Äitiyslomani loppui todellakin kunnon pamaukseen, kuten jo vähän ennustelinkin aikaisemmassa postauksessa. Kahteen päivään työtunteja tuli 25, ja siinä välissä ehdin käydä vähän pikkujouluissakin. Kiitettävä suoritus, vaikka itse sanonkin.
Ensimmäinen viikko toimistolla sujahti ohi ennen kuin ehdin edes ”keittikö joku jo kahvia” sanoa. Alkuviikko meni oikeastaan vain kaikkea ihmetellessä, mutta torstaina huomasin jo jonkin työmoodin kytkeytyneen päälle aivoissani. Kiva huomata, ettei ne taidot olekaan kadonneet mihinkään tässä vuoden aikana (vaikka jokainen somen hallintatyökalu olikin mennyt päivittymään).
Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin kaiken sujuneen todella kevyesti. J edelleen valvoo öisin, ja vaikka Miksulla onkin nyt suurempi vastuu yöheräämisistä, en silti saa nukutuksia kunnollisia yöunia. Olen toki jo niin tottunut väsymykseen, etten oikeastaan edes tunne olevani väsynyt enää. Olen kyllä myös unohtanut, miltä tuntuu, kun aivot toimivat täydellä teholla.
Illat kotona tuntuvat – ja ovat – aivan liian lyhyitä. J:n kanssa ehdin viettää 2–3 tuntia ennen nukkumatin saapumista, ja väkisinkin halikiintiööni tuntuu jäävän vajavaiseksi. Tämähän on kuitenkin ihan sitä normaalia lapsiperhearkea, mutta tietenkin tottuminen ottaa oman aikansa. Ehkä tunnen saavani taas lisää aikaa iltoihin sitten, kun iltaa jaksaa venyttää taas yhdeksän yli – nyt on vaan pakko painua pehkuihin aikaisin.
Mutta muuten töissä on ihanaa! Ihanaa saada taas keskustella aikuisten kanssa. Ihanaa saada taas haasteita ja pohdittavaa. Ihanaa saada olla taas persoonana yksin ilman vauvaa. Ja ihanaa saada viettää taas lähes kaksi tuntia autossa radiota kuunnellen. Yksin. Mutta kaikista ihaninta on ehkä se, että vielä näin viikon jälkeen Miksu on sitä mieltä, ettei hän enää halua palata takaisin töihin (kotona olo on kuulemma kuin lomaa, we’ll see).
Viiden päivän aikana olen huomannut, kuinka paljon ehdinkään jo ikävöidä ulkona syötyjä lounaita ja sopivan ravintolan valintaa Woltista. Vaikka keskeneräistä Kalasatamaa ei voi edes verrata keskustan mukulakivikatuihin, kaipasin silti Helsingin ilmapiiriä ja jopa sitä jäätävää tuulta, joka ei koskaan tyynny.
Ja hei, se flunssa ei ikinä päässytkään alkamaan kunnolla. En tiedä oliko syynä sinkkisuihke ja valkosipulien pitäminen sukissa yön yli, mutta kumpaakin metodia voin nyt suositella alkavaan flunssaan. Tosin valkosipulisukat saattavat aiheuttaa makuuhuoneessa hieman hajuhaittoja, ihan vain tiedoksenne. 😀
