• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Kokonainen paahdettu kukkakaali – Ruokaa ilmaston puolesta

26/03/2020

Kaupallinen yhteistyö. Blogipostaus on toteutettu WWF:n ja Indieplacen yhteistyönä ja sitä on tuettu ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.

Pinossa_kokonainen_paahdettu_kukkakaali_IMG_4608

Tulevana lauantaina 28.3. vietämme jälleen maailmanlaajuista Earth Hour -tapahtumaa, jossa sammutamme valot tunniksi symbolisena eleenä ilmaston puolesta. Tänä vuonna tapahtuman teemana on ruuan ympäristövaikutukset, ja yhteistyössä WWF:n kanssa pääsin puhumaan teille siitä, miksi ja miten me olemme onnistuneet siirtymään viikoittaisesta lihansyönnistä lähes täysin lihattomaan ruokavalioon.

Pinossa_IMG_4682

Pinossa_IMG_4680

Kaikki muutokset ottavat oman aikansa, mutta kun kasvisruoan valmistamiseen tottuu, on sen lisääminen ruokavalioon oikeasti helppoa. Olen aktiivisesti vuoden verran keskittynyt suosimaan kasvispainotteista ruokaa, ja nyt erilaiset herkulliset reseptit tulevat jo selkärangasta sen kummemmin miettimättä.

Tällä ja edellisellä viikolla meidän keittiössä valmistui ja valmistuu esimerkiksi munakoisovuokaa, maa-artisokkakeittoa, parsakaalipastaa, tofu-kookoskormaa, linssi-kookoskeittoa, uunifetapastaa sekä kotimaista kuhaa perunamuusilla ja fenkolisalaatilla – niin ja tietenkin lauantaina valmistan teidän kanssa Insta Livessä tämän kokonaisena paahdetun kukkakaalin, jonka reseptin löydät alta! Livelähetys alkaa klo 17, ja syömään päästään viimeistään varttia vaille kuusi.

Pinossa_IMG_4666

Usein kokkaan jo täysin vegaanisia reseptejä. Käytämme kuitenkin päivittäin esimerkiksi juustoa, mutta muuten olemme pyrkineet korvaamaan maitotuotteet kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla. Tämän vuoden Earth Hourin teeman mukaisesti tavoitteeni onkin kannustaa teitä lisäämään kasvisruuan määrää. Mistään ei tarvitse kieltäytyä täysin, mutta aktiivisesti jokainen meistä voi pohtia oman ostoskorinsa sisältöä, sillä noin 80 % ilmastopäästöistä syntyy eläinperäisestä tuotannosta.

Pinossa_kokonainen_paahdettu_kukkakaali_IMG_4609

Pinossa_kokonainen_paahdettu_kukkakaali_IMG_4611

Ruoantuotanto on maailmanlaajuisesti suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen aiheuttaja. Lokakuussa 2018 julkaistun IPCC:n ilmastoraportin mukaan ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen ei ole mahdollista ilman ripeitä toimenpiteitä (lähde WWF:n kampanjamateriaali). Jo pelkästään parin liha-aterian korvaaminen kasvisruualla tai kestävästi pyydetyllä kalalla on hurjan tärkeä ympäristöteko, jonka sinä voit tehdä joka viikko.

Pinossa_kokonainen_paahdettu_kukkakaali_IMG_4604

Minulle on tärkeää opettaa J syömään kasvispainotteisesti. Kun kotoa tulee valmiiksi terveellisen ruokailun malli, on sen noudattaminen aikuisena huomattavasti helpompaa, kun uutta ei tarvitse enää opetella. Haluan kyllä myös uskoa, että uusi sukupolvi tulee olemaan valmiiksi paljon valveutuneempia ympäristöasioiden suhteen, eivätkä he joudu samalla tavalla pohtimaan asioita kuten me – siinä tietenkin meidän täytyy tehdä ensin hyvät pohjatyöt, jotta saamme opetettua lapsillemme sellaisen arvomaailman, joka tukee ekologista ajattelua.

Pinossa_kokonainen_paahdettu_kukkakaali_IMG_4600

Pinossa_kokonainen_paahdettu_kukkakaali_IMG_4603-Edit

Jos kasvisruokaan totutteleminen on vielä käynnissä, helpottaa kaupassa käyntiä suunnitelmallisuus. Miettimällä jo valmiiksi muutaman päivän ateriat ja tekemällä kauppalistan, on kiireisen arjen keskelle helpompaa olla turvautumatta niihin ennestään tuttuihin liharuokiin. Itse saan todella paljon inspiraatiota arkiruokaan esimerkiksi Liemessä– ja Viimeistä murua myöten -blogeista.

