Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme järjestää pojalle kastejuhlan. Päätös ei kuitenkaan ollut kahdelle kirkosta eronneelle helppo, mutta lopulta perinteet (ja isomummun sydänkohtauksen vältteleminen) voittivat ajatukset tekopyhyydestä.
Avomies erosi kirkosta muistaakseni 2010 ja minä muutaman vuoden sen jälkeen. Lähes koko raskauden ajan olimme varmoja, että järjestäisimme nimiäiset, vaikka leikillämme lupasimme äidilleni pitää kastejuhlan sillä ehdolla, ettemme kuulisi valituksia tulemattomista kirkkohäistä.
Koska en vuosiin ole ollut enää seurankunnan jäsen, pidin ajatusta pojan kastamisesta tekopyhänä. Ensinnäkin kastejuhla ei kirkon oikean perinteen mukaan ole nimenantojuhla. Kastetilaisuudessa lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi, mutta nimen antaminen ja julkistaminen on kätevästi liitetty juhlan yhteyteen.
Uskon harjoittaminen on lapsuudessani jäänyt kerran vuodessa joulukirkon varaan, mutta silti meille on vuosien saatossa tullut oma perhepappi. Hän on aikoinaan vihkinyt vanhempani ja tätini, ja tämän jälkeen vielä kastanut minut ja serkkuni. Tästä syystä äitini toivoi kovasti, että saisimme saman papin kastamaan vielä pojankin. Mielestäni perinteen kannalta ajatus oli kaunis, ja otettuani jo eläköityneeseen Ulla-pappiin yhteyttä, lupasi hän tulla kastamaan poikamme. Hän myös kertoi vielä muistavansa minun kastetilaisuuteni, joka oli mielestäni aika hienoa.
Tähän väliin muuten hieman tilastotietoa: Vuonna 2017 enää 67,3 % syntyneistä lapsista kastettiin. Määrä vähenee pari prosenttiyksikköä joka vuosi, joten tällä tahdilla viimeinen lapsi kastetaan Suomessa 2056.
Perinteiden lisäksi myös pojan koulunkäynti ja tuleva kaveripiiri vaikuttivat siihen, miksi halusimme lopulta kastaa pojan. Itselleni on jäänyt todella hauskat muistot ripariajoista, joten halusimme antaa myös omalle lapsellemme mahdollisuuden sen käymiseen – ja onhan viikon päätteeksi järjestettävä rippijuhla oiva tilaisuus aloittaa säästöjen tai astiaston kerryttäminen 😉 . Ajattelimme myös, että koulunkäynti ”täällä maalla” olisi helpompaa, kun suurin osa luokasta kuitenkin käy samalla uskonnontunnilla. Ajatus saattaa olla hieman hölmö ja pitkälle viety, mutta se kuitenkin kuului miksi ristiäiset -listan plussasarakkeeseen.
Nimiäisten puolesta puhui se, että mielestäni on tekopyhää liittyä takasin kirkkoon vain lapsen kastetta varten. Monihan kuitenkin tekee näin, ja lopulta itsekin nielin ylpeyteni ja liityin takaisin kirkkoon. Perinteet siis voittivat oman mielipiteeni tällä kertaa. Ja olihan isomummu silmin nähden helpottunut saatuaan kutsun kastejuhlaan.
Pojan kastejuhlaa vietetään maaliskuun alussa, ja järjestelyt juhlaan liittyen ovat jo kovaa vauhtia käynnissä. Kutsut on lähetetty, kukat tilattu ja tarjottavat päätetty. Enää pitäisi vain löytää suvun vanha kastemekko pojalle ja juhliin sopiva mekko myös äidille.
