Joskus on niitä päiviä, kun mikään ei vain huvita. Tänään oli juuri sellainen päivä.
Aamulla herätessäni ihanaan auringonpaisteeseen kirjoitin kuvitteelliselle muistilistalle ylös, mitä kaikkea tänään pitäisi saada tehtyä. Piti siivota, käydä kaupassa, ottaa valokuvia ja kirjoittaa postaukset ikkunakarmien ja patterin maalaamisesta. Lisäksi piti pyöräyttää pesukoneessa sohvanpäälliset, ja luonnostella muutama rivi hyvästä somekeskustelusta jatkoksi Kiltteys-postaukselle.
Arvatkaa vain, sainko yliviivattua mitään tuolta listalta. Suurella tarmolla aloittamani aamu tyssäsi ja aamukahvi-vaiheeseen kun tajusin, ettei minua huvita tehdä tänään yhtikäs mitään.
Aina ei tarvitse jaksaa. Joskus on enemmän kuin ok päästää itsensä vähän vähemmällä. Kuitenkin blogin aloittamisen jälkeen noita viikonloppuja, kun voisin yksinkertaisesti olla tekemättä yhtään mitään, on ollut aika harvassa. Ongelmahan on ihan omasta valinnastani johtuva, joten siinä mielessä en valita.
Vaikka kovasti yritin koko päivän olla stressaamatta blogin pienestä postaustauosta, en saanut mielenrauhaa ennen kuin edes hetkeksi istahdin läppärin ääreen näpyttelemään. Blogimuuton jälkeen osasin odottaa lukijamäärässä pientä notkahdusta, mutta silti Google Analyticsin avaaminen riipaisee tällä hetkellä sydämestä – eikä viikon postaamattomuus ainakaan nosta sen näyttämiä lukemia.
Jotain lohtua saan kuitenkin saamastani Instagram-kommentista; vaikka mielestäni en mitään järkevää tänään ole tehnytkään, olen kuitenkin taas koko päivän valmistanut pieniä sormia ja varpaita. Se, jos jokin on ihan tarpeeksi.
Nyt siis vain odotan avomiestä saapuvaksi kotiin yllätysillallisen kanssa (on muuten vaikea esittää ruokatoivetta, kun ei huvita edes syödä), ja sitten linnoittaudun sohvalle loppuillaksi katsomaan Black Listin uusia jaksoja.
PS. Yllätysillallinen osoittautui pakastepizzaksi, eli ei niin kovin suureksi yllätykseksi. Tällä pizzan syönnillä pitäisi jo hankkia sponssisoppari Dr. Oetkerilta.