Alla oleva kokonaisen paahdetun kukkakaalin resepti on helppo, vaikkakin se sisältää muutaman komponentin. Kukkakaali kypsytetään ensin mikrossa, joten uunissa riittää pelkkä nopea paahtaminen. Ruoka on täyttävä ateria sellaisenaan, mutta sen lisäkkeenä voi tarjoilla esimerkiksi couscousta. Yhden suuren kukkakaalin sijaan voit myös valmistaa jokaiselle ruokailijalle oman pienen kukkakaalin.

Pinossa_kokonainen_paahdettu_kukkakaali_IMG_4588

Kokonainen paahdettu kukkakaali hummuksella

2:lle, valmistusaika n. 40 minuuttia

  • 1 suuri kukkakaali
  • oliiviöljyä, suolaa
Hummus
  • 1 tlk (n. 400 g) kikherneitä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • n. 1 dl bulgarian jugurttia (tai vastaavaa vegaaniversiota)
  • 2–3 rkl tahinia
  • 0,5 tl juustokuminaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
Paahdetut kikherneet
  • 1 tlk (n. 400 g) kikherneitä
  • 0,5 tl savupaprikaa
  • 0,5 tl cayennepippuria
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
Pikkelöidyt rusinat
  • 1 dl rusinoita
  • 1 dl vettä
  • 2/3 dl sokeria
  • 1/3 dl punaviinietikkaa

Lisäksi korianteria/lehtipersiljaa ja granaattiomenan siemeniä.

Poista kukkakaalista lehdet ja leikkaa kanta tasaiseksi niin, että kukkakaali pysyy pystyssä lautasella (lehdistä voi tehdä sipsejä lehtikaaliensipsien tapaan!). Laita kukkakaali mikronkestävälle lautaselle ja mikrota 8–10 minuuttia, kunnes kukkakaali alkaa pehmetä. Kukkakaalin pyöriessä mikrossa, laita uuni lämpiämään 200-asteeseen.

Valmistele paahdettavat kikherneet. Huuhtele toinen purkki kikherneitä siivilässä juoksevan veden alla huolellisesti. Levitä kikherneet kuivumaan talouspaperin väliin. Painele hetki, jotta neste imeytyy kunnolla talouspaperiin.

Pikkelöi rusinat. Yhdistä kattilassa 1 dl vettä, 2/3 dl sokeria ja 1/3 dl punaviinietikkaa. Kiehauta ja kaada etikkaliemi rusinoiden päälle. Anna rusinoiden pikkelöityä ainakin 30 minuuttia.

Kun kukkakaali on pehmennyt mikrossa tarpeeksi, nosta se varovaisesti uunivuokaan (varo sormia!). Lorauta kukkakaalin päälle oliiviöljyä, ja hiero se kukkakaalin pintaan. Mausta ripauksella suolaa. Yhdistä paahdettavia kikherneitä varten pienessä kulhossa 1 rkl oliiviöljyä ja 0,5 tl kurkumaa, suolaa, savupaprikaa ja cayennepippuria. Sekoita mausteöljy kuivattuihin kikherneisiin, ja levitä kikherneet kukkakaalin ympärille. Laita kukkakaali ja kikherneet uuniin ja paahda, kunnes kukkakaali on saanut kauniin värin, noin 20 minuuttia. Huom. Varsinkin isommat kikherneet saattavat räjähdellä uunissa, ole siis varovainen avatessasi luukun!

Kukkakaalin paahtuessa valmista hummus. Laita toinen purkki valutettuja kikherneitä, tahini, valkosipuli, jugurtti ja mausteet kulhoon. Sekoita tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella. Tarkista maku. Jos hummus jää paksuksi, lisää jugurttia tai loraus oliiviöljyä.

Hienonna korianteri/lehtipersilja ja irrota granaattiomenan siemenet.

Levitä suurelle lautaselle reilusti hummusta. Nosta kukkakaali hummuksen päälle. Ripottele päälle ja ympärille paahdettuja kikherneitä, granaattiomenan siemeniä, pikkelöityjä rusinoita ja silputtua lehtipersiljaa. Viimeistele raastamalla päälle sitruunankuorta.

***

Nappaa tästä ainekset talteen, ja tule kokkaamaan kanssani lauantaina 28.3. klo 17 Insta liveen! Tai vaikka et kokkaisikaan samalla, niin tule mukaan linjoille keskustelemaan kasvisruuasta ja siitä, kuinka sinä lisäät / olet lisännyt kasviksia ruokavaliossasi. Ja muista myös käydä osallistumassa Earth Hourin Facebook-tapahtumaan täältä.

