Blog | Pinossa

Sähköpatterin maalaus

04/11/2018

Ihanan leppoista sunnuntaita sinne näyttöjen ääreen! Täällä viikonloppu on mennyt vähän samoissa fiiliksissä kuin viikko sitten – mikään ei oikein ole huvittanut. Olenkin nyt viimein päättänyt kuunnella hyviä neuvoja, ja ottaa rauhallisesti aina kuin vain voin. Lantion seudulla kivut ovat hieman helpottaneet, mutta eivät kuitenkaan hävinneet kokonaan. Erityisen kipeä olen aamuisin, jolloin kyljellä nukkuminen on painanut lantion luita. Tätä jatkuu nyt sitten varmaan loppuun asti, joten ei auta kuin vain hidastaa tahtia.

Onneksi lastenhuoneen suhteen ei tarvitse tehdä enää mitään suurempaa remonttia. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, seinien maalauksen yhteydessä kokeilin ikkunan alla olevan sähköpatterin maalausta samalla sävyllä sävytetyllä Eskaron Aquamaster-kalustemaalilla*, joka kestää 80 asteen lämpötilan. Päädyimme kokeilemaan patterin maalausta kalustemaalilla, koska perinteisen patterimaalit eivät ole sävytettävissä ja koska ne ovat tarkoitettu lähinnä vesikiertoisten pattereiden maalausta varten. Toinen vaihtoehto olisi ollut kokeilla spraymaalia patterin maalaamiseen, mutta koin sävytetyn kalustemaalin helpompana (ja vähemmän sotkevana) vaihtoehtona.

Päädyimme kokeilemaan patterin maalaamista oikeastaan kahdesta syystä: Vanha patteri oli kellastunut kulahtaneen näköiseksi, ja maalaamattomana se olisi pompannut ikävästi esiin maalatusta seinästä.

Ennen kalustemaalilla maalaamista pohjustin patterin peltikuoren Eskaron Luotto tartuntapohjamaalilla*. Käytin molempien maalien levittämiseen pientä vaahtomuovitelaa. Pohjamaalia riitti yksi kerros, sävytettyä kalustemaalia levitin kaksi kerrosta.

Kun maalaat sähköpatterin, muista:

ennen maalausta testaa, ettei patterin kuori kuumene yli 80 asteiseksi
sammuta patteri, anna sen viilentyä ja pyyhi pinta pölystä ja muusta liasta
levitä tasainen kerros pohjamaalia laadukkaalla vaahtomuovitelalla
levitä pintamaalia 2-3 ohutta kerrosta, ja anna maalin kuivua hyvin välissä
maalaa VAIN PELTIKUORI ja varo termostaattia
kun maali on kuivunut kunnolla, voi patterin laittaa päälle. Kannattaa seurata patterin kuumentumista ensimmäiset tunnit.

Eskaro ei voi varauksetta suositella sähköpatterin maalaamista tällä menetelmällä. Jos päätät kokeilla itse patterin maalaamista, tapahtuu se niin sanotusti omalla vastuulla.

Maalattuun patteriin olen todella tyytyväinen. Kunnollisella telalla patterin pinnasta tuli tasainen, ja se sulautuu lähes täydellisesti seinään. Ilman maalikerrosta patteri olisi hypännyt liian selvästi irti maalatusta seinästä, ja tummien ikkunakarmien kanssa kokonaisuudesta olisi tullut turhan levoton.

Aion kyllä ehdottomasti maalata jatkossakin vanhat sähköpatterin samaan sävyyn seinän kanssa! Harmi, etten tiennyt tätä kalustemaalikikkaa vielä kuusi vuotta sitten, jolloin vanhan kotimme makuuhuoneessa valkoinen patteri hyppäsi todella räikeästi silmille munakoison sävyllä maalatusta seinästä.

*maalit saatu näkyvyyttä vastaan.

Seuraathan blogiani nyt myös Facebookissa?

