Sain lukijatoiveen kirjoittaa ihan tavallisesta päivästämme lapsiarjen näkökulmasta. Tämä postaustoive tuli erityisesti päiväkodin aloitusta ja arki-iltojen aikataulua koskien, eli kuinka näihin lyhyisiin iltoihin saadaan mahdutettua se kaikki oleellinen.

Olen aina pitänyt rutiineista, mutta nyt J:n kanssa rutiinien tärkeys on korostunut entisestään. Tuntuu vähän tylsältä sanoa, että arki meillä tosiaan menee päivästä toiseen aika saman kaavan mukaan, mutta sellaista se taaperon kanssa asuminen on – menevän (sinkku)ihmisen mielestä tämä saattaakin kuulostaa todella puuduttavalta ja yksitoikkoiselta.

Lastenhoidon olemme jakaneet niin, että tällä hetkellä Miksu on enemmän vastuussa aamuista, ja minä taas hoidan päiväkodista hakemisen ja illan. Miksu on töiden puolesta kiireinen alkuvuoden, mutta kun minä palaan täyteen työpäivään alkukesästä, siirtyy pojan hakeminen päiväkodista varmaankin Miksulle, koska hänellä on niin paljon lyhyempi työmatka.

Postauksen kuvat nappasin muuten puhelimella hyvin rennolla fiiliksellä, ja ne ovatkin ylistys sille kuuluisalle arkirealismille.

My day

6.03
Herätyskelloni soi. Voisin hyvin herätä tasan kuudelta tai vaikka viittä yli, mutta jostain syystä, jota en itsekään tiedä, herätyskelloni on asetettu tuohon aikaan. Yleensä torkutan ainakin viisi minuuttia. Kun nousen ylös, ruokin koirat ja juon litran sitruunavettä. Koko aamun liikun kuin ninja, jotta pääsisin alta pois ennen poikien heräämistä.

Tänä aamuna J päätti herätä kanssani samoihin aikoihin. Samalla kun ruokin tytöt, annoin J:lle aamumaidon. Aamupalan J saa päiväkodissa kahdeksalta.

Pyrin lähtemään kotoa seitsemän aikaan, jotta välttäisin pahimman aamuruuhkan. Niinä aamuina kun J herää kanssasi samaan aikaan, aikataulusta kiinni pitäminen on vaikeaa, sillä herra keksii oma-aloitteisesti ties mitä tekemistä. Jos hän ei ole parkouraamassa vaunuissa, niin sitten hän on auttamassa pyykinpesussa tunkemalla äidin aamutakkia vessanpönttöön tai uittamassa pikkuautoa koirien vesikupissa.

Olipa aamun ylimääräinen viihdenumero mikä tahansa, harjaan äkkiä hiukset, sipaisen naamaan vähän ripsaria ja teen Nespresso-kahvin termariin matkaevääksi.

7.45
Päiväkodissa aamupala tarjoillaan kahdeksalta, joten Miksun tavoite on viedä J hoitoon vähän ennen sitä. Päiväkodissa sylin vaihto kestää viitisen minuuttia. Aamuisin kun kaikki lapset saapuvat hoitoon samaan aikaan, ei hoitajien kanssa ehdi kuulemma hirveästi juttelemaan.

7.45–14.15
Kun pääsen toimistolle, laitan pannullisen kahvia valmiiksi valumaan ja valmistan mikrossa aamupuuron, jonka syön mehukeiton kera.

Kun kyselin mistä teitä kiinnostaisi lukea tässä postauksessa, sain pari toivetta kertoa enemmän myös työstäni. Olen töissä Kalasatamassa markkinointoimisto Pinnassa, ja olen ollut siellä content designerina nyt parin vuoden ajan (josta olin äitiyslomalla lähes vuoden). Työhöni kuuluu mm. asiakkaiden some-julkaisuiden suunnittelu ja toteutus sekä maksullisten some-kampanjoiden pyörittäminen ja niistä raportoiminen. Autan myös ylläpitämään ja tuottamaan sisältöjä kotisivuille ja verkkokauppoihin. Lisäksi kirjoitan ja osallistun konseptointiin ja ideointiin. Tarpeen vaatiessa vedän ylle raksavaatteet, ja autan messuosastojen ja tapahtumien rakentamisessa sekä erilaisissa somistustehtävissä.

