• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

JOULUKORISTEET FIMO-MASSASTA

18/12/2016

fimomassa koristeet
fimomassa koristeet3
Facebookin askarteluryhmissä on näkynyt soodataikinasta tehtyjä joulukoristeita lähes enemmän kuin sisustusblogeissa eukalyptyskransseja. Minulle oli kaappiin jäänyt pyörimään yksi paketti valkoista fimo-massaa ja lampun teosta oli jäänyt vielä yli kuparimaalia, joten päätin niistä tehdä muutaman joulukoristeen soodataikinakoristeiden hengessä.
Kaulitusta massasta leikkasin lasilla ja piparimuotilla muotoja ja reiät narua varten tein juomapillillä. Osaan koristeista painoin kuvioita nahan kuvioimiseen tarkoitetulla punsselointisetillä. Suomessa työkaluja myy ainankin suutaritarvikkeiden tukku Nahkakunta. Kuivimisen jälkeen maalasin osan koristeista Miranolin kuparinsävyisellä koristemaalilla. Tein muutamia erilaisia koristeita, mutta lopulta tykästyin juuri noihin minimalistisiin, nelisakaraisiin kuparitähtiin. 
Translation:
Minimalistic Christmas decoration from fimo paste.

Filed in: DIY, inspiraatio, joulu, sisustus • by Essi • Leave a Comment

LAHJAIDEAT OMAN ELÄMÄNSÄ MASTERCHEFILLE

16/12/2016

Lahjaideat-oman-elamansa-masterchefille

Pizzakivi 23,90€ täältä*
Marmorimortteli 21,90€ täältä*
Decanterin viinikoulu-lahjakortti 49,00€ täältä*
Korkki shampanjapulloon 9,90€ täältä*
Baarisetti 49,00€ täältä*
 Iso Nice-cooler 13,90€ täältä*
Peugeot Variation -decanteri 75,90€ täältä*
*mainoslinkki

Kokkaus on välinelaji ja mitä pidemmälle hommassa etenee, sitä enemmän huomaa kaappeihin kasautuvat toinen toistaan ”tärkeämpiä” keittiövempaimia. Suurin osa hankinnoista on kuitenkin huteja, varsinkin ne lahjaksi saadut muoviset banaanikotelot… Pitäisikö kuitenkin keksiä lahjaksi jotain kotikokille? No worries, kokosin Decanterin valikoimasta lahjalistan, josta löytyy jokaiselle oman elämänsä Masterchefille jotakin:
 Listan ensimmäisenä on pizzakivi. Omistan maailman parhaimman pizzapohjan reseptin (tämä) ja jos sitä vielä voisi parantaa tapahtuisi se juuri pizzakivellä paistamalla.
Toisena mortteli, en omista sitä vieläkään, vaikka ostolistallani se on ollut vuoden. Pieni tehosekoitin ajaa ehkä saman asian kuin tämä, mutta onhan se tuhat kertaa coolimpaa valmistaa pesto tällä.
Viinikoulu-lahjakortti koska hei, ikinä ei voi (juoda) tietää liikaa viinistä. Luonnollisena jatkona tähän tulee skumppapullon korkki, jokaa pitää hapot sisällä vielä seuraavanakin päivänä avaamisesta. Vaikka oikeasti, ihan kuin joillain skumppapullo muka kestäisi seuraavaan päivään.
Seuraavaksi baarisetti, koska yksitään kunnon drinkki ei valmistu ilman asianmukaisia välineitä (ja mukana on edelleen se cooleus aspekti).

Listan seuraava idea onkin jokaisen budjettiin sopiva ja super käytännöllinen, muovinen (=kevyt ja pehmeä) monen pullon vetävä cooleri! Tämän hankittuasi ei Kaivarin piknik ole enää entisensä.
Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, Peugeotin pyörivä decanteri. Sen lisäksi että se on esineenä aIvan äärettömän kaunis, saa se myös viinin maistumaan paremmalta. Mitä muuta voi deittiseuralta enää toivoa?
Translation:
Gift ideas to all self-made Masterchefs. And no, I’m not an alcoholic.  
Follow on Instagram:
follow on insta

Filed in: inspiraatio, joulu, ruoka • by Essi • Leave a Comment

SIMPPELIT JOULUKORTIT

09/12/2016

minimalistiset itse tehdyt joulukortit

minimalistiset itse tehdyt joulukortit 2

minimalistiset itse tehdyt joulukortit 3

Jouluperinteisiini kuuluu tietysti joulukorttien lähettäminen. Joka vuosi olen itse askarrellut joulukortit ja joka vuosi niiden tekemiseen jää aina vain vähemmän aikaa. Tänäkin vuonna havahduin vasta aivan viime tingassa askartelemaan kortteja! Viime vuonna kiireessä turvauduin koneella piirtämääni korttiin, jonka vain tulostin hieman paksummalle paperille. Tänä vuonna siis piti vähän panostaa ja tehdä oikeasti itse tehdyn näköinen kortti (koska mummuni ei uskonut edellisen olevan tekemäni). 
Joka vuosi pyrin tekemään erilaisen kortin kuin edellisenä vuonna. Idean korttiin keksi vasta askartelukaupassa, kun pääsen hypistelemään valikoimaa ja tarjolla olevia härpäkkeitä. Tällä kertaa silmiini osuivat nämä ohuesta vanerista tehdyt lumihiutaleet, jotka päätin yhdistää uusiopaperiin. Luonnollisesti mukaan mahtui vielä vähän kimalletta glitteriliiman muodossa.

Korttien teon aloitin tekstin suunnittelusta. Sommittelin ”Merry Chirtmas & Happy New Year” sanat taitto-ohjelmalla eri fonteilla hauskaan asetelmaan ja tämän jälkeen printtasin ne suoraan A6 korttipohjille. A6 korttien prittaus onnistuu vallan mainiosti tavallisella, alle 100 euron tulostimella.

Tämän jälkeen puolitin osan lumihiutaleista (yksi pussi, 6,90€, riitti juuri 20 korttiin) ja sitten liimasin ne korttipohjille hieman erilaisiin sommitelmiin laittaen 3-5 lumihiutaletta yhteen korttiin. Korttien kuivuttua painon alla viimeistelin ne vielä kimalleliimalla. Helppoa kuin mikä ja nopeaakin vielä, nämä kortit ehtii vähän kokemattomampikin askartelija tekemään parissa tunnissa!

Translation:

Every year I made my own Christmas cards and each year I try to make a different ones. This year I got inspired by these plywood stars and designed minimalistic cards around them.

I just love this Christmas feeling, can’t wait the Christmas Eve! 

Follow on Instagram:
follow on insta

Filed in: DIY, inspiraatio, joulu • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·