Lapsiperheessä riittää tekemistä jokaiselle kädelle, ja sen takia pyrin nyt tekemään arjesta mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Ja siksi punainen hiusväri, tavaramerkkini, sai lähteä.
Aloitin hiusten värjäämisen ala-asteen lopulla tai yläasteen alussa, ja silloin pidin kutrini tummina, lähes mustina, vuoteen 2011 asti, jolloin värjäsin hiukseni ”luonnollisen punaisiksi”. Värissä viihdyin hyvin kahdeksan vuotta, ja mikäli en kotonaolon seurauksena olisi kyllästynyt totaalisesti kaikkeen, olisin saattanut viihtyä värissä vielä vuosia.
Fun fact: päätös hiusten värjäämisestä punaiseksi syntyi, kun työmatkalla minua vastaan ajoi nainen, jolla oli juurikin samanlainen skarppi punainen polkka. Aluksi kukaan ei kannattanut päätöstäni vaihtaa väriä punaiseen, mutta lopulta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että se oli juuri oikea sävy minulle. Vuosien aikana omaksuin sävyn niin hyvin, että osa ihmisistä kieltäytyy ajattelemasta minua muuta kuin punapäänä.
Oma värini on supisuomalainen maantienharmaa, joten punaisen värin ylläpito vaati työtä. Tyvikasvuni näytti punaisen kanssa vihertävän harmaalta, ja yli sentin tyvikasvu sai kiinni olevat hiukseni näyttämään aina likaisilta. Punainen väri myös haalistui todella nopeasti, joten sopiva aika kampaajakäyntien välillä oli noin viisi viikkoa.
J:n syntymän myötä arjen prioriteetit heilahtivat kerralla uuteen uskoon, ja hiusten värjäyttäminen tipahti siinä rytäkässä monta sijaa alaspäin. Niinpä päätin siirtyä pois punaisesta kohti helppohoitoisempaa väriä, joka olisi mahdollisimman lähellä luontaista hiusteni sävyä.
Koska olen vuosia kyllästyttänyt hiuksiani punapigmentillä, ei punaista vivahdetta saa kerralla pois – tai saisi, mutta siitä käsittelystä hiukseni eivät toipuisi ehkä koskaan. Värimuutosta lähdettiin tekemään taittamalla punaista sävyä pois vastaväriperiaatteella. Ensimmäisellä kerralla hiukseen laitettiin kaksi sävykerrosta, ja toisella kerralla hiuksiin tehtiin vaaleat raidat värinpoiston avulla. Sen jälkeen raitoihin laitettiin keltaista taittava sävy.
Punainen puskee hiuksista edelleen vahvasti läpi, ja muutostyö onkin vielä kesken. Kampaajani sanoja lainatakseni, hän on ”niin tylsä kampaaja, että tekee töitä hiusten kunto, ei asiakkaan toiveet, edellä”. Toivottuun lopputulokseen voikin siis mennä vielä tovi, mutta ehkäpä näihin kutreihin saadaan vielä joskus kaunis tuhkainen sävy.
Mutta miltä elämä näin tylsän ja tavallisen hiusvärin kanssa tuntuu? No kuulkaas ihan samalta kuin sen punaisenkin kanssa. Tai no, onhan elämä asteen verran helpompaa, sillä hius ei näytä enää likaiselta ja tyvikasvu sulautuu jo nyt aika kauniisti uuteen sävyyn. Kertaakaan en ole hätkähtänyt kulkiessani peilin ohi, ja se varmaan kertoo siitä, että muutos oli onnistunut ja kaivattu.
Helppous on matrana soinut päässäni viimeiset viikot, ja tämä hiusmuutos olikin yksi askel kohti helpompaa arkea. Toinen toteuttamani askel on ollut tavaran karsiminen ja sitä kautta järjestyksen palauttaminen – blogisiskoni Lauran tavoin minulle järjestys kaapissa merkitsee järjestystä myös ajatuksissa (vaikka sitä ei ihan heti uskoisi).