Jos tässä avaisin työtäni enemmän, tulisi postauksesta aivan tolkuttoman pitkä. Jos aihe kiinnostaa vielä enemmän, voin kirjoittaa työstä markkinointitoimistossa ihan oman postauksensa.

15.00
Toimistolta ajan suoraan päiväkodille, joka sijaitsee ihan kivenheiton päässä meiltä. Kun haen J:n, vaihdan samalla pikaiset kuulumiset päivän kulusta. Jos likapyykkiä on tullut, nappaan ne mukaani hoitorepun kanssa. Päiväkodilla aikaa menee noin kymmenisen minuuttia.

15–16
Jos minun tarvitsisi käydä ruokakaupassa, kävisin siellä tässä vaiheessa päivää. Jos tulemme päiväkodilta suoraan kotiin, vaihdan kotivaatteet, päästän koirat ulos ja leikin J:n kanssa tai siivoilen hiukan siihen asti, että on aika aloittaa päivällisen valmistus.

Sillä aikaa kun minä häärään keittiössä, J viihdyttää itseään koirien kuppien tai pahvikorin – tai usein niiden yhdistelmän – avulla.

17.00
Syömme päivällisen viiden aikaan. Yritän kokata kasvispainotteisia ja nopeita reseptejä, jotka maistuvat myös taaperolle (välillä syötämme J:lle tavallista purkkiruokaa, jos ”meidän” ruokamme ei ole hänelle sopivaa).

Arkisin kokkaan esimerkiksi uunifetapastaa, tofu-kookoskormaa, linssikeittoa, kalapuikkoja ja perunamuusia, soijabolognesea sekä erilaisia pastoja. Jos kokkaaminen ei huvita, suosin einesosastolta Kokkikartanoa tai pakasteranskalaisia ja kukkakaaliwingsejä. Pakastepizzaa tulee syötyä enää yllättävän harvoin!

17.30–18.30
Ruoan jälkeen käymme yhdessä kävelyllä koirien kanssa, jonka jälkeen J saa touhuta iltatoimiin asti. J on aika omatoiminen puuhailemaan milloin mitäkin. Viime aikoina sohvalla remuaminen on niiden pahvien levittämisen ohella ollut ihan ykkösjuttu.

19.15
J menee nukkumaan viimeistään kahdeksalta, joten aloitamme iltatoimet seitsemän aikaan väsymystilasta riippuen. Iltatoimet käsittävät iltapuuron, pesut ja nukuttamisen, johon onneksi ei kulu aikaa kuin muutama minuutti.

20.00
J:n mentyä nukkumaan on aikaa sellaiselle, mitä ei ole aiemmin illalla ehtinyt tehdä. Julkaisen Instagramissa, kirjoitan blogitekstiä, käsittelen kuvia, vastaan sähköposteihin tai yritän vähän jumpata. Myönnän kyllä aika usein ihan vaan makaavani sohvalla pari tuntia ennen nukkumaan menoa. Sänkyyn yritän mennä kymmeneen aikaan, jotta minulla olisi mitään mahdollisuuksia herätä seuraavana päivänä taas kuudelta.

Tällä hetkellä varsinaista omaa-aikaa minulla ei arkisin ole juurikaan, ellei jotain spesiaalia ole sovittuna. Myöhemmin keväällä minun olisi tarkoitus aloittaa Villan kanssa taas viikoittaiset agilitytreenit, joka tarkoittaa sitä, että saan viettää omaa aikaa agilityhallilla muutaman tunnin. Vastaavasti myös Miksu yrittää käydä salilla kerran tai pari viikossa.

En ajatellut sen kummemmin summata yhteen vuotta 2019, olisihan sen tiivistäminen yhteen postaukseen lähes mahdotonta. Silti aamulla herätessäni minulle tuli tunne, että tämä vuosi ansaitsisi vielä yhden blogipostauksen ja kiitoksen.

Vuosi 2019 oli mitä ihanin, uuvuttavin ja ikimuistoisin, vaikka univelan takia yksityiskohdat ovatkin osittain hieman sumeita.