Filed in: kasvisruoka, mielipide, puheenaihe, reseptit, ruoka, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

Järjestys ja sisustus samassa paketissa

24/03/2020

Kaupallinen yhteistyö, Laa Laa Living

Pinossa_LAALAALIVING_SEINARISTIKKO_PUPUIMG_4569

Kukapa olisi uskonut, että koti ja kotona oleminen nousee näinkin merkittäväksi teemaksi. Vaikka kotona viihdynkin, en silti ihan avoimin sylin ota vastaan tätä vapaaehtoista karanteenia – juurihan vasta pääsin nauttimaan toimistoelämästä äitiysloman jälkeen.

Jotta kotona viihtyisi ja pää pysyisi kasassa epävarmassa tilanteessa, täytyy kodin olla paikka, jossa tuntuu hyvältä. Hyvä ja viihtyisä koti tarkoittaa jokaiselle eri asioita. Minulle viihtyisä koti on (ainakin päällisin puolin) siisti. Tasoilla on taaperon sallimissa rajoissa kauniita asetelmia, ja epämääräiset nutkaleet on piilotettu katseilta kaappeihin tai koreihin.

Pinossa_LAALAALIVING_SEINARISTIKKO_PUPUIMG_4579

Löysästi blogikollegaani Lauraa lainatakseni, siisti koti auttaa jäsentelemään ajatuksia ja kirkastamaan mieltä. Kun tavaroilla on paikkansa, mieli kevenee ja energia pääsee virtaamaan paremmin. Siistissä kodissa ahdistuksen taso ja veranpaineeni laskee huomattavasti.

Kun kodin seiniä ja nurkkia joutuu katselemaan nyt normaalia enemmän, on hyvää aika pohtia mahdollisesti kesken jääneitä sisustus- ja remonttiprojekteja tai järjestellä kotia toimivammaksi.

Pinossa_LAALAALIVING_SEINARISTIKKO_PUPUIMG_4580

Järjestelyn ja sisustuksen päivittämisen kohdalla onnistuin lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskul Laa Laa Livingin Pupu-seinäristikolla. Työhuoneemme tauluseinä oli pysynyt lähes muuttumattomana jo useamman vuoden, ja jo äitiyslomalla pohdin sen päivittämistä. Järjestys-ongelman ristikko tulee ratkaisemaan laskujen osalta, jotka nykyisin hautautuvat keittiösaarekkeen tavarapaljouden alle. Kerran jos toisenkin olen saattanut maksaa laskun pari päivää myöhässä vain siksi, koska olen unohtanut koko laskun olemassaolon. Onneksi Miksu huolehtii laskujen maksamisesta ajallaan myös minun puolestani. Jatkossa tarkoitus olisikin kiinnittää laskut seinäristikkoon, jolloin ne ovat aina näkyvissä, eivätkä näin pääse unohtumaan.

Pinossa_LAALAALIVING_SEINARISTIKKO_PUPUIMG_4547

Laa Laa Living on 2017 alkunsa saanut sisustustuotteiseen keskittyvä brändi ja verkkokauppa. Laa Laa Living suunnittelee tuotteensa Suomessa ja valmistuttaa ne vastuullisesti ja kestävää kehitystä kunnioittaen Virossa.

Oman tuotemerkin alla Laa Laa Living valmistuttaa juurikin näitä supersuosittuja seinäristikoita, metallisia muistitauluja sekä niiden oheistuotteita kuten klipsejä, koukkuja ja hyllyjä. Lisäksi heidän verkkokaupastaan löytyy kotimaisen Yo Zenin ja V2o:n tuotteita.

Pinossa_LAALAALIVING_SEINARISTIKKO_PUPUIMG_4552

Seinäristikkoja löytyy seitsemän erilaista mallia: pupu, talo, ananas, pilvi, tähti ja supersankari ja suorakaide. Ristikoista on helppo muokata juuri omiin tarpeisiin sopiva klipsien ja s-koukkujen avulla. Lisäksi uutuustuote pikkuhylly auttaa tekemään ristikosta entistä enemmän sisustuksellisen elementin. Hyllylle voi laittaa niin kynätelineen, minikaiuttimen kuin kauniin maljakonkin.

Vastuullisuus ohjaa vahvasti Laa Laa Livingin toimintaa. Laa Laa Livingin ajatuksena on luoda kestäviä sisustustuotteita, jotka mukautuvat ja sopivat erilaisiin ympäristöihin niin kotiin kuin toimistoonkin. Materiaalien tulee olla kestäviä ja kierrätettäviä.

