Essi, Author at Pinossa | Sivu 2 188:stä

Tilinpäätös 2022

31/12/2022

Perinteen mukaisesti on aika summata kulunut vuosi. Ennen tämän kirjoittamista kävin lukemassa läpi vuoden 2021 tilinpäätöksen. Siitä ajasta ja niistä tunteista tuntuu olevan ikuisuus ja samaan aikaan muutamia viikkoja. Vuotta 2021 rasittaneet asiat olivat valitettavasti läsnä myös tänä vuonna. Voi kun vain uuden vuoden saisi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Tämä vuosi oli ennen kaikkea henkisen kasvun vuosi, ja löysin itsestäni resilienssiä, jota en uskonut olevan olemassa. Olen aina ollut kiirehtivä luonne, jolle keskeneräisyys ei sovi. Asiat täytyy suorittaa maaliin tai selkeä päämäärä mielessä mahdollisimman tehokkaasti. Välitilassa leijuminen ei sovi minulle, vaan aina täytyy tapahtua. Tänä vuonna kuitenkin opin, että mitä tulee elämän tärkeimpiin asioihin, minulta löytyy uskomatonta kärsivällisyyttä ja kykyä elää siinä välitilassa. Aina kun uskoin kelan olevan tyhjä, jostain vain löytyi siimaa annettavaksi.

Suorittaja kun olen, avun pyytäminen ja epäonnistumisen myöntäminen on minulle edelleen vaikeaa. Sitäkin sain tänä vuonna harjoitella, ja uskon, että olen siitä edes hitusen parempi kuin vuosi sitten.

Loppuvuoden mielialaa alas painoi myös jatkuva sairastelu. Tuntuu, että nappasimme flunssapöpön joka toinen viikko. Sairastin loppusyksystä koronan, ja vaikka itse tauti meni ohi muutamassa päivässä, jäi siitä ikävä riesa: Vieläkään en jaksa juosta kuten ennen sairastumista. Muu kroppa jaksaisi, mutta keuhkot eivät. Ärsyttää tuntea, kuinka keväällä tehty työ juoksukurssin parissa valuu hukkaan.

Pian neljä vuotta täyttävä J on kasvanut ja itsenäistynyt vuodessa hurjasti. Hänen puheensa on ikätasoaan pidemmällä ja sanavarasto laaja. Onkin ollut ihanaa huomata, kuinka lapsen kanssa viihtyy ihan eri tavalla, kun pystyy keskustelemaan järkevästi. J on myös oppinut avaamaan itse telkkarista oman Netflix-profiilinsa, joka tarkoittaa, että aamuisin hän saattaa antaa meidän vanhempien nukkua ja nousta yksin katsomaan Otsoa ja sopuleita. Uskomatonta arjen luksusta.

Kesän uhmailuvaihe tuntuu kaukaiselta, ja arki ipanan kanssa on pääsääntöisesti helppoa ja mutkatonta. Tuntuu suurelta etuoikeudelta saada olla noin hienon lapsen äiti.

Kesä kohteli meitä hyvin. Reissumme Naantaliin oli ihana, samoin J:n ensimmäinen ulkomaanmatka Tallinnaan. Sain nauttia myös laatuaikaa viettämällä ensimmäisen yöni yksin hotellissa. Paljon hienoja kokemuksia, joita osa ei olisi koskaan tapahtunut ilman blogia.

Koenkin olevani hurjan etuoikeutettu, kun sivutyönä vaikuttajastatuksella pääsen kokemaan erilaisia asioita tai saan rahallista hyötyä seuraajamääräni perusteella. Näin monen vuoden jälkeen ”vaikuttajana” oleminen tuntuu helpolta ja luontevalta, joten usein vähättelen osaamistani ja kaikkea sisällöntuotantoon pistämääni työtä. Mutta onneksi ystäväni muistuttaa minua silloin siitä, että kaikkihan tätä voisivat halutessaan tehdä. Se, kuka onnistuu, onkin sitten eri asia.

Vuoden suurimpia sisustusmuutoksia ovat olleet keittiön uusiminen sekä makkarin maalaus. Tämän vuoden projekteihin lukeutuu myös J:n huoneen päivitys, mutta sen näette vasta tammikuun puolella. Muuten koti on pysynyt hyvin samanlaisena koko vuoden. Uusia hankintoja ja kirpparilöytöjäkin tuli tehtyä maltilla.

Langan kanssa tavoitteeni oli päästä kisaamaan virallisissa agilitykisoissa vielä tämän vuoden puolella. Alkuvuoden ja kesän kävin harjoittelemassa epävirallisissa kisoissa, ja lokakuussa päätin meidän olevan tiiminä tarpeeksi pitkällä oikeiden kisojen aloittamiseen. Langan viretila ja häiriöiden kesto on viikkotreeneissä ja epiksissä vaihdellut, ja oikeastaan vain sen takia jännitin kisaamisen aloittamista – esteosaamisen puolesta sen olisi voinut aloittaa jo vuoden alussa.

