Blog | Pinossa

Yhden elämänvaiheen loppu

31/10/2019

Urheilukysymys, miltä nyt tuntuu? Jaahas, vaikea sanoa. Huomenna tämä äiti lähtee nimittäin töihin.

Kuvitukseksi tähän postaukseen kaivoin kuvia raskausajalta ja alkuvuodelta – oikeastaan koko matkalta aina vauvauutisen kertomisesta tähän päivään. Kylläpä olen muuten kasvamisen jälkeen taas pienentynyt ja J vaan kasvanut! Omissa kiloissa olisi tosin vielä tiputtamisen varaa, mutta yrityksestä ja sen puutteesta huolimatta painoni on pysynyt edelleen samassa maaliskuusta asti. Sormuskaan ei vielä mahdu sormeen, mutta kesällä ostamani varasormus on taas jo himpun verran liian suuri.

Jotta paluu työelämään ei sujuisi liian letkeästi, päätti syysflunssa pistää hieman kapuloita rattaisiin. Olo on tällä hetkellä ihan ok, mutta pelkään parin seuraavaan päivän pahentavan flunssaa roimasti. Huomenna nimittäin pitäisi viettää pitkä päivä Messukeskuksessa K-Team Päiviä rakentaen. Rakennusurakan jälkeen hurautan suoraan Espooseen Kontion järjestämiin sisustusbloggareiden pikkujouluihin, ja lauantaiaamusta suuntaan taas Messukeskukseen ylimääräiseksi käsipariksi. Voikin olla, että sunnuntain vietän täysin sängynpohjalla uuteen viikkoon valmistautuen. Miksullekin siis kiva aloitus koti-isänä olemiseen.

Kävin ostamassa apteekista sinkkisuihketta ja illalliseksi kokkasin flunssan karkoitus -keittoa, eli linssikeittoa roimalla annoksella valkosipulia ja inkivääriä. Eiköhän tästäkin siis henkiin jäädä.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan J on edelleen jäämässä ainoaksi lapseksemme, enkä oikein tiedä mitä päällisin puolin tunnen nyt tämän uniikin elämänvaiheen loppumisesta (allergialääketokkura saattaa tietenkin vähän sumentaa ajatuksiani tällä hetkellä). Tunnelmat ovat edelleen yhtä sekavat kuin viime viikollakin.

Jonkinlaista haikeutta kuitenkin on edelleen ilmassa, olihan tämä virstanpylväs nyt ainakin esikoisen kohdalta tässä. Tänään J oppi myös kävelemään kävelykärryllä ilman apua. Mihinkä täällä kotona sitten enää äitiä tarvitsisikaan.

Fakta kuitenkin on se, ettei minua ole luotu kotiäidiksi tai edes työskentelemään kotoa käsin täysipäiväisesti, joten tämä uusi arki on tervetullut. Minulla on pari kuukautta aikaa omaksua uusi rytmi ja arki, kunnes kaikki palikat heilautetaan taas uusiksi Miksun palatessa töihin ja J:n aloittaessa päivähoidon. Jos vain mahdollista, pyrin tekemään kevään ajan lyhyttä työpäivää, jotta pojan päiväkotipäivät eivät heti olisi kymmentuntisia. Kesää kohden Miksun työtaakka kevenee, ja silloin hänelle voi taas siirtää enemmän vastuuta J:n hoitopäivistä.

