Pinossa

sisustusblogi

DIY CONCRETE TABLE

Kun vuosi sitten etsimme nykyistä kotiamme, ehdin suunnittelemaan keittiön varmaan viiteen eri tilaan ennen kuin lopulta löysimme meille oikean asunnon ja sain aloittaa todellisen suunnittelun. Mielessäni maalailin unelmieni keittiöihin puisia avohyllyjä ja betonisia työtasoja, mutta kuinkas siinä sitten kävikään, päädyimmekin valitsemaan teräksestä valmistetut kaapinovet keittiöön, joten betoni sai jäädä ja työtasoksi valikoitui teräksen rinnalle lämmin puu. Avomieheni käsittelee työssään paljon betonia, joten ajatus jonkin tason/esineen valamisesta jäi itämään, kunnes keväällä päätimmekin diy-projektina valaa betonista ruokapöydän. Eikä mitä tahansa pöytää, vaan pyöreän betonipöydän.

Kaikilla oli omat epäilyksensä siitä, miten pöytä tulisi onnistumaan. Kukaan ei edes uskonut, että siitä tulisi tasainen, kaunis ympyrä. Omakin uskoni oli hieman koetuksella. En nyt paljasta salaisuuttamme, mutta hyvähän siitä lopulta tuli! Pinnan valoimme pleksiä vasten, jolloin siitä tuli tasainen ja kiiltävä. Pleksin ostimme Etolasta, taisi maksaa n. 35 euroa. Valmis pinta käsiteltiin vielä eräänlaiselle betonivahalla (en kuollaksenikaan muista aineen nimeä, sillä saimme sitä pienen määrän tuttaviltamme, kiitos siitä), koska huokoinen betoni imee kaiken. Muutama kahvitahra pintaan ehti tullakin ennen käsittelyä, mutta mielestäni ne korostavat pintaa ja näyttävät jopa kuuluvan siihen. 
Tukevan, valkoisen metallijalan ostimme Ikeasta 100 eurolla. Jalka täyttää julkisten tilojen standardit, mutta siltikin sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun pöytä viimein kasattiin. Taisin myös nähdä painajaista siitä, miten jalka oli yön aikana taipunut tai vajonnut lattiaan. Kaikille vielä tiedoksi, että betonilevy on myös vahvistettu raudoituksella, joten levy ei voi haljeta kokonaan ja tipahtaa ruokailijoiden varpaille. Raudoituksen ansiosta pöytä painaa kuin synti, arvioimme sen painavan n, 160 kiloa. Onnea vaan meille seuraavaan muuttoon!
Valmiista pöydästä olin lopulta ihan super onnellinen. Koska tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa, sopii pöytä mielestäni älyttömän hyvin vanhoihin ja kierrätettyihin huonekaluihimme, kuten esimerkiksi kuvissa näkyvään lipastoon. Lipasto on todennäköisesti 50-luvulta ja pelastettu lähes varmalta tuholta avomiehen isän autotallista. Muutenkin projekti oli menestys, sen lisäksi, että sain uniikin ja keskustelua herättävän ruokapöydän, ei sen tekeminen maksanutkaan kuin n. 150 euroa, Ihan hyvä hinta lähes ikuisesta ruokapöydästä.

STRESSAANKO NYT VÄÄRIN?

Kuuntelen aamuisin radiota matkalla töihin, mutta harvoin radiossa käyty keskustelu herättää minussa ajatuksia niin, että jään niitä pohtimaan pidemmäksi aikaa. Tänään kuitenkin Radio Aallon keskustelu jäi mieleeni. Keskustelu koski Helsingin Sanomien artikkelia, jossa Juha-Pekka Jakonen pohtii ihmisten stressaamista. Varsinkin vääristä asioista stressaamista.

”Ihmiset stressaavat liikaa pienistä asioista ja liian vähän suurista asioista. Pieni ja turha stressin aihe on, laittaako leivän päälle voita vai margariinia tai voiko syödä viikossa viisi kananmunaa. Olennaisempaa olisi stressata siitä, mitä on olla ihminen, mitä on hyvä elämä ja mitä on totuus. –
– Jakonen korostaa, että tuo (ylimääräinen vapaa-aika) aika kannattaa käyttää nimenomaan johonkin hyödyttömään ja mukavaan. Jos sellaista puuhaa ei keksi, kannattaa pohtia, mitä teki lapsena mieluiten, kun oli rajattomasti vapaa-aikaa.”

Juttu osui sopivaan saumaan, koska aamulla kahvia juodessani ehdin jo stressaantua ennen varsinaisen työpäivän alkua: selailin Facebookkia ja jumituin lukemaan Animalian jäsenen aloittamaa keskustelua Atrian ja muutaman bloggarin yhteistyöstä koskien broilerin kasvatusta ja perhetiloja. Nopeasti keskustelu (valitettavasti, kuten aina) eteni syyllistämiseen ja miksi-haluat-tappaa-eläimiä -perusteluihin, jossa hyvinkin kriittisesti arvosteltiin bloggareiden näkemyksiä ja maksettuja, tehotuotantoa puolustavia mielipiteitä. En tässä kommentoi blogien ehkä liian positiivisia tekstejä sen enempää, koska se ei ollut juttuni (härkis)pihvi, vaan jokainen voi käydä lukemassa yhden esimerkiksi Natan WhiteTrash Disease –blogista. Olen itse sekasyöjä, joka suosii kasviksia ja välttelee nimenomaan kanan syömistä. Ideaalia olisi olla täysin vege, mutta minun on vaikea kuvitella, miten saisin elämäntyylini kokonaan eläintuotannosta vapaaksi.  Käytän lihateollisuuden sivutuotteita; ostan nahkatuotteita ja syötän koirilleni raakaruokaa eli lihaa. Tätä keskustelua lukiessani sainkin taas pienen stressin ja ahdistuksen aikaiseksi siitä, että olen nyt taas huono ihminen. Entä jos kuitenkin stressaan väärin ja turhasta? Stressaavatko ylipäätään ihmiset minimaalisista asioista kun pitäisi olla huolissaan maapallon tulevaisuudesta?

Olen suorittaja ja sitä kautta stressaaja. Eli ideaali kandidaatti turhaan stressaukseen. Ahdistun liikenneruuhkassa, koska kuvittelen tuhlaavani aikaa. Ahdistun, jos sohvatyynyt eivät ole aseteltu juuri oikein. Epämääräisistä ”nutkaleista” eli vaatekasoista ympäri asuntoa saan kiukkukohtauksia. Luettuani keskustelua facebookissa ahdistun ja koen huonoa oma-tuntoa siitä, että syön tai treenaan väärin. Kaikissa näissä tilanteissa ahdistuminen on Jakosen mukaan turhaa stressaamista. Sen sijaan minun pitäisi ehkä stressata siitä, että asuntolaina saattaa olla vähän liian iso, työt saattaa loppua koska tahansa ja että en ehkä tiedä mitä on hyvä elämä. Oikeasti en edes kykene stressaamaan näistä isoista, oikeista asioista koska olen onnellinen kodissamme, jonka laina onkin iso ja uskon olevani niin hyvä tyyppi, että löydän aina töitä. Ja koska pidän itseäni onnellisena ja onnekkaana, koen eläväni hyvää elämää.
Ahdistun ja stressaan siis näennäisen pienistä asioista ja tiedänkin niuhottavani mitättömistä asioista (taittelenhan vieraille vessapaperirullan pään). Koskaan en ole kuitenkaan pohtinut, olisinko onnellisempi jos lopettaisin sohvatyynyjen pöyhimisestä angstaamisen? Olisinko onnellisempi, jos murehtisin sohvatyynyjen sijaan elämän tarkoitusta? En usko. Entä olisiko ruuhkassa istuminen sittenkin juuri sitä hyödytöntä tekemistä, joka tekeekin mielenterveydelleni hyvää? En taida uskoa sitäkään. Itseasiassa minulle tämä blogin kirjoittaminen taitaa olla juuri sitä hyödytöntä ja mukavaa tekemistä, joka oikeasti ei vie minua yhtään eteenpäin ja jolle en aseta tavoitteita. Uskottelen toki vieläkin itselleni että kirjoittamalla blogia minusta harjaantuu parempi kirjoittaja ja sisällöntuottaja, ehkä jopa opin jotain sosiaalisesta mediasta. Ja vaikka kirjoitankin blogia, järjestelen silti sohvatyynyt. Pitäisikö jättää järjestelemättä? En pysty. Ainakaan vielä. Siisti sohva ja pöyhityt sohvatyynyt tekevät minut onnelliseksi ja vähemmän stressaantuneeksi.

SOFT AND HARD

Tykkään pukeutumisessa käyttää kontrasteja ja yhdistää erilaisia materiaaleja toisiinsa. Niinpä pörröinen, pehmoinen neule on mielestäni loistava yhdistelmä nahkahousujen ja biker-bootsien kanssa!
Bootsit hankin & Other Stories:n myymälästä 2014. Tuona kesänä suoritin työharjoittelua H&M:n miesten jalkineiden osastolla suunnitteluassarina ja koska henksualennuksia sai hyödyntää myös COS:n ja & Other Stories:n myymälöissä, tuli siellä shoppailtua aivan liikaa. Saapuessani Tukholmaan kesän alussa, minulla oli yksi iso matkalaukku sekä käsimatkatavaroissa kulkeva, pienempi laukku. Kesän lopulla vaatekaappini oli tuplaantunut, joten heitin ensin osan vaatteista Suomeen ja sen jälkeen tulin vielä lopullisesti kotiin kahden matkalaukun kanssa. 
Reissuni loppupuolella tiesin, että en voinut enää ainuttakaan vaatetta, koska mikään lentoemojen pakkausniksi ei enää pelastanut ääriään myöten täynnä olevia matkalaukkujani. Kuitenkin eksyin vielä kerran & Other Storiesin myymälään ja sieltä mukaani tarttuivat nämä bootsit sekä ihana over size neule. Tietenkään ne eivät enää mahtuneet laukkuihin, joten fiksuna tyttönä puin ne päälleni kotimatkan ajaksi. Ihan hyvä idea, mutta se päivä sattuikin olemaan helteisen kesän viimeinen oikein kunnolla lämmin päivä. Siinähän sitten hiki hatussa raahasin laukkujani kentälle paksussa neuleessa ja uusissa, hiertävissä kengissä. Kun vielä lentokoneessa jalkani vähän turposivat niin voin kyllä todeta, että en ole koskaan ollut niin onnellinen päästessäni omalle kotiovelle!
Nyt kengistä ovat tulleet yhdet lempparini ja voi onnea kun sain kaivaa ne kaapista taas käyttöön. Tätä tekstiä varten kävin myös & Other Stories:n verkkokaupassa pyörähtämässä ja sieltä löysin nämä ihanuudet. Täytyykin ehkä päivitellä kenkävalikoimaa taas syksyyn…