Meidän 8vk ikäinen tyttö kastettiin viime viikonloppuna. Kävimme läpi ihan samoja ajatuksia, kun meillekään kirkko ja uskonto eivät ole kovin lähellä sydäntä ja viimeistään silloin pohdimme kirkosta eroamista kun edellinen verotuspäätös tuli ja huomattiin maksavamme yhteensä noin tuhat euroa vuodessa siitä että käymme ehkä kauneimmissa joululauluissa jonne voisi mennä kirkkoon kuulumattakin. Kuitenkin juuri tuo kaveriporukan ja päiväkodin/koulun ja myöhemmin rippikoulun yhteisöön kuuluminen oli meille tärkein syy kastaa lapsi perinteiden lisäksi, voihan hän itse erota sitten myöhemmin halutessaan. Kasteen järjestäminen oli oikea päätös, itse seremonia oli tunnelmallinen ja seurakunnan lähes satavuotias juhlatila todella upea. En tiedä, olisimmeko saaneet nimiäisistä yhtä hienoa tilaisuutta järjestettyä kun virallinen kaava olisi puuttunut ja noin hienoa juhlatilaa ei olisi saanut käyttöön.
Mukavaa ja onnistunutta kastejuhlaa teille!
Onnea pienokaisesta! Kiva kuulla, että seremonia oli onnistunut ja juhlava.
Meillä avomies erosi aikoinaan juuri pihyytensä takia 😀
Jos emme olisi saaneet kirkon tilaa käyttöömme, olisi meidän pitänyt vuokrata jokin toinen juhlatila – rehellisesti täytyy sanoa, että kovin varteen otettavia paikkoja täällä ei olisi ollut! Ristiäisten järjestäminen oli siis meille myös helpompaa.
Itse olen myös eronnut kirkosta aikuisiällä. En kuitenkaan näe tarpeelliseksi kastaa lasta noista syistä. Maailma saattaa olla hyvin erilainen 15 vuoden kuluttua ja rippikoulu ei olekaan enää se juttu, tai sen juhliminen. Käsittääkseni (vai olenko väärässä?) koulussa saa kuitenkin osallistua ihan normaaleille uskonnontunneille jos haluaa. Monesti kirkkoon kuulumattomat eivät sitä halua, vaan haluavat sen elämänkatsomustunnin.
Rippikouluunhan voi käsittäkseni silti osallistua, koska kasteen ja rippikoulun voi hankkia vähän niinkuin samaan aikaan. Eli silloin se olisi täysin lapsen oma valinta.
Olen siis ollut ihan samanlainen ”tapakristitty” kuin tekin, koska se taisi meidän lapsuudessa ja nuoruudessa olla se yleinen tapa. Näen kuitenkin että tavat ovat muuttuneet ja kirkkoon voi liittyä lapsi itse myöhemminkin.
En kuitenkaan kritisoi kenenkään päätöstä, koska jokainen itse päättää mitää haluaa tehdä. Ja tietyllä tavalla perinteet ovat ihania.
Kiitos kommentista! Maailma voi tosiaan olla 15 vuoden kuluttua hyvin toisenlainen, ja kirkkoon kuulumaton voi myös valita uskonnon opetuksen.
Jos emme olisi saaneet samaa pappia, niin sukulaisten painostuksesta huolimatta olisimme ehkä tulleet toiseen ratkaisuun – ehkä. Kaikki lapseen liittyvät kysymykset tuntuvat hurjan suurilta, ja ehkä siksikin tuntuu helpoimmalta valita se ”yleisin tapa”.
Tämä voi ehkä kuulostaa hölmöltä, mutta uskon pojan ensimmäisen juhlan olevan nyt hieman arvokkaampi ja itse tilaisuudenkin juhlavampi. Nimiäiset olisivat ehkä tuntuneet vähän kuin syntymäpäiväjuhlilta, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Tietenkin nimiäisista voi tehdä aivan yhtä juhlavan tilaisuuden.
Ja nyt kun tämä pakollinen paha on hoidettu heti alta pois, niin lapsi voi tosiaan itse päättää myöhemmin haluaako kirkkoon kuulua vai ei. Ja jos kirkkohäät ovat hänellä joskus edessä, niin ainakaan niiden takia ei tarvitse enää aikuisiällä hankkia kastetta 😉