Pinossa_LAALAALIVING_SEINARISTIKKO_PUPUIMG_4578

Hallituksen suositusten mukaisesti kauppakeskuksissa ja kivijalkamyymälöissä käyntiä ei enää suositella, mutta onneksi verkkokauppa mahdollistaa hankintojen tekemisen edelleen. Poikkeuksellinen tilanne tuntuu varsinkin pienten kotimaisten yrittäjien kukkarossa, ja siksi kaikki mahdolliset verkkoshoppailut suosittelen tekemään nyt – ja aina – kotimaisissa verkkokaupoissa.

Lomautuksen ja irtisanomiset varjostavat suurta osaa meistä, enkä missään nimessä halua kehoittaa tarpeettoman tavaran ostamiseen. Mutta jos omalla toiminnallasi pystyt tukemaan kotimaista yrittäjää, nyt on sen aika.

Filed in: sisustus, sisustusideat, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

Kevät näkyy sisustuksessa

22/03/2020

Boheemi olohuone, jossa on punainen persialainen matto ja harmaa sohva.

Valon lisääntyessä mieli alkaa kaivata vaaleampia sävyjä ja värejä. Ja voi että tämä aurinko tuntuu hyvältä! Tänään jäin kauppareissun jälkeen hetkeksi ulos istumaan etuterassi naama kohti aurinkoa. Mittari näytti nollaa, mutta siinä valohoidossa oli pakko avata vähän takkia. Nyt jäi harmittamaan, etten tajunnut juoda päiväkahvia siinä samalla.

Pinossa_IMG_4636

Pinossa_IMG_4641

Eilen sain hetken omaa aikaa J:n nukkuessa päiväunia, ja sinä aikana päätin pitkästä aikaa päivittää sohvan yläpuolella olevan taulukollaasin ja vaihtaa koristetyynyihin päälliset.

Pinossa_IMG_4640

Pinossa_IMG_4648

Kaikki kuvissa näkyvä on jo ennestään hankittua tai saatua, ja kaikki on blogissa myös aiemmin näkynyt. Tai no melkein kaikki: taulukollaasin vasemmassa reunassa olevan Nipsu-julisteen* piti alun perin päätyä J:n huoneeseen, mutta sen beigen vaaleanpunainen taustaväri sattui sopimaan täydellisesti Kaunisteen-tyynynpäällisiin* ja kollaasin muihin julisteisiin.

Kollaasin kaikki julisteet ovat meidän kuvaamme lukuun ottamatta Deseniolta. Keltaisen tyynynpäälliset ovat Ikeasta ja vaaleanpunainen pellavapäällinen Annolta.

Pinossa_IMG_4646

Näitä kuvia katsellessa tekisi mieli vaihtaa jo punainen matto vaaleaan kesämattoon. Ehkäpä seuraavana viikonloppuna on sen aika. Vaalea matto on kesää kohden ihanan raikas, ja samalla se on käyttäjäystävällisempi mitä tulee koirankarvaan ja siivoamiseen – punaista vasten kun näkyvät kaikki karvat.

Pinossa_IMG_4637

Pinossa_IMG_4631

Pesin eilen koirat, ja pesun seurauksena Pölyn turkki alkoi irrota jokakeväisen karvanlähdön merkiksi. Tänään pitäisikin imuroida jo uudestaan, vaikka edellisestä kerrasta on vasta pari päivää. Sohvanpäällisetkin pitäisi heittää pesuun, sillä tuossa tyynynpäällisiä vaihtaessa huomasin istuinosien olevan täynnä ties mitä.

Tänään muuten ajattelin pitää Instagramissa ensimmäisen liveni! Klo 16 aloitetaan kokkailemaan vartin purjopastaa, tervetuloa mukaan seuraamaan ja kokkaamaan. Tarvittavat ainekset löydät stooreistani. 🙂

 

*saatu osana aikaisempaa yhteistyötä

Filed in: fiilistely, koti, kuulumisia, olohuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • 6 Comments

9 kysymystä ja vastausta takoista

19/03/2020

Kaupallinen yhteistyö, NunnaUuni

Pinossa_NunnaUuni_takkaIMG_4613

Mitä kuuluu? Poikkeuksellinen tilanne on tainnut sekoittaa vähän jokaisen arjen tällä hetkellä. Vaikka näin kotihiirenä karanteeni ei eroakaan normaalista elämästäni kummoisesti, on meidän kummankin etätyöskentely ja J:n päiväkodista poisjääminen luonut ihan uudenlaisia haasteita ja aikataulutusongelmia.