Kyllä mä vielä kerran jaksan – kuuluisat viimeiset sanat

30/10/2018

”Älä huoli, kyllä mä vielä yhdet treenit jaksan!”, huikkasin avomiehelle eilen treenikassi olalla. Ja hyvinhän minä jaksoin, mitä nyt tänään tuntuu siltä kuin olisin synnyttänyt viime yönä keilapallon.

Agilityn harrastamisesta raskauden aikana ei ole varsinaisesti suosituksia, mutta koska kyseessä on kuitenkin laji, jossa tapahtuu nopeita suunnanmuutoksia, olen aika herkällä korvalla yrittänyt kuunnella kehoani viikkojen edetessä. Avomies on ollut minusta ja vauvasta ihanan huolehtivainen koko raskauden, ja jos hän olisi neuvolakäynnillä kuullut, ettei agilityn kaltaista liikuntaa suositella enää raskauden puolivälin jälkeen, olisi hän varmaankin piilottanut autoni avaimet aina treenipäivinä.

Kasvava maha ei sinänsä ole haitannut kentällä hyppelyä, mutta selvästi se on vaikuttanut kuntooni niin, etten kovin pitkää pätkää ole jaksanut juosta enää viimeiseen kuukauteen. Pari viikkoa sitten päätin, että lokakuuhun loppuu meidän ratatreenimme, ja eilisiin treeneihin olikin todella kiva lopettaa tältä vuodelta. Radalla oli hyvä flow ja meille kummallekin jäi todella hyvä fiilis treeneistä. Mutta näin jälkiviisaana on helppo todeta, että eiliset treenit olisi sittenkin kannattanut jo jättää väliin.

Viime yönä heräsin viiltävään kipuun alavatsassani, kun yritin kääntää kylkeä. Viiltävä kipu osoittautui maailmanluokan lihasjumiksi. Käveleminen sattuu, sukan laittaminen sattuu ja liian pitkään istuminen se vasta sattuukin – tuntuu, kuin olisin synnyttänyt 10 kg:n keilapallon! Vauvalla on kuitenkin kaikki hyvin, ja hän on iloisesti potkinut minua (luojan kiitos) ylävatsaan koko päivän.

Onneksi pystyin päiväksi jäädä kotiin tekemään hommia kotitoimistoltani, eli sängystä, käsin. Vielä nyt iltaankaan mennessä jumi ei ole helpottanut, joten luultavasti jään kotiin vaappumaan kuin pingviini vielä huomiseksi. Onneksi nykyteknologia mahdollistaa työskentelyn lähes missä tahansa!

En ole ehkä ihan vielä tajunnut omaa kuolevaisuuttani, mitä tulee raskauteen. Sinnikkäästi yritän tehdä samoja asioita ja hivuttaa itseäni samankokoisista aukoista kuin ennenkin. Suureksi ärsytyksekseni en myöskään ole oppinut ymmärtämään vielä sitä, ettei kehoni nyt varoita kesken rankan suorituksen, vaan seuraavana päivänä jumi tuleekin täysin yllätyksenä. Kyse ei missään nimessä ole siitä, ettenkö välittäisi vauvasta. En vain hahmota missä fyysiset ja henkiset rajani tällä hetkellä menevät.

Mutta ollakseni rehellinen; kaikista ärsyttävintähän tässä on se, että avomies oli (taas) kerran oikeassa.

PS. Suokaa anteeksi vanhat kuvat! Halusin kovasti kuvittaa tämän postauksen raskauskuvilla, mutta sattuneesta syystä en juuri nyt ole kuvauskunnossa 😀

Niitä päiviä, kun mikään ei huvita

28/10/2018

Joskus on niitä päiviä, kun mikään ei vain huvita. Tänään oli juuri sellainen päivä.