Loppuvuosi tulee muutenkin menemään kuin siivillä, sillä kalenterini on jo mukavan täyteen buukattu erilaisia yhteistöitä, ja yksi pitkään suunniteltu suurempi sisustusprojektikin saatiin vihdoin aluille – jos nyt ajattelet takkaa, olet täysin oikeassa. Siitä kuitenkin lisää marraskuun loppupuolella. Ja saanhan pian alkaa intoilla J:n ensimmäistä joulua ja syntymäpäivää! Pitäisikö jo alkaa suunnitella kakkua? 😀

Woodion tehdaskierros

28/10/2019

Viime viikolla pääsin käymään Woodion tehdaskierroksella Konalassa. Woodion perustajaa Petro Lahtista lainatakseni Woodio on kotimainen design orientoitunut materiaaliyritys, joka valmistaa vesikalusteita kierrätetystä puusta. Yritys on perustettu vuonna 2016, ja itse kuulin puukomposiittialtaista ensimmäisen kerran Porin asuntomessuilla pari vuotta sitten, ja nyt mahdollisuuden tarjoutuessa oli mielenkiintoista päästä näkemään tuotteiden valmistusprosessi.

Altaat valmistetaan puukomposiitista, ja noin 80 % lopullisen tuotteen materiaalista koostuu värjätyistä puulastuista. Puumateriaali on peräisin paperi- ja sellutehtailta, joissa sitä syntyy ylijäämänä sahauksesta. Pääsääntöisesti puu on haapaa Suomesta tai Virosta (sellutehtaalta saadaan koivua).

Valmistusprosessi on periaatteessa yksinkertainen: Geelillä rasvattu alumiinimuotti täytetään puulastuilla, jonka jälkeen muotti täytetään vielä sidosaineena toimivana hartsilla. Muotti laitetaan uuniin 3,5 tunniksi, jonka jälkeen tuloksena on viimeistelyä vaille valmis allas.

Ekologisten ratkaisuiden tarve korostuu koko ajan, ja on hienoa, että Suomessa on kehitetty näin loistava vaihtoehto posliinille. Tietenkään posliini itsessään ei ole huono materiaali, mutta perinteisen posliinialtaan valmistus kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa kuin puukomposiittialtaan. Komposiittiallas on myös kestävämpi käytössä.

Materiaaliteknologia on jo itsessään myös huomattava innovaatio, jonka käyttökohteet eivät taatusti jää pelkkiin vesikalusteisiin.

Woodion altaat valmistetaan käsityönä Suomessa, ja se tietenkin näkyy myös tuotteiden hinnassa: Weecosilla altaiden hinnat ovat 699–799 euroa. Posliini on siis edelleen budjettiystävällisempi vaihtoehto, mutta toisaalta kotimaisesta ja kestävästä designtuotteesta on aina valmis maksamaankin enemmän. Ja onhan puukomposiittiallas paljon näyttävämpi valinta valkoiseen perusaltaaseen verrattuna.

Uutta kotimaisella paperituoterintamalla + ALEKOODI

25/10/2019

Paperituotteet saatu Kohteessa.

Olen luonteeltani yrittäjähenkinen, mutta en usko koskaan päätyväni täyspäiväiseksi yrittäjäksi. Ihailen kuitenkin suuresti heitä, joilla on rohkeutta jättää tuttu ja turvallinen palkkatyö ja ottaa askel tuntemattomaan matkalla kohti yrittäjyyttä. Yksi heistä on Jenni, ihanan pirteä nainen Savonlinnasta. Jenni on luovat aivot ja tekevät kädet Kohteessa.-yrityksen takana, joka valmistuttaa kauniita paperituotteita.

Tutustuin Jenniin Instagramin kautta muutama vuosi sitten (eikö olekin muuten ihanaa, kuinka paljon uusia tuttavuuksia somen kautta voikaan löytää!). Somen välityksellä Jennistä on aistittavissa kaunista herkkyyttä mutta myös pirskahtelevaa energiaa, ja se välittyykin tuotteiden kuvamaailmaan – ja siksi olikin ihanaa päästä vinkkaamaan Kohteessa.-tuotteista teille.

Kotimaisuus, lähituotanto ja ekologisuus ovat tärkeitä arvoja Jennille, ja ne näkyvät yrityksen toiminnassa esimerkiksi siten, että kaikki Kohteessa.-paperituotteet on painettu 100 %:sti kierrätysmateriaaleille Savonlinnassa. Valikoimasta löytyy tällä hetkellä muun muassa julisteita, kortteja, vihkoja, lahjapapereita, pakettikortteja ja kalentereita.

