Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme järjestää pojalle kastejuhlan. Päätös ei kuitenkaan ollut kahdelle kirkosta eronneelle helppo, mutta lopulta perinteet (ja isomummun sydänkohtauksen vältteleminen) voittivat ajatukset tekopyhyydestä.

Avomies erosi kirkosta muistaakseni 2010 ja minä muutaman vuoden sen jälkeen. Lähes koko raskauden ajan olimme varmoja, että järjestäisimme nimiäiset, vaikka leikillämme lupasimme äidilleni pitää kastejuhlan sillä ehdolla, ettemme kuulisi valituksia tulemattomista kirkkohäistä.

Koska en vuosiin ole ollut enää seurankunnan jäsen, pidin ajatusta pojan kastamisesta tekopyhänä. Ensinnäkin kastejuhla ei kirkon oikean perinteen mukaan ole nimenantojuhla. Kastetilaisuudessa lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi, mutta nimen antaminen ja julkistaminen on kätevästi liitetty juhlan yhteyteen.

Uskon harjoittaminen on lapsuudessani jäänyt kerran vuodessa joulukirkon varaan, mutta silti meille on vuosien saatossa tullut oma perhepappi. Hän on aikoinaan vihkinyt vanhempani ja tätini, ja tämän jälkeen vielä kastanut minut ja serkkuni. Tästä syystä äitini toivoi kovasti, että saisimme saman papin kastamaan vielä pojankin. Mielestäni perinteen kannalta ajatus oli kaunis, ja otettuani jo eläköityneeseen Ulla-pappiin yhteyttä, lupasi hän tulla kastamaan poikamme. Hän myös kertoi vielä muistavansa minun kastetilaisuuteni, joka oli mielestäni aika hienoa.

Tähän väliin muuten hieman tilastotietoa: Vuonna 2017 enää 67,3 % syntyneistä lapsista kastettiin. Määrä vähenee pari prosenttiyksikköä joka vuosi, joten tällä tahdilla viimeinen lapsi kastetaan Suomessa 2056.

Perinteiden lisäksi myös pojan koulunkäynti ja tuleva kaveripiiri vaikuttivat siihen, miksi halusimme lopulta kastaa pojan. Itselleni on jäänyt todella hauskat muistot ripariajoista, joten halusimme antaa myös omalle lapsellemme mahdollisuuden sen käymiseen – ja onhan viikon päätteeksi järjestettävä rippijuhla oiva tilaisuus aloittaa säästöjen tai astiaston kerryttäminen 😉 . Ajattelimme myös, että koulunkäynti ”täällä maalla” olisi helpompaa, kun suurin osa luokasta kuitenkin käy samalla uskonnontunnilla. Ajatus saattaa olla hieman hölmö ja pitkälle viety, mutta se kuitenkin kuului miksi ristiäiset -listan plussasarakkeeseen.

Nimiäisten puolesta puhui se, että mielestäni on tekopyhää liittyä takasin kirkkoon vain lapsen kastetta varten. Monihan kuitenkin tekee näin, ja lopulta itsekin nielin ylpeyteni ja liityin takaisin kirkkoon. Perinteet siis voittivat oman mielipiteeni tällä kertaa. Ja olihan isomummu silmin nähden helpottunut saatuaan kutsun kastejuhlaan.

Pojan kastejuhlaa vietetään maaliskuun alussa, ja järjestelyt juhlaan liittyen ovat jo kovaa vauhtia käynnissä. Kutsut on lähetetty, kukat tilattu ja tarjottavat päätetty. Enää pitäisi vain löytää suvun vanha kastemekko pojalle ja juhliin sopiva mekko myös äidille.