Teknisesti ei ehkä vielä voida puhua keväästä, mutta koska sain taas somistaa eteisen koirien tassupyhkeellä, teen niin. Kevään alkamisen määrittely ei nyt kuitenkaan ole tämän postauksen aiheena, vaan orastavan kevään mukanaan tuoma pesänrakennusvietti, uudistamisen tarve ja kotikriisi.
Olen kateellinen niille, joilla on vuodenajaton koti. En tarkoita nyt mitään tiettyä tyylisuuntaa tai väriä, mutta tiedätte varmaan niitä koteja ja sisustuksia, jotka näyttävät hyvältä sesongista riippumatta? Koteja, joissa valkoiset tulppaanit sulahtavat yhtä vaivattomasti osaksi sisustusta kuin kimaltavat paperitähdetkin. Koteja, joiden sohvalle mikä tahansa tyynynpäällinen sopii saumattomasti. Sellainen koti, joillainen meidän ei ole.
Meidän koti on syksykoti. Kuten jo aikaisemmin olen moneen otteeseen kertonut, syksyn hämyinen valo saa kotimme parhaat puolet esiin. Kirkkaassa kevätauringossa kotimme tunnelma tuntuu välillä hieman ristiriitaiselta – kuin hämärä tippukiviluola valaistaisiin loisteputkilla. Puun ja karamellin sävyt eivät yhtäkkiä enää näytäkään niin kivoilta.
Kun illalla yhden viinilasillisen jälkeen pienessä sievässä (väsymys + 9 kk:n tipaton = halpa känni) selailee Instagramin kuvavirtaa, muiden raikkaat päivitykset sisustuksissa alkavat vain masentaa. Kaikkien muiden koti uudistuu niin kivasti, ja meillä näyttää aina vain tältä. Ja tietenkin sitä tätä joutuu katselemaan nyt oikein urakalla, kun ensimmäistä kertaa olen lähestulkoon aina vain kotona.
Mitä minä valitan, sisustusta kun on niin helppo raikastaa uusilla tekstiileillä ja asetelmilla. Mutta. Ostaminen vähän ahdistaa. Ilmastokriisiä ei selätetä vaihtamalla jatkuvasti koristetyynyjä ja torkkupeittoja – kaiken lisäksi tein hentoisen lupauksen itselleni olla ostamatta turhaa. Taistelu keväisen pesänrakentajan pään sisällä on kova, kun vastakkain ovat sydämen halu saada uutta ja järjen ääni, joka käskee pitää kukkaron nyörit visusti suljettuina.
Kun kerran itsensä on kategorioinut sisustukseen, ei koti voi pysyä muuttumattomana. Jotta lukijat pysyisivät matkassa ja kuvat kerryttäisivät tykkäyksiä, pitää kotiin ajoittain saada vähän uusia visuaalisia ärsykkeitä. Eihän kukaan jaksa tätä samaa sohvaa määräänsä enempää, eihän? Toisaalta vastuulliset sisustusbloggaajat siirtyvät koko ajan pois enemmän siitä periaatteesta, että kotiin pitäisi ostaa uutta, jotta blogiin saisi sisältöä. Kultaisen keskitien löytäminen tuntuu haastavalta. Näin väsyneenä pienen vauvan äitinä itse asiassa kaikki tuntuu vähän haastavalta.
Kriiseily johti siihen, että tällä hetkellä meillä on sohvalla uudet korallinsävyiset tyynynpäälliset ja postissa matkalla pari niihin sopivaa julistetta. Samaan aikaan kuitenkin mietin, että onko tässä nyt mitään järkeä. Eihän nuo uudet tyynyt edes näy tuolta puklurättien alta, enkä niitä julisteita jaksa kuitenkaan vaihtaa ennen huhtikuuta.