Saamani Kohteessa.-julisteet päätyivät heti työhuoneeseen, jonne ne sopivatkin kasviteeman ansiosta täydellisesti. Sinapinsävyinen Laventeli-juliste pääsi osaksi seinäkollaasia, Leucanthemum Vulgare -julisteen kehystin työpöydän päähän ananaksen ja chilin kaveriksi. Julisteet solahtivat niin saumattomasti osaksi työhuoneen sisustusta, että näyttää siltä kuin ne olisivat olleet siellä aina.

Happiness Plannerin valkoisille sivuille askartelin heti itselleni uuden julkaisukalenterin blogia ja Instagramia varten, jotta muistan aikatauluttaa sovitut julkaisut oikein. Julkaisukalenteri ja aiheiden etukäteissuunnittelu myös auttaa ylläpitämään blogissa säännöllistä julkaisutahtia. Varmaan jo arvasittekin, etten itse ole taas hetkeen ehtinyt ylläpitää omaa kalenteriani siltä osin…

Ja sitten se otsikossa lupailemani alekoodi: Jotta pääsette kunnolla tutustumaan Kohteessa.-tuotteisiin, saatte koodilla essipinossa15 15 % alennuksen ensimmäisestä tilauksesta. Koodi on voimassa 3.11. asti.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa viikonloppua!

Innostus vaihtui haikeuteen

21/10/2019

Tänään avatessani puhelimen kalenterin todellisuus iski märkänä rättinä kasvoilleni: Tämä on viimeinen kokonainen viikkoni äitiyslomalla. Ensi viikon perjantaina palaan töihin.

Kuinka sitä voikaan olla yhtä aikaa niin iloinen ja surullinen samasta asiasta?

Olen kesästä asti odottanut töihin paluuta, sillä olen tiedostanut tarpeeni saada omaa aikaa työelämän kautta. Työminäni on suuri pala persoonaani, ja sen hautaaminen kuukausiksi ei ole tuntunut luontevalta. Onneksi olen blogin kautta saanut ”leikkiä töitä” säännöllisesti, muuten olisin jo varmasti tullut hulluksi. Kaipaan silti aivoilleni jälleen uudenlaista tekemistä ja haasteita, joita erilaisten asiakkaiden kanssa työskentely tuo mukanaan.

Töihin paluu tarkoittaa sitä, että tässä omituisessa välitilassa, jota vanhempainvapaaksikin kutsutaan, eläminen loppuu. Se oikea arki alkaa, tosin pehmeällä laskeutumisella, koska avomies jää nyt vuorostaan kotiin pariksi kuukaudeksi.

Odotukseni muuttui haikeudeksi heti kalenterin kääntyessä lokakuulle. Lokakuun alkaminen teki konkreettiseksi sen, että olisin kotona enää vain kuukauden. Viisaan sanonnan mukaan ”päivät lasten kanssa ovat pitkiä, mutta viikot lyhyitä”, ja noiden pitkien päivien aikana ehdinkin jo unohtaa mitä loppukuukauden läheneminen tarkoittaa. Aikakäsitteeni on muutenkin täysin vääristynyt, sillä kuluneet 10 kuukautta ovat tuntuneet ehkä noin neljältä kuukaudelta.

On ollut valtava etuoikeus pystyä olemaan kotona ja seurata hetki hetkeltä J:n kasvua ja kehitystä. Tietenkään sitä(kään) en osannut arvostaa tarpeeksi unettomina öinä ja liian aikaisina aamuherätyksinä, jolloin mikään ei tuntunut kelpaavan vauvalle.

Olen saanut olla läsnä lukemattomissa ensihetkissä, mutta tällä hetkellä mielessä kaihertavat vain ne tulevat ensihetket, ensiaskeleet ja -sanat, joita en ehkä pääse todistamaan.