Kysyin teiltä Instagramin tarinoissa, millaista sisältöä toivoisitte nyt someen. 75 % teistä toivoi luettavaksi kepeitä sisältöjä, ja sellaisia pyrin teille nyt seuraavina viikkoina tuottamaan. Tietenkin vallitseva tilanne heijastuu vähän kaikkeen, mutta pyrin pitämään kanavani positiivisina ja saada ihan jotain hömppääkin tänne luettavaksi.

Pinossa_NunnaUuni_takkaIMG_4534

Kuulemma kotona pysyminen on kasvattanut tonkkaviinien, sisustustuotteiden ja remonttitarvikkeiden myyntiä. Remonttipuolelle saankin nyt tarjota teille tietoa ja inspiraatiota tässä postauksessa.

Edellisen NunnaUunin kanssa yhteistyössä toteutetun blogipostauksen tiimoilta keräsin teiltä kysymyksiä takoista. Paljon kysymyksiä tuli takkojen hintahaitariin ja asentamiseen liittyen, ja parhaani mukaan tiivistin ja yhdistelin kysymyksiä, jotta blogipostauksesta ei tulisi mahdottoman pitkä. Kysymyksiin vastasivat NunnaUunin asiantuntijat.

Pinossa_NunnaUuni_takkaIMG_4623

9 kysymystä ja vastausta takoista

 

Onko NunnaUuni täysin kotimainen firma?

Kyllä on kotimainen perheyhtiö. Myös raaka-aine on kotimaista Mammutti-vuolukivilajia, jonka kuljetusmatka kaivoksesta tuotantoon mitataan metreinä.

Kauanko takan asentamiseen menee aikaa ja paljonko se maksaa?

Asennus onnistuu vakiotuotteissa yhden päivän aikana. Hinta vaihtelee tuotteen mukaan (430–1 280 € sis. alv. 24%).

Oma kommenttini: Meillä takan asentamiseen meni 1,5 päivää, sillä laattapintaisen takan oli hyvä antaa kuivua yön yli ennen laattojen asennusta. Jos aikataulu olisi ollut kiireinen, olisi laatat voitu asentaa myös saman päivänä. Lisää asennuksesta voit lukea tästä postauksesta.

Miten takka/hormi asennetaan kohteeseen, jossa on valmiina takkavaraus?

Tulisija-asennuksen yhteydessä onnistuu myös hormin asennus. Ennen takan tilausta on syytä kuitenkin varmistaa, että takkavaraukseen merkityssä paikassa on vahvistettu pohjalaatta ja varmistettu hormiläpivienti.

Joskus uudiskohteisiin tehdään takkavaraus ja pohjakuvaan jopa piirretään takan paikka, mutta pohjalaatan vahvistus jätetään tekemättä. Tietenkin takka voidaan asentaa myös tällaiseen kohteeseen, mutta silloin pohjatöitä täytyy tehdä enemmän. Jos takkavarauksen kohdassa on vahvistettu laatta, ei mitään ongelmia takan ja hormin asennuksen suhteen pitäisi olla (kunhan valittu takka vain mahtuu vahvistetulle alueelle).

Hormin pystytysaikaan vaikuttaa mm. se, onko kyseessä rakenteilla oleva uudiskohde vai jo valmistunut kohde.

Kaikissa kysymyksissä kannattaa kääntyä NunnaUunin asiantuntevan tulisijamyyjän puoleen!

Jatkokysymys: mikä on sopiva hormi tai miten se valitaan?

Hormin valintaan vaikuttaa mm. valittu takkamalli. Hormi voidaan tehdä harkoista keraamisella sisuksella (alaliitosmallit), teräksestä (päältäliitosmallit) tai tiilistä (sopii alaliitosmalleille).

Harkko- ja tiilihormi voidaan pinnoittaa laatalla (vuolukivilaatta tai muut keraamiset sisustukseen sopivat laatat) tai antiikkilaastilla. Teräshormit ovat usein maalattuja tai teräksen värisiä pyöreitä hormeja, joita ei tarvitse pinnoittaa.

Pinossa_NunnaUuni_takkaIMG_4530

Mitä meidän takka maksoi?

Blanka Ceramic Negro maksaa asennettuna n. 7 500 €. Takan voi hankkia rahoitussopimuksella.

Mitä mittatilaustakka maksaa? Kuinka sen suunnitteluprosessi etenee?

Mittatilaustuotteiden hinta vaihtelee työmäärän mukaan. Suunnittelu etenee siten, että asiakas antaa taustatietoja kohteesta ja siellä kenties olevasta vanhasta tulisijasta. Tai mikäli takka on tulossa uudiskohteeseen, niin silloin suunnitteluprosessia helpottaa rakennepiirustukset. Toiveiden listauksen jälkeen NunnaUuni tekee ehdotuksen kohteeseen soveltuvasta tuotteesta.