Aamulla herätessäni ihanaan auringonpaisteeseen kirjoitin kuvitteelliselle muistilistalle ylös, mitä kaikkea tänään pitäisi saada tehtyä. Piti siivota, käydä kaupassa, ottaa valokuvia ja kirjoittaa postaukset ikkunakarmien ja patterin maalaamisesta. Lisäksi piti pyöräyttää pesukoneessa sohvanpäälliset, ja luonnostella muutama rivi hyvästä somekeskustelusta jatkoksi Kiltteys-postaukselle.

Arvatkaa vain, sainko yliviivattua mitään tuolta listalta. Suurella tarmolla aloittamani aamu tyssäsi ja aamukahvi-vaiheeseen kun tajusin, ettei minua huvita tehdä tänään yhtikäs mitään.

Aina ei tarvitse jaksaa. Joskus on enemmän kuin ok päästää itsensä vähän vähemmällä. Kuitenkin blogin aloittamisen jälkeen noita viikonloppuja, kun voisin yksinkertaisesti olla tekemättä yhtään mitään, on ollut aika harvassa. Ongelmahan on ihan omasta valinnastani johtuva, joten siinä mielessä en valita.

Vaikka kovasti yritin koko päivän olla stressaamatta blogin pienestä postaustauosta, en saanut mielenrauhaa ennen kuin edes hetkeksi istahdin läppärin ääreen näpyttelemään. Blogimuuton jälkeen osasin odottaa lukijamäärässä pientä notkahdusta, mutta silti Google Analyticsin avaaminen riipaisee tällä hetkellä sydämestä – eikä viikon postaamattomuus ainakaan nosta sen näyttämiä lukemia.

Jotain lohtua saan kuitenkin saamastani Instagram-kommentista; vaikka mielestäni en mitään järkevää tänään ole tehnytkään, olen kuitenkin taas koko päivän valmistanut pieniä sormia ja varpaita. Se, jos jokin on ihan tarpeeksi.

Nyt siis vain odotan avomiestä saapuvaksi kotiin yllätysillallisen kanssa (on muuten vaikea esittää ruokatoivetta, kun ei huvita edes syödä), ja sitten linnoittaudun sohvalle loppuillaksi katsomaan Black Listin uusia jaksoja.

PS. Yllätysillallinen osoittautui pakastepizzaksi, eli ei niin kovin suureksi yllätykseksi. Tällä pizzan syönnillä pitäisi jo hankkia sponssisoppari Dr. Oetkerilta.

33 kysymystä

24/10/2018

No kun kaikki muutkin, niin pitäähän minunkin! Tämä blogeissa kiertänyt kysymyshaaste sai alkunsa Pupulandian Jennin blogista, ja se on syyskuusta asti kiertänyt läpi kaikenkokoisia blogeja. Seuraavaksi siis selviää, montako tatuointia vauvan venyttämästä mahasta löytyy, ja montako kertaa olen heilunut pyssy kädessä.

Tässä siis vastaukseni näihin ja muihin sangen randomeihin kysymykseen – opitko jotain uutta?

Avioliittoja: Ei, mutta sain lapsen sukunimellä kiristettyä avomiehen naimaan minut vauvan syntymän jälkeen 😉

Kihloissa: Yllättävää, mutta kyllä! Itse asiassa olemme pitäneet kihlasormuksia jo vuodesta 2008, mutta silti emme olleet suunnitelleet naimisiin menoa sen kummemmin.

Lapsia: Kovasti masussa potkii <3

Lemmikkejä tällä hetkellä: Kaksi karvalasta, check! Perheelläni on aina ollut koiria, ja muutettuani omilleni kesti tasan puoli vuotta, ennen kuin kyllästyin karvattomaan talouteen. En voisi kuvitella enää kotia ilman koiria.

Leikkauksia: Ei, eikä toivottavasti tulekaan!