Mietin, olenko osannut olla tarpeeksi läsnä viime kuukausina. Entä osaanko olla tarpeeksi läsnä niinä lyhyinä arki-iltoina, jolloin minulla on mahdollista olla J:n kanssa? Pelkään kotitöiden, somen ja muiden ”pakollisten” askareiden vievän liikaa aikaa yhdessäololta.

Samoja asioita miettii varmasti jokainen työelämään palaava vanhempi, ja itseäni on suuresti lohduttaneet ne tarinat, joissa perhe-elämä, harrastukset ja työelämä on saatu sopimaan yhteen niin, ettei mistään koeta jäävän paitsi. Kuulemma yhteistä aikaa osaa myös arvostaa täysin eri tavalla. Arki ei silti saa muuttua suorittamiseksi. Löydänhän tasapainon?

Samanlaista luopumisen tuskaa olen kokenut imetyksestä, joka näyttäisi olevan lopuillaan vauvan toimesta. Aavistelin imetyksen loppuvan pian töihin paluuni jälkeen, ja tietenkin sen loppuminen ennakkoon ja vieläpä vauvantahtisesti on pelkästään hyvä. Silti sen loppuminen tuntuu niin raastavan haikealta. Koko vuoden halusin lopettaa, mutta nyt en enää toivokaan imetyksen loppumista – ihan sama vaikka näyttäisin Möröltä kaikissa vaatteissani vielä seuraavan vuoden.

Välillä tuntuu, että äitiys onkin pelkkää luopumisen aiheuttamaa haikeutta.

Vaikka ensi viikko pelottaa ja itkettää, on minulla onneksi mitä ihanin työpaikka, jonne palata. Ja mikä parasta, on minulla ehkä maailman ymmärtäväisin esimies ja työkaverit, jotka varmasti pyrkivät tekemään paluuni mahdollisimman helpoksi. Proikkari jo kommentoikin Insta-tarinaani, että onneksi pystyn tekemään etätöitä lähes aina kun siltä tuntuu. <3

Ruokailutilan uusi valaisin

16/10/2019

Sisustusharrastus elää ja kehittyy kuin mikä tahansa muukin taito, ja omalla kohdallani se näkyy parhaiten mielen muuttumisena. Se mikä vielä muutama vuosi sitten näytti kivalta, ei enää miellytäkään silmää samalla tavalla.

Olen aina pitänyt sisustamisesta, mutta tämänhetkisen tyylini koen löytäneeni vasta 2015, jolloin aloin sisustaa tätä kotia. Tuolloin unelmieni valaisin ruokapöydän päälle oli Lokki. Pari vuotta Lokin ostamisen jälkeen huomasin, ettei se enää istunutkaan muuhun kotiimme, eikä se tyylillisesti enää vastannut sitä, mitä valaisimelta halusin.

Uutta valaisinta pöydän päälle etsin pitkään. Olen aina kokenut valaisimet kaikista hankalimmaksi hankinnaksi, enkä suoraan sanottuna ollut varma mitä edes etsin. Tai kun viimein löysin jotain, ei budjetti venynyt vastaamaan nelinumeroiseen hintalappuun. Etsintöjä vaikeutti myös se, että valaisimen tuli toimia tarpeeksi tehokkaana yleisvalona. Lisäksi huonekorkeutemme toi oman lisämausteensa soppaan, sillä pieni yksittäinen valaisin ei tilassa mielestäni toimi.

Hiljattain ruotsalaisen Pholc-merkin valaisimia alkoi tupsahdella näköpiiri niin Instassa kuin lehtienkin sivuilla, ja bongatessani mustan Mobil 100 -valaisimen, olin myyty. Tässä oli se, mitä olin etsinyt! Ja löytäessäni valaisiminen vielä tarjoushintaan, ei ostopäätöstä tarvinnut kauaa miettiä.