Elämäni ja arvomaailmani meni rymisten sekaisin, kun vuotta oli ehditty elää vasta kahdeksan päivää, ja vähän kahden jälkeen yöllä J teki minusta äidin. Ensimmäisenä yönä en uskaltanut vaihtaa asentoa, vaikka sairaalasängyn patja olikin ikävästi lintassa juuri lonkan kohdalta. Nukahtaakaan en uskaltanut pienen ihmeen tuhistessa rinnalla. Olimme sairaalassa kolme päivää, ja muistan edelleen ihmeellisen hyvin noiden päivien tapahtumat. Erityisen hyvin muistan hoitajat, jotka auttoivat meitä uuden elämämme alussa ymmärtäväisesti ja kärsivällisesti. Tunnen edelleen suurta kiitollisuutta heitä kohtaan.

Ensimmäinen viikkoni äitinä oli täynnä pelkoa ja epävarmuutta, mutta niistä ajoista olen kasvanut vanhempana paljon. Ajoittain jopa tunnen, että homma on ihan hyvin hanskassa, ja että tuosta taaperonalusta kasvaa vielä ihan kelvollinen yksilö.

Vuosi sitten elin siinä uskossa, että äitiyslomalla minulla olisi aikaa panostaa blogiin enemmän kuin koskaan. Aikaa ehkä olisi lopulta ollutkin, mutta jaksamiseni ja voimavarani kohdistuivat täysin toisaalle. Varsinkin keväällä ja kesällä tunsin laiminlyöneeni blogiani liikaa, mutta kyllähän te ymmärsitte sen, miksi julkaisutahtini hiljeni.

Vuonna 2019 kirjoitin 97 blogipostausta (tämä mukaan lukien) ja niistä 18 kategorisoin yhteistyö-tägin alle. Siirryin Indieplacelle marraskuussa 2018, ja loppuvuotta 2019 kohden onnistuin kasvattamaan blogin lukijamäärän taas Casa Blogeilta muuttoa edeltävälle tasolle. Yhteistöiden kautta laskuttamani summa tuplaantui, ja se mahdollisti kotona olemisen ilman rahahuolia. Summa vastaa noin kahden kuukauden mediaanipalkkaa, joten järkyttävän suuresta lisätulosta ei puhuta, mutta merkittävä se kyllä jo on.

Vuoden luetuimmat postaukseni olivat muuten:

1. Suomalaiskotien klassikot
2. Ehkä maailman paras suklaakakkupohja
3. Maailman parhaat mokkapalat
4. Ikkunakarmien maalaus
5. Kahvi ja hiljaisuus – uusi suosikkiyhdistelmäni

Haparoivin askelin palasin toimistoelämään marraskuussa, mutta töiden aloitus sujui onneksi odotettua helpommin. Tähän vaikuttivat suuresti työkaverini ja tietenkin Miksu, jonka kotiin jääminen auttoi minua keskittymään hetkeksi vain työkuvioihin. On aina vaikeaa hypätä mukaan keskeneräisiin projekteihin, mutta jo viikossa koin päässeeni hyvin jyvälle siitä missä mentiin.

Loppuvuosi asetti aivan uudet haasteet arjelle, mutta se vaikein sopeutumisvaihe on vasta edessä, kun Miksu palaa 2.1. töihin. J on avoin ja reipas lapsi, joten en hetkeäkään epäile etteikö hän viihtyvän päiväkodissa. Kaikki päiväkodin aloittamisen ympärillä pyörivät asiat vain hiukan jännittävät. Mutta elämä opettaa, ja arki asettuu varmasti omaan uomaansa pian.

Muita kohokohtia vuodelle on vaikea nimetä, koska kaikki ne liittyvät enemmän tai vähemmän vanhemmuuteen ja J:n kehitykseen. Yksi suuri asia täytyy kuitenkin nostaa esille, ja se on kesällä sovittu hääpäivä vuoden 2021 elokuulle. En vielä ole aloittanut häiden suunnittelua, mutta hiljalleen sekin projekti pitäisi aloittaa.

Ennen kaikkea tämä vuosi on opettanut minulle anteeksiantoa, ymmärtäväisyyttä ja kärsivällisyyttä, niin itseäni kuin muitakin kohtaan. En väitä vuoden olleen helppo, mutta se on mielestäni kasvattanut minusta parhaan tämänhetkisen version itsestäni. Kiitos 2019, olit meille hyvä.

Hyvää uutta vuotta!