Tatuointeja: Yksi ranteessa, lavassa ja kyljessä – eli kolme. Kyljen tatuoinnin otin 18-vuotiaana, enkä silloin kyllä arvannut, että sijoitus tulisi kasvamaan näin vatsan leviämisen muodossa 😀

Lävistyksiä: Korvissa reikiä kolme kappaletta ja napakorukin menisi varmaan vielä paikalleen, mutta otin sen pois jo aikoja sitten.

Muuttoja: Lapsuuteni sain viettää yhdessä kodissa, ja sen jälkeen omia muuttoja on kertynyt kolme: Ensin lapsuudenkodista Tikkurilaan, ja sieltä Nurmijärven kautta tänne Klaukkalaan.

Ampunut aseella: En edes muista kuinka monta kertaa. Taatani haaveili aina, että suorittaisin metsästyskortin, ja jatkaisin hirvimetsästystä hänen jalan jäljissään. Valitettavasti yksi kerta passissa riitti vakuuttamaan minut siitä, ettei metsästys olekaan se minun juttuni.

Ottanut lopputilin: Muutaman kerran, ja viimeisimmällä kerralla jopa itkenyt niin tehdessäni.

Ollut saaressa: Tooodella monta kertaa. Vietimme lapsuudessani monta kesää isovanhempieni mökillä Inkoossa, ja usein teimme eväsretkiä läheiselle saarelle.

Autosi: Vähän liian monta kertaa kolhittu Ford Focus. Pitäisi vaihtaa uuteen, mutta rahat ja mielenkiinto eivät riitä autokaupoille asti…

Ollut lentokoneessa: Jos maapallolta kysytään, niin varmasti liian monta kertaa. Viimeisin reissu suuntautui Tokioon, ja nyt suunnittelen pitkää viikonloppua Saksan joulumarkkinoilla.

Onko joku itkenyt vuoksesi: Varmasti on.

Ollut rakastunut: Olen. Tapasin avomieheni 13-vuotiaana, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kai se on silloin rakkautta?

Ollut ambulanssissa: En, eikä toivottavasti tarvitse sitä soittaakaan.

Luistellut: Lapsena monta kertaa, osittain vähän pakollakin koulun liikuntatunnilla. Nyt ajatus luistelusta kyllä houkuttaa, mutta nilkat kestäisivät luistimissa max kymmenen minuuttia.

Surffannut: En ole, mutta haluaisin kyllä kokeilla!

Ollut risteilyllä: Perinteiset Tukholman ja Tallinnan reitit ovat tulleet tutuiksi.

Ajanut moottoripyörällä: Lasketaanko se, että avomies yritti opettaa minua ajamaan kevarilla, mutta menin sekaisin vaihteiden kanssa?

Ratsastanut hevosella: Mummullani on ollut ravihevosia, mutta ratsastusharrastukseni ei tullut sitä kautta. Ala- ja yläasteen taitteessa ratsastin pari vuotta.

Lähes kuollut: Vauvana oli yksi läheltä piti -tilanne, mutta onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.

Ollut sairaalassa: Vesirokon takia jouduin nenä-mahaletkuun, mutta sen vakavampaa minulle ei onneksi ole sattunut.

Suosikkihedelmä: Hmmm… Tämä on paha! Yleisesti ottaen ehkä Granny Smith -omenat, mutta nyt päärynät ovat maistuneet erityisen hyviltä.

Aamu vai ilta: Olen väsynyt aamuisin ja iltaisin 😀 Mutta mieluummin valvon myöhään kuin herään aikaisin.

Lempiväri: Tähän on vaikea vastata, sillä lempivärini riippuu siitä, missä väriä käytetään. Vaatteissa suosin mustaa ja harmaata, sisustuksessa taas keltainen ja okra toimivat kauniisti tiikin kaverina.

Viimeisin puhelu: Soitin kotiin ajaessa äidilleni.

Viimeisin viesti: WhatsApp-viesti työkaverilta.

Nähnyt jonkun kuolevan: Valitettavasti olen, vaikka toivoisin voivani vastata toisin.

Kahvi vai tee: Kahvi <3

Paras piirakka: Lempiruuan nimeäminen on mahdotonta, samoin parhaan piirakan. Klassinen omenapiirakka vaniljakastikkeella kyllä toimii aina!

Kissa vai koira: Ei varmaan tarvitse vastata?

Paras vuodenaika: Kaikissa vuodenajoissa on sitä jotain, mutta ehkä syksyinen hyggeily ja joulun odotus vetävät pisimmän korren.

Vaeltava makrame

22/10/2018

Sinne hurahti taas viikonloppu. Suunnitelmissani oli julkaista tämä postaus jo eilen, mutta joka viikonloppu tulen vain vakuuttuneemmaksi siitä, että lauantaissani ja sunnuntaissani on vain 18 tuntia 24 sijaan.

Maanantait ovat aina kiireisiä päiviä, sillä oikeastaan ehdin käydä kotona vain kääntymässä ja nappaamassa Villan mukaan ennen agilitytreenejä. Koska olin fiksuna tehnyt tämän illan ruuan eilen valmiiksi, on minulla nyt hetki aikaa viimeistellä postaus ennen hallille lähtöä.

Voi olla, että nämä ovatkin meidän viimeisiä treenejä ennen laskettua aikaa. Edelliskerralla juokseminen alkoi tuntua jo hieman raskaalta, ja nyt vauva on ottanut sellaisen kasvupyrähdyksen, etten varmaan jaksa enää sitäkään vähää mitä viimeksi. Tai ainakin juoksukenkien sitominen tuntuu vaikeammalta…

Kuten moni muukin, olen hiljalleen alkanut kärsiä ostokrapulasta. Vaikka uudet tyynynpäälliset ja viltit piristävätkin niin ihanasti kotia, tunnen silti pienen piston sydämessäni ostaessani uutena jotain kotiin, varsinkin nyt, kun vauvaa varten on tullut hankittua vaikka mitä. Onneksi kuitenkaan sisustusta piristääkseen ei aina tarvitse suunnistaa ensimmäisenä kauppaan.

Mielestäni paras (ja edullisin) tapa sisustaa kotia on käydä shoppailemassa omalla liinavaatekaapilla. Kaapin perukoille unohtuneet tyynynpäälliset näyttävät kuin uusilta, kun mieli on jo hetkeksi ehtinyt unohtaa niiden olemassaolon. Lisäksi niiden yhdistäminen vähän tuoreempiin tapauksiin saa ne näyttämään vielä vähän uudemmilta. Samalla tavalla tutut ja turvalliset koriste-esineet näyttävät aivan kuin uusilta, kun ne vain siirtää huoneesta toiseen.

Sain tämän kuvissa näkyvän merinovillaisen makramen työkaveriltani läksiäislahjaksi. Ensin seinävaate koriste meillä työhuonetta, josta se siirtyi muutamaksi kuukaudeksi olohuoneeseen. Viime viikonloppuna sille vapautui seinäpaikka makuuhuoneestamme, jonne se muutti yhdessä puhveli-taulun kanssa.

Pienillä muutoksilla makuuhuone näyttää taas ihanan raikkaalta ja erilaiselta – ja parastahan on tietenkin se, ettei muutos maksanut senttiäkään! Ja koska koriste-esineruletti pyörähti makuuhuoneen myötä myös muissa huoneissa, on koko kodissa jälleen ihan uudenlainen fiilis. Vielä kun kukkakaupasta kipaisee syksyisen kukkakimpun ja sytyttää muutaman kynttilän palamaan, niin kyllä kelpaa hyggeillä glögilasin äärellä (kyllä, glögikausi on korkattu!).

Katseenkestävät puulelut

19/10/2018

Lelut saatu näkyvyyttä vastaan Jollyroomilta

Olen aina ollut varautuja, jonka on pitänyt olla hyvissä ajoin valmistautunut kaikkeen. Esimerkiksi reissussa otan mukaani aina puhelimen kuvakaappauskartan julkisesta liikenteestä, nähtävyyksistä ja hotellin ympäristöstä, ja uuteen paikkaan ajaessa tarkistan aina reitin ja matkan keston ennakkoon, vaikka käyttäisinkin navigaattoria koko matkan. Ei siis ole mikään yllätys, että olen varautunut myös vauvan tuloon sisustamalla hänen huonettaan askeleen verran pidemmälle kuin tässä vaiheessa tarvitsisi.

Oikeastaan koko pojan tuloon valmistautuminen on edennyt askeleittain niin, että olen keksinyt itselleni aina uuden etapin, joka on pitänyt suorittaa asap ennen uuden tehtävän hoitamista. Ensin piti ostaa vaunut, sitten päättää seinänväri ja ostaa vaatteita. Kaksi viikkoa sitten panikoin puuttuvia puklurättejä, ja toissapäivänä päätin vauvan kotiintuloasun, vaikka synnytykseen on oletettavasti vielä kolme kuukautta. Nyt listani alkaa vedellä viimeisiään, sillä olen päässyt jo leluihin asti.

Tiedän, ettei vauva tule tarvitsemaan huonettaan tai lelujaan vielä pitkään aikaan, mutta oman mielenrauhani takia haluan huoneen olevan mahdollisimman valmis ennen vauvan saapumista. Kontrollifriikkiä luonnettani helpottaa tietää, että vaikka en itse synnytyksessä pysty hallinnoimaan tilannetta, on kotona asiat juuri niin kuin haluan niiden olevan. Pahin painajaiseni olisi tuoda vauva kotiin, jossa ei olisi mitään valmiina.

Yhteistyössä Jollyroomin kanssa sain valita heidän uudelta tuotemerkiltään Hobie & Bearilta ihania puuleluja täydentämään pojan huoneen sisustusta. Valikoimasta valitsin meille leikkiteltan*, kävelyvaunun*, palikkajunan*, kuorma-auton* ja perinteiset puupalikat*. Avomies ja tuleva isoisä ovat testanneet jo magneeteilla varustetun kuorma-auton, ja oletettavasti kummatkin myös totesivat sen pojalle sopivaksi, vaikka kovaa keskustelua käytiinkin sopivasta kytkimen käytöstä ja liikkeelle lähdöstä.

Puusta valmistetut lelut kestävät käyttöä ja katsetta, mikä onkin tärkeää niiden ollessa ensimmäiset kuukaudet oikeastaan vain koristeina. Mutta jos koirilta kysytään, leikkiteltta voisi jo nyt jäädä huoneeseen, sen verran hyvin ne tuntuivat siellä viihtyvän.

Vaikka kyytiläinen alkaa jo ulospäin osoittaa runsaasti olemassa olemisen merkkejä, on ajoittain ajatus vauvasta tuntunut etäiseltä. Jokaisen hankinnan myötä vauva on kuitenkin alkanut tuntua aina vain todellisemmalta. Nyt, kun vaatekaappi on hyvää vauhtia täyttynyt kokojärjestykseen viikatuista vaatteista, ja huoneen hyllyä koristaa pikkupojalle sopivat lelut, on ajatus vauvasta todellisempi kuin koskaan. Ajatus on selkeytynyt minulle varmasti myös siksi, että kuvatessani näitä kuvia viime viikonloppuna, tunsin ensimmäistä kertaa raskauden vaikuttavan tekemisiini – tai no, lähinnä lattialta nousemiseen.

Jos nämä Hobie & Bearin ihanat puulelut kiinnostavat, niin Instassa pyörähti juuri käyntiin arvonta, jossa voi voittaa 150 € arvoisen lahjakortin Jollyroomiin. Lue lisätiedot ja osallistu arvontaan täällä.

*Tuotteet saatu näkyvyyttä vastaan