Olisi ehkä pitänyt vain luottaa koiraan, sillä meidän kisauran startti ylitti kaikki odotukset: neljän kisapäivän ja yhdentoista startin jälkeen saimme kasaan tarvittavat tulokset 2-luokkaan siirtymistä varten (tasoluokkia agilityssa on kolme). Yhdestätoista startista sijoituksia tuli 1 x kulta, 2 x hopea ja 4 x pronssi – seitsemän sijoitusta ei ole muuten yhtään pöllömpi suoritus! Hylättyjä ratasuorituksia kertyi vain kaksi, joka osaltaan kertoo siitä, että tiiminä olemme tehneet samaa rataa ja ymmärtäneet toisiamme. Tässä alla video radasta, jolla luokkanousu tehtiin.

Jos jotain toivon tulevalta vuodelta, niin tasapainoista, tylsää arkea. Kaipaan ennustettavuutta, turvaa ja luotettavuutta. Haluan huonojen kausien loppuvan. Varmaan meistä jokainen toivoo samaa, vaikka elämme nyt todennäköisesti merkittävää murrosvaihetta. Jos historiaa on uskominen, tämä huono ajanjakso kestää ehkä vielä hetken, mutta sen päätyttyä alkaa entistä parempi kehityksen aikakausi. Sitä odotellessa.

Kiitos, kun olette seuranneet juttujani tämän vuoden. Parasta mahdollista uutta vuotta meille kaikille!

Tässä vielä kootusti vuoden luetuimmat postaukseni:

Pizzapohjan resepti (lähes 80 000 sivun katselua!! 😱)
Peikonlehden hoito-ohjeet for dummies
Täydellinen suklaakakkupohjan resepti
Riisipuuro leivinuunissa (ai mikä energiakriisi…)
Ikkunakarmien maalaus

Lempeää joulua!

23/12/2022

Eilen vuoden viimeisellä työpaikkalounaalla tuli työkavereiden kanssa puheeksi jouluperinteet ja -tavat, erityisesti lapsuudesta tutut sellaiset. Keskustelu alkoi muistaakseni joulusiivouksesta, jonka kautta luontevasti tuli käytyä läpi kaikki stressiä ja traumoja aiheuttaneet jouluperinteet. (Täsmennän, että tämä keskustelu käytiin HYVIN kieli poskella.) Mutta koska joulu on aina ollut minulle ennen kaikkea perinteitä, aihetta oli nostalgian nimissä mukava jäädä pohtimaan vielä hetkeksi.

Pidän nykyisestä joulustamme. Vuosien aikana siitä on jalostunut pois epäkäytännölliset tai muuten vaikeasti toteutettavat perinteet, ja jäljelle on jäänyt niin sanotusti luumumarmeladit tähtitortusta.

Lapsuuteni aatot menivät vuosia samalla kaavalla. Aamulla menimme äitini vanhempien luokse, jonne tuli myös tätini perheineen. Pukkia odotellessa aikaa yritimme siskoni kanssa kuluttaa aikaa, kuten suurin osa muistakin ikäpolvemme lapsista, koristelemalla kuusen ja katsomalla joulupiirrettyjä. Muistan, kuinka aikuiset joivat glögiä tai kahvia varmastikin kerran tunnissa, ja silloin olin ihan varma, että sitä tehtiin ihan vain päivän pitkittämiseksi (koska tietenkin viisarin liikkuminen oli kiinni kahvinkeitosta).

Kävimme joulukirkossa ja -saunassa, jonka jälkeen puettiin ykköset ylle joulupöytää varten. Saunan jälkeen juhlamekon ja sukkahousujen pukeminen inhotti, mutta jälkihikisenä jokainen saapui pöytään siisteissä vaatteissa. Siistit vaatteet -traditiosta luovuimme muutamia vuosia sitten, kun totesimme yhteisesti sen olevan a) epämukavaa b) epäjuhlavaa istua pöydässä juhlavaatteissa naama saunasta edelleen punaisena.

Joulupöytäämme kuuluu aika klassinen kattaus jouluruokia. Kaikkien suosikki tosin tuntuu olevan kalapöytä ja erityisesti saaristolaisleipä-smetana-punasipuli-mäti-kombo. Joka vuosi toteamme, että tämä kalatäytteinen alkupalapöytä olisi ihan riittävä. Jälkiruokaa emme syö, vaan napostelemme juustoja ja suklaata aterian päätteeksi ”pehmeillä”.

