vuotta sitten.

Vanhemmuus on rankkaa, ja uusi elämä nostaa esille myös puolia, joista en ole niin ylpeä. Parisuhteeseen käytetty aika on meillä jäänyt todella vähälle, enkä halua valehdella, etteikö se olisi vaikuttanut suhteeseemme. Huomaan välillä uppoutuvani omiin ajatuksiini niin, etten kuulee lainkaan mitä minulle puhutaan – en ole kunnolla läsnä. En pidä tästä puolestani lainkaan, mutta väsyneenä ja oman ajan puuttuessa siitä eroon pääseminen tuntuu liian vaikealta nyt.

Äitiyden ensimetreillä kuvittelin, että elämäni tulisi olemaan pelkkää pelkoa, epäröintiä epätietoisuutta seuraavat 18 vuotta. Vaikka vanhemmuus osaltaan on pelkkää menettämisen ja väärin tekemisen pelkoa, eivät ne tunteet nouse esille kuin vain hetkittäin.

Taaperon kanssa eläminen on päivittäin täynnä oppimisen riemua, pienistä asioista ilahtumista ja suunnatonta ylpeyttä. Välillä myös huomaan itse oppineeni ihan vahingossa asioita, joita en edes tiennyt osaavani.

Lukijatoive: My day

17/02/2020

Sain lukijatoiveen kirjoittaa ihan tavallisesta päivästämme lapsiarjen näkökulmasta. Tämä postaustoive tuli erityisesti päiväkodin aloitusta ja arki-iltojen aikataulua koskien, eli kuinka näihin lyhyisiin iltoihin saadaan mahdutettua se kaikki oleellinen.

Olen aina pitänyt rutiineista, mutta nyt J:n kanssa rutiinien tärkeys on korostunut entisestään. Tuntuu vähän tylsältä sanoa, että arki meillä tosiaan menee päivästä toiseen aika saman kaavan mukaan, mutta sellaista se taaperon kanssa asuminen on – menevän (sinkku)ihmisen mielestä tämä saattaakin kuulostaa todella puuduttavalta ja yksitoikkoiselta.

Lastenhoidon olemme jakaneet niin, että tällä hetkellä Miksu on enemmän vastuussa aamuista, ja minä taas hoidan päiväkodista hakemisen ja illan. Miksu on töiden puolesta kiireinen alkuvuoden, mutta kun minä palaan täyteen työpäivään alkukesästä, siirtyy pojan hakeminen päiväkodista varmaankin Miksulle, koska hänellä on niin paljon lyhyempi työmatka.

Postauksen kuvat nappasin muuten puhelimella hyvin rennolla fiiliksellä, ja ne ovatkin ylistys sille kuuluisalle arkirealismille.

My day

6.03
Herätyskelloni soi. Voisin hyvin herätä tasan kuudelta tai vaikka viittä yli, mutta jostain syystä, jota en itsekään tiedä, herätyskelloni on asetettu tuohon aikaan. Yleensä torkutan ainakin viisi minuuttia. Kun nousen ylös, ruokin koirat ja juon litran sitruunavettä. Koko aamun liikun kuin ninja, jotta pääsisin alta pois ennen poikien heräämistä.

Tänä aamuna J päätti herätä kanssani samoihin aikoihin. Samalla kun ruokin tytöt, annoin J:lle aamumaidon. Aamupalan J saa päiväkodissa kahdeksalta.

Pyrin lähtemään kotoa seitsemän aikaan, jotta välttäisin pahimman aamuruuhkan. Niinä aamuina kun J herää kanssasi samaan aikaan, aikataulusta kiinni pitäminen on vaikeaa, sillä herra keksii oma-aloitteisesti ties mitä tekemistä. Jos hän ei ole parkouraamassa vaunuissa, niin sitten hän on auttamassa pyykinpesussa tunkemalla äidin aamutakkia vessanpönttöön tai uittamassa pikkuautoa koirien vesikupissa.

Olipa aamun ylimääräinen viihdenumero mikä tahansa, harjaan äkkiä hiukset, sipaisen naamaan vähän ripsaria ja teen Nespresso-kahvin termariin matkaevääksi.

7.45
Päiväkodissa aamupala tarjoillaan kahdeksalta, joten Miksun tavoite on viedä J hoitoon vähän ennen sitä. Päiväkodissa sylin vaihto kestää viitisen minuuttia. Aamuisin kun kaikki lapset saapuvat hoitoon samaan aikaan, ei hoitajien kanssa ehdi kuulemma hirveästi juttelemaan.

7.45–14.15
Kun pääsen toimistolle, laitan pannullisen kahvia valmiiksi valumaan ja valmistan mikrossa aamupuuron, jonka syön mehukeiton kera.

Kun kyselin mistä teitä kiinnostaisi lukea tässä postauksessa, sain pari toivetta kertoa enemmän myös työstäni. Olen töissä Kalasatamassa markkinointoimisto Pinnassa, ja olen ollut siellä content designerina nyt parin vuoden ajan (josta olin äitiyslomalla lähes vuoden). Työhöni kuuluu mm. asiakkaiden some-julkaisuiden suunnittelu ja toteutus sekä maksullisten some-kampanjoiden pyörittäminen ja niistä raportoiminen. Autan myös ylläpitämään ja tuottamaan sisältöjä kotisivuille ja verkkokauppoihin. Lisäksi kirjoitan ja osallistun konseptointiin ja ideointiin. Tarpeen vaatiessa vedän ylle raksavaatteet, ja autan messuosastojen ja tapahtumien rakentamisessa sekä erilaisissa somistustehtävissä.

Jos tässä avaisin työtäni enemmän, tulisi postauksesta aivan tolkuttoman pitkä. Jos aihe kiinnostaa vielä enemmän, voin kirjoittaa työstä markkinointitoimistossa ihan oman postauksensa.

15.00
Toimistolta ajan suoraan päiväkodille, joka sijaitsee ihan kivenheiton päässä meiltä. Kun haen J:n, vaihdan samalla pikaiset kuulumiset päivän kulusta. Jos likapyykkiä on tullut, nappaan ne mukaani hoitorepun kanssa. Päiväkodilla aikaa menee noin kymmenisen minuuttia.

15–16
Jos minun tarvitsisi käydä ruokakaupassa, kävisin siellä tässä vaiheessa päivää. Jos tulemme päiväkodilta suoraan kotiin, vaihdan kotivaatteet, päästän koirat ulos ja leikin J:n kanssa tai siivoilen hiukan siihen asti, että on aika aloittaa päivällisen valmistus.

Sillä aikaa kun minä häärään keittiössä, J viihdyttää itseään koirien kuppien tai pahvikorin – tai usein niiden yhdistelmän – avulla.

17.00
Syömme päivällisen viiden aikaan. Yritän kokata kasvispainotteisia ja nopeita reseptejä, jotka maistuvat myös taaperolle (välillä syötämme J:lle tavallista purkkiruokaa, jos ”meidän” ruokamme ei ole hänelle sopivaa).

Arkisin kokkaan esimerkiksi uunifetapastaa, tofu-kookoskormaa, linssikeittoa, kalapuikkoja ja perunamuusia, soijabolognesea sekä erilaisia pastoja. Jos kokkaaminen ei huvita, suosin einesosastolta Kokkikartanoa tai pakasteranskalaisia ja kukkakaaliwingsejä. Pakastepizzaa tulee syötyä enää yllättävän harvoin!

17.30–18.30
Ruoan jälkeen käymme yhdessä kävelyllä koirien kanssa, jonka jälkeen J saa touhuta iltatoimiin asti. J on aika omatoiminen puuhailemaan milloin mitäkin. Viime aikoina sohvalla remuaminen on niiden pahvien levittämisen ohella ollut ihan ykkösjuttu.

19.15
J menee nukkumaan viimeistään kahdeksalta, joten aloitamme iltatoimet seitsemän aikaan väsymystilasta riippuen. Iltatoimet käsittävät iltapuuron, pesut ja nukuttamisen, johon onneksi ei kulu aikaa kuin muutama minuutti.

20.00
J:n mentyä nukkumaan on aikaa sellaiselle, mitä ei ole aiemmin illalla ehtinyt tehdä. Julkaisen Instagramissa, kirjoitan blogitekstiä, käsittelen kuvia, vastaan sähköposteihin tai yritän vähän jumpata. Myönnän kyllä aika usein ihan vaan makaavani sohvalla pari tuntia ennen nukkumaan menoa. Sänkyyn yritän mennä kymmeneen aikaan, jotta minulla olisi mitään mahdollisuuksia herätä seuraavana päivänä taas kuudelta.

Tällä hetkellä varsinaista omaa-aikaa minulla ei arkisin ole juurikaan, ellei jotain spesiaalia ole sovittuna. Myöhemmin keväällä minun olisi tarkoitus aloittaa Villan kanssa taas viikoittaiset agilitytreenit, joka tarkoittaa sitä, että saan viettää omaa aikaa agilityhallilla muutaman tunnin. Vastaavasti myös Miksu yrittää käydä salilla kerran tai pari viikossa.