Oma kommenttini: Design By Lauri -ohjelmassa nähtiin NunnaUunin upeita mittatilaustakkoja, sieltä voi ammentaa inspiraatiota!

Sopiiko takka pääsääntöiseksi lämmönlähteeksi vai kannattaako se yhdistää johonkin muuhun esim. ilmalämpöpumppuun?

Kohteeseen oikein mitoitettu varaava takka riittää pääasialliseksi lämmönlähteeksi. Ilmalämpöpumppu sopii hyvin NunnaUunin rinnalle.

Oma kommenttini: Meillä takka on mitoitettu juuri siten, että se pelkästään riittäisi meille, mutta käytämme takkaa yhdessä ilmalämpöpumpun kanssa. Sähköpattereita emme käytä olohuoneessa enää lainkaan.

Pinossa_NunnaUuni_takkaIMG_4617

Jos takassa on valkoinen laatta ja sauma, meneekö se käytössä heti mustaksi?

Kaikki vaaleat pinnat vaativat enemmän huoltoa ja puhdistusta kuin tummat.

Onko vuolukivi huokoinen materiaali?

Vuolukivi on erittäin tiivis materiaali. Mikäli vuolukivisen tulisijan pintaan on tullut tahroja, ne ovat pinnallisia ja lähtevät pois päivittäisen puhdistuksen yhteydessä joko laimennetulla astianpesuaineella tai yleispesuaineella. Mikäli tahrat ovat ennättäneet olla pinnalla jo kauemmin, voi pintaa hioa vesihiomapaperilla (karkeus 400–600).

Onko jotain muita syitä kuin ulkonäkö, miksi vanha takka kannattaisi uusia?

Mikäli vanha takka on valmistettu esim. tiilestä tai valumassasisuksilla, niin k.o. materiaalit alkavat ajan myötä rapautua, ja tulisijan lämmönvarauskyky heikkenee niin, että on taloudellisesti järkevämpää uusia tulisija kokonaan. Ekologisesta näkökulmasta katsottuna uusi takka Kultaisen tulen arinalla auttaa vähentämään palamisen päästöjä, ja vaikuttaa näin positiivisesti lähiympäristöön.

Pinossa_NunnaUuni_takkaIMG_4538

Mikäli näistä vastauksista herää vielä jatkokysymyksiä, niin mielelläni välitän ne eteenpäin NunnaUunille.

Tsemppiä vielä kaikille tuleviin päiviin. Muistakaa, että yhdessä tästä kyllä selvitään tavalla tai toisella. Pysytään siis positiivisina ja kotosalla!

Filed in: olohuone, puheenaihe, sisustus, sisustusideat, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

Vinkkejä hämärässä kuvaamiseen

15/03/2020

Pinossa_IMG_4096

Välillä minulta kysellään neuvoja valokuvaukseen liittyen, ja tässä postauksessa päätin käydä läpi muutamia vinkkejä sisustuskuvauksen ja erityisesti hämärässä kuvaamisen näkökulmasta.

Valokuvaajana olen täysin itseoppinut, mitä tulee tekniikkaan ja visuaaliseen puoleen. Olen opetellut kuvausta aina sitä mukaa kun eteeni ilmenee ongelma, ja siksi esimerkiksi studiovalojen ja erillisen salaman käyttö on minulle edelleen aika vierasta – niitä en sisustuskuvaukseen kotona vielä tarvitse.

Pinossa_sisustuskuvausvinkitIMG_20200315_125346

Valokuvaus on tekniikkalaji, ja kuvauksessa kaikki lähteekin kalustosta ja sen hallinnasta. Kuvaan oikeastaan kaikki kuvani Canon 6D -täyskennokameralla ja EF 24–70mm f/4L IS USM -objektiivilla. Täyskennokamera eroaa tavallisesta eli croppikennosta siten, että kenno yksinkertaisesti fyysisesti suurempi. Suurempi kenno sisältää enemmän soluja, joista muodostuvat valokuvan pikselit. Suurempi kenno myös tallentaa kuvan laajemmalta alueelta kuin croppikennoinen kamera. Yksinkertaistettuna voidaan ajatella, että croppikennolla otettu kuva on ikään kuin valmiiksi rajattu. Sisustuskuvia ottaessa täyskennolla on helpompi saada laajoja kuvia ilman hirvittäviä vääristymiä.

Pinossa_sisustuskuvausvinkitIMG_20200315_125633

Matkakameraksi olen hankkinut Olympus PEN-8 minijärkkärin. Siinä käytössäni on pannukakkulinssi, johon en ole ihan täysin tyytyväinen. Vielä en vain ole saanut aikaiseksi panostaa laadukkaampaan objektiiviin.

Pinossa_sisustuskuvausvinkitIMG_20200315_125209

Jotta saan mahdollisimman laadukkaita kuvia läpi vuoden, on jalusta minulle ehdottoman tärkeä työväline. Käytössäni on SLIK-merkkinen kuulapääjalusta, jonka kuvaustangon saa vaakatasoon. Vaakatangolla esimerkiksi flatlay- ja ruokakuvien ottaminen suoraan ylhäältä alas käy näppärästi. Käyttämäni jalusta on jo poistunut myynnistä, mutta vastaavan löysin täältä.

Jalustalla kuvaan noin metrin korkeudelta, sillä se on sisustuskuvissa yleensä se toimivin kuvakulma. Poikkeuksia tietenkin on, ja esimerkiksi Instagramissa yläviistosta kuvatut kuvat toimivat hyvin useimmilla tileillä. Omalla kohdallani en ole huomannut merkittävää eroa.

En ajatellut tässä postauksessa syventyä kameratekniikkaan sen enempää, mutta lyhyesti voin kertoa, että yleensä kuvaan asetuksilla ISO 320 ja f10. Suljin- eli valotusaika kuvissani on mitä tahansa 1/80–4 sekunnin väliltä, ja juuri pitkissä valotusajoissa jalusta astuu kuvaan tärähtämisen estämiseksi.

Pinossa_sisustuskuvausvinkitIMG_20200315_125504

Joskus pitkällä valotusajalla kuvatessa kuva tärähtää jalustasta huolimatta, ja silloin ongelma saattaa olla kameran pieni heilahtaminen kuvaa ottaessa. Käytän yleensä aina 2 sekunnin ajastusta, jolloin napin painamisesta tuleva pienen pieni liike ei heilauta kameraa. Ajastuksen ohella kuvaamiseen voi käyttää myös kaukolaukaisinta (minulla on käytössä tämä).

Canonilla on olemassa Canon Camera Connect -sovellus, jolla kameran saa liitettyä suoraan puhelimeen. Puhelimen sovelluksen kautta kameraa voi hallita mm. säätöjen osalta, jolloin kuvaaminen onnistuu täysin kameraan koskematta. Kameran ottamat kuvat saa myös siirrettyä suoraan puhelimeen, mutta itse tykkään käsitellä kuvani edelleen vanhanaikaisesti läppärin Lightroom-sovelluksella.

Pinossa_IMG_4082

Kuvaan RAW-muotoisia kuvia, jotka vaativat aina pienen käsittelyn ennen julkaisua. RAW-kuvat sisältävät enemmän tietoa kuin kameran valmiiksi pakkaamat JPEG-kuvat, joten pimeistä kuvista saa kaivettua esille enemmän yksityiskohtia. Enemmän RAW- ja JPEG-kuvien eroista voi lukea vaikkapa täältä.

Kuten yllä jo mainitsin, käytän kuvakäsittelyyn Lightroomia, jossa minulla on tallennettuna valmiin VSCO-presetin pohjalta tehty filtteri, jota käytän kaikissa kuvissani.

Pinossa_IMG_4084

Jalustan ohella ehkäpä se tärkein vinkki on kuvata aina luonnonvalossa. Meillä valo tulee kaikkiin huoneisiin vain yhdestä suunnasta, ja kotimme on muutenkin hämärä. Makuuhuoneessamme ja työhuoneessa meillä on peiliovet ikkunaa vastapäätä, joten luonnonvalo heijastuu yleensä aika hyvin takaisin valaisten huoneen myös kauempana ikkunasta.

J:n huoneessa ja olohuoneessa näin ei ole, ja varsinkin vähäisessä luonnonvalossa toinen puoli huoneesta jää todella pimeäksi. Silloin otan käyttöön heijastimen, jolla saan maksimoitua valon määrän. Ihmeitä heijastimella ei saa aikaiseksi, mutta sillä voi vähän parantaa ennestään huonoa tilannetta.

Pinossa_IMG_4100

Valon suuntaa ohjaan sälekaihtimilla niissä huoneissa, joissa meillä on ne ikkunoissa. Esimerkiksi olohuoneen valo muuttuu todella paljon vain kääntelemällä sälekaihtimia, joten ei ole ihan yhdentekevää missä asennossa ne sattuvat kuvaushetkellä olemaan. Ohjatessani valoa pyrin välttämään suuria kontrasteja valoisten ja varjoisten alueiden välillä, jotta saan kuvaan mahdollisimman tasaisen ja luonnollisen valon. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, esimerkiksi tässä kuvassa näkee hyvin sen, mihin kohtaa ikkunoista tuleva valo loppuu (kontrastia olen vähentänyt kuvankäsittelyllä valottamalla kuvan oikeaa reunaa enemmän). Joskus liian suuren kontrastin välttämiseksi joudun jopa vähentämään valoa sulkemalla osan kaihtimista.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä! Jos jokin jäi epäselväksi, niin vastaan mielelläni tarkentaviin kysymyksiin. 🙂

Filed in: bloggaus, puheenaihe, sisustus, valokuvaus • by Essi • 2 Comments

Superhelpot porkkanakakkumuffinit

12/03/2020

Pinossa_helpot_porkkanakakkumuffinitIMG_4344

Leivoin näitä porkkanakakkumuffineja pojan syntymäpäiville tammikuussa, ja siitä asti niiden resepti on ollut tulevien postauksien listallani. Vaikka näiden muffinien haastavin osuus on porkkanoiden raastaminen, ei sopivaa väliä näiden uudelleen leipomiselle ja kuvaamiselle löytynyt. Nyt kun tässä on tullut saikutettua itseni ja lapsen toimesta, päätin viimein repäistä ja tehdä tämän postauksen.

Pinossa_helpot_porkkanakakkumuffinitIMG_4330

Leivoin nämä muffinit viime perjantaina paria tuntia ennen kuin sairastuin vatsatautiin. Reseptiin käytettävä rypsiöljy oli päässyt loppumaan, joten korvasin sen oliiviöljyllä ja ihmettelin, miksi muffinien maku muuttui sen seurauksena niin oudoksi. Tietenkään öljyllä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, kuten parin tunnin päästä sain huomata…

Pinossa_helpot_porkkanakakkumuffinitIMG_4361

Kun muuten sanon, että tämä resepti on superhelppo ja hyvä, todellakin tarkoitan sitä. Nämä saivat synttärivierailta hurjan määrän kehuja – syystäkin! Alkuperäisen reseptin bongasin LEIVO MUN KAA -blogista.

Pinossa_helpot_porkkanakakkumuffinitIMG_4318

Helpot ja superhyvät Porkkanakakkumuffinit

noin 15 suurta ja noin 40 minimuffinia

  • 2 munaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 0,5 dl fariinisokeria
  • 1 rkl tummaa siirappia
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl vaniljapulveria tai 2 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl kanelia
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 tl tuoretta raastettua inkivääriä
  • 1,5 dl rypsiöljyä
  • 4–5 dl porkkanaraastetta

Kuorrute

  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1–2 dl tomusokeria
  • halutessasi vaniljapulveria, -aromia tai sitruunankuoriraastetta

Kuori ja raasta porkkanat ja inkivääri hienoksi raasteeksi.

Riko munat kulhoon ja lisää joukkoon sokeri ja fariinisokeri. Vatkaa haarukalla hyvin sekaisin. Lisää joukkoon siirappi ja sekoita hyvin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokeriseokseen vuorotellen öljyn kanssa. Taikina muuttuu paksuksi, mutta ei hätää. Lisää joukkoon porkkana- ja inkivääriraaste ja sekoita huolellisesti (edelleen sillä yhdellä ja samalla haarukalla). Raasteesta irtoaa nestettä, joka muuttaa taikinan juoksevaksi.

Annostele taikina muffinivuokiin. Taikina ei kohoa paljoa, joten suosittelen täyttämään vuoat yli puolenvälin. Paista 175-asteessa n. 20 minuuttia (minimuffinit 15–20 min, suuret 20–30 min). Tarkista kypsyys hammastikulla. Paiston jälkeen anna muffinien jäähtyä.

Kuorrutetta varten vatkaa kulhossa tuorejuusto notkeaksi käsivatkaimella. Lisää tomusokeria ja makuaromeja maun mukaan ja vatkaa hyvin. Itse tykkään hieman suolaisesta kuorrutteesta, joten varon lisäämästä liikaa tomusokeria. Leivitä tai pursota kuorrute muffinien päälle.

Koristelussa käytin Wiltonin 2D-kukkatyllaa, sillä kuorrute todella helppo pursottaa kauniiksi ruusuksi (kurkkaa tästä tutoriaali!).

PS. Muffinit säilyvät jääkaapissa suljetussa rasiassa mehukkaina parikin päivää.

Filed in: leivonta, nopeat ja helpot, reseptit, ruoka • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • …
  • 99
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uuden kodin uusi kotimainen sohva
  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2026 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2026 · Pinossa ·