Lapsuudessani pukki kävi usein saunan aikana ennen ruokaa. Lahjoihin ei tietenkään saanut koskea ennen syömistä, joka tarkoitti sitä, että jouduimme siskoni kanssa jännittämään kahta kauheammin koko päivällisen ajan – jonka jälkeen aikuiset joivat TAAS sitä kahvia.

Siinä missä mukavuudenhalumme on muuttanut joulupöydän pukukoodia, olemme muuttaneet myös lahjojen saapumisaikataulua. Totesimme, että on täysin tarpeetonta odottaa lahjojen kanssa iltaan asti. Kaikkien mukavuuden ja ruokarauhan takaamiseksi pukki käy meillä nyt hyvissä ajoin. Itse asiassa ennen J:n syntymää meillä ehti monta vuotta olla lahjaton joulu, joka sekin laski rimaa mukavasti.

Ehkä tärkein asia, joka perinteiseen jouluuni onkin saapunut, on ajatus armeliaisuudesta. En stressaa joulusiivouksesta tai ajattele, että jotain olisi pakko tehdä ihan vain perinteen vuoksi. Perinteinen rikkominen saattoi aluksi tuntua jopa radikaalilta: mitä joulu on muka ilman perinteitä? Mutta nopeasti sitä oppii päästämään itsensä helpommalla. Ja hyvä niin.

Tämän postauksen myötä jään tutulle loppuvuoden, määrittelemättömän mittaiselle sometauolle. Rauhallista ja lempeintä mahdollista joulua sinne jokaiselle! ❤️

Joulukoti on rakennettu

01/12/2022

Joulukoti on jo hyvällä mallilla. Tänäkin vuonna suurinta osaa näyttelevät kuusi, kukat ja tunnelmalliset valonlähteet. Bongasin alkuviikosta Instagramista lausahduksen, jossa epäiltiin joulukoristeiden määrän korreloivan epäsuorasti stressin kanssa. Luulen sen pitävän paikkansa myös minun tapauksessani – vähemmän tuntuu paremmalta joulukoristeista puhuttaessa.

”Keep it simple” on oiva ohjenuora koristuksen suhteen myös siksi, että lapsen kanssa elämä ei useinkaan ole sitä sisustuslehtimateriaalia. Leikkien jälkeisistä roinakasoista ja epämääräisistä aarteista on helpompi olla välittämättä karsitummassa ympäristössä. J:n ollessa vauva en siirtänyt tasoilta tavaraa turvallisuuden vuoksi, vaan karsintaa olen alkanut tehdä vasta nyt elämän lisääntyessä.

Joulussa rakastan eniten perinteitä, ja tänä vuonna päätin aloittaa uuden sellaisen: laiskan naisen Elf on the shelf -henkisen joulukalenterin. Löysin Rustasta tontun, jonka pystyy vääntämään eri asentoihin, ja joulukuusta alkaen tonttu saa seikkailla meillä lapsen löydettävänä. Aamulla tonttu saattaa olla kuusen latvassa, lampussa keinumassa tai sohvalla odottamassa lasta aamuohjelmien pariin kaukosäätimen kanssa.

Perinteisiimme kuuluu jo useamman vuoden takaa yhden uuden joulukoristeen ostaminen kuuseen joka joulu. Toivon, että kymmenien vuosien päästä meiltä löytyy joulukoristelaatikosta kaunis, uniikki lajitelma erilaisia koristeita, joiden ripustamisesta lapset nauttivat yhtä paljon kuin itse lapsena rakastin kuusen koristelua mummun, omasta näkökulmastani jo antiikkisilla, koristeilla. Olisinpa jo eläkeläinen ja pääsisin kertomaan lapsenlapsille, että tämän valkoisen glitterikävyn teidän isä valitsi taaperona kuuseen. (Tosin silloin sitä glitteriä ei taida olla enää juurikaan jäljellä.) 😆 Heh, ei tosiaankaan mikään pikamatka tämän perinteen pohjustaminen.

Piparkakkutalon leivonta ei ole ollut meille mikään must-have-perinne, ennemminkin vain kivaa tekemistä lapsena. Edellisestä piparitönöstäni on aikaa varmaan kymmenisen vuotta, mutta nyt päätin aktivoida lapsen ilon tähden keksiarkkitehdin taitoni. Pari kauneusvirhettä tämä itse kaavoittamani, kuvissa näkyvä piparkakkutalo sisältää, mutta tällä kokemuksella mielestäni oikein kelpo suoritus! Pikeerin kanssa en ole kovin hyvää pataa, joten hiukan täytyy vielä treenata oikeanlaiseen pursotukseen sopivaa paksuutta. Lupasin J:lle, että tämä voidaan syödä vielä hyvissä ajoin ennen aattoa, jolloin itse pääsen harjoittelemaan vielä uudemman kerran.

Ihanaa alkanutta joulukuuta ja leppoisaa tulevaa viikonloppua!