Monika Mulderin suunnittelema (saman naisen käsialaa on muuten myös Ikean legendaarinen STOCKHOLM-kulho) Mobil 100 -valaisin toimii tehokkaana yleisvalona. Se valaisee tilan laajasti, eikä se synnytä lainkaan varjokohtia ympärilleen – valaisin on jopa niin tehokas, että aloin harkita himmentimen asentamista tunnelmallisia iltoja silmällä pitäen. Valkoisten opaalilasikupujen läpi valo suodattuu kuitenkin miellyttävän pehmeästi.

Mobil-sarjan valaisimet on suunniteltu newyorkilaiseen loftiin, ja inspiraationsa ne ovat saaneetkin kaupungin rakennuksille tyypillisistä mustista metalliparvekkeista sekä Brooklynin sillan katuvaloista. Mielestäni modernissa, ja ah, nyt niin trendikkään pyöreässä muotokielessä on kuitenkin jotain todella retroa, jonka ansiosta se sopiikin meille niin kauniisti.

Kuvatessani huomasin linssin vääristävän valaisimen korkeutta jonkin verran. Todellisuudessa valaisin on asennettu vajaan metrin korkeuteen ruokapöydän pinnasta, mutta kuvissa valaisin näyttää leijailevan aivan liian korkealla. Kuvien takia en kuitenkaan käynyt lainaamassa naapurin tikkaita, jotta olisin saanut laskettua valaisimen tarpeeksi alas. 😉

Staycation Helsingissä

13/10/2019

Staycation eli lähimatkailu on nouseva trendi ja paitsi ilmastoteko, myös helppo tapa ottaa pieni irtiotto arjesta. Ei lentokentällä jonottelua tai matkastressiä, vaan oikeasti rentouttava mini(hotelli)loma mahdollisesti jo tutuissa maisemissa ilman suorituspainetta kaikkien nähtävyyksien näkemisestä.

Sain työpaikaltani lahjaksi lahjakortin Hotel Kämpiin jäädessäni äitiyslomalle, ja viime viikonloppuna pääsin Miksun kanssa viimein käyttämään sen. Ajoitus hotelliyölle ei olisi voinut olla täydellisempi, koska J edelleen valvottaa meitä öisin.

En ole koskaan ollut viiden tähden hotellissa, ja kokemukseni Kämpistä rajoittuivat vain aulabaarissa nautittuun 15 euron minttukaakaoon, joten oli mielenkiintoista päästä näkemään hotelli sisältä ihan kunnolla – ja nauttimaan viiden tähden palvelusta tietenkin. Suunnitelmamme oli ottaa miniloma mahdollisimman rennosti, ja siinä kyllä onnistuimme. Pitkästä aikaa hitaasti ja rauhassa nautittu aamukahvi maistui muuten taivaalliselta.

Saavuimme hotellille hieman kolmen jälkeen. Mukanamme oli vain pieni käsimatkatavaran mitat täyttävä vetolaukku, joten sisäänkirjautuessa vastaanottovirkailijan kysymys ”tarvitsetteko apua laukun kanssa?” nosti hieman huvittuneen hymyn huulilleni. Nyt jälkikäteen harmittaa, etten pyytänyt laukkua toimitettavaksi koristeellisella laukkukärryillä, joita luulin olevan olemassa vain elokuvissa (koska olisin tietenkin halunnut hypätä sen kyytiin itse).

Saatuamme tavaramme huoneeseen, lähdimme saman tien syömään todella myöhäistä lounasta. Päädyimme Santa Féhen, joka sijaitsee vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Kämpistä. Naposteluhengessä tilasimme lajitelman alkuruokia ja kanansiipiä. Syötyämme palasimme takaisin hotellille, vaihdoimme aamutakin yllemme ja matkustimme hissillä hotellin ylimpään kerrokseen, josta sviittien lisäksi löytyy pieni spa-osasto. Osastolla oli tavallisen saunan lisäksi höyrysauna, suihkut ja oleskelutilaa. Saunoimme, istuimme, olimme ja nautimme lasilliset kuoharia. Täydellistä.

Minilomallemme olin tehnyt illaksi varauksen Yes Yes Yes -ravintolaan, joka sekin sijaitsee alle kymmenen minuutin matkan päässä hotellilta. Ravintolan juttu on kasvisruoka, joita maistelumenun tyylisesti tilataan useampi pieni annos, jotka jaetaan seurueen kesken. Myöhäinen lounas painoi vielä aavistuksen verran vatsassa, joten tilasimme pari annosta suositusta vähemmän: Halloumiranskalaisia, tandoorileipää paahdetuilla tomaateilla ja labnehilla, paahdettua maa-artisokkaa cashewpähkinä-hollandaisilla, raikasta palmunydinsalaattia ja maa-artisokka-omenarisottoa. Jälkiruuaksi tilasimme vielä suklaaganachea ja omenafrangipanea. Nam!

Olin nyt toista kertaa käymässä ravintolassa, ja vaikka ruoka oli jälleen todella hyvää, ei palvelu yltänyt ihan edelliskerran tasolle. Tarjoilija melkein unohti halloumiranskalaisemme, mutta pienen muistuttamisen jälkeen saimme ranet nopeasti pöytään.

Tähän väliin pieni yleinen ravintolavinkki: Lähtiessämme syömään ”vähän paremmin” ja pidemmän kaavan mukaan, teemme varauksen usein viimeiseen kattaukseen. Näin saamme yleensä nauttia illasta rauhassa, eikä meitä hoputeta pois pöydästä seuraavan seurueen saapuessa syömään. Myöhäinen kattaus on myös takuuvarma tapa saada viettää ilta täysin täysi-ikäisessä seurassa. 😉

Viiden tähden hotellissa on onneksi astetta parempi sänky, ja heräsinkin täysien yöunien jälkeen suhteellisen levänneenä. Virkeä en voinut sanoa olevani, sillä kuukausien aikana kertynyt univaje ei valitettavasti kuittaannu yhdessä yössä.

Aamiainen tarjoiltiin hotellin alakerrassa Ravintola Brasserien tiloissa. Aamiainen oli periaatteessa kuin mikä tahansa hyvä hotelliaamiainen, mutta kaikkea ruokaa leimasi se pieni viiden tähden twisti, jonka ansiosta kaikki oli astetta parempaa. Tuorepuristettua mehua – ei yhtä vaan viittä laatua, ihanaa artesaanileipää, juustoja ja ehkä maailman parasta vispipuuroa. Kahvin tarjoilija toi luonnollisesti pöytään pienessä kannussa.

Kotimaanmatkailu on kallista, ja tässä vaiheessa kaikkia varmastikin kiinnostaa, mitä minilomamme tuli kustantamaan. Vastaus: 530 euroa. Kallista vai edullista, sen jokainen päättäköön itse.

Ajoitimme vierailumme niin, että saimme hotellihuoneen mahdollisimman edullisesti, eli 243 eurolla (kallein löytämäni hinta samalle huoneelle oli 500 euroa). Aamiaiset kustansivat 20 euroa henkilöltä. Myöhäinen lounaamme juomineen maksoi 49 euroa ja illallinen 172 euroa. Lisäksi nautimme hotellin spa-osastolla kuohuviinit 13 e/kpl.

Äkkiseltään ajateltuna yhden yön loman hintalappu kuulostaa kalliilta, mutta avomiehen kanssa olemme jo siinä vaiheessa, että olemme valmiita maksamaan vähän paremmasta. Kun harvoin pääsee käymään jossain kahdestaan, tuntuu pieni panostus pelkästään hyvältä (vaikkakin valitsen edelleen ulkomaanmatkoille selän kustannuksella edullisia b&b-huoneita). Eikä suhteessa yksi viiden tähden hotelliyökään tunnu niin kalliilta, kun ajattelee suurien ketjuhotellien hinta-laatusuhdetta.