Huh, onpa kiireinen viikko takana. Töiden puolesta on ollut todella hektistä – hauskaa, mutta hektistä. Totuttelu pieneen työstressiin ja -kiireeseen on ollut vaikeaa kevään laiskottelun jälkeen. Olen luonteeltani peruslaiska ja passivoidun todella helposti, jos saan siihen mahdollisuuden. Nyt ei auta muu kuin taas vaihtaa isompi vaihde.
Alkuvuoden hektisyys, töihin paluu ja päiväkodin aloitus, pakotti minut priorisoimaan ajankäyttöä ja vähentämään kirjoitusaktiivisuutta. Maaliskuussa tilanteen eskaloiduttua minulla olikin taas aikaa kirjoittaa, mutta sitten yhtäkkiä huomasin kotona olemisen syövän minusta kaiken inspiraation ja energian. En ole koskaan kirjoittanut kahviloista tai riennoista, mutta enää minulla ei ollutkaan mitään järkevää sanottavaa. Tai ehkä siinä tilanteessa mikään ei tuntunut enää järkevältä. Oikeastaan nytkään mikään ei tunnu enää järkevältä.
What if 2020 isn’t cancelled?
What if 2020 is the year we’ve been waiting for?
A year so uncomfortable, so painful, so scary, so raw — that it finally forces us to grow.
A year that screams so loud, finally awakening us from our ignorant slumber.
A year we finally accept the need for change.
Declare change. Work for change. Become the change. A year we finally band together, instead of pushing each other further apart.
2020 isn’t cancelled, but rather the most important year of them all.– Leslie Dwight
Vuosi 2020 on todellakin muutoksen vuosi. Haluan uskoa, että jokainen takaisku on mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä. Kun Trump valittiin presidentiksi, sanoin silloiselle pomolleni, että siitä on seurattava jotain hyvää. Ehkä amerikkalaiset viimein havahtuvat asioihin, joissa heillä on parantamisen varaa (kuten vaikkapa terveydenhuolto ja rasismi). Samoin tästä keväästä on seurattava vielä jotain hyvää, mutta sydämeni pohjasta toivon, että nämä ylimääräiset yllätykset olisivat nyt tässä. Väkisin mieleeni nousee kuva meemistä, jossa näytettiin kauhistuneiden lasten ilmeitä, kun heidän tulee vuonna 2080 opetella koetta varten kaikki vuoden 2020 merkittävät tapahtumat, heh.
Jos seuraatte minua Instagramissa tiedättekin jo, että olen kipuillut kehonkuvani kanssa viimeiset kuukaudet. Haluan kuitenkin olla itselleni lempeä ja hyväksyvä. Edetä pienin askelin.
Kuukausi sitten aloitin kahdeksan viikkoa kestävän ruokavaliovalmennuksen. Valmennuksen pääasiallinen tehtävä on käynnistää aineenvaihdunta ja polttaa rasvaa, mutta minulle se on toiminut myös muistutuksena siitä, mitä on järkevä syöminen. Perinteinen lautasmalli on ihan oikeasti pätevä vinkki.
En omista vaakaa, eikä tavoitteeni ole laihduttaa x määrää kiloja. Sen sijaan haluan tuntea oloni paremmaksi, niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja ainakin olen nyt oikealla tiellä sen suhteen. Vyötäröstä on hävinnyt muutama sentti ja energiaa on tullut lisää. Myös mieliteot sokerin suhteen ovat vähentyneet, eikä houkutuksesta kieltäytyminen ole enää yhtä vaikeaa.
Kun aloitin tämän tekstin kirjoittamisen, minulla taisi olla jokin looginen suunta tai ajatus tekstin kulusta. Sen sijaan päädyin suoltamaan päässä pyörineitä asioita ulos satunnaisessa järjestyksessä.
Tämänkaltaiset tekstit eivät ehkä palvele teitä lukijoita, mutta näille on paikkansa – ainakin omasta mielestäni tämä on oiva tapa purkaan kirjoituslukkoa, joka taukojen aikana usein syntyy. Se, jaksaako näitä kukaan lukea, on tietenkin ihan toinen juttu. Jos jaksoit lukea, niin kiitos. Seuraavan aiheen lupaan noudattavan enemmän taas blogikirjoittamisen pyhää mantraa: opeta, viihdytä tai